Oma blogiluettelo

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Glorioso Heinäkuu 2009 siirtyy


uusipäivitys 30.6.2009 kello 18.45 utc
Glorioso siirtyy lentokenttäongelmien, heidän nettisivuillaan sitä vielä ei näyttänyt olevan, mutta erillinen sähköposti kertoin tuon uutisen tänään päivällä.

Vaikuttaa että tulevasta Glorososta FT5GA on nousemassa kuumaperuna tuolla jenkkilässä ja suurin murhe rivien välistä luettuna. Ettei ole sitä kotimaan qsojen etua, siis operaattoreissa ei ole yhtään jenkkiä tai muita ulkomaalaisia, ranskalaisia kaikki. Suuri huoli on myös miten keliä sinne on ja milloin. Ranskalaiset ovat pitäneet pedition hyvin käsissään, johtuen juuri tuosta armeijansa suuresta ja merkittävästä osuudesta, koko projektista. Toisaalta jos sieltä tulee apuja, ei kustannukset karkaa käsittämättömän isoiksi, heidän ehdoillaan siellä toimitaan.

Vaikka täältä on sinne periaatteessa lähes aina keliä ja saumaa on, mutta suuri kysyntä kyllä pitää tilanteen aika hankalana, luulen ettei se mitenkään helppo ole ainakaan heti alussa. Tilanne saattaa olla jopa kaaoksen omainen ja upit nousee todella ylös jos sieltä ei kunnon pileupin workkijoita löydy. http://glorieuses2008.free.fr/index-e.htm

VK9IR tulee ääneen Norfolkilta 19-22.6 http://www.vk9ir.blogspot.com/
Juuri ennen kuin VK9NI aloittaa samalta saarelta http://www.vk9ni.com/

Myös C21TI on saanut uuden aikataulun, 17-23.8.2009 http://c21ti.madrono.net/

Mielipiteitä – omia ja linkkejä

Wintoosan vihaajilta onnistuu kyllä Googlen tarjoamien mainosrahojen keräily ilman suuria omantunnon tuskia - sellaista se elämä on.

Termiitit tutuiksi - Arvopaperi Karo Hämäläinen: Kangasniemen lukion kanslian kassakaapista.
http://www.arvopaperi.fi/kolumnit_blogit/article304223.ece?s=u&wtm=ap-29062009

Absoluuttinen tuotto: Mikään ei ole sijoittamisessa niin absoluuttisen varmaa kuin se, että rahastoyhtiö nappaa itselleen tuottoa.

Arbitraasi: Eikös tämä ole sama kuin vesimeloni?

Dippi: Maustaa mukavasti pitkäkestoista kurssinousua. Soosiksi menneitä sijoituksia kutsutaan dippikastikkeeksi.

Indeksirahasto: Sijoittamisella ei ole sitten niin mitään tekemisissä minkään insestijuttujen kanssa!

Riski: Se Osuuspankin tukevampirakenteinen sijoitusneuvoja.

Vipurahasto: Sijoitusinstrumentti, johon on haksahtanut myös moni itseään fiksuna pitävä sijoittaja. Vrt. sanonta: "Menee se viisaskin

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Apollon SV2ASP/A rukoushetket yleensä sunnuntaisin


Apollo SV2ASP/A ollut äänessä 28.6.2009 eka vihje noin 11.00 utc ja viimeinen vihje 11.20 utc, taajuus oli 28444.0. Ne kaikki muut siinä välissä olleet vihjeet muistuttavat lähinnä rukouksilta, kuuntele minua Apollo olen siellä tai täällä. En tuohon aikaa ollut edes rigien äärellä, tai kyllä kohtalaisen lähellä noin 25 m päässä uimassa tai puiden alla vilvoittelemassa. Ja taas meni uusi bandimaa ohi. Se aikaisempi juttu jossa Apollon piti olla useita tuntia äänessä, oli ihan hatusta vedetty. Tunnin oli 14.6.2009 ollut äänessä 15 m ssb:llä ja samat rukoukset oli kaikissa silloin hänestä annetuissa vihjeissä.

Kouvolan Radiokerho ry - OH5AG Kesäleiri Kekäleniemessä 2009 kuvat ja jutut.
http://oh5ag.vuodatus.net/

Täällä voit liittyä todelliseen dx-kerhoon ja tukea mittavia hankkeita, eikä raha mene turhaan kikkailuun, jota käydään vielä oikeudessa – mahdollisimman kalliissa paikassa. https://www.ncdxf.org/donate

Mielipiteitä – nyt vain omia

Koventuneet arvot näkyvät kukkien istutuksessakin, ennen pyydettiin puhumaan kukille Substral mainoksessa. Nyt jo istutus vaiheessa pitää huutaa ja kiroilla että koko kylä kuulee.
- Ukko piip tämä kottikärryllinen piti olla mustaa multaa, eikä turvemultaa piip.
- Ukko kippaan kuorman siihen paikkaan ja ilmoittaa, piip tähän tulee uusi multapenkere piip.
- Ukko lähtee hakemaan uutta multaa oikeasta kasasta.
Tarina jatkuu mutta vain pelkkiä piippiä kuuluu. En tiedä missä lannoitteessa oli tämä käyttöohje huutamisesta ja sen myönteisistä vaikutuksista istutettaviin kukkiin.

Kolme purjekonetta samassa tintissä, en ole sitä aikaisemmin huomannut. Tai Selänpääläiset ovat saaneet lisää ilmapurjehduskalustoa. Kenttä on tuossa lähes naapurissa, noin 20 km päässä täältä itään. Nämä ilmapurjehtijat ovat hiljaista porukkaa tuskin niitä kuulee, jos eivät tiukkaa kurvia tuossa päällä tee. Pahkajärveltä siitä ihan vierestä kyllä pauketta kuuluu. Ja Utin uusin ylpeys NH-90 välillä käy usein ylilennolla, sen selvin tunnusmerkki näyttää olevan sen pyrstössä vain toisella puolella oleva pieni siiveke.

Kouvolan Seudun Ilmailuyhdistys ry Selänpään lentokenttä
http://www.kily.fi/Sivut/Paasivut/Kentta.html

Kuva NH-90 kopterista jossa näkyy selvästi tuo mainitsemani siiveke:
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.airforce.mil.nz/nr/rdonlyres/47b600d7-65aa-4788-80ff-166ae0218e03/0/nh90small.jpg&imgrefurl=http://zh.sgforums.com/forums/1164/topics/286085&h=391&w=570&sz=24&tbnid=ZtajD8qBzNHCiM:&tbnh=92&tbnw=134&prev=/images%3Fq%3Dnh-90&hl=fi&usg=__gGDfszI-0oaVwzYHYrlwcyNSN5g=&ei=S4dHSrCUKsns-Qb94oQO&sa=X&oi=image_result&resnum=2&ct=image

Ohoh tulipa pitkä urli, kopiokaan jos ei tule muuten kokonaisena.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Juhannuksen jälkeen

Kauas on pitkä matka ja dx vielä pitempi ( kuva Jussi OH3LCH)

Uusin dxcc-maa St.Barthelemy joka tunnetaan myös myös prefiksillä FJ on tulossa ääneen 29.6 alkaen, nyt kutsulla TO8YY.

TO8YY - St. Barthelemy DX World of Ham Radio
http://dx-hamspirit.com/2009/06/to8yy-st-barthelemy/

He ovat ilmoittaneet olevan myös ON4KST chatistä:
The low band, VHF, UHF and microwave chats (by ON4KST) luulisin että siitä 80-160m osiosta http://www.on4kst.com/chat/start.php

Antennin suunnan saat kysymällä dx-clusterilta tässä tapauksessa sh/h fj tuo sh/h to antaa suunnan ranskaan, jonka prefiksi sarjasta tuo kutsu on annettu, muistaakseni ”merentakaisille alueille” Näitä TO alkuisia kutsuja on paljon käytössä ollut ja niiden qth on syytä aina erikseen varmistaa vaikka googlettamalla.

Jos haluat tarkan suunnan omasta qth kysyttyyn dxcc-maahan, anna dx-clusterin perustietoihin oma lokaattorisi, niin saat myös tarkat auringon nousu- ja lasku ajat omassa qth. Yleensä silloin on sinulla kelipiikkiä joko päivän tai yön puolelle. Sen saat käskyllä sh/sun ohxxx ja myös vasta-aseman jota kyttäät vastaavat tiedot saat sh/sun fj =dxcc-maa ja siihen pientä perustietoa kyseessä olevan bandin etenemisesta ja kelloajasta, voi jo pitkälle päätellä milloin kannattaa olla periaatteessa valmius pitää yhteys.

Ja tähän se dx-workkijan aika saattaa hyvin kulua, odottaa että se kiinnostava asema siirtyy juuri sille bandille jolla sen yhteyden haluan, etenkin jos sen haluaa ennen kuin eka vihje dx-clusterille on annettu ja se suuri mylläkkä on alkanut.

Itä-Suomen radioharrastajien OH7ABE leiriltä kuvia joka pidettiin Paalasmaan saaristossa Pielisellä, ei ole tuolla koskaan tullut käytyä, vaikka tiettyä vetoa sinne on ollut. Outoa jos ei Paalanen ole käynyt Paalasmaalla. Mallikasta yhteistyötä LA-kerhon kanssa.
http://users.kymp.net/p203306a/OH7ABE/Ita-Suomen_Radioharrastajien_Kesapaivat_2009/pres0004.htm


Mielipiteitä – nyt vain omia

Viikko meni hyvin tuossa rantavedessä lastenlasten kanssa vesileikkien vahtimisessa, nuorimmainen 2-v ei oikein ymmärrä että täällä ei ole tasapohjaista lasten allasta.
Ja kahtena päivä vielä yli 6 tuntia per päivä Tykkimäellä huvittelemassa, oli se Idänpikajunan vauhti ihan sopivan kovaa menoa. Siihen uuteen 62 m korkeaan karuselliin kenenkään mieli ei tehnyt, olisin joutunut mukaan.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Korjaamisen varaa on - pelkkä valittelu ei auta

päivitetty 13.43 utc

Kutsulla 5J0BV on San Andres äänessä, monissa lokiohjelmissa se on merkitty dxcc-maaksi HK0/A. Aikaisin aamulla 40 m tulee hyvin ja myöhemmin iltapäivällä tai ehkä paremmin illalla, jopa paikallisen auringonlaskun aikoihin. 20, 17 tai 15 m bandeilla jos keliä riittää. http://www.qth.com/k7bv/caribe2009/

Kelien seurantaa helpottaa tämän majakkaketjun seuraaminen. Tässä 5J0BV tapauksessa YV5B kuuluminen antaa selviä viitteitä, kuunneltavalla bandilla kelin tilanteesta 5J0BV suuntaan. Se että onko kyseinen asema juuri sillä bandilla on jo ihan erijuttu. Helpoiten sen saat selville dx-clusteria seuraamalla. Tai kysymällä suoraan dx-clusterilta ”sh/dx 5J0BV”.
NCDXF/IARU International Beacon Project http://www.ncdxf.org/beacons.html

Ylen Teksti-tv sivulta 590, pyörivät sivut joissa 9/12 alkaa dx-vihjeiden osuus, vihjeet tulevat http://www.dxsummit.fi/ jonne tietysti voi mennä suoraan tuolla osoitteella. Tai Imatralle OH5RBI jopa kännyllä täältä irtoaa vihjeitä. http://oh5rbi-cl.oh5ai.fi/

Tai suoraan OH5RBI Cluster Web - DX Cluster Web Interface
http://oh5rbi-cl.oh5ai.fi/cgi-bin/spider.cgi

Myös vanha Telnet yhteys OH5RBI pelaa, ainakin RXCLUS 8.4 versiossa osoite valmiina ja satoihin muihin dx-clustereihin. http://www.hb9bza.net/rxclus/curver.htm

Myös lähes kaikissa kansainvälisiä kisoja tukevissa kisaohjelmissa on dx-clusteri yhteys on vakiona.

Mielipiteitä – ja linkkejä

Sanasto – Demokratiavaje ja XXXX
Demokratiavajeella tarkoitetaan yleensä käsitystä siitä, että demokraattinen legitiimiys ei toteudu riittävästi XXXX ja että XXXX ovat toimintarakenteensa vuoksi etääntymässä jäsenistä. http://europa.eu/scadplus/glossary/democratic_deficit_fi.htm

Vajeen mittaaminen ja tuloksen luokittelu on hankalaa, montako promillea jäsenistä pitää olla saman mielisiä.
Alex Stub kirjoittaa 27.11.2008
Ei Venäjälläkään ole demokratiavajetta poliittisen eliitin mielestä.

Suomen ensimmäinen passiivitalo Tikkurilassa on muuttovalmis. Asukkaat muuttivat sisään juhannusviikolla. http://www.kotitieto.fi/index.php?32&cmsshow=660;news

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Sytytysryhmä toimessa - pilkku on taas ilmestynyt


Mielipiteitä – kuulumisia ja linkkejä

Jonne OH6FJS laittoi sähköpostia, aikaisemmin olen saanut saman suuntaista palautetta
joten selvää aukkoa on ollut hf dx-workinnasta kirjoittamisesta. Jokainen on sen dx-workinnan joskus aloittanut ja ne asiat usein kantapään kautta opetellut , vaikka teoria olisi hanskassa on se käytännön kautta oppiminen tuonut siihen tiettyä varmuutta. Muistan kun GP:llä tai G5RV:llä dx-pyydystelin, ei siinä aina tullut mietityksi, minkä kautta se yhteys syntyi tai ei syntynyt. SP tai LP, antenni oli aina oikeaan suuntaan ja innostusta riitti kutsumiseen ja siihen aikaan myös bandien kuuntelemiseen, ei ollut dx-clustereita.

DX-bullettiini tuli jos oli tilaaja ja ne tilaajat yleensä oli jo siellä dxcc-listojen kärjessä olevia asemia. Kerran viikossa muistaakseni perjantaisin se tuli jos ei posti sitä silloin tuonut oli viikonloppu melkein pilalla.

Meitä harrastajia on niin monenlaisella peruskoulutuksella, aina löytyy jollain osa-alueella uutta opittavaa. Ja sehän on harrasteen rikkaus, joka on kaikkien muistettava. Myös niiden jotka jakavat pälli nimityksiä bandeilla, kaikki ei tiedä kaikkea harrasteemme eri osa-alueista. Kuitenkin meistä moni haluaa oppia myös uutta.

Jonne OH6FJS kirjoittaa:
*Harvempi jaksaa kirjoitella mitään workkimisesta nykyään, ja näin
*aloittelevalle hamssille ne ovat kullan arvoisia tekstejä.
*73, Jonne, OH6FJS

Auringon pilikkujen sytytysryhmän ja termostaatin säätäjien työvuorot sattuneet samaan aikaan. Päivä Tykkimäen hupipuistossa, ja illalla lämmitetty sauna odottamassa. Siinä kovanpäivän ohjelma, hyvin nukutti kaikkia osallistujia. Järvivesikin on ollut jo reilut +20 asteista, vahvasti on suven makua.
http://www.tykkimaki.fi/huvipuisto


Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Tulossa on


Ei tuolla KL7RRC/P porukalla ole mitenkään lämmintä ole ollut, melkein kuin täällä ennen Juhannusta lämpötilat olleet, yöllä lähellä nollaa ja tuulista vielä. Kuljetukset ja muu oleminen siellä on täysin säiden armoilla, joten tiettyä aikataulullista väljyyttä on syytä varata.
Nyt on uusia uutisia heidän sivuillaan http://na-233.ucoz.com/

Täällä saman kerhon porukkaa retkellä NA-234 vuodelta 2008
YouTube - KL7DX NA-234 Cleveland Volcano DXpedition 2008
http://www.youtube.com/watch?v=026fW4rYcwg


http://www.dailydx.com/Calendar.htm
Täältä poimittuna, ehkä kiinnostavin tulossa olevista.
9-Jul - 28-Jul FR/G FT5GA (AF-011) http://glorieuses2008.free.fr/

Mielipiteitä – linkkejä ja kuulumisia

Ote Karin OG5M 21.6.2009 päivätystä blogista :Kauas pilvet karkaavat*
http://og5m.blogspot.com/

*Julkisyhteisön tilintarkastajien lausunnolla ei tunnu olevan mitään merkitystä. Jos lausunto ei *miellytä, tai on hallituksen toimintalinjan vastainen, voidaan aina järjestää jäsenkokouksessa *äänestys ja täten myöntää hallitukselle vastuuvapaus ehdoitta...
*”Vastakkainasettelu liiton toiminnassa on nyt saatu pois päiväjärjestyksestä”, totesi
* kevätkokouksen puheenjohtaja napakasti.*Kokous päätettiin suosionosoituksin ja runsain *aplodein.


Kuikka pariskunnalla on kaksi pientä untuvikkoa, siinä ihan rantavedessä sukeltaen kalastelivat aikuiset , tosi rohkeita olivat kun untuvikot oli mukana. Tuskin oli viittä metriä etäisyys. En minäkään laiturilla mitään äkkiliikkeitä suorittanut, uppopumppua tulin syvemmälle laskemaan ja siinä istuin ja ihmettelin pesueen toimia. Minulle harvinainen kohtaaminen, yksittäisiä sukelluksista nousuja olen aivan rantavedessä Kuikalta kokenut.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Juhannusta etuajassa


KL7RRC on siirtymässä uuteen iota ryhmään, joko NA-039 tai NA-070 joista ovat vain 24h tai korkeintaan 48 h tuntia äänessä, joten pitää olla tarkkana, ettei jää väliin. Ei vielä Juhannusaamuna ollut mitään elonmerkkejä uudesta iota-ryhmästä. Jatketaan pienhiukkastuottamon käynnissä pitämistä, ulkolämpötila on +11c.

DK8YY on tulossa ääneen St. Barthelemy. kutsulla TO8YY Kesäkuun 29 pv ja Heinäkuun 7 pv välisen ajan. Myös 160 ja 80m on ohjelmassa 500 w interted L siellä ajetaan, muilla bandeilla on Stepp IR keppi. Asema on aktiivisesti ON4KST low band chatissa. The low band, VHF, UHF and microwave chats (by ON4KST) http://on4kst.dyndns.org/chat/start.php

Kyllä auringonpilkkujen sytytysryhmällä on suuria vaikeuksia saada ne pilkut syttymään ja vähän pitempään palamaan, eilen aamulla oli muutaman tunnin verran vielä tulet pienellä liekillä, aamupäivän aikana ne taas sammui.


Mielipiteitä – linkkejä ja kuulumisia

Sanataituri Kari OG5M on päivittänyt blogiaan: Valon juhlaa http://og5m.blogspot.com/

Kännykkäpaikannus siirtyi nettiin Tiede ja tekniikka YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/tiede_ja_tekniikka/2009/05/kannykkapaikannus_siirtyi_nettiin_758513.html

On ollut sen verran lämmintä että kantarellin alkuja on puskenut laiturin vierestä, paikka johon aina puhdistuksen jälkeen saa uuden annoksen puhdistuksessa ylijääneitä kantarellin kappaleita. Siitä kait ovat innostuneet kasvuun ja usein saavat myös järvivettä letkulla niskaansa, joten lämmintä vain niin siitä pienen kastikkeen kyllä saa jos malttaa odottaa.

Niitä myrkyllisen herkullisia korvasieniä ei tontilla keväällä ollut oikein tarjolla, pari kappaletta taisin löytää niiltä perinteisiltä paikoilta. Pitäisi kait säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman vuoden välein rinnettä myllätä sopivasti. Tai ainakin tuolla hakkuuaukeilla se näyttää tehoavan erittäin hyvin.

Käpytikka kävi talitintin pöntön pesäaukolla kurkkaamassa mitä tinttipesueelle kuuluun, pää ei oikein mahtunut aukosta, joten muutama kopautus aukon sivulle riitti toteamukseen, oli kuivaa ja kovaa lautaa pöntön seinät.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Juhannusta odotellessa


C21TI on siirtynyt tulevaisuuteen ei kuitenkaan peruttu. http://c21ti.madrono.net/

KL7RRC/P näyttää viihtyvän hyvin tuolla NA-233, suunnitelmissa on myös vierailut NA-070 ja NA-039, tuolla ollaan vaan kovasti säiden ja kuljetusten armoilla. Kiinnostusta täällä riittää, workkimattomia kun ovat. Aamuisin ovat olleet 20 m joko ssb tai cw:llä, joten helppo tarkistaa iota numero jossa ovat. Juuri tulleen 17.6.2009 05.58 utc dx-vihjeen mukaan ovat huomenna siirtymässä NA-070.

Tiistaina aamupäivällä oli OHsta keliä japanin suuntaan 6 m , ainakin vihjeiden perusteella.
Tässä 2008 pidetystä cw-yhteydestä tehty äänite japanissa: http://jl8gfb.com-sys.jp/recording/080611.oh7pi.html

Nyt vaan sitä heinäkuuta ja FT5GA Gloriosoa aktiivisesti odottamaan.
http://glorieuses2008.free.fr/

Mielipiteitä – omia ja lainattuja

Mäntyharjulla Taidekeskus Salmela 20 vuotta. Heidän nettikaupassa, musiikkia, taidegrafiikkaa ja postimerkkiä. http://www.taidekeskussalmela.fi/

Lasten kysymyksiä:
Tuleeko navigaattorin täti meille kahville, riittääkö hänelle myös jäätelöä?
Jos rahat loppuu, niin mistä kaupasta saa ostaa lisää rahoja?

Järvivesi kävi jo viimekuun viimeisenä päivänä, talviturkin heittämiseen sopivalla tasolla. Nyt taas liikutaan +12 ja +14 välillä, riippuen öisistä lämpötiloista ja tuulen voimakkuudesta ja suunnasta. Talitintit ja kirjosiepot näyttää lentoliikenteen vilkkaudesta johtuen ruokkivan pesueitaan, ei tainnut halla käydä pesissä vierailullaan. Alppiruusu näyttää taas parin välivuoden jälkeen innostuneen hyvin runsaasti kukkimaan.

Mustilan alppiruusujen kukinta myös runsasta. http://www.mustila.com/index2.htm

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Suvea ja pilkkuja odotellessa


SV2ASP/1 - Mount Athos - Monk Apollo aloittaa workkimisen tulevana Sunnuntaina 21.7.2009 klo 08.40 utc taajuudella 21230 ja kuuntelee uppia ja on ilmoittanut workkivansa 10 tuntia. Tässä uutinen jota en ole tottunut Apollolta saamaan, workkii uppia ja peräti 10 tuntia, toivottavasti sattuu skippi myös tänne.

VK9NI Norlfolk Island DX-pedition 22 – 29.7.2009 http://www.vk9ni.com/

Ja lisää eQSL-mainosta, jo 185 OH-asemaa on rekisteröitynyt listalle. Tuplaten isompi joukko kuin XXXX liiton jäseniä jotka oli hyväksymässä vastuuvapauden antamista hallitukselle, liiton asioista 6.6.2009 Tai 2009 eronneiden/erotettujen määrä, ihan vaan luvuilla leikittelyä.
Country List - eQSL.cc http://www.eqsl.cc/QSLCard/CountryList.cfm

Olen purkanut eQSL kuittauksia on sieltä tullut vastaan mm N8S Swains, K8O American Samoa, P5/4L4FN North Korea, HP1/OA4WW Panama, HF0POL South Shetland, CY9SS St Paul Isl. 4J1FS Ravansaari, YS1X San Salvador. Nämä vain osoituksena että kyllä siellä bitit liikkuu, kohtalaisen harvinaisistakin dxcc-maista.

Huonot dx-kelit netissä: ei aukea dx-sivut.
Hyvät kelit ja hyvä dx-yhteys netissä: tilataan dx:ltä bittivitkuttimia.
DealExtreme: Cool Gadgets at the Right Price - Site-Wide Free Shipping
http://www2.dealextreme.com:8080/default.dx

Mielipiteitä – nyt vain lainattuja

Entisen DDR, älykkäiden teollisuusrobottien esi-isät viimeistelytöissä, potku tai lyönti meni varmasti oikeaan paikkaan ja taas oli Trabant valmiina luovutettavaksi, jonossa olijoille. http://www.youtube.com/watch?v=tRX7E0yZxh0 löydös jussi oh3lch

Kuka maksaa maailman­historian isoimman laskun? - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/uutiset/article299227.ece

Veijo neuvoo tuotekehitysinsinöörejä: unohda asiakkaan tarpeet ja keskity haluihin - Tekniikka&Talous http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article298808.ece

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

lauantai 13. kesäkuuta 2009

FT5GA tulee heinäkuussa




FT5GA Glorioso tulossa ääneen heinäkuun 9 – 28 pv 2009, saapi nähdä miten tämä ”military” tässä merkitsee, huudetaanko siellä illalla hiljaisuus ja mihin aikaan ja koskeeko se myös workkimista. Mikä siellä on qson kaava kolme kertaa vasta-aseman kutsu ja vasta-asema toistaa samat liturgiat, toivotaan ettei kuitenkaan olla tuolla asenteella liikkeellä. Yhden yhteyden hieromiseen menee kohtuuttomasti aikaa, tyypillinen EU–kaaos siitä vain seuraa. Ennustan sellaisen syntyvän kun sieltä pidetään kotiqsoja ranskaksi.

Kysymys on sentään hyvin harvinaisesta dxcc-maasta, jolla kysyntää riittää.
DX News and the 100 MOST NEEDED COUNTRIES SURVEY RESULTS
http://www.dxpub.com/dx_news.html

Vaikka ne neljä asemaa olisi 24 h/vrk äänessä, jota ne ei ole, koska miehitys on saarella siihen riittämätön. Olisin iloinen jos sieltä olisi edes yksi asema tuon 24h/vrk äänessä, sitäkin suuresti epäilen. “Their trip to Glorioso is first of all military operation, not a Dxpedition” http://glorieuses2008.free.fr/

Mielipiteitä – nyt vain omia

Kun katselee tulevan suvileirin ohjelmaa se on kuin suoraan sitä mainostettua teekkari huumoria - yksinkertaisen lyhyt, kuin se keppihevosen esittely. Paljon perinteisiä osioita sieltä puuttuu, tuskin leirien kävijämäärän ennätystä siellä tehdään.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

perjantai 12. kesäkuuta 2009

QSL-kortit kotiin helposti ja ilman turhia välikäsiä




KL7RRC/p NA-233 Delarof Group IOTA DXpedition 2009 - Russian Robinson Club NA-233 DXpedition 2009 http://www.na-233.ucoz.com/

Ei siihen H44MY yhteyteen mitään erikoisia antennia tarvita, 80 m dipoli riitti 17 m cw:llä ja yhteys syntyi, varmaan olisi kukkakepilläkin onnistunut. Vaikka ne pilkut taas loistavat poissaolollaan. Sytytysryhmä herätys!

Olen tässä qsl-korttipelissä tullut tiettyyn pisteeseen, kaikki dxcc-maat taas kotona. Olen ollut tuolla eQSL listoilla jo muutaman vuoden, mutta ei ole siellä tullut taas aikoihin käydyksi, nyt lupaan tehdä parannuksen – taas. Käyn kaikki siellä olevat qsot läpi ja korttit lähtee matkaan. Omatkin tiedot tuli samalla päivitettyä. Nopealla vilkaisulla siellä oli mm. P5/4L4FN, 5A7A ja ZK2CW ja lukuisa joukko muitakin hyviä dx-qsoja. Näin se korttipeli pitää toimia, saa printata sen kortin minkä haluaa.

Jos oikein muistan eQSL ja LoTW ovat sopineet keskeisestä lähestymisestä joten on täysin mahdollista ,että ARRL hyväksyy joskus myös eQSL kuittaukset. Asia joka ei minua mitenkään kiinnosta, koska en ole koskaan mitään ARRL julkaisemaa todistetta edes harkinnut hakea. Minulle riittää kansio, jossa heidän kriteerien mukaiset kortit on tallessa ja tarvittaessa katseltavissa.

eQSL.cc Home Page - eQSL.cc
http://www.eqsl.cc/QSLCard/index.cfm

Mielipiteitä – omia ja lainattuja

Verottajalle ei näy menevän kaikkiin tarpeellisiin paikkoihin henkilökohtaiset osoitteen muutokset perille automaattisesti, etenkin jos ne on tyylillä c/o, mutta Itella ne näyttää löytävän ja posti tulee perille pienellä viiveellä.

En yhtään ihmettele vaikka Itellassa katsellaan nurkkia ja pidetään YT-neuvotteluja. Yritykset siirtää laskuja e-laskuiksi b-to-b puolella sen on jo rutiiniä. Kuluttaja asiakkaille jopa pienellä porkkanalla ja tämä eQSL tai LotW hoitaa pitkälti qsl korttiliikenteen. Jopa nämä isot ja massiiviset dx-peditiotkin ne sinne siirtää, heti kun ovat jonkun vuoden niillä ensin suorilla postituksilla rahastaneet kiireisimmät kortin tarvitsijat.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

torstai 11. kesäkuuta 2009

Oikeus oman työntuloksiin - yrittäjänä


Torstaina heti aamusta KL7RRC/P tuli ääneen NA-233 taajuudelle 14040 ja otti uppia, hetkeä myöhemmin H44MY OC-162 tuli 14043 ja otti omalta taajuudelta, siinä sitä pientä vilskettä oli. Hurjemmat asemat kutsuivat uppina jopa 14043, vaikka RRC/P uppi oli hyvin varovainen yksi tai mieluiten vähän alle, siitä taas toiset luuli että taajuudelta siinä otetaan ja mekkala oli valmis. Onneksi pileuppi asemat sai sen homman kuitenkin pysymään hanskassa ja taajuudelle ei sattunut yhtään tosikovaa kuumakallea joita yleensä löytyy viikonloppuisin bandeilta. Vain muutama breikkari siinä yritti kertoa että taajuudella on QRM, kuin sitä ei olisi jokainen kuullut. Ja breikkarin merkit siihen vielä päälle.

Espanjalaiset menossa Naurulle, C21TI 16-26 kesäkuuta, ohjelmassa kaikki bandit 160 - 6 m, tavoitteena 20000 yhteyttä. http://c21ti.madrono.net/

Mielipiteitä – omia ja lainattuja

Tekijänoikeuksien puolustaja käyvät sotaa monella rintamalla, kansallista - ja kansainvälistä mediaa vastaan. Ymmärrän tekijänoikeuksien puolustajia paremmin kuin, minkkien luontoon päästämistä. Mutta en ymmärrä sitä pakottamisen makua, jolla valtamedia aikoo uusilla sopimuksilla kaapata tekijänoikeuksia lähes määräämättömäksi ajaksi ja ilman mitään rajoituksia.

Ehdotettu sopimus on kuin yrityksen normaalin työntekijän työn tulosta jolla yritys rahastaa. Kuitenkin monet tekijänoikeuden nykyiset omistajat ovat kuin yksityisyrittäjiä, kaikkine lakisääteisine velvollisuuksineen. Tietysti yrittäjällä on oma riski jonka hän on tietoisesti ottanut, joten liikeidea vain muokattava vastaamaan todellista markkinatilannetta, jos aikovat olla mukana. Tätä markkinatilannetta he puolustavat, oikeustaisteluja siitä tulee, mutta onhan niitä tuomareita jenkkilä pullollaan, suhteutettuna väkilukuun. Esimerkkinä vaikka Googlen digikirja projekti.

Kaikkien aikojen kesämainokset - Markkinointi&Mainonta
http://www.marmai.fi/galleria/article298024.ece?

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Sytysryhmä pääsemässä oikean rytmiin

Kuvan auton rekisteri on LUU-5 kuva: jussi oh3lch


On sitä bandeillakin elämää, taas on pilikku ilmestynyt, nyt alkaa se pilkkujen sytytysryhmä pääsemään jonkinlaiseen rytmiin, ettei aina pääse pilkut sammumaan ennen kuin saavat uuden syttymään. Ihan selvää edistystä, taisi olla vain paripäivää ettei ollut R-indeksissä lukemia, kyllä se myönteinen kannustaminen tuotti tulosta.

KL7RRC on ollut iota NA-039 ja H44MY jatkaa aktiviteettia iota OC-162, 20 m cw:llä tulleet aamulla tai aamuisin hyvin, juuri nyt keskiviikkona H44MY istuu 14041 ja eurooppa kelpaa hyvin ja OHkin tietysti.

Mielipiteitä – omia ja lainattuja

Näin kesäkuun helteillä on syytä muistella mennyttä talvea, tässä erään käyttäjän päiväkirjaa. Lopussa taulukko josta karutodellisuus paljastuu. Laitteen käyttäytyminen tuossa tapauksessa muistuttaa ajoittain selvästi suoraa sähkölämmitystä. Sanyo co2 ilma/vesilämpöpumppu ja sähkönkulutus http://koti.mbnet.fi/mikhan/sanyo/

Asensin tai pitää kait sanoa, tiputin järveen, kuvaa paremmin tapahtumaa. Uuden uppopumpun vanhan ja väsyneen tilalle, ES-maan tuliaisina sen sain, muuta en toivonutkaan. Järvestä vettä tontin rinteeseen sillä nostan tarpeen niin vaatiessa. Toimii hyvin, vain ääntä löytyy paremmin kuin siitä väsyneestä mallista jonka paikallisesta halpahallista Parollista hankin, mallin ulkomuoto oli täysin sama kuin tässä venäläisessä, maalattu vain siniseksi. Ääni johtuu varmasti tavasta jolla se toimii - värähtely. Tätä tyyppiä on ainakin Viipurin torillakin ollut kaupan. http://www.livgidromash.ru/eng/bv.shtml

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

H44MY iota OC-162 tarjolla


H44MY on uudessa iota –ryhmässä OC-162, pitääpä olla tarkkana, olisi uutta tarjolla. Mutta maston käännön olen saanut tilaan jos se ei käännyt mihinkään, saavutus se on sekin. Täytyy jatkaa tutkimista mistä johtuu että vikavirtasuoja potkaisee työsuhteen poikki, kun kääntömoottorille tarjoaa 3-vaihe sähköä. Toisesta paikasta sitä nyt yritän ohjata ja uudet kaapelit on asennettu. Tosin tuolla vanhassa paikassa ei vikavirtasuojausta ollut käytössä rakennus oli sitä ikäluokkaa, mutta siellä kaikki toimi – ehkä juuri siksi. Jos en sitä piakkoin saa kääntymään niin ketjuvälitys pois päältä ja 2x4 ” kääntäjäksi ja 4x4” lukitukseen.

Pilkkukin hiipumassa, lukemat indeksissä vain pienenee ja sunnuntaina aamusta jo taas oltiin nollassa, saisi pilkun sytyttämistä joka kerta varhaistaa, koska nollaa näyttää päiväkaupalla indeksi. Vain onko sielläkin tikut vähissä että pitää säästää jo niissäkin.

Mielipiteitä – omia ja lainattuja

Kyllä CO2 päästöt on saatava kuriin, vaikka ruohonleikkurin vaihtamalla uuteen. Tai kuin täällä, en perusta sitä ajettavaa nurmikkoa ollenkaan. Onhan se ilmaston lämpeneminen pysäytettävä niillä suurilla ekoteoilla.

Olen finavian sivulta yrittänyt selvittää kotimaan lentokäytäviä ja myös Japaniin suuntaan lentävien reittejä, täällä ainakin sopivalla säällä näkee lentämisen jälkiä taivaalla
muutaman tunnin välein ja niiden korkeus on sellainen että siitä voisi päätellä, että kaukaa sieltä tullaan. Ei Joensuusta kannata noin isoilla koneilla Vantaalle lentää ja tuolla korkeudella ja niin usein. Olen täällä Joensuun reitin alla arvailemassa, mistä sitä tullaan. Tietysti tämä vain maallikon päätelmiä, Joensuusta näyttää reitti jatkuvan rajalle, joten tuskin se siihen päättyy. http://www.finavia.fi/

Täältä olen katsellut, miten ovat täälläpäin lennelleet. Tämä eteläinen osa maatamme kohtalaisen hyvin kartalla, etenkin rajan tällä puolella olevat koneet, tuolta pohjoisemmasta putkahtavat aika myöhään kartalle. Ei taida tutka oikein tänne ylettyä.
Flygplan över Sverige LIVE! http://www.flygradar.nu/flygradar.php

Taitaa ne kelit olla huonot, minulla langaton pintavahti p-säiliössä ja 920 Mhz en saa qsoa
20 m päässä olevaan näyttöön, antennina niissä molemmissa päissä on se gp, pitäisköhän vaihtaa stakattuun yagiryppääseen.

Paskanluonnin SM-kisat keskeytyivät kilpailijan sydänkohtauksen vuoksi - Kaleva.plus.pohjois-suomi http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=800441

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

lauantai 6. kesäkuuta 2009

XXXX-liiton kevätkokous 2009


Mielipiteitä – nyt vain omia

XXXX-liiton kevätkokous antoi hallituksen toimille siunauksen vastoin tilintarkastajien
lausuntoa - taas. Äänestystulos on selvä merkki. Tapelkaa vaan vaikka nytkin ollaan jo 37.000 ekua tappiolla josta oikeuskulut 30.000 ekua. Ja pj valittaa että pussisenpohjassa on reikä josta jäseniä karkaa, alkuvuodesta jo reilut 200 kadonnut.

Ehdotan seuraavia säästöä tuottavia ja tulorahoituksen merkittävää lisäystä. Jätetään tilintarkastus tekemättä ei tule tarkastajilta laskuja ja kiusallisia lausuntoja joita pitää vuosittain kokouksissa äänestyttää. Nostetaan jäsenmaksu 100 ekuun /vuosi per nenä tai pälli, niin kuin #ham.fi on tapana nimitellä, voidaan vähän kalliimmin tapella ja vähän pidempään. Niin saadaan vuosittainen jäsenpoistuma pysymään siellä nykyisessä jo saavutetussa tasossa, ellei vähän jopa vielä nouse. Lamaahan tässä syytetään ja sehän ei vielä ole ohi vaan jatkuu.

Alle sata aktiivista jäsentä noin 2,5% tekee päätöksiä yli 4000 jäsenen liitossa. Katselijoihin on lisättävä ne reilut sata jotka sen netin kautta katsoi minäkin mukaan luettuna, mutta en jäsenenä enää. Heiluttaako häntä nyt koiraa, voin väittää perustellusti kyllä, jos 2,5 % päättää 97,5 % puolesta. Tälle spektaakkelille en rahoitusta anna.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

torstai 4. kesäkuuta 2009

Tapoja on monenlaisia


Vähissä on hyvät dx-peditiot, täällä erään dx-bulletiini nikkarin listaus näyttää.
http://www.dailydx.com/Calendar.htm

No onhan tuo FR/G Glorioso todella maukkaan tuntuinen, toivotaan että sinne mantereen itäpuolelle on jäänyt jokunen sotapaatti, ettei ole kaikki menneet sinne toiselle puolelle lähteneet sitä kadonnutta lentokonetta etsimään. Ehkä jokunen x-maan merirosvo heitä siellä pidättelee, niin saavat kyydin sinne saarelle qson pitäjätkin, tai ainakin niin toivon.. http://glorieuses2008.free.fr/

Mielipiteitä – lainattuja ja omia

Tyyliä ja sen tasoja on monenlaisia tässä yksi kertoa mielipiteensä, ei kylläkään minun. http://oh5tq.g.evvk.com/ Kuvan kasvot ovat tutut monesta XXXX liiton vuosikokous taltioinnista, mutta nimeä ja kutsua en vaan jaksa muistaa. Joten siellä Heurekassa 6.6.2009 kasvot todennäköisesti tulevat vastaan. Muistakaa äänestää hallituksen esityksen puolesta, tilitarkastajien lausuntoa vastaan, muuten ei saada tarpeellista jatkumoa hallituksen linjalle.

Tämä uuden tyylin tyyppikirjoitus, ei kerralla menisi meikäläisen kaaliin. Katselin ekaluokan lopussa nykyisin annettua kirjaa jossa tuli kirjoitus esille ja harjoittelun kohteeksi.
Opetushallitus - Uudet kirjaimet ja numerot
http://www.edu.fi/oppimateriaalit/kirjainuudistus/kirjoituskirjainten_liittaminen.html

Aikoinaan sähkötyksen vastaanotossa muovautui tyyliksi tikkukirjaimet, koska kokeissa oli tarkastajalla aina selviä lukuvaikeuksia kirjoituksestani, joten siirryin tikkukirjaimilla kirjoittamiseen. Lomat alkoi heti pyöriä paremmin, kun tasoja meni läpi.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Pilikku auringossa ja sen huomaa hf-bandilla


Pilikku on auringossa: http://spaceweather.com/

Maanantaina oli R-indeksi jo 15 ja tiistaina jo 23, aamun jenkkikeleissä sen selvästi huomasi jopa 10 Mhz oli W7 ja W6 kuultavissa. 14005 W6KH Dick tuli jopa +10-20 db yli, ja tyyppillisen voimakas huojunta oli melkein kokonaan poissa signaalista. FO5RH antaa luultavasti käsipumpulla cw:llä erittäin hyvin jopa mittarin nosti S7 kyllä keliä oli. Jos R oli nolla tuskin kuuli hänen personallista antoa täällä, vaikka dx-clusteri kertoi aseman olevan äänessä.

Päivänä muutamana huomasin etten edes ollut sitä uusinta maata joka on hyväksytty dxcc-listoille FJ. Korttia edes vielä lähettänyt, piti ihan siitä vanhasta ruutuvihosta johon olin kaikki lähetetyt ja saadut qsl-kortit kirjannut päivämäärineen kuin reskontrassa vanhoina hyvinä aikoina ennen dos-kauden alkua. Ei siinä montaa viikkoa kulunut, kun posti toi tutulla käsialalla kirjoitetun kuoren takaisin ja kaikki oli taas kotona. Kiitos Jarmo OH2BN. Nyt ei taida olla ihan äkkiä uusia tulossa, jos se Kosovon tilanteen jumittuminen ei saa uutta vauhtia. Tai sieltä Karibialta on käsittääkseni tulossa taas niitä uusia, jonkun vuoden päästä.

Mielipiteitä – lainattuja ja omia

Avasin tilin - Arvopaperi
http://www.arvopaperi.fi/kolumnit_blogit/article293391.ece?s=u&wtm=ap-01062009

Kalliit Kulissit TV-spotti
http://www.kalliitkulissit.fi/spotti/index.html

EVVK-palvelut:
http://evvk.com/
http://evvk.com/ref/

Tulipa talviturkitkin heitettyä, toukokuun viimeiseen iltaan se meni mutta kuitenkin saunaa lämmittäessä katselin vesimittarin näyttävän +22, joten pitihän sitä yrittää. Päivä oli ollut erittäin tyyni ja lämmin, pintavesikerros noin 20 cm oli noilla lukemilla, syvemmällä selvästi kylmempää. Pieni pulautus riitti vielä saunastakin.

Kyllä ne haarapääskytkin ovat saapuneet, piti vain iltasella olla mastonjuurella valmiina bongaamaan ylimmäisen antennin elementtien käyttäjiä tarkemmin, kun muuten eivät tontilla olevissa rakennuksissa ole viihtyneet.

Ehkä pienen tontin ilmatila on kohtuullisen hyvin varattu erilaisilla langoilla ja ilmakaapeleilla.
On puistokaapelia, puhelinkaapelia, 42m maston harukset kahdesta kohdasta ja neljään suuntaan saan, tontin kaikkiin kulmiin ja rannassa vielä 80 m dipoli.
Ja tämä viimeisin tuotos, pieni omakotitalo. Täytyy myöntää että mukana oli selvää suunnitelmallisuutta jo vuosia sitten alkaneessa projektissa. Ei tähän muuten olisi kaikkia näitä saanut sopimaan, ensin masto piti laittaa keskelle tonttia, ei saanut muuten haruksia omalle tontille ja kaikki muut sen ympärille ja osittain haruksien alle. Ja kaikki luvallisia, ensin vaimolta ja loput paikalliselta silloiselta Jaalan kunnalta.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ