Räntäisän keskiviikon pelastus oli H44MY uudelta saarelta nyt OC-192 oli 18088 ja tuli aamupäivällä hyvin, vaikka keli-indeksin R oli taas nolla Myöhemmin iltapäivällä sama asema tuli hyvin 7011.2 ja workki jenkkilää, japania ja täältäkin kelpasi hyvin OH-asemat.
Perjantaina aamulla oli Jan H44TO 14265 huudattamassa japanilaisia ja EUta , siis otti omalta taajuudelta pitkään. Myöhemmin siirtyi alhaalta ottamiseen. Jossain vaiheessa Jan sanoi ajavansa via LP, täällä kuitenkin SP oli kaiken aikaan selvästi parempi, joten kutsuin SP. Jopa DL-maassta tuli vihjeitä että LP oli siellä parempi. Mielenkiintoinen tilanne, täältä piti meikäläisen puskea Jan antennin takaa sisään, tullakseni kuulluksi. Miten voimakas TO olisikaan ollut kun antennin persuksilla tulee tänne S 7-9.
Täältä löyttyy hyvin monia DX-peditionin lokit, mm VU4MY,VU4RG,VU7MY ja VU7RG http://www.logsearch.de/
Vuoden 2007/2008 turhimmasta dx-bulletiinien palstan kuluttajaksi olen valinnut Gildaksen TU5KG. Ansioina on lukuista infot joissa hän on FT5X tai FT5W saaarilla tai ainakin siinä läheisyydessä. Ainoat vihjeet joissa operattori on mainittu tositoimissa on /MM, siis kelpaamaton DXCC-maaksi. Viimeisten tietojen mukaan sama tahti jatkuu tulevanakin vuonna 2009, siis en usko että Gildas sieltä paatista poistuu ja pitää qsoja saarilta, vaikka satamassa olisi myrskyä paossa. Laivaradiot on usein hyvin pultattu pöytiin kiinni ainakin pienissä purkeissa.
Hyvä DX - parempi mieli.
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti