Oma blogiluettelo

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Grayline etenemisen edut ja haitat, riippuen mihin pyrkii


Sunnuntai aamuna Lars CE0Z/SM6CUK sähkötteli 05.00 utc maissa 3505.0 vaan ei silloin ollut keliä vielä tänne. Paikalliseen auringon nousun aikoihin passasin, rigin ääreen ja taajuudella oli dx-signaali, vain kutsu oli väärä N2HN Jerry NYkistä, siinä tuli hyvin luettavasti. Mutta Larssia ei kuulunut eikä näkynyt vihjeissä

Reilusti auringon nousun jälkeen, tulikin vihje Larssista ja siellä hän pihisi 3503 ja otti silloin taajuudelta, kyllä oli pihinä yhteys.
Oli se vaikeaa myös pitää OH-yhteyksiä samalla bandilla samaa aikaan, keli oli vähän pitkä, grayline etenemisen ansioista jota nyt eletään täälläkin. Lahden pojat yritti saada vapaaksi 3685 bulletiinin antoon, mutta ei se tainnut englantia puhumalla ja 100w onnistua. Venättä siinä olisi pitänyt käyttää ja en lopputuloksesta olisi mitään varmuutta. Kaksi vaihtoehtoa siinä olisi käytettävissä joka siirtyä perinteiseltä taajuudelta 3685 vähän sivuun tai ottaa linukka käyttöön ja tehdä reikä väkisten, he siirtyivät 3684.

Muita havaintoja

Onkohan kukaan laskenut, miten suuri hiilijalanjälki tuosta pelkästä Kööpenhaminan kokouksesta jää, kuulemma noin 30 000 osallistujaa kaikkine avustajineen. Ja saman verran mielenosoittajia erään tiedon mukaan, jotka ovat saapuneet paikalle. Tuskin hekään kaikki jalan sinne saapuneet.
Watch Air Traffic - LIVE!
http://www.flightradar24.com/

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: