Oma blogiluettelo

torstai 13. syyskuuta 2012

Vielä on aikaa 18.9 saakka - NH8S ja OH8OR 12m ssb raportti viime yöltä

                            Kielon myrkylliset marjat http://fi.wikipedia.org/wiki/Kielo

Keskiviikkona oli K-indeksi taas noussut kolmoseen ja sen huomasi 12 ja 10 m ei ollut mitään jakoa NH8S suuntaan, näin kertovat myös aamulla aikaisin heränneet. Minulle taas uni maittoi hyvin. K-indeksin ennustetaan laskevan joten torstaina aamulla taas 12m ssb  odottelemaan, jos tulisi EU jakoa.

Turha toivo, K-indeksi taas noussut torstaina ja aamusta ei ollut 12m tarjontaa ja SID purkaukset kohisutti 12m bandia jota kuuntelin toivossa että ssb olisi tarjolla 24955.

NH8S Qsl lähettämiseen avautui tämä sivu, minun nykyisillä yhteyksillä. Käytän varmasti tätä palvelua,  kun dx-pedition on ohi ja kaikki yhteyteni näkyy heidän lokissaan.

SAC 2012 CW osa tulevana viikonloppuna.

Kisan aikana voit seurata tulosten kehitystä täältä.

Fin-ham listalta kopattu keskiviikkona
P.S. Se häirikkö, joka yritti pitkään kai käyttää minun kutsuani aamulla
NH8S:n 15m CW-aseman päällä antamalla siinä sitkeästi "O52BF", en ollut
minä.
73 Emppu OH2BF

Kosovosta taittaa sittenkin tulla uusin DXCC-maa, milloinhan ARRL sen kertoo.
Jokohan ehtii SAC kertoimeksi ja asemia sieltä ääneen.

Aamun sähköpostia :

Eilen illalla oli kelipiikki Pohjoisnavan yli NH8S:lle 12 metrin SSB:llä. Illalla ennen nukkumaanmenoa panin tietokoneita kiinni ja katsoin kuitenkin vielä DX-Summitista, millä bandeilla NH8S on äänessä. Huomasin, että se on 12 metrin SSB:llä ja menin kuuntelemaan. Sieltähän se tuli aivan luettavasti ja signaali nousi pikku hiljaa. Ei muuta kuin linukka lämpenemään. NH8S workki harvakseltaan jenkkejä ja Etelä-Amerikkaa ja kutsuskeli välillä CQ:takin. Sitten kuulin, että SM4OTI workki sen ja ajattelin, että nyt on täältäkin  mahdollisuus.

Yritin linukan lämpenemistä odotellessa kutsua 100 watin teholla, mutta ilman tulosta. Sitten linukan kanssa ja se tuli takaisin ensi kutsulla klo 22.52 Suomen aikaa.  Toivottavasti tulee vielä samanlainen kelipiikki pohjoisnavan yli myös kympillä. 80 metriä tuntuu olevan täältäpäin Swainsin suuntaan ihmebandi.

Eilen illalla NH8S tuli voimakkaasti  40 metrillä, mutta ei pihaustakaan 80 metrillä. Etelä-Suomen asemat sitä kuulivat ja kutsuivat 80 metrin CW:llä, mutta täällä ei kuulunut pihaustakaan. Minulla on 4 Square 80 metrillä ja sillä on vahvistusta ja suuntavaikutusta, mutta ei sekään näytä näissä keliolosuhteissa auttavan. Pitänee vielä kytätä.
 73 Markku, OH8OR


Blogger73, Pertti OH5TQ

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

15m 599+, 17 59+, 20m 599+. ai niin kelit olivat huonot. ----onneksi jotkut eivät lue tätä palstaa ja pitävät vain yhteyksiä! oh-ta menee putkena...yks huutaa huonot kelit, muut säestää.

OH5TQ päiväkirja kirjoitti...

Tuossa se just on 20,17,ja 15m on auki. Joillakin OH- maratoonareilla on puutteet 12 tai 10m bandilla, joita pitäisi näin auringonpilkku maximilla saada, ja se vaatii keliä. Jos ei ole siellä keliä, on huonot kelit. Kukin katsoo hyvää- tai huonoa keliä omasta näkökulmasta, tarpeistaan. Henkilökohtaisesti minulla muutama auringonpilkkumaximia harrastuksessa takana, ja siitä osa dx-työskentelyä. Muistan sellaisia maximia, joissa olen 10m bandilla joka ilta dipolilla 100w pitänyt jenkki pileuppia, töiden jälkeen.
Nyt on olleet harvassa jenkit 10m bandilla vaikka on 6 elm mono ja linukka, kun ei edes kuule heitä. Minusta silloin kelit on huonot. Se ei kuitenkaann estä runsaita OH-pile uppeja 20,17, tai 15 m bandeilla.

Jos K-indeksi nolla kelit ovat hyviä monilla HF- bandeilla.