Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
keskiviikko 6. elokuuta 2008
Uutta IOTAa tarjolla
Kyllä se on vaikeeta jos VO2A antaa cw:llä, only JA/Asia, niin up-taajuudella hyvin monia EU:n asemia kutsumassa. Mitenkähän nuo maantiedon opinnot ovat ovat aikanaan menneet, jos valtioiden rajat vähän liikkuvia niin maanosat sentään pysyneet entisinä.
YW5IOTA oli 14039.0 tiistaina alku illasta tarjolla, otti omalta taajuudelta ja tuli melkoisen nihkeästi, EU ja USAa sekaisin otti joten pientä kisaa siinä tuli. Siinä pitkillä kutsuilla pidettiin taajuus lukukelvottomana, ainakin täältä jossa heidän signaali oli heikko. Eteläinen EU oli vahvoilla, kuin olettaa saattoi.
Olen tässä muutamana päivänä taustalla pitänyt rigiä 3699 taajuudella, meno on jotenkin rauhoittunut viikonloppuisinkin. Siellähän oli ennen asemia jotka tuli taajuudelle vasta muutaman kossukupin jälkeen, siinä ryhmässä oli muutamia asemia joita en koskaan ole kuullut selvinpäin. Tai ainakin sen vaikutelman sain siitä sössöttämisestä ja samojen asioiden jatkuvasta toistamisesta. Päivällä taajuudella oli aivan toiset asemat ja käytöstavat, turhaa koko 3699 syyllistää moisesta hurjastelusta.
Parasta ennen meni - entä sitten: http://www.marmai.fi/uutiset/article117670.ece
Heinäsirkkojen siritystä en ole onnistunut kuulemaan muutamasta sirkasta olen tehnyt näkö havainnon. Johtopäätöksenä noista havainnoista voisi vetää että ylätaajuudet on jo filtteröity mutta osa näostä on vielä tallella.
Tuuli puhaltaa koilisesta ja "sh/wx Kouvola" väittää että Utissa on itätuuli 9m/s, kun OH5RBI kysyy. Ehkä se sitten on lähempänä itää kuin pohjoista, ainakin tuulee ja rivakasti.
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
tiistai 5. elokuuta 2008
Matoja kaalissa
Kesäkisan CW-osaa otin osaa 100 watilla, asemia oli vähänlaisesti. Eivät ison tehon pojatkaan saaneet sataa qsoa rikki, vaikka lähellä se taisi olla. Yllättävän hyvää keliä oli 80 bandilla 800 ja 900 alkuisiin kuntiin, vielä kisan lopusskin tulivat ihan luettavasti. 40 m oli sellainen perinterinen täältä kulmalta kuunneltuna 800 ja 900 oli keliä, mutta kaikki muut oli ihan himmeitä.
OH1JD yritettiin porukalla 40 m saada qsoa, mutta ei sinne monikaan päässyt läpi, mihin lie hänellä antenni sojottanut ja tehoa tarpeeksi niin kyllä kuuluin, mutta hän ei kuullut 100 w signaalia, vaikka yagia sinne kääntelin ja s-mittarista parhaan kohdan etsin. Ossi OH3YI ja Reiska OH5UFO kuuli ihan hyvin vaikka ei heilläkään mitenkään voimakas signaali ollut 40 m bandilla. 600 sarjan asemia en 40 m kuullut olenkaan kun perinteiset OH6A ja muut kerho asemat olivat poissa, tai en edes 80 m heitä kuullut.
F-Securen vartiointi palveluun ei voi enää luottaa, sain kahteen koneeseen matoja kaalit täyteen, toisessa oli XP ja toisessa 98ME joten piti irtisanoa vuosia kestänyt yhteistyö, ei tuo palomuuri ja virusuojaus matoja estänyt vaikka niin luulin.Muutaman päivän nettikrapulakin ehti yllättää, kun viikon loppukin sattui väliin.
Eikä siinä kaikki, taas pitää kirjoittaa RXCLUS uudestaan IOTA- ja DXCC-listat hälyjä vuoksi. Ja siirtää vanhoja tietoja uudelleen ja aina siinä hässäkässä joku häviääkin lopullisesti. Kyllä näistä W tuotuksista on vaikea ilman hiirtä kopioda tai siirtää pois kaalimatojen seasta omia tuotoksia. Kuulemma tämä mato syö juuri hiiren kursorin näytöltä tai tekeen sen erityisen pieneksi, käytännössä näkymättömäksi. Joten iltapuhdetta riittää ALT ja F näppylöiden kanssa, kun saan kaalimatokoneen koneen kotiin.
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
torstai 31. heinäkuuta 2008
Vielä on suvea jäljellä
KH7XS joka aamuisesta EU pileupista, LY1CX kirjoitti:" Never ending piles". Varmaan on kyse myös asemasta joka on eksoottisella dx-alueella, joka workkii sujuvasti ja tulee voimakkaasti - siis moni myös kuulee. Joten voi henkseliä paukutella että tulipa Hawajille qso pidettyä, tai vanhojen lokiohjelmien mukaan jopa Kurelle saakka joten tuli myös uusi dxcc-maa.
DARC Most Wanted listan mukaan, hyvin on KP1 ja KP5 siinä kärjessä ja näyttää pysyvänkin, ei ainakaan julkista tietoa ole niiden aktivoinnista: http://www.darc.de/referate/dx/fgdxl.htm
KM9D ja KF4TUF aloittavat purjehtimisen ja menevät H40 Temotulle ja H44 Salomon saarille, aikataulusta ei tietoa, purjehduksella jo ovat. Jos vanhat merkit pitää paikkaansa, saadaan täällä osittain vain katsella clusterin ruudulta vihjeitä, aina ei kuulu mitään. Kotiin kyllä osataan pitää qsoja, EUsta ei niin väliä ja JAt siinä huutomatkan päässä.
Jos minulta kysyttäisi mikä entiten harmittaa dx-työskentelyssä, sanoisin ensimmäiseksi. Kun dx-clusterille tulee asemasta vihje, niin heti pileupin taajuudelle ilmestyy useita linukan virittäjiä Eikö sitä linukkaan voi virittää sellaisella taajuudella missä ei ole liikennettä. Sellaisia kylläkin löytyy jos kuuntelee ensin bandia, jos bandilla täytyy virittää.
Toiseksi pileupissa käyttäytyminen, jos pileupin pitäjä ei saa koko kutsua kerralla kopitettua ja antaa vajaan kutsun, niin sitä ei mitenkään huomioda. Huutaminen jatkuu peräsuolipitkällä vaikka yksikään kirjain tai numero ei satu omaan kutsuun. Opetetaankohan näin toimimaan kaikkien EU maiden radiomatöörien peruskursseilla. Ainakin HF-bandeilla SSB ja CW:llä näin tapahtuu, digimodeista en sano mitään koska en tiedä.
Voi heitä, eivät voi edes pajatsoa enää pelata kun ei ole kolikoita: http://fi.wikipedia.org/wiki/Zimbabwen_dollari
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
keskiviikko 30. heinäkuuta 2008
Kotimaista Kesäkisaa 2-3.8.2008
KH7XS on päivittäin aamuisin 20 m bandilla ssb tai cw ja hyvin kuuluu, olipa lähes millaiset A-indeksit tahansa ja EU:ta riittää. http://www.qrz.com/callsign/KH7XS
20 m cw:llä kuulin S55S kutsuvan cq:ta, on kutsussa roppakupalla pisteitä, siinä saa merkkien väliset aikavakiot olla kohdallaan, mieluiten ehkä vielä vähän korostuneesti, ainakin jos vauhtia aikoo pitää antamisessa. Vastuuhan on lukemisessa on kuulijalla ( vasta-asemalla), niin kuin savolaiset sen ilmaisee.
KESÄKISA workitaan ensi viikonloppuna 2 ja 3.8.2008. kisassa kaikki kunnat antavat hyvityspisteitä, joten nyt kuntia ääneen. Kysyntää tulee varmasti olemaan olemaan, koska kesäkisa on osa HF-maljakilpailua. Iso joukko kuntia menee 1.1.2009 alussa deleted listalle. http://www.sral.fi/kilpailut/kotikilpa.html
Myös Jaala OHC 506 tulee ääneen KESÄKISASSA, ainakin yhdellä cw-asemalla aktivoituna, kuulumme myös yhdistyviin kuntiin 1.1.2009 olen taas Kouvolan kaupungissa ja järven rannalla, mutta en keskustassa.
Kotimaisemissa pysyäkseni oman kylän sivut: http://www.valkealankylat.fi/vakylat/verla/verla.htm
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
maanantai 28. heinäkuuta 2008
Super Puman kahdeksikko järvellä
Päivänä muutamana kehuin FJ5KH aseman 4 watilla tehtyä signaalia ja tapaa workkia pileuppia, ilman splittiä. En tiedä mitä olivat tehneet, A-indeksi seisoo 14. Siitä huolimatta FJ5KH tuli hyvin ja osasi workkia pileuppia sujuvasti jopa omalta taajuudeltaan perjantaina illan suussa. Ja se kaivattu 20 m cw qsokin tuli hoidettua. Myöhemmin asema oli myös 40 m cw:llä ja hyvin tuli sielläkin.
Myös pari uutta IOTA numeroa kirjattu lokiin ennen IOTA kisan alkua, itse kisassa odotan ainakain vielä yhtä uutta K9AJ/VY0 pitäisi olla minulle uudella saarella. Sunnuntai aamuna voi vain todeta että olin nukkunut, reilun puolentuntia liian pitkään VY0 oli taas ollut 10108 ja minä vaan sängyssä onnellisen tietämättömänä, ehkä edellisen päivän lautapojan homma verotti kovasti bandi tapahtumien seurantaa ja sauna uinteineen niin sopivasti nukutti.
Sunnuntaina ei ollut aikaa seurata kuin vähän aamupäivällä seurata bandien tapahtumia ja K9AJ/VY0 ei silloin ollut qrv millään bandilla, joten taisi jäädä toiseen kertaan.
Rajavartioston Super-Puma etsi lehtitietojen mukaan luvatonta rajanylittäjää, täällä se samana päivänä lenteli kahdeksikoa järven päällä ja pudotti terveisiä tutuille.
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Myös pari uutta IOTA numeroa kirjattu lokiin ennen IOTA kisan alkua, itse kisassa odotan ainakain vielä yhtä uutta K9AJ/VY0 pitäisi olla minulle uudella saarella. Sunnuntai aamuna voi vain todeta että olin nukkunut, reilun puolentuntia liian pitkään VY0 oli taas ollut 10108 ja minä vaan sängyssä onnellisen tietämättömänä, ehkä edellisen päivän lautapojan homma verotti kovasti bandi tapahtumien seurantaa ja sauna uinteineen niin sopivasti nukutti.
Sunnuntaina ei ollut aikaa seurata kuin vähän aamupäivällä seurata bandien tapahtumia ja K9AJ/VY0 ei silloin ollut qrv millään bandilla, joten taisi jäädä toiseen kertaan.
Rajavartioston Super-Puma etsi lehtitietojen mukaan luvatonta rajanylittäjää, täällä se samana päivänä lenteli kahdeksikoa järven päällä ja pudotti terveisiä tutuille.
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
perjantai 25. heinäkuuta 2008
KL7DX seurantaa, kehnojen kelien aikana
Torstaina aamulla ei pihaustakaan 14260 jossa oli KL7DX vihjeiden mukaan äänessä oli YL operaattori. A-indeksi edelleen 14 joten päivä avausta odotellaan jos aurora pitäisi vaikka lounas taukoa päivällä ja asema olisi silloin äänessä. Torstaina klo 8.28 utc se tuli luettavasti ja qsokin syntyi. Saarella on 10 km leiristä tulivuori joka on aktiivinen, toivotaan ettei liian aktiivinen.
Perjantaina aamusta ei ole edes vihjettä tullut, torstaina ajaneet keskellä päivää paikallista aikaa 7015 pitäneet UA9-0. Kotiin ne qsot aina osataan ajaa. Siinä 05.00 utc maissa tuli ilmoitus, tulevat ääneen ja alkavat ajamaan EUta 14260, venäläiset ja italian asemat sitä huusivat, täällä ei edes kuulo havaintoa. Tunnin verran siitä asema jo pihisi, mutta ulkomaalaus ilma painoin päälle ja seuranta jäi sikseen.
Workin tässä joku päivä sitten aseman RW0BG/P jonka IOTA numeroa ei kukaan tunnu tietävän ei itse operaattorikaan, Morzhova saarella sanoi olevansa. Uutta RDA ruutua jokaisessa vihjeessä kehuttiin, vain mitä vanhoja Oblastia ne nyt olivatkaan. Löysin tälläisen sivun jossa on RDA ja IOTA numeroiden vastaavuudet, tietysti tietojen oikeellisuudesta en mene vannomaan. Näiden tietojan mukaan asema oli AS-068, ainakin listassa on saman niminen saari, sitä montako saman nimistä saarta tuolla ei tiedä kukaan, mutta yksi ainakin sattuu tuohon IOTA ryhmään. Googlen kartastakaan ei nopealla silmäyksellä ollut apua. http://bnicolas.free.fr/russia.html
FJ5Kh hurjasteli 4 w teholla ja omalta taajuudeltaan otti 20 m cw:llä, joten täältä ei edes asemaa kuullut koska kutsujia oli aina kuunneltava taajuus täynä, vaikka oli mode tuolta bandilta puutteena ajattelin jos ei splittiä löydy tuosta rigistä saa qsonkin yritys toiseen kertaan.
Turva -2008 harjoituksessa on 5 Mhz bandi käytössä, onkohan bandi avautumassa muillekin ja milloin Vai jääkö se vain Turvan yläverkon käyttöön. http://www.turva-2008.fi/
Kypsiä mustikoita on vähän raakileita ei ollenkaan, raakoja puolukoita selvästi runsaammin.
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
Uusi IOTA äänessä - KL7DX
Keskiviikko aamuna (utc) KL7DX tuli ääneen NA-234, A-indeksi oli jo noussut 14 joten ei pihaustakaan kuulunut 14260, kyllä niin tehokkaasti aurora tappoi kelin pohjoiseen. Enkä edes muista milloin olen KL7 ajannut tai edes kuullut LP kautta, eikä kuulu nytkään.
Siinä puolen päivän aikana signaali oli jo noussut niin että muutama OHkin sen ajoi, ei mitenkään kova mutta selvästi luettavissa ja täältä oltiin selvästi niskan päällä. Eteläisestä EUsta eivät oikein kuulleetkaan vaan ooverit meni pahasti päällekkäin jos ei kukaan jelpannut ooverien vaihdossa olisi qso jäänyt pitämättä monessa tapauksessa. Heidän lokista kyllä löytyy mutta erittäin pahaa ontumista oli qson pito. Nythän vasta eletään heidän pedition ekaa päivää ja a-indeksi tulossa alas ei hätää. Jos ei se vulkaaninen toiminta jonka varoitus on saarelle annettu, sotke koko hommaa.
Ennusteen mukaan A-indeksin huippu on juuri nyt ja siitä alkaa taas lasku. Kyllä se tuonne alle 10 pitäisi olla http://www.wm7d.net/hamradio/solar/27d_forecast.shtml
Lähes hellettä ja muutama sateetonta päivä on luvattu, nyt kävi käsky maton pesuun. Ei muuta kuin kuivumis naruja ja vesiletkua virittelemään, joskus vaan ne narut menneet muihin väli aikaisiksi tarkoittetuihin pysyviin rakennelmiin. Mattoja meillä ainakin pestää yleensä kerran kesässä joten niitä tarpeettomia naruja aina jossain roikkuu ja sopivasti käytettävissä. Kyllä se 80 m dipoli vuoden pyykki narullakin kestää ylhäällä, kotimaan korkeuksissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)