Oma blogiluettelo

maanantai 15. syyskuuta 2008

50-vuotias SAC tulossa



WAE SSB oli ja meni, Martti kutsulla TC4X puhui itsensä käheäksi Aasian puoleisesta Turkista, yritin 15 m kuunnella ei sattunut skippi Turkkiin 4X4 kyllä kuului. En tosin siinä pitkään joutanut kuunnella 20 m asema tuli tietysti hyvin. OH-asemia näytti olevan hyvin tarjolla
ja Martilla oli QTC herkästi tarjolla. 4L0W oli selvästi isoimmat numerot jakelussa, ne QTC ovat tuossa kisassa kova sana,ei siinä pelkillä qsoilla juhlita, pitää olla niitä kertoimiakin ja dxcc-maiden lisäksi QTC on niitä.

SAC 50 -vuotisjuhlat alkavat cw-osalla 20-21.9.2008, pitkään on kisa pysynyt pystyssä, ehkä juuri sen ansioista että kukaan järjestämis vuorossa olevista uskalla sitä yksin lopettaa. Joskus näyttää että sen järjestäminen on vain pakkopullaa. Erilaisia paineita sääntöjen muuttamiseen näyttää olevan mutta niiden läpimeno on ollut aina hankalaa. Nytkin oli tuo 40 m bandin laajennuksen hyväksi käyttöä pohdittu, jota etenkin ssb:lle ehdotettiin koska saman aikaan olevan ison RTTY kisan kanssa bandi käy todella ahtaaksi.
Taisi kariutua siihen että kaikissa Pohjoismaissa ole se laajennus vielä käytössä, näin olin lukevinani ja tietysti siihen ettei aloitetta oltu käsitelty yhteisissä kokouksissa.

Näin kirjoittaa Jari:
http://www.voacap.com/SAC/ Moi, laadin HamCAP-ohjelmalla keliennusteet kaikista Pohjoismaista muuhun maailmaan tulevaa SAC-kilpailua silmälläpitäen. Nyt porukalla mukaan Suomi-Ruotsi-maaotteluun :) 73 Jari OH6BG/OG6G

Telia-Sonera säännöstelee netti yhteyttä ja maanantaina klo 8.02 heidän vikainfonsa ilmoittaa että on ruuhkaa ja pyytävät soittamaan uudestaan ja automaatti katkaiseen heti puhelun. Kaikki hyvin ei ole puheluja jonossa, joten jonotusaikaa ei pääse venymään kuin sen pituiseksi mitä tuo tiedoiteen kuunteleminen kestää - muutama sekuntti. Kello 8.20 siellä pyöri jo nauha jossa kerrottiin, että on vikaa.. on vikaa... mahdollisesti koko suomen alueella heidän laajakaista yhteyksissä ja sitä korjataan. Ei tullut pitkä soitto heidän maksulliseen numeroon.

En ole päässyt OH5RBI dx-clusterille muutamaan päivään, samaa valitusta olen kuullut muiltakin. Onneksi yksi kotimainen on suopea minulle ja ottanut vastaan - OH2J-7. Ovat sunnuntai-illan ja maanantain välissä tehneet Soneralla uusia virityksiä ja nyt kaikki kumossa - ei hassumpi tulos. Pari viikkoa sitten oli paikallisessa keskuksessa ADSL mylly mennyt juntturaan, piti huollon käydä henkilökohtaisesti sitä herättelemässä henkiin, näppikseltä ei herännyt. Työpäivä siinäkin meni ennen kuin tuli tekstiviesti nyt pelaa, se oli silloin hyvää palvelua.

73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 13. syyskuuta 2008

Rautalankaa tarvitaan, ei antenniksi vaan malliksi



ZK3AH tuli pitkin perjantai aamupäivän todella hyvin 14260 mittarissakin S 9. Kelimajakka DK0WCY olikin aamusta alkaen raportoinut R arvon 12 joka pitkään on ollut NOLLA ja sen huomaa bandilla selvästi edellisiä päiviä parempina keleinä, nämä päivittäin esiintyvät Pacifikin asemat ovat hyvä vertailupohjia.

Lauantaina aamulla taas R oli NOLLA ja kelit 20 m bandilla taas selvästi heikommat. Se kuuluisa joku saisi ihan rautalangast vääntää tuon DK0WCY indeksit tänne meikäläisen tasolle ymmärettäväksi, ja niiden välisen mahdollisen yhteyden. Onko Väiskillä OH2LX vielä intoa, ainakin osaamista löytyy. Tietysti tämä ei ole henkilöitynyt kehenkään, mutta HF-bandien kelien tuntemuskaan ei hänelle olisi haitaksi. Koska esimerkit saattaisi avata asiaa paremmin, ainakin minulle joka olen vain harrastaja tässä harrasteessa. Ainoa varma keli-indikaattori on jos majakka kyseisestä suunnasta kuuluu, kyllä samalta alueelta myös kuuluu muita asemia jos niitä on vain äänessä.

Arnon OH7XM firman sivuilta löytyy pitkä listaus hyviä HAM-linkkejä: http://www.ham.connect.fi/ham/linkki.php

SRAL hallituksen kysely tunnilla 13.9.2008 OH2BMP om. Veikko antoi selvästi ymmärtää, ettei hän joka on SRAL varainhankinta valiokunnassa, ei ole mitenkään innostunut tehtävästään jos varoja käytetään mitättömästä asiasta tappelemiseen. PJ ilmoitti että kustannukset ovat tässä kyseisessä asiassa hallinnassa ja ne on budjetoitu tasolle 1,00 (yksi) Euro / jäsen/ vuosi, 10 vuoden ajalta. Minusta tämä kertoo paljon nykyisten päättäjien suunnitelmasta miten varautua tulevaisuuteen - hienoa. On ainakin yksi todellinen PTS- suunnitelma SRALakin olemassa, joka on myös tuotu julkisuuteen.

Mikä tuon PTS- suunnitelman toteuttamisen vaikutus on esimerkiksi jäsenmäärän kasvuun ja vapaaehtois toiminnan motivoinnin nostamiseen, jos omia jäsenmaksu roposia käytetään taisteluun joka vain repii. Näillä tiedoilla on vaara että kysymyksessä on ratkaisematon yhtälö, johon on etsittävä tarvittaessa uudet ratkaisijat ja/tai toiset rahoittajat.
Täällä tallenne kysely tunnilta, aika isokin on: http://laitehuone.fi/sral/20080913_SRALn_hallituksen_kyselytunti.mp3


perjantai 12. syyskuuta 2008

Pöytä puhtaaksi, millä hinnalla ja milloin?



Muutaman päivä ajan olen yrittänyt päästä aamuisin OH5RBI:lle netin kautta, ei ole onnistunut OH2J-7 ja muut dx-clusterit ovat ottaneet minut avosylin vastaan, olen edelleen Soneran palvelujen käyttäjä. Samaa ongelmaa on myös muut valittaneet, kyllä siellä OH5RBI:llä asemia on mutta ne ovat roikkuneet siellä qsossa useita päiviä. Minä yleensä yöksi katkaisen qson sinne, jos en ole itse katselulla tai bandia kuuntelemassa, viime aikoina ei ole ollut aihetta.. Aamulla kahvipöydässä katselen heti teksti-tv uutisia ja viimeksi käyn katsomassa siellä olevan dx-clusterin, vaikka se on sellainen tynkä - no joo on se tyhjää parempi.

Kaikki on mahdollista 36-metrinen masto on kaadettu ja paloiteltu ja viety pois, jo on romumetalilla kova kysyntä ja kait hintakin: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1584679 uutisen bongasi oh5ch

TO4G (FR/G) Glorioso tulee syksyllä, muuta täsmällistä infoa ei heidän sivuiltaan irronnutkaan, sponsoreiden lista on pitkä ja mukana merkittäviä toimijoita. Jopa pedition kannalta ratkaisevassa asemassa olevia sponsoreita, joten ei auta kuin odotella, vielä sivuilla on kuitenkin vuosiluku 2008.: http://glorieuses2008.free.fr/index-e.htm

VK9DWX Willis kaipaa vielä nuoria operaattoreita: http://www.vk9dwx.de/news/index.php
PÖYTÄ PUHTAAKSI

13.9.2008 lauantaina on SRAL hallituksen kyselytunti, tuntia ennen bulletiinia taajuudella 3685. Siellä toivon että hallitus ilmoittaisi kantansa, viekö se erottamis asian hoviin ja muista mahdollisista toimenpiteista joista se on jo päättänyt. Ei ole häävi lähtö uudelle toiminnan johtajallekaan aloittaa. Pelkään ettei edes päteviä, tai edes sopivia hakijoitakaan ole jonossa, tapahtuneet suorastaan karkoittaa heitä. Toivon että hallituksella on kanttia puhaltaa nyt peli poikki, eikä ostaa kallista aikaa hovista, korkoa korolle ja viivästys prosentilla. Tuollaisella viivästyskorko prosentilla minäkin olemattomia rahoja lainaisin hyvää vakuutta vastaan.
Seuraavaksi alkaa maksu miesten etsintä, kaikki jäsenet eivät hyväksy itseään tähän rooliin, minäkään en pidä itseäni tässä roolissa, vaikka olen istuvan hallituksen jäseniä äänestänyt.
Tässä jupakassa on suurin kärsijä suomalainen radioamatööri ja meidän Liitto joka jo muutenkin painii jäsenmäärän vähenemistä vastaan. Mielestäni tässä ei riitä perinteinen viikkosiivous jossa vain osa roskista siirretään maton alle, nyt on suursiivouksen aika.
Jos tämä yhdistys ei käy tarvittavaa julkista keskustelua aiheesta jotka ovat faktoja (oikeuden päätös) - olen suuresti pettynyt. Tämä on vain käytävä läpi ja uusi nousu on taas mahdollisuus.


tiistai 9. syyskuuta 2008

Varmaan Hawajillakin sataa



Olipa aamu varhaisella ainakin dx-clusterin mukaan 20 cw:llä tarjolla ZK3 ja T20 , en kyllä siinä niitä kuullut myöhemminkään joten taisivat lopettaa ennen EU kelien aukeamista. Illan suussa ZK3MW tuli ihan dipoliin 10107 tosin ei ilman linukkaa ollut moksiskaan, EU kelpasi hyvin. T209DX oli 3501.2 oli liian aikaista täällä kuulla UA3:set sitä jahtasi, paikallisen auringon laskun maissa ei enää ollut edes tarjolla.

Hawajilla on ihan kohtuullisia asemia osaa jopa voi vuokrata, näitä tulee vastaan aamupäivisin 20m bandilla..
KH7YY: http://thebellringers.blogspot.com/2008/07/hams-paradise-kh6yy.html

Hanhien muutto auroja jo muutama bongattu, joutsenilla samat aikeet äänistä päätellen, samoin kuikilla kokontumis ajot meneillään.

Hyvin toimii vanhat cd-levyt narussa tuulessa heiluen, pensasmustikkat ja luumut saaneet olla rauhassa, luonnon mustikat rinteestä meni rastaiden suihin.

"Tähän tuomioon saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen." Ainoa varma muuttuja on oikeuden käynti kulut.
13.9.2008 on SRAL hallituksen kysely hetki, onkohan heillä mitään uutta kerrottavaa?

73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 6. syyskuuta 2008

Valmius kohdata kriisejä


Aurora indeksi laskenut selvästi nyt vain 9, eilen vielä 32 joten saattaa Turva 2008 qsotkin HF mennä läpi, ainakin 3699 signaalit ihan tavanomaisella tasolla. Tosin useat 3699 asemat ovat workineet tuolla taajuudella vuosia ja siten ollut aikaa parannella asemansa signaalia ja poistaa paikallisia häiriö lähteitä.

Kyllä se on riski että qso ei kulje jos HF-asema pystytetään paikkaan jossa sitä ei aikaisemmin ole edes testattu. Kaupunkimaisessa maisemassa saattaa olla paljon korkeammat bandin pohjat, joka suorastaan estää kuulemisen, sen huomaa jopa eräästä SRAL bulletiini asemasta. Eikä tälläisen tilapäisen qth häiriön lähteitä ole aina aikaa jäljittää, tai edes yrittää niitä poistaa.
muutaman tunnin takia. Yhteydet vain hoidettava muita teitä.
Tiedän että tämänkin Turva 2008 harjoituksen HF-asemia on sijoitettu paikkoihin jossa on jo etukäteen tiedetty häiriöiden olevan tasolla jolla voidaan qsoja pitää. En yhtään ihmettele vaikka verkossa olisi sellaisia HF-asemia joista ei qso kulje minnekään, jos ne on vain hyvässä uskossa sijoitettu paikkoihin joihin viranomaiset ovat ne suositelleet.

VE8RCS/VY0 saa jo rauhassa kutsua CQ eikä tarvis numeroittain ottaa, lauantain aamuna 7011 oli pitkää hiljaista hänen kutsu taajuudellaan, vaikka signaali oli hyvä.

Tuosta edellisessä jutussa mainitusta T209DX tuli ihmettelyjä mikä tällainen kutsu on. T20 on Tuvalu zone 31, täältä muut niukat infot: http://dx-hamspirit.com/2008/08/27/t209dx/


torstai 4. syyskuuta 2008

Melkein täydellinen radio hiljaisuus



Bandia olen erittäin vähän ehtinyt kuunnella torstaina illan suussa tyhjensin pc:lle työreppua ja dx-clusteri pyöri siinä toisella puolella ruutua. Huomasin että T209DX on 7003. Sinne vaan kuuntelemaan, sopivasti on haastetta ja siinähän Reijo OH4MDY sitä jo kutsuu ja piti qsonkin, minä vaan en kuule mitään. Talkkasin Reijolle ettei täällä vielä kuulu, hänellä on siellä stakissa useita antennia sen muistan.

Ja perhana minulla antenni switsi on 30 dipoli asennossa, joten pykälä eteenpäin ja sieltä se pihinän seassa ihan luettavissa tuli, vahinko ettei 40 m cw ollut puutteessa ssb olis kelvannut. Ei tuolla signaali tasolla täällä ssb pysty lukemaan, vaikka siellä modella olisi ollutkin. Reijo valitteli että ihan piti linukka laittaa tulille ei 100 w riittänyt qsoon.

Jos on koksia ja tarkat mitat mutta ei muita tietoja, niin tässä yksi arvauspaikka lisää:
http://www1.sphere.ne.jp/i-lab/ilab/tool/cx_line_e.htm:

Todella kovaa tekstiä, jos tälläisen hyväksyt. Vaikka en saa leipääni kirjoittamisesta, ja tuskin koskaan saankaan, niin ei menisi täällä läpi tämmöinen, vaikka kuinka edullisessti saisi hankkia: http://www.itviikko.fi/tietoturva/2008/09/03/googlen-selain-vie-oikeutesi/200822886/7?rss=8

Tässä uusinta tietoa, Google on ottanut asiassa pakkia ja jopa ominaisuuden ehkäisy ehdotus: http://www.taloussanomat.fi/ratkaisut/2008/09/04/nain-estat-googlen-selainta-keraamasta-tietojasi/200823044/133

Tavallisesti hyvin perillä olevat lähteet ovat olleet harvinaisen hiljaa. Ensi viikolla julkaistavan oikeuden päätöksen ennakoinnista, "erään jäsenen" erottamisesta käydyssä oikeuden käynnistä. Vaikka oikeudessa oli puolenkymmentä SRAL jäsentä kuulemma kuuntelemassa oikeuden istuntoa. Onko tästä tulkittava niin, ettei asia ollutkaan mikään läpihuutojuttu.
Ainoa bandi ja mode puute siitä maasta (3DA0) on 10 megan ssb, näytää pc-lokini, sanoi joku bandilla. Varmaankin oli oikeassa, koska heidän puhekieli ei ollut ranska.

73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/


tiistai 2. syyskuuta 2008

Puolukat kypsyy ja kanttarellia pukkaa



VE8RCS/VY0 on NA-008 saarelta hyvin workittavissa 30 m bandilla cw-qsoja piti hyvin rauhalliseen tahtiin ja otti vielä numeroittain. Yhden qson kaivamiseen ja pitämiseen meni aina 2-3 minuuttia ei piisanut pinna siihen touhuun. Yllätys yllätys numero vaihtuikin aina yhden qson päässä ja viitosen vuoro tulikin heti yhden nelos qson jälkeen, ja siinä se sitten tulikin cw:lläkin. Eikä yhtään minua harmittanut,ehkä sitäkin ennenmän niitä alkupään numeroita jotka sinne jäivät kuin nalle kalliolle.

Vähän oli tavanomaisesta poikkeavaa pileupin pitoa, mutta täällä päässä vain on soppeuduttava pileupin pitäjän oikkuihin. Myöhemmin 20 m ssb:llä oli samoja metkuja, numeroittain ja vain muutama asema per numero ja pirunmoinen parku taajuudella kun otettava numero vaihtui nopeasti, enkä minä päässyt silloin läpi.

Kuva Kosovon YU8/OH2R kortin julkisivusta ja lyhyt selostus tilanteesta Kosovon osalta: http://www.dailydx.com/Kosovo.htm
Sarjassa tämän ämyrin teen vasurilla (kun oikealla pitää kuvata) ja halvalla: http://www.youtube.com/watch?v=8m8fbnShPcw qsp oh5ch

Mikä lie omakutsu palvelimeen iskenyt DailyDX-bulletiini ei siitä eilen päässyt läpi, vain tuli ilmoitus että ei onnistu, jossain joku poikittain.
Järviveden lämpötilakin laskenut, enää +13c, pinta noussut muutaman sentin.