Oma blogiluettelo

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Annobon 3C0E äänessä - ja auroraa

                                    
                                  Radioamatöörikerhon vaatenaulakko - vuosikokouksessa

Annobon 3C0E oli tullut ääneen, puutelista odottaa vain yliviivauksia, ihmeellisiä puutteita ajalta jolloin en vielä asunnut samassa osoitteessa jossa radiot oli, siis ennen 2007 syksyä. Viikonloppu meni hyvin tarkasti muissa puuhissa, joten 3C0E kuuntelu jäi, hyvin vähäiseksi. Sunnuntaina keskipäivällä vähän kuuntelin 12m ssb pihinää, siellä se oli ,ei tosin puutteessa tällä modella, illalla  30m cw olisi kelvannut. Koaksiaali kaapeli, oli lumihangessa jäätynyt ja mastoa kääntäessä, oli se koksin kääntövara lenkki oli jäänyt tiukasti lumeen ja koksiliitos ei kestänyt mastoa käännettäessä. Huono puristusliitos  :)

Löysin itseltäni vanhan varmuuskopioksi ehkä tarkoitetun OH1AA lokiohjelmaan kuuluvan OH1COUNT tiedoston jota aloitin päivittää dxcc-listan mukaiseksi. Huomasin että Yugojen hajoamisesta saakka se piti uudelleen rankentaa. Uusia oli Serbia, Makedonia, Bosnia-Herzegovina. Kosovo vielä odottaa lisää tunnustamisia, mutta pahasti on lukossa on asiat siellä, poliittisesti. Jossain kisassa kyllä Kosovo taitaa kertoimeksi kelvata.
OK jakautuminen erilliseksi siellä jo oli. Sekä korjaus uudelle prefiksiksille, S.Cook ja N.Cook on nyt E5. Ja nämä 10.10.2010 alkaen olevat PJ2 Curacao, PJ4 Bonaire, PJ5 ja PJ6 St Estatius ja Saba, ja PJ7 Sint Maarten. Etelä-Sudan on saanut oman ITUlta sarjan, Z8A-Z8Z , se ST0R on tietysti voimassa. Viimeisin muutos Ravansaaren poistuminen dxcc-listalta.

Minun laskujen mukaan nyt meillä voimassa olevia dxcc-maita 340, jos joku ilmoittaa isompaa lukua, ei kaikki  muutokset ole kirjattu hänen tilastoihin. Minun osalta on listan uudelleen rakentaminen on vielä kesken. Minunkin kotisivut laahaa perässä, yritän saada ne päivitetyksi oikeilla bandi kohtaisilla luvuilla, kun ne luettavasti ensi itselleni selvitän.

Listan uudelleen rakentaminen on vielä kesken koska siihen pitää lisätä vielä erillisiä kutsuja jotka muuten menisi oikeisiin dxcc-maihin,  Antarticalla on niitä on mahdoton määrä, tullut workkitua ilman etukäteistietoa, samoin täytyy tarkistaa nuo TO ja TX prefiksi, missä asema on todella ollut ranskaan ne muuten menevät. Siinä projektia ennen lumien sulamista, vuotta en edes mainitse – varmuudeksi.

Se minkä tuosta voisi oppia että mahdolliset muutokset ja uudet kutsut heti tuohon tiedostoon, eikä vuosien viiveellä.

Näihin tarkasteluihin on syytä olla nämä listaukset

Linkit



73, Pertti OH5TQ

Ei kommentteja: