Oma blogiluettelo

lauantai 26. joulukuuta 2009

Pilkut taas tilassa - nolla


Tapanina oltiin jo taas pilkuttomassa tilassa, joten SFI:kin oli laskenut 76.

ST2AR on ollut tarjolla cw:llä hyvin, puutteessa on vain 160 m joten seuraaminen jäänyt siitä syystä vähän heikoille. Kysyntää on molemmin puolin Atlantia ja jenkkilän harmiksi EU on tässä jaossa niskanpäällä, ellei sitä mitenkään rajoiteta. Taisi olla yhtenä ehtoona olla kaksi asemaa 40m cw:llä samaan aikaan äänessä, oikea asema ilmoitti olevan qrt ja hetken päästä, ilmestyi kuitenkin piraatti asema ääneen, jonka tapa pitää pileuppia oli ihan erilainen. Myös varsinainen asema tulee noin puolentunnin sisään uudelleen ääneen, Ja arvuuttelu dx-clusterin vihjeissä alkoi kumpi oli oikea asema.
QRZ.COM Callsign ST2AR
http://www.qrz.com/db/ST2AR

Jari OH6BG, lisäännyt blogiinsa mallintamansa Tomin OH2BBT mastossa olevan HF alueen antennin KT-34 XA.
VOACAP ja optimaalinen antennikorkeus ja maaston muodon vaikutus.
http://voacap-optimaalinen-antenni.blogspot.com/

Tontilla olevan maaston muotoihin on perehdytty, ainakin pihan osalta. Lumitöitä on viimepäivinä ollut ihan omaksi tarpeeksi. Kun olen vielä tuolla Kouvolassa käynyt talkkariviikon kunniaksi, suorittamassa hyötyliikuntaa.

Linkkiä

Viestintävirasto - Maakuntaliittojen hankeohjelmat toimitettu Viestintävirastoon
http://www.ficora.fi/index/viestintavirasto/uutiset/2009/P_86.html

"Viekää joulupukki maailmankiertueelle" Kauppalehti.fi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/12/29153&ext=rss

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: