Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
maanantai 28. kesäkuuta 2010
ZS8M ongelma on meillä - ei saarella
Mainostamani ajankohta oli eilen 20 m ssb oli mielenkiintoinen, kuuntelin siinä 14240 ja 245 väliä, 240 pidettiin muutaman yhteys aseman kanssa jota on kuullut, joku siellä puhuu ei mitään selvää. Antenni oli suuntaan ZS8M, mitään kutsuja ei siitä kyseisestä vasta-asemasta mainittu eikä vihjettä dx-clusterille ilmestynyt, muutaman minuutin asema siinä oli ja viimeinen yhteyden sinne pitänyt asema toivotti hyvää siirtymistä 17 m ssb:lle joka täällä kuunneltuna oli hiljainen.
Kelasin vielä kaiken varalta, samalla antennin suunnalla 7150, ja edellispäivän vihjeiden ajankohtaa täytyy tehdä tarkennus, kyllä sieltä olisi graylinen alkua olisi pitänyt löytyä, hyvin lähellä sitä jo oltiin, ellei taajuudella ollut muuta häiritsevää liikennettä tai bc-asemaa, joka hiljaa nyt sieltä kuului.
Ei auta kuin odottaa syksyä ja virka-ajan päättymistä Pierrellä , aurinkokin on silloin painunut alas ja keliä muillakin bandeilla.
ZS8M sivuilla kerrotaan asemasta tarkemmin, en yhtään ihmettele signaalin heikkoutta – multiband dipolilla siellä ajetaan. Tuntematta saaren käyttöohjeita, tuntuu tuo lintujen vuoksi tehty antennirajoitus kohtuuttomalta. Kyllä siellä säähavaintoaseman havainnointi välineet on maasta irti ihan varmasti. Kuvista päätellen ei siellä matalissa teltoissa tutkijat asusta kuukausikaupalla.
Vai eikä niille linnuille ole kerrottu, että antennia pitää väistää, eikä päin kalliota saa, lentää päättömästi, pesimäaikana voi pesue jäädä ilman huoltajia. Eikä walhroos maksa itse rikotuille perheille tukea, jos saisi päättää. Kyllä luonnossa vallitsee julmat lait – syö tai tule syödyksi.
Saaren lintupopulaation määrä ei laske tai nouse jos saarella olisi kunnon suunta-antenni, siellä jo olevien rakennusten lisäksi.
Maassa maan tavalla tai kuin jalkapallossa - erotuomari päättää, mikä oli oikein.
Operating conditions:
Official equipment in the radio room; IC-736 and a FL-7000, broadband commercial dipole. Dxpedition equipment includes IC-7000 and 7200 and dipoles. No Yagi's due to bird life.
QRZ.COM Callsign ZS8M
http://www.qrz.com/db/ZS8M
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti