Uudet OH dx- taulukot ovat vihdoin katseltavissa, uudessa ulkoasussa.
OH Marathon taulukkoon näyttää hyvin vielä mahtuvan pienilläkin tuloksilla, sinne vaan ilmoittamaan omat. En huomannut mitään rajoituksia ilmoituksien määrässä, asia joka palvelee paremmin myös vähän aikaa harrasteessa mukana olleita. Kyllä me usean maximin mukana olleet kuitenkin ne kärkipaikat pitää lujasti hallussa. Systeemi pitää siitä huolen, joka toisaalta on ehkä taas on selvä jarru, nuorten mukaan saamiseen.
OHDXF olisi nyt sopiva paikka pitkittää listaa ja siten huokutella vähän aikaa workkineita dx-workkijoita harrasteen pariin, tai ehkä lisätä sarjoja, esim 100w . Kyllä nämä meidän joulukuuset = 42m mastot ovat myös harrasteesta pois pelottavia esimerkkejä. Harrastusta on aloitettu paljon vaatimattomilla asemilla ja kaupungeista.
Minäkin olen joutunut selittelemään, asiaa monella pihassa käyneelle.
Aikanaan kun maratonia aloin aktiivisemmin kerätä, oli vain vähän päälle 2000 lukemat ja muutama bandi ihan retuperällä, kuin on vieläkin 80 ja 160m.
Rekisteröidy ja ilmoita oma tuloksesi, katso ensin säännöt.
http://dxa.fi/login
http://dxa.fi/login
Sunnuntai aamua nettikin puolipimeä, W vikahaun tulos, DSN palvelin ei suostunut vastaamaan, tässä tapauksessa kait Elisan. Kuitenkin oli kysymys nimipalvelimesta, joka iltapäivällä taas oli toiminnassa. Henkireikä löytyi Barcelonasta telnetistä ED3ZAK-5 josta dx-vihjeitä alkoi virrata. ARRL 10m kontesti oli meneillään ja CX5BW Uruguaista puski tapansa mukaan, pitkää tietä samalla voimakkuudella kuin japanilaiset. Muutama helppo 10m modepinna tuli lokiin.
Myönteistä oli sain asennettua 6W led työvalon IP 65 terassin alla mastoon suunnattuna sen suuntaa näyttämään. Olen kyllästynyt näyttölaitteen potikan vaihtoihin maston alapäässä, sen asennus paikka ei ole hyvin säältä suojattu, kosteus aiheuttaa potikan arvojen katoamisen aika nopeasti. Näistä potikoista en ole mitään IP merkintää löytänyt. Nyt talon omat ulkovalot, ovat niin huonosti sijoitetut , ettei ne oikein palvele sitä. Nyt vielä on/of kytkin valolle radioiden viereen, niin ikkunasta kurkistaminen riittää.
Maanantaina taas aamusta siinä kello 06.00 sa maissa mokkulan nopeusvalo pätki, hitaan ja nopeamman yhteyden välillä ja ruudulla ei tapahtunut mitään myönteistä.
Turha yrittää uutta päivitystä päiväkirjaan. Telnetin vihjeet tulee läpi tällä hitaallakin yhteydellä.
73, Pertti OH5TQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti