Tämän näköinen on Ranskan merentakainen departementti Intian valtamerellä. Reunion on vuoristoinen, mutta hyvin monipuolinen kohde.
Tiesitkö, että Reunion saari Intian valtameressä oli ensimmäinen kohde jossa euro otettiin käyttöön? Minä en sitä tiennyt. Saaren sijainti saattaa olla hakusissa, joten kerron sen hetimiten. Se löytyy kartalta Mauritiukselta noin 200 km länsilounaaseen eli Afrikan suuntaan. Saari on pinta-alaltaan 2507 km2, noin 640 km2 suurempi kuin Mauritius, ja maastoltaan se on tuliperäistä ja vielä nykyäänkin yksi tulivuorista, Piton De La Fournaise, on aktiivinen.
Ranskan merentakainen departementti
Saaren ensimmäiset asukkaat vuonna 1646 olivat 12 naapurisaarelta Madagascarilta karkoitettua kapinallista. Saari on lähes koko historiansa ajan kuulunut Ranskalle, poikkeuksena olivat vuodet 1810-15, jolloin se kuului Englannin alaisuuteen. Reuniota on aikojen kuluessa kutsuttu myös nimillä Mascarin, Ile Bourbon ja Ile Napoleon. Saari on Ranskan merentakainen hallintoalue, joka lähettää omat edustajansa emämaansa senaattiin ( jossa on yhteensä kolmetoista senaattoria viidestä merentakaisista departementeistä, lisäksi Ranskalla on neljä merentakaista territoriota sekä kaksi muuta aluetta. Lähde: Guinness Maailman tieto )
Monipuolinen Reunion
Verrattaessa Reuniota Mauritiukseen on todettava, että saaret ovat täysin erilaiset, vaikka ilmasto on molemmissa samanlainen. Erilaisen kuttuurin lisäksi on Reuniolla mm. valkoisia- että mustia hiekkarantoja, viidakkoa, vesiputouksia, laavakivitasankoja, vuoristoa, sokeri-, vanilja-, pelargonia-, tamarindiviljelmiä ( puu, joka voi kasvaa 20 m korkeaksi ja saavuttaa 200 vuoden iän. Puun palkoja ja siemeniä käytetään esim. HP-kastikkeesa).
Vaikkakin Reuniolla on enemmän nähtävää, on turistivirrat suuntautuneet enemmän naapurin puolelle. Onko mahdollisesti syynä ranskan kieli väestön pääkielenä, eivätkä he puhu tarpeeksi englantia turistien palvelemiseksi ?
Vaarallinen rantatie
Saapumispaikkamme Reunion saarella oli satamakaupunki La Possession ( http://www.msccruises.com/gl_ en/Cruise-Destinations/South- Africa/Reunion/La-Possession. aspx ) joka sijaitsee noin 16 km saaren pääkaupungista St. Denis`istä. Tie numero yksi myötäilee kokomatkan rantaviivaa. Tien vierestä kohoaa jyrkkä vuorenrinne, johon on kiinnitetty verkkoja estämään irtoavien kivilohkareiden vierimisen ajoradalle. Tässä ei kuitenkaan ole onnistuttu, sillä meidänkin siitä ajaessamme oli toinen kaista suljettu.
Kiertoajeluja jokaisen makuun
Tässä kohteessa oli laivayhtiöllä tarjolla viisi erilaista kiertoajelua, kestoiltaan 4.5 - 7.5 tuntiin, maksaen 73-130 usd. Luulen, että reittien valinta on ollut helppoa, sillä Reunion luonto vaihtelee niin paljon, että tunnet olevasi joka päivä kuin eri maassa.
Paikallisten rantaelämää
Retkioppaamme kertoi tavanomaisen esittelyn lisäksi myös paikallisten asukkaiden tavoista viettää vapaa-aikaansa. Viikonlopun lähetyessä alkavat perheet suunnitella ranta- kohdettaan, sillä rantaelämä on heille se oikea tapa rentoutua ja tavata ystäviä ja sukulaisiaan. Koska hyviä katettuja paikkoja ei riitä kaikille, niin varaus on " pakollinen ". Tämä tehdään lähettämällä vähintään yksi henkilö paikan päälle jo edellisenä päivänä. Entä sitten kalastus ? Tämä harrastus ei ole paikallisten keskuudessa kovin suosittua, vaan siitä huolehtivat mm. kiinalaiset kalastuslaivastot.
Yksi kierroksemme kohteista oli tutustuminen ostoskeskukseen. Kohteeksi oli valittu syyskuussa 2010 avattu Jumbo, jonka tiloista löytyi... kuinkas muuten, Intersport.
Lisäys osa ykköseen
Olen lisännyt osaan numero 1 jutusta pois jääneet kuvat, jotka antavat yksityiskohtaista tietoa käyttämästämme DC6B-koneen matkustamosta ja 1960- luvulla Olympia lentomatkatoimiston järjestämistä maailmanympärilennoista ( HS:ssa julkaistu ilmoitus ).
Näistä linkeistä löytyy lisätietoa Reuniosta:
Departementin hallinnollinen keskus on Saint Denis, jonka virastotalo on edustavan näköinen.
Reunionin pääkaupungin St Denisin nähtävyyksiä ovat myös nämä tykit.
Tonttimaa on kallista Reunionillakin, joten on tyydyttävä näinkin pieniin huoneistoihin.
Harvinaista aitoa vanilja maustetta tarjolla St Denisin torilla. Hinta 20 euroa nippu. http://fi.wikipedia.org/wiki/ Vanilja
Rakennustyylinäyte St Denisin keskustassa.
Rakennustyylinäyte St Denisin keskustassa.
Reunionin saarella sataa vettä useita metrejä vuodessa, joten maisema on rehevää.
Teksti ja kuvat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti