Katsohan kellonaikaa kuinka silloin vorkittiin North Cookkia 10 metrillä ilman dx-nettejä ja klustereita, raportti 44 oli tuolle ruotsalaiselle dx-perheelle tyypillinen. Tuntuu ettei kelit enää tule tuollaiseksi. Minulla oli lyhytpuominen 3-ellunen 28mc.lle tuohon aikaan Lammilla matalan 2 kerroksisen luhtitalon katolla.
Jussi OH5C
Sudanista on saatu asema aktivoitua ja uusien harrastajien saamiseksi ääneen on hyvässä alussa.
Tuvalulta T2T on ollut jo muutaman tunnin poissa vihjeistä, joten ennakkotiedot saattavat pitää pitää paikkansa ja retki on päättymässä tai päätynyt.
Kuin sivujen tilastoista ilmenee, ei EU ja SSB mode olleet kuin välttämätön paha, ehkä vähän kärjistäen. No saihan kuitenkin ihan uutena bandina 12m cw ja 40m ssb bandi modena. Tuo 10m kelipiikin tehokkaampi hyödyntäminen tänne jäi kaivelemaan.
Jarin skimmeriin oli tämä T2T 10m tarttunut, joten ei se näköjään ihan toivon tapaus ollut.
OH6BG 28021.8 T2TT 27 dB 32 wpm 2011-11-24 13:38:00
Tammikuussa pitäisi HA porukan mennä sinne Tuvalulle joten odotan, osaako tämä ryhmä näitä EU kelipiikkiä silloin paremmin hyödyntää. Toiveet on ainakin korkealla.
12 JAN - 25 JAN T2 T2HA by HA5AO & team. More info when available
Kuutosten Kuudennen Päivän Cup tuli vanhalla fintestillä workittua todella pitkästä aikaa, kun ei tuo CAT ohjaus näy onnistuvan. Caprillon väätäminen onnistui hyvin, tällä lokin tekijällä, jopa minulta. Nyt on selvät ohjeet ja välineet jolla se onnistuu – näin meitä tumpeloita pitää ohjailla.
Säästää kisan järjestäjiä monelta turhalta puuhalta. Kelloajat vain epähuomiossa jäi lokissa paikalliseen aikaan, siinä onnistumisen ilossa, Jari OH6BG korjasi kiitos
Skimmeri tuo uuden lisän, kotimaan cw kisoihin sieltä on helppo seurata, mistä ne kertoimet ja mahdolliset puuttuvat vasta-asemat löytyy.
LUOKAT: Kummassakin sarjassa erikseen yleis-, perus- ja kerhoasemaluokat.
Kerhoasemaluokassa sallitaan multi-operator/multi-transmitter
-työskentely.
Muissa luokissa yksi työskentelijä ilman avustajia. Kilpailija, joka
ei ole maininnut lokissaan mihin luokkaan osallistuu, joutuu
kilpailemaan yleisluokassa.
Näillä säännöillä, joita minä avaisin näin jos olisi minun tarve tulkita. Kerhoasemaluokassa sallitaan ”avustaja” joka voisi olla vaikka skimmeri, joka laiskan avustajan kevyesti päihittäisi tehoissa. Ja skimmeri voi olla vaikka joka asemalla.
Tässä SK3W ja OH6BG skimmerien tulostusta
Käsittääkseni SK3W oli kyllä testin aikana pystyssä ja jakoi kuulemisiaan.
73, Pertti OH5TQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti