Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
lauantai 8. toukokuuta 2010
Kolme Muskettisoturia Tallinnassa
Viikon arkipäivät olin poissa radion ääreltä ja sähköpostia vain pikasilmäilyllä, kaikki paikalliset lehdet lukematta, siinä kotiin tulemisen arkea. Että ottaa päähän lukea lähes viikon vanhoja kurttuisia sanomalehtiä vaikka vain paikallisia uutisia putkeen. Ehkä olen liian harvoin nykyisin poissa kotoa.
Keskiviikkona 5.5.2010 oli ZS8M ollut 20 m cw:llä 14021.0 paikkeilla, kukaan ei ole vahvistanut että kyseessä olisi aito. Vain tosivahvoja piraatti epäilyjä, koska mitään ilmoitusta ei ole nettisivuille ilmestynyt. Vasta 15 päivän maissa sieltä on luvattu 20 m ssb aktiviteettia. Tuota 20 m cw piraattia asemaa ei täällä nurkalla ole kuultu, vaikka keliä piti olla silloin sinne.
K.S Sainion muistokilpailu käydään ensi viikon sunnuntaina 16.5.2010. SSB-osa on klo 10.00–10.59 Suomen aikaa, CW klo 11.30–12.29 Suomen aikaa ja RTTY klo 13.00–13.59 Suomen aikaa. Bandeina ovat 80 ja 40 metriä.
Kilpailuluokat ovat yleisluokka yli 100 W; yleisluokka enintään 100 W; JUMA tai muu QRP-laite, enintään 5 W; perusluokka; multi-multi-kerholuokka ja SWL.
Kilpailusanoma on RS(T) + juokseva numero + maakuntatunnus, esimerkiksi
599 079 PS. Juokseva numero on kolminumeroinen ja tulee aloittaa
numerosta 001. Kilpailun kertoimina ovat maakunnat.
Säännöissä on malli suositeltavasta lokiformaatista – hyvä
Kilpailun uudistetut säännöt löytyvät internet-osoitteesta
http://www.sral.fi/kilpailut/saannot/sainio2010.pdf.
Nyt vasta luin Kalakukko 2010 sääntöjä ja huomasin että olen lähettänyt OH5R lokin luokkaa jota ei ollut säännöissä olenkaan, samalla huomasin että joku muukin oli tehnyt samoin. Saa nyt nähdä miten teko palkitaan, tuleeko uuden luokan lokit tarkistuslokiksi. Vai perustaako kilpailun järjestäjä uuden luokan näille lokeille. Tuon KW/80 katson kyllä ennakkopäätökseksi että kyseinen luokka on lisätty, mutta tulokset ovat vielä julkistamatta, joten kaikki on mahdollista.
Contest Club Finland - Kalakukko 2010 Saapuneet Lokit
http://contestclubfinland.com/CCF/index.php?option=com_content&task=view&id=88&Itemid=2
K8LJG / 4: Amelia Island iota NA-138, on ollut äänessä nyt hälylistalle laitettuna.
Linkit
Laajakaistat ovat törkeästi ylihinnoiteltuja - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/ict/article402545.ece?s=u&wtm=tt-06052010
Kasvuyritysten rahoitus pahasti hukassa Tekniikka&Talous#42784
http://www.tekniikkatalous.fi/keskustelu/?threadId=12531&commentId=42784#42784
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti