4W6A ilmestyi 28021.5 klo 10.50 utc maissa ja heti oli OH putkea, jopa 100w mentiin läpi, ei edes ehtinyt linukka lämmetä. Siitä se signaali alkoi hitaasti alkoi painua ja OH läpimeno alkoi myös hidastua, vain menikö ne kaikki jotka oli kutsumassa.
Sunnuntai alkoi korkean A-indeksin vallitessa ja vain unelma eilisestä. 4W6A 12m ssb ei oikein aina ihan natsanut, otti päälle huutajia ja sitten ihmetteli miksi ei porukka ole kutsumatta päälle. Itse aiheutti sen kaaoksen jota ei saanut tuolla tyylillä saa hallittua.
Selvintä on peliupin kutsujille ilmoittaa tavalla tai toisella, milloin edellinen yhteys on päättynyt ja uusi huuto voi alkaa. Sitä päälle huutamista vihaan yli kaiken, vaikka vain upista, jos siitä vielä otetaan viimeksi huutava asema, on soppa selvä. Ja operaattori luulee osaavan pitää tilanteen hallussa, tälläisiä olen joskus CQ WW kisassa kuullut, en muista tuloksissa miten ovat sijoittuneet. Tuskin näillä nykyaikaisilla lokin tarkastusmenetelmillä pärjäävät. Tuollakin vaihtui operaattori jonkun minuutin päästä.

VK9Lord Howe kutsulla VK9OL oli tarjolla, etukäteis infojen mukaan mukaan.
Focus will be on CW and openings to Europe, but all calls welcome
Mutta vain 20m LP kelillä (aamuisin paikallista aikaa) oli EU suuntaan, 15, 12 tai 10m ei EU kelien aikana ei aktiivisuutta ollut olenkaan. Näillä mainituilla bandeilla kyllä oli aktiivisuutta jenkki- ja Aasian kelien aikana, paikallisella yöllä jenkkilään, tai aamulla aikaisin aamulla Aasiaan. Just kun SP keli olisi avautunut tänne EU, 15, 12 tai 10m, niin asema poistui bandilta. Sunnuntaina pediton viimeinen päivä, aamusta oli jo yritystä, mutta A- indeksi nousu 35 pilasi sen onnistuneesti
DX de YV5JGO: 18074.7 VK9OL 599 tnx Merv splx 73s 0404Z
Onnittelut synttärisankarille.
73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti