Oma blogiluettelo

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Amerikan Samoan KH8 jahdissa


Perjantaina myöhemmin Carlos KH8/EA1IR siirtyi 21250.0 oli hyvin kuultavissa ja ehdin ekajakoon  taajuudelta jota vielä silloin otti, hetkeä myöhemmin siirtyi upista ottamaan. Myöhemmin oli 18154 ohjelmassa, hyvin kuultavissa. Ainakin Markku OH8OR  oli siinä myös joku OH9 (SQ ?) joka siinä myös sen workki, taustalla  kuuntelin ja muita puuhastelin. Ja seurailin KH8 bandivalintoja nuo 12 ja 10 m kummasti kiinnostaa, tosin mahdollinen kelipiikki jo päivältä ohi.

Lauantaina oli taas A-indeksi noussut 15 ja melkoisen varmasti vaikuttaa Pacifikin SP keliin täältä.

DX de FO8RZ:     24895.5  KH8/N9YU     Tnx                            0222Z BH52
Tämän vihjeen perusteella oli hyvin hiljaista, niin SP kuin LP kautta. Taajuudella ei kuulunut edes pileuppi asemia, kummastakaan suunnasta. Jätin antennin SP suuntaan ja odottelen nousevaa signaalia J jota ei tullut vaan bandinvaihto.

DX de JH2UVL:    28495.0  KH8/N9YU                                    0304Z
Tämäkin hyvä vihje, taajuudella kovin hiljaista, ei edes japanilaisia kuulu.

DX de HC5VF:     21300.0  KH8/N9YU     TKS CONTACT, 59 IN ECUADOR, 73 0328Z
Tämänkään vihjeen perusteella, ei signaalia löytynyt SP tai LP suunnista.

DX de JM1WBB:    24945.0  KH8/N9YU                                    0348Z
Ja uudelleen tänne, ei vieläkään mitään havaintoa, ei edes japanilaista hyvä osoitus huonosta kelista jonka A-15 aiheuttaa. Kyllä japanilaiset olisi tulleet jos A-indeksi olisi selvästi alle 10. Kyllä aktiviteettia näyttää löytyvän KH8 asemilta, tuo A-15 pahasti tappaa täällä keliä SP suuntaan.


Kesäkuussa tulossa Marquesas FO/M
18/06-26/06      FO/F6CTL: Ua Pou, Marquesas Isls (OC-027)     

Heinäkuussa tulossa Austral FO/A
11/07-14/07      FO/F6CTL: Rimatara (OC-050), Austral Isls  
     
      
Mount Athos project – visit with SV2ASP/A by NE8Z



Järven jäät sulavat taas paikalleen, kuten niin monesti.  Vanha puinen laituri pysyi hengissä vaikka talvehti tuolla jäiden seassa. Syksyllä vedenpinta jäi yllättävän alas ja nyt vasta keväällä noussut muutaman sentin, ja vesi nousi laiturille.


Linkit


 Älä auta naapuria näin


73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




perjantai 29. huhtikuuta 2011

April 29-May 1 from American Samoa as KH8/EA1IR and KH8/N9YU.



Perjantaina KH8/N9YU oli tarjolla 10m cw:llä js ssb:llä jota japanilaiset hehkuttivat, täällä  en kuullut edes pihinää. Myöhemmin 20m ssb:llä tuli pihisten 07.00 utc. Siinä 08.20 utc asema palasi uudelleen 14205 ja tuli erittäin hyvin SP, aloitti numeroittain ottamisen. Myöhemmin myös kutsu muuttui KH8/EA1IR.

April 29-May 1 from American Samoa as KH8/EA1IR and KH8/N9YU.




Myös Antarctika kutsulla RI1ANC oli tarjolla 12m cw:llä, usein 06.00-07.00 utc, minulle on tullut LP kautta, japanilaisten sekaan siellä vaan on mahduttava, taajuus usein 24910. Ei ehkä paras ajankohta ennusteen mukaan, mutta noita LP keliä ei tuo dx-clusterin laskema MUF ei tiedä.

Lähipäivinä tulossa

PY0T - TRINDADE & MARTIM VAZ ISLANDS, SA-010 kutsulla PP0T
    Junior,PY2ZA, on Trindade Island (SA-010) saapuu saarella 29.4.2011 ja peditio kestää useita viikkoja.



sm-kalakukolta tuli kuittaus lähetetystä lokista, jossa maininta yhteyksien lukumäärästä ja luokka johon lokin lähettäjä ilmoittaa osallistuvansa.



Ulkotyöosastolta on tänään perjantaina vapaapäivä, työnjohtaja katselee häitä ja parantelee eilisen iltavuoron haravoinnin aiheuttamia niska- ja käsivarsien vaivoja.
Logistiikka osastolla ei samoja vaivoja ole vielä ilmaantunut, illalla ehkä lentopallon jälkeen mahdollista, viikko jäi väliin pelaamisessa.

  
Linkki

Kymijoen alajuoksun veden tila



73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




Siinä ja siinä se on - lyhyt Wappu tulee kuitenkin



Soomi pojalta vaikuttaa tämä Mauri, joka kutsulla  KP2/AG1LE on 15m ssb:llä iloksemme ollut hyvin kuultavissa iltasella.



Anne OH2YL on saapunut onnellisesti takaisin FJ retkeltään 9600 cw yhteyttä pitäneenä, hyvä saavutus yhden henkilön peditiolta. Rakentaa aseman, antennit, ja uudelleen myrskyn jäljeltä,  työskennellä, nukkua ja huoltaa itsensä. Saattoi siinä joku paikallinen matkailukohde jäädä käymättä J

Meillä oli ajoittain skype yhteys ja siitä suoraan Telnet dx- clusterille OH2J  Local komennolla välitin Annen pikaviestinä tullutta infoa, tulevista bandeista ja ajoista.
Se oli Annen tehokasta ajankäyttöä, ja me saimme tuoretta tietoa etuajassa. Kiitos Anne hienosti hoidettu peditio.


Anne oli varmasti väsyksissä, mutta kontesteissa toisella vuorokaudella, on kuultu kaikenlaisista hallusinaatioista.  Kerroin aseman operaattori kuuli wc:ssä cw:llä uuden kertoimen, piti keskeyttää istunto ja mennä kerroin workkimaan. Tai betonisessa vesitornissa jossa ei ole ikkunan ikkunaa, operaattori siirtää verhoa sivuun, että näkisi ulos. Tai ihmettelee omasta muistibugista tulevaa omaa testikutsua, joko tuon on workittu.

Univajeen vaikutukset
On todettu, että kahden tunnin univaje viiden päivän ajan tai yksi valvottu yö vastaavat
toisiaan ja toisaalta promillen humalatilaa. 36 tunnin valvominen taas vastaa 1,5
promillen humalatilaa. • Uniliitto ry, www.uniliitto.fi



 Aatto OH6PN  kiertää vain dxcc-maita eikä worki mistään, niin on erilaiset harrasteen osa-alueet.


Kalakukko 2011 saapuneet lokit




Linkki




73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




torstai 28. huhtikuuta 2011

Kertausta DXCC-maiden muutoksista


Pilkkujen lisääntyessä, on moni dx-workkija taas herännyt mahdollisesti vuosia jatkuneesta unesta ja katsellut lokiaan vuosien  varrelta ja ihmetellyt, mikä minun oikea DXCC - maiden määrä nyt on ja mitä muutoksia mahdollisesti tällä välillä on mahdollisesti tapahtunut. Tässä viime vuosien muutoksia.

St Barthelemy (FJ) on lisätty DXCC-maalistaan 14.12.2007.

Alankomaiden Antilleilla tehtiin hallinnollinen muutos 10.10.2010, minkä seurauksena Curacaosta ja St. Maartenista tuli itsenäisiä maita Alankomaiden sisällä ja Bonairesta, Sint Eustatiuksesta sekä Sabasta Alankomaiden kuntia.

Tämän seurauksena DXCC-listalta  poistetaan maat PJ2, 4, 9 Bonaire, Curacao (Neth. Antilles) ja PJ5-8 St. Maarten, Saba, St. Eustatius.

Listalle  lisätään seuraavat maat: (1) Curacao (PJ2); (2) Sint Maarten (PJ7); (3) Saba (PJ6) & St Eustatius( PJ5) ja (4) Bonaire (PJ4). Yhteydet hyväksytään 10.10.2010 klo 0400 UTC alkaen.

DXCC-awardiin (ja OH tilastoihin ) hyväksytään päivitykset uusien maiden osalta 1.1.2011 alkaen.

lähde:
sral bulletiinit, uusien maiden prefiksit ja OH-tilastot huomautuksen olen itse lisännyt


OHDXF pitää OH-tilastoja yllä, uudet tarkennetut säännöt löytyvät heidän sivuiltaan.



DXCC-awardin säännöt ja muu tarvittavat tietous löytyy ARRL sivuilta, joiden periaatteita myös OH listoilla noudatetaan.


John OH5NZ on valtuutettu tarkastamaan qsl-kortia DXCC- awardiin.  Yleensä tilaisuudet ovat olleet kesäleirien yhteydessä.



Repoveden kansallispuiston uutisia Repojotos tuottamana




73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Lähteekö jäät vai ei Vapuksi - sama se

                                                   Sarpanevan jäätä pyrkii rantakiville


Vaikuttaa että W3LPL on cw-skimmeriin säädetty sopivat asetukset  ja tulokset siirtyy heti dx-clusteri verkkoon ja tämä tapahtuu 24h. Ei kukaan tuota hommaa jaksa tehdä vuorokausitolkulla ja manuaalisesti. Kokeile Telnet clusteriin komennolla ”sh/dx by w3lpl” saat 10 vihjettä eri bandeilta siellä kuulluista asemista ja kaikki puoliharvinaisia tai meneillään olevia pedioita.

T31Akeskiseltä Kiribatilta on ollut suunnitelmien vaihtoa eri syistä, nyt ovat saaneet nettiin päivityksiä lokista. Tänään keskiviikkona olivat hyvään kelipiikki aikaan 15m ja signaalia oli , olisin toivonut 12m  aktiviteettia samaan aikaan, muutama tuntia aikaisemmin kyllä oli, mutta ei nyt.

W6 kiittivät 7 bandin yhteyksistä, täällä vain uneksitaan sellaisista. Ja luetaan heidän tietoiskuja jossa kerrotaan, miten se eka yhteys on täällä pohjoisilla reunoilla tärkeää, ei ne seuraavat bandit. Vanha totuus että dx-peditiolta kyllä kotiin saadaan aina hyvä yhteydet ja se aika on jostain pois. Parempi etten sano pahasti, tätäkin lokia luetaan ja käännetään google avulla, yllättävissä paikoissa, jossa suomea ei takuusti muuten ymmärretä.


GW4BKG, Steve, ja 5B4AHJ, Alan etsivät vanhoja kopioita Geoff
Wattsin DX News Sheet. Erityisesti he etsivät # 1-7, 9-16
ja 34-113 loppuun sarjaan. Jos voit auttaa, ota yhteyttä Steve



Misa pienhiukkaskiihdytintä taas sytytellessä, kuulin tutun tuntuisia ääniä järveltä Kuikka oli ilmestynyt läheisen lahteen soidin huutojaan kajauttelemaan ja siipiään veteen lyömään, kuin olisi lentoon lähdössä. Ja yllätykseni vastarannalta tuli vastaus soidin huutoon saman lajin edustajalta, tuttuja huutoja vuosien varrelta. Viestin sisältö jäi arvailujen varaan, toivottavasti heinäkuun lopulla taas pari poikasta on parilla mukana, joille muikkuparvea harventavat.

lisäys 28.4.2011 klo 8.00

http://repovesi.wordpress.com/2011/04/27/jaiden-lahtoaika-repovedella/


73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




Nyt Kansallispuistoihin pileuppia pitämään


Tässä on WFF listauksen OH-kohteet ja niiden numerot.


Finland OHFF-001 Eastern Gulf of Finland
Finland OHFF-002 Ekenäs Archipelago
Finland OHFF-003 Helvetinjärvi
Finland OHFF-004 Hiidenportti
Finland OHFF-005 Isojärvi
Finland OHFF-006 Kauhaneva-Pohjankangas
Finland OHFF-007 Koli
Finland OHFF-008 Kolovesi
Finland OHFF-009 Kurjenrahka
Finland OHFF-010 Lauhanvuori
Finland OHFF-011 Leivonmäki
Finland OHFF-012 Lemmenjoki
Finland OHFF-013 Liesjärvi
Finland OHFF-014 Linnansaari
Finland OHFF-015 Nuuksio
Finland OHFF-016 Oulanka
Finland OHFF-017 Päijänne
Finland OHFF-018 Pallas-Yllästunturi
Finland OHFF-019 Patvinsuo
Finland OHFF-020 Perämeri
Finland OHFF-021 Petkeljärvi
Finland OHFF-022 Puurijärvi-Isosuo
Finland OHFF-023 Pyhä-Häkki
Finland OHFF-024 Pyhä-Luosto
Finland OHFF-025 Repovesi
Finland OHFF-026 Riisitunturi
Finland OHFF-027 Rokua
Finland OHFF-028 Salamajärvi
Finland OHFF-029 Seitseminen
Finland OHFF-030 Southwestern Archipelago
Finland OHFF-031 Syöte
Finland OHFF-032 Tiilikkajärvi
Finland OHFF-033 Torronsuo
Finland OHFF-034 Urho Kekkonen
Finland OHFF-035 Valkmusa
Finland (Ant.
Base) OHFF-036 Aboa Station
Finland OHFF-037 Aland Is.
Finland OHFF-038 Market Reef

World Flora Fauna
http://www.wff44.com/


73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kalakukko 2011 oli 1. Suomen Mestaruuskisa

                                                              Piirros Emilia 7v

Kalakukon 2011 joka kuitenkin oli 1. Suomen Mestaruuskisa. Olin minäkin mukana ssb:llä kisassa kutsulla OH5R luokka oli 40m single. Siellä kuunneltuna ainakin OH9R ( tunnettu myös kutsulla OH9RI) ja OH2BP voisin olettaa olleen samassa luokassa, koska ahkerasti kutsuttiin ja juoksevat numerot oli samoilla kymmenillä kaiken aikaa. Jos oli myös 80 mukana oli juokseva numero toisilla kymmenillä tai jopa sadalla.

Eka tunti oli selvästi heikompi yhteyksien kuin kertoimien suhteen, hyvää OH keliä oli kaiken aikaa. Oletan että vanhasta muistista ei 40m pidetty helppona OH bandina, jota se näillä pilkuilla jo on. Toisella tunnilla alkoi jo yhteyksiä syntyä selvästi paremmin, asemia oli yleensä bandilla.

Saattoi pohjoisesta olla hyötyä heikkoja etelän asemien työskentelyssä, ainakin ne varmaa houkutti isoilla signaaleilla vastaamaan, paremmin kuin täältä etelästä 100w signaalit, jota itse edustin. Lopussa OH7-asemien signaalit selvästi painui, olikohan syynä 3 elm yagini joka sojotti vain jenkkilän suuntaan. Kylki sinne OH7 suuntaan, jos näillä etäisyyksillä ja tuolla puomin pituudella mitään suuntakuviota syntyy.

Sitkeä huutelu 7075 toi viimeminuuteilla muutaman pienellä juoksevalla numerolla  varustetuja asemia lokiin, selvästi lokipakottomuuden syytä - ei paha.

Joensuun kerholle OH7AB onnittelut aktiivisesta kehitystyöstä kotimaan kisojen pelastamiseksi ja selvistä toimenpiteistä. Kyselyt ovat kyselyjä, ja vastauksien arvo nolla jos ne jäävät arkistoon. Joensuussa ne rohkeasti ja mielikuvitusta käyttäen heti toteutettiin – hienoa. 


73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




maanantai 25. huhtikuuta 2011

Ei Anne FJ/OH2YL pärjää signaalissa isolle kontestiasemalla

                                   Kevät 2011 Kausalassa. Kuva Kari OH5XT


Carsten PJ2/DL6LAU oli 28009  ja Anne FJ/OH2YL oli 28004, sunnuntai ehtoolla paikallisen auringonlaskun aikana  10m cw:llä .  Annea on edes kuullut, mutta Carsten  pihisi, ei kunnolla lukenut. Kelipiikki on kyllä vähän ennen paikallista auringon laskua, Timo OH5KW kaupungin toiselta laidalta taisi pitää Cartsteenin kanssa yhteyden.  Tuon lännen suunta on täältä vähän mäkinen, joten selvästi ei sinne täältä ole sellaista menoa kuin SP Pacifikille joka aukeaa suoraan järvelle ja nyt vielä jään luikastama.

Carsteen on käsittääkseni PJ2T isolla kisa-asemalla jossa on alumiinia taivaalla ja jos sieltä ei tuon parempaa signaalia saada tänne niin ei ihme ettei Anne butternutilla samaan yllä.



Juha OH1ND kertoi  kuulleensa Annen 10m, muutaman sekunnin. Ja kaikki nämä paikallisen auringonlaskun aikoihin tai muutamaa minuuttia  sitä ennen.



Kalakukossa 2011 workittiin kuitenkin Suomen Mestaruuksista, olivat Joensuussa tehneet sellaisen päätöksen. Olin itsekin yllättäen ssb mukana 40m singlessä kutsulla OH5R , ei pitänyt sopia päivän aikatauluun, mutta hyvin sopikin. Aloitus varttitunnin varoitusajalla, reilut 100 yhteyttä ja toistaiseksi tuntematon määrä kertoimia, eka tunnilla kaikki maakunnat , paitsi (PH) Päijät-Häme. Hyvät oli 40m kotimaan kelit ja 100w hyvin riitti. 40m näkövinkkelistä asemia oli hyvin liikkeellä. Juoksevista numeroista voisi päätellä että 200 yhteyden pintaan siellä on kärki workkinut ja se on hyvin.




73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

FJ/OH2YL 10m kelit ovat haastavat tänne pohjolaan



OH2BV kirjoitti lauantaina 10m operaatiosta

Kuulin tänään Annea parhaiten aivan heti alussa, mutta signaali hiipui koko ajan. Missään vaiheessa ei ollut sellainen, että minun olisi kannattanut kutsua, koska en lukenut 100%.
Annehan aloitti 1530utc 28cw:llä tänään. Vaikea sanoa josko signaali olisi ollut yhtään paremmin luettavissa hieman aikaisemmin aloitettuna.
Mielestäni erittäin hyvä operaattori, hyvä operatio ja erinomaiset web-sivut. Saisipa Annen liikennöinnistä ottaa oppia yksi, jos toinenkin ihan Suomen ulkopuoleltakin saakka.

Tor-Björn ”Turre” OH2BerttaVille



  



T31A muistuttaa

Please understand DXpedition attempts to work as
many who need T31 for a new country overall and secondarily those who
need band countries.


10116 QSOs logged up to 23/Apr/2011 19:21Z



Lastenlasten ansiosta olen perehtynyt Habbo.fi sivuihin ja tehokkaaseen pääsiäismunien markkinointiin joka palvelee hyvin sivujen markkinointia - tehokasta


73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut




DX-workkijan hyviä ominaisuuksia

                                Kausala kevät 2011. Kuva Kari OH5XT


Kun T31A 20m cw:llä sen taas huomasi, jos asema tulee hyvin luettavasti, koko EU lukee, pile on levinnyt laajalle alueelle jopa10 ylös. Tulee nopeasti turhautumisia, jos ei saada heti yhteyttä.

Siirrytään taajuudelle virittämään ja muuta häiriötä aiheuttamaan. Jos vielä muutamalle taajuudella kutsujalle annetaan raportti, kuin olisi kyseessä taajuudelta ottaminen. Vaikka kyseessä on vain tahallinen piruilu taajuudella kutsujalle. Heti tulee muitakin taajuudella kutsujia, ja ennen kuin tilanne normalisoituu on taajuudella käydyn taistelun ansiosta pitkään se on ollut lukukelvoton. Vaikka oikea pileuppi asema on kaikenaikaa ottanut edelleen upista. Ja worrkinut EU ulkopuolisia asemia, koska EU mekastaa taajuudella.

Kyllä kokeneen dx-työskentelijän ominaisuuksiin kuuluu, tunnistaa pileuppi asema, voimakkuudesta, dx-saudista, ja tyylistä kuitata yhteys ja käytetystä nopeudesta. Ja sen oppii vain kuuntelemalla kyseistä pileuppia. Erittäin harvoin pileuppi asemalla menee vfo ristiin ja aloittaa taajuudelta ottamisen, kesken upista ottamisen.

Ehkä uudelle bandille siirtymisen yhteydessä saattaa dx-asema ottaa omalta taajuudelta, ennekuin kunnon pileuppi ehtii syntyä. Yleensä se on aika joka kuluu ennen ekaa dx-vihjettä, tarpeeksi harvinaisella asemalla ei sitäkään.

15m ssb oli yksi T31A tällä asemalla sitä ongelmaa ollut, signaali oli hintelä ja EU valitti vihjeissä ettei sitä kuule, täälläkin oli tosihintelä ja taajuudelta siinä yhteyksiä tankattiin. Niiden harvojen EU asemien kanssa jotka sitä kuuli. Ei ollut virittäjää ja muuta häiriköintiä.

On ollut tarjontaa ja keliä Pacifikilta 3D2IR, T31A , Caribialta FJ/OH2YL ja Afrikasta useita asemia.

Ei  ehtinyt keli nousta tänne ainakaan 10m nousta FJ/OH2YL, paikallinen auringon lasku on 17.55 utc, johon pitäisi sattua mahdollinen kelipiikki 



Athos video




73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut