Oma blogiluettelo

perjantai 31. heinäkuuta 2009

VK9NI oli ja meni ja EUssa katseltiin dx-vihjeitä heistä




VK9NI on nyt QRT, heidän lokistaan statistiikkaa, päiväyksellä 28.7.2009 klo 21.10 utc
Workittujen dxcc-maiden saalista ”lähiseudun” suunnilleen samalta keli-alueelta, riippuen tietysti vähän bandista.
15 kpl OH-asemia, 6 kpl SM-asemia, 4 kpl YL-asemia, 2 kpl LY-asemia, 2 kpl UA2-asemia., 1 kpl ES-asemia, samoin OZ-asemia ja LA-asemia NOLLA. Yhteyksiä syntyi kokonaisuudessaan 11186, joista uniikkia kutsuja oli 5391.

Sen harvan kerran kun edes yritin kuunnelle VK9NI 160 m cw:llä, teoreettiseen kuulumisaikaan, oli ainoa havainto ilmoitetulla taajuudelle, sille bandille tutut tiluliit eli kalastajien pyydysmajakat. Ei heidän lokinsa mukaan kukaan sitä OHsta 160m workkinut. Tiedä sitten olisiko ollut Isoilla Pojilla tarvettakaan tuskin, Jim Smith VK9NS piti siitä huolen, aikanaan. Eihän tämä VK9N ollut mitenkään erityisen korkealla haluttujen listalla, olisi tietysti vuosien varrella noussut, jos ei tätäkään operaatioita olisi ollut. On isojoukko dxcc-maita joissa ei ole ollut aktiviteettia useisiin vuosiin, tai jopa vuosikymmeneen.

7P8 Lesotho operaatio muutaman HA-operaattorin toimesta alkanut 29.7 – 13.8.2099 saakka http://www.africansafari.com/

Elokuun 7 pv alkaa Timor - Leste 4W6AL, Al CT1GPQ workkii vapaa-aikana, lokakuun alkuun 2009.

IOTAssa on tarjolla elokuun 2 – 5 päivä 5K5T, SA-017.

Vastaan minulle esitettyyn kysymykseen, miten valikoit näitä IOTA vihjeitä? Syynä on vain niiden runsaus niitä on reilut tuhat ja kaikilla erilaiset puutteet. Runsaasta vihjetarjonnasta tietysti yritän etsiä niitä joita minua kiinnostaa. Silti vaan dx-clusterin hälytyksiä tulee vastaan. Hyvänä esimerkkinä minulla on NL8F NA-059 esiintyy 40 m ssb aamu- tai keskellä päivää paikallista aikaa, ei sinne silloin täältä ole keliä, ainakaan tähän vuodenaikana. Syksyllä ja talvella tilanne on jo toinen, keliä lähes kokopäivän.

Elokuun puolessa välistä alkaa vuoden operaatio FO – French Polynesia, OC-046, Phil, F5PHW. http://f5phw.chez.com/

Linkkejä ja muita havaintoja

Täällä paikallisen luontokuvaajan Lassi Kujalan mallikasta saalista:
http://lassikujala.1g.fi/kuvat/

Tutkijat pelkäävät koneiden selättävän ihmisrodun / Tiede ja Teknologia / Digitoday
http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2009/07/27/tutkijat-pelkaavat-koneiden-selattavan-ihmisrodun/200917105/66?rss=6

Pari ehtoona on ollut parittelulennolla olevia mustia siivellisiä muurahaisia, hopeanvärisen telttakatoksen kato niillä näyttää olevan suosittu paikka laskeutua. Mistä ne tulevat ja mihin ne menevät, ei tietoa täällä luonnon keskellä kun ollaan. Hyvin on Sudenkorennoilla ollut ravintoa, on ilmatila pysynyt puhtaana iltapäivisin lentävistä muurahaisista, mutta auringon laskiessa korennot eivät enää lentele, joten muurahaisilla on rauhallista paritella. http://www.sudenkorento.fi/kwiki/Etusivu


Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Edelleen VK9NI statistiikka osa II, mikä tökkii


Siihen IOTAan ehdin lauantaina illansuussa mukaan PR5D sähkötteli 15 m cw:llä ja tarjoili minulle uutta SA-047 pitihän sitä yrittää ja hiljaisella bandilta se oli suhteellisen helppo. Toinen uusi oli se CR3R AF-046, signaali oli siellä kova, kuten arvata saattaa. Myöhemmin PR7D kuului olevan 20m cw:llä ja siellä tuli että ovet paukkui, verrattuna 15 m hissutteluun.

Maanantaina aamupäivällä VK9NI huuteli cq 14260 melkein sain kutsuni läpi 100w , linukka vasta lämpeni, linukalla homma hoitui. Huvittavinta oli että siellä antenni oli EU nähden LP suunnassa, ehkä se tuolla eteläisessä EUssa on LP keliä sinne. Täällä ei LP keliä ollut yhtään, vaan antenni piti olla SP suuntaan, jos aikoi edes kuulla.
Onneksi tuossa heidän antennissa joka on kuin pyykinkuivausteline, on niin huono etu-takasuhde että sieltä se kuitenkin tuli, vaikka vähän pihisten. Taajuudelta ottaminen kyllä paljasti ettei signaalia ollut oikein mihinkään kunnolla, syystä tai toisesta.

Kyllä Jim Smith VK9NS (sk 2007) tiesi EU kelit ja workki sen mukaan, nyt ei ole sitä tietämystä tarjolla ja ehkei tällä porukalla aikaakaan sitä hankkia, peditiolla kun ollaan ja se näkyy tuloksissa. Itse olen tyytyväinen siihen uuteen 80 m cw qsoon, kaikki muut bandit jo workittu, jos ei sitä 160m otetaan lukuun.

Uusien dx-workkijoiden kannalta EU jääminen suureen paitsioon on ikävää ja kyseessä ei ole muu kuin tietämättömyys HF-kelistä – ilmiö joka aika tyypillinen monelle dx-peditiolla. Hyvä kun osaavat pileuppia workkia, kelitietäjiä löytyy aina matkanvarrelta ja s-posti palautteesta - jos sitä vain halutaan käyttää hyväksi.

Pistäkään postia Norfolkille, että vähän seuraavat qsojen kehitystä, vaikka vain maanosittain, tai vaikka vielä tarkemmin dxcc-maatasolle, ei siellä myöskään SM, LA tai OZ asemat juhli. Myös UA1-UA3 ovat olleet vähän huolestuneita ja kyselevät mistä suunnasta kannattaa kuunnella.

Edellisessä jutussani oli vinkki miten heidän oman lokin statistiikka pelaa ja tukee OH-kelien tunnistamista tunnin tarkkuudella, pidettyjen yhteyksien perusteella.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

VK9NI statistiikka ja EU yhteydet


VK9NI näkyy olevan välillä dx-clusteri verkossa ”sh/st vk9ni” joten välillä saattaa talkkikin tavoittaa aseman. Varmin tapa lienee heidän kotisivujen kautta saada terveiset perille. Lokisivujen statistiikka kertoo kyllä karua kieltä miten yhteysjakautumaa on kertynyt.

Maanosien kärkiasemilla on seuraavasti sinne yhteyksiä, tämä oli tilanne 25.7 aamulla: EU 4, AS 11, NA 12 ja OC 10 qsoa. Ei ole helppoa tuolla etelässäkään, E74AW oli siellä kärjessä, kokonaismäärä oli silloin 5490 yhteyttä. Jos tämä jatkuu niin tulos EU osalta on surkea, ellei jossain vaiheessa saarella aloiteta EU vastaanottoja ja pihinän seasta aleta kaivaa niitä qsoja.= ja oikeita kooleja Onhan se niin helppoja ottaa vain niitä voimakaita asemia joita ovat jenkit ja japanilaiset.

Täältä saat suomi statistiikkaa VK9NI yhteyksistä http://www.clublog.org/charts/?c=VK9NI#r tähän kutsusi (vaikka ei olisikaan qsoa vielä) ja klikkaat ” finland” niin saat miten täältä on qsoja milläkin bandilla pidetty ja mihin aikaan.

RTTYkin näyttää olevan ohjelmassa, ovat kait kyllästyneet IOTAn ajamiseen.
Sunnuntaina aamusta 04.30 utc MUF VK9N suuntaan 24.1 Mhz, ei signaalia 21025 tai 14027 joissa molemmissa mukaan asema, ei ruuhkaa koska ei upista oleta vihjeen mukaan. Ei suinkaan japanilaiset alkaneet loppua.
Wanhan kontesterin väittämän mukaan japanilaiset ei lopu workkimalla – eikä viina juomalla.

Pilikkujen sytytysryhmältä pitäisi se loma päättyä kunnallisen lomakuunlopussa, miten on saadaanko niitä pilikkuja, vain ei. Vai onko tämäkin palvelu ostettava ulkoa ja onko siihen budjetoituja euroja vielä jäljellä. Nasallla on hyvä näyttö perusasioiden osaamisessa johon se pilikkujen sytyttäminenkin kuuluu, saivat sen wc:kin pelaamaan.

Mielipiteitä – omia ja linkkejä

Kauppojen asiakkaat vaativat palvelutiskien paluuta Kotimaa YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/07/kauppojen_asiakkaat_vaativat_palvelutiskien_paluuta_884093.html?origin=rss

Tätä palvelu asiaa on säännöllisesti tutkittu asiakaskyselyillä, suurin tutkimusten rypäs oli silloin kun palvelulihaa aloitettiin pakata myymälöissä ja sitä seurattiin mielipiteiden ja valintalihan menekkiä, liha-osastojen kannattavuuden lisäksi. Silloiset palvelevat liha-osastot oli päivittäistavarakaupassa yleensä raskaasti tappiollisia. Tässä perussyy miksi niistä haluttiin pois, siinä vaiheessa mentiin taas toiseen ääripäähän – kaikki pakettiin. Nythän alan teollisuus pakkaa valmiiksi melkein kaikkia ja hygienisesti. Vaikka kaikki ei siitä marinointiliemestä niin välitä.

Lähtökohta on vieläkin sama saada palvelu kannattamaan, kaikki sitä palvelua haluaa. Palvelulla on vain hintansa, keskittämällä palvelu isoihin yksiköihin päästään jo kaupan kannalta siedettäviin teholukuihin ja tuotteisiin joista saadaan katetta. Kehä III sisällä on runsaasti palvelupisteitä joissa tehdään suorastaan tehdään tiliä palvelupisteillä.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

lauantai 25. heinäkuuta 2009

OH yhteyksien runsautta VK9NI lokissa


Perjantaina taas korvaherkkänä 3525 kuuntelemassa rutinaa ja ukkosen QRN, huonolta näyttää, ainoa lohtu että sadetta on luvassa tunnin sisällä se ehkä putsaisi bandia. Etelässä LY:ssä on ukkosrintama joka rutajaa täälläkin, joten puolentoista tunnin päästä sen kuulee miten käy. UA4 kehuu 100 w pitäneensä qson VK9NI kanssa, sellaista se sitten on, dipoli pensasaidan päällä ja qso kulkee. A-indeksi on laskeunut jo 8, ihan siedettävä.

Lauantaina aamulla kävin VK9NI lokia katsomassa, siellä oli päivitys 25.7. klo 13,14 utc ja kuusi OH-asemaa oli heidän lokissaan tässä järjestyksessä OH2BAH, OH1SJN,OH2HAN,OH3UO, OH2BO ja OH1VR, yhteydet näyttävät olleen 20-40-80 m ja taisi melkein kaikki olla cw:llä. Tämä valtava yhteysmäärä kertoon, että VK9N ei ole niin suuri mielenkiinnon kohde. VK9NS on tehnyt aikanaan niin selvää jälkeä vuosien varrella. Näistä OH-kutsuista voisi päätellä, että vain OH1SJN? ja OH2HAN olisi sitä vuosikertaa joka ei ole Jimiä workkinut. Muuten arvelen että SJN on väärin kopitettu kutsu.

Sinne yhteyden saaminen ei ole täältä ollut mitenkään helppoa, koska joukossa ei ole runsaammin nuoremman polven dx-workkijoita, ehkä helpoin on ollut 40 m bandi.
On edelleen lauantai aamu, kello 0520 utc, 21025 tuossa tuhisee, samoin 14195 ei pihaustakaan MUF riittää 24.4 Mhz mutta OH5RBI ei anna ”sh/muf vk9n” käskyllä mitään lukemaa millekään bandille. DK0WCY ei tänään ole antanut mitään infoa dx-clustereille ”sh/wcy” pussissa ollaan, pitää vain kuunnella ilmoitettuja taajuuksia. Bandien pohjat ovat olemattomat, kiitos yön sateen.

VY0O, NA-230, uusi IOTA, on äänessä kolmen päivän ajan joskus 25.7.-10.8. välillä. Tarkemmat päivämäärät ilmoitetaan ennen operaation alkamista.
VY0O - Ottawa Islands, NA-230 New IOTA DX World of Ham Radio
http://dx-hamspirit.com/2009/07/vy0o-ottawa-islands-na-230/

CR3D ja CR3R, AF-046 ilmestyi perjantaina viimeisinä tunteita ääneen, IOTA kisassa asema on ainakin mukana. CR3D & CR3R - Desertas Islands, IOTA AF-046 DX World of Ham Radio
http://dx-hamspirit.com/2009/07/cr3d-cr3r-desertas-islands-iota-af-046/

Kirvesmiehen vasempana kätenä tulen toiminaan viikonlopulla, terassin kaide alkaa vihdoinkin valmistua. Taitaa IOTA kisa ja VK9NI jäädä hyvin vähälle seurannalle.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

perjantai 24. heinäkuuta 2009

VK9NI seurantaa ja IOTA kisa viikonlopulla




Torstaina ehtoolla kuuntelin tarkasti 3525 taajuutta, pihinää sieltä kuuluin meikäläisen laskun ja heidän VK9NI auringon nousun aikoihin, mutta ei mitään merkkejä pystynyt kopittamaan, paras kohta oli mielestäni 19.05 utc maissa. Asema pomppasi siinä välillä myös 7015, joten aukotonta kuuntelua ei siihen saanut. Hyvin vähän on ollut 10,12 ja 15 m antenneilla käyttöä tässä VK9NI peditiossa, ainakin tähän mennessä.

Ja muutenkin täältä ei ole ollut mitenkään helppo edes kuulla, jos pois suljetaan nuo 40m reilun tunnin mittaiset avaukset ja qsoon melkein vaatinut biimin ja linukan, on siinä sellainen EU muuri ollut. Ainakin silloin kun olen ollut kuulolla. Ei vaan 40 m qsoon ole tarvetta, ssb ja cw qsot pidetty. Se 80 m cw kyllä kiinnostaa, ja aikakin on sopiva, ilta kymmeneltä paikallista aikaa.

Perjantaina aamulla A-indeksi oli jo pudonnut 8, ollaan jo siedettävissä lukemissa joissa saattaa VK9NI kuulua. Kanadasta tuli hyvin VC8B iota NA-129 14245 hyvin, 100 wattia ei riittänyt linukka piti laittaa tulille, että uuden iotan voin kirjata lokiin.
VC8B-IOTA NA-129 Banks Island Expedition July 2009 « VA3QV’s Weblog
http://va3qv.wordpress.com/2009/07/16/vc8b-iota-na-129-banks-island-expedition-july-2009/

Myönteinen muistutus viikonlopun RSGB IOTA kisasta joka alkaa 1200 utc Lauantaina ja päättyy Sunnuntaina 1200 utc. Säännöt: www.vhfcc.org/hfcc/rules/2009/riota.shtml.
Ja listaus mukana olevista asemista, jotka ovat tänne tehneet ilmoituksen mukana olosta: www.ng3k.com/Misc/iota2009.html.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

torstai 23. heinäkuuta 2009

VK9NI Norfolk ja A-indeksi 17


VK9NI on viihtynyt keskiviikkona hyvin 40 m bandilla niin ssb kuin cw, illansuussa tuli hyvin jopa ssb dipoliinkin, biimistä puhumattakaan. Torstaina aamusta ei 20m ssb signaalia oikein löytynyt mistään suunnasta, ei pitkäätietä tai edes suoraan. Tiedä mihin suuntaan siellä se pyykinkuivausteline oli, vihjeet tuli jenkkilästä ja EA valitti että olisi mahdollista jos pääsisi jenkkien väliin. Ja syykin selvisi käskyllä sh/wcy antaa A-indeksin 17, oli jo yöllä noussut, siitä ne 40m illan hyvä keli johtuikin, usein juuri ennen auroran nousua on hyvät kelit.

Mielipiteitä – omia ja linkki

Mustikat kypsyvät parituntia ja pari henkeä, toisella poimuri, saalis sangollinen ja eikä yhtään hirvikärpästä.

Joku viikko sitten ihmettelin hallitusohjelmassakin olevaan hankesuunnitelmaa Laajakaistahanke –2015, 100 megan valokuitua jokaisen torpan nurkalle. Nyt sain kyselyn paikallisesta hankkeesta, jonka Kouvolan kaupungin Elinkeinotoimi on lähettänyt. Saahan sitä kysellä, miten itse hankkeelle käy on jo toinen asia. Itse suhtaudun asiaa positiivisesti, mutta suurin varauksin, mistä moiset eurot nyt löytyisi, kun valtio ottaa velkaa pelkään elämiseen ja elvytykseen. Onko toivo sitten EU:ssa ja sen hankkeissa, joiden valvontaa tilintarkastajat kovasti moittivat. http://www.kouvola.fi/palvelut/maatalous_1/laajakaistahanke.html

Eiköhän joku taho ole vaatimassa perinteisen maalaismaiseman säilyttämistä, kun nuo sähköntoimittajatkin piilottavat jo uudet kaapelit täällä haja-asutusalueelle maahan, uusia kaapeleille lupaavat niin tehdä, kyllä siinä maisema muuttuu. Ehdotan että muutaman pylväs siirretään tuonne Verlan tehdasmuseon laitamille ja kerrotaan että tämä oli näkymä 1960 luvulla.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

VK9NI Norfolkilta äänessä




YJ0QB oli 22.7.aamulla 14013.8 ja pihisi vain SP tai LP kautta, sitä kutsuvat JA –asemat kyllä kuulivat jotenkin SP ja LP kautta eurooppalaiset. Samaan aikaan oli 3D2MP ehkä psk:lla 14070, jotain vinkunaa siinä kuuluin, en tiedä oliko signaali 3D2MP vain vasta-asemien.

Melkein samalla antennin suunnalla yritän olla valmiina ottamaan vastaan VK9NI aloituksen jos se tapahtuu heidän netissään ilmoittamana ajankohtana. MUFfia kyllä sinne on nyt 24,6 Mhz saakka, mutta pihinää heti alussa on odotettavissa. Kannattaa seurata heidän nettisivujen kelloaikoja ja heidän auringon nousu- ja laskuaikoja, samoin tietysti niitä oman qth vastaavia, sieltä ne kelipiikit löytyy.

VK9NI ilmestyi vihjeenä ruutuun klo 07.19 utc 7020 keliä sinne ei tietty tuohon aikaan 40 m ole, jonkun ajan kuluttua myös 14025 ilmestyi cw-asema. Ei siinä niin pitkään viihtynyt, heikosti sinne tuleva EU ei kiinnostanut tarpeeksi. Päivän mittaan 160 m cw ja 40 m ssb näytti olevan ohjelmassa, Aasia ja jenkkilä oli kohteena, kuin arvata saattaa. http://www.vk9ni.com/

Mielipiteitä – omia ja linkkejä

Nykyisin on kaikenlaisia allergioita, sähköallergiasta alkaen päättyen spämmi allergiaan. Toisaalta on myös todettu ettei kaikkia allergiaan aiheuttavia voi poistaa elämästä, niitä on vain siedettävä, joten on kehitetty siedätyshoito. Minulla tuli allergisia oireita XXXX-järjestön demokratia vajeesta, olen kuitenkin onnistuneella omavastuuosuuden kustannusten minimoimisella saanut helpotusta jopa itse allergiaan. Tuskin enää muistan mikä allergia minulla olikaan.

Siedätyshoito, hoidon tarkoituksena on lisätä potilaan sietokykyä allergian aiheuttajaa kohtaan niin, että allergiaoireet helpottuvat.
Poliklinikka.fi - Siedätyshoidosta apua allergiaan ja astmaan
http://www.poliklinikka.fi/?page=4239499&id=1679264

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ