Oma blogiluettelo

torstai 30. joulukuuta 2010

Taas näyttää paremmalta HF- kelit



ZS8M on ollut taas 30 m psk-31 modella ja kaaos ollut valtava raportoi ZS2, jotenkin vaikuttaa että kyseessä olisi itse Pierre.

Torstain aamuna näyttää SFI indeksit jo parempaa A- on tippunut 5 ja pilkut lisääntyneet, tänään on mahdollisuuksia kuulla 3D2RB Fijilta 80 ainakin cw:llä.

Näyttää dx-clusteri OH2J-7 saaneen taas bitin kulkemaan, DK0WCY indeksit voidaan lukea myös sh/wcy komennolla. Tuo Kielin DK0WCY ilmoittama A- indeksi antaa meille todella hyvää lähitietoa, esimerkiksi eilen se oli, 19 niin ei navanyli hf-keliä Pacifikille ollut täältä  Ja aurora vyöhyke liikkuu auringon kiertoa seuraten, joten esimerkiksi VE7CC www-indesksit ovat täällä vain suuntaa-antavia. Ja muutenkin suosin jos mahdollista OH-clustereita.Siellä voidaan käyttää ann/local komentoa ja annot menee vain kyseiselle clusterille liittyneille asemilla.

Jussi OH5C raportoi aivan viime päivinä suoraan saapuneista uusista qsl korteita joita on tullut, PJ6A Saba ja PJ2/DF/ZS Curacao

Itsellä on tuo uusien PJ maiden kortti homma vielä vaiheessa, pitäisi saada ensin niitä taaloja, pieni nippu. Pankeista ei ainakaan one taaloja nykyisin saa, täytyy kysellä näiltä dx-retkeläisiltä, kun saapuvat kotimaahan. DXCC maatilanne ollut pitkään niin rauhallinen ettei niitä taaloja ole tarvinnut.

Linkki

Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

3D2AA on Rotumalla ja 20 m ssb ja 3D2RB Fijillä

Tänään keskiviikkona A-indeksi oli  taas noussut, nyt 19 ja R-indeksi noussut. Navanyli kelit taas vaarassa, A-19 niitä sopivasti tappaa, mutta LP kelit voivat pelastaa Pacifikin suunnan. Ei kuitenkaan riitä signaalia SP kelin 3799, pitää vain odottaa että A-indeksi tippuu. Tännään olin 80m isojen poikien kanssa kuuntelulla, en kuullut mutta ei tainut ssb kuulla muutkaan.

Kari 3D2RB Fijiltä vastasi kysymykseeni mitkä ovat siellä antennit. 80 ja 40 on dipolit samassa syötössä, 15 ajetaan sillä antennilla. 20m:lle on gp ja 17m:lle pystyssä oleva dipoli. Joten mahdollinen LP/SP  kelien hallinta on hoidettava täällä päässä, siellä ei antennia käännellä. Kuuluu jos on kuuluakseen ja menee jos on  mennäkseen kelipiikeissä, linukan käytön paine vain kasvaa, sillä kuuleekin paremmin (kuulolaite), sanovat 99:ssä ja isolla linukalla vielä paremmin.

 

3D2AA on Rotumalla, työskentelee vain 20 m

http://dxing.at-communication.com/en/3d2aa_rotuma-island_fiji_2010/


100 MOST NEEDE COUNTRIES – WORLD WIDE

http://www.dxpub.com/dx_news.html


Linkit

Me olemme tehneet sen, mistä muut vasta puhuvat
Käteinen ei aina kelpaa

Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut

tiistai 28. joulukuuta 2010

ZS8M cw:llä - oliko vai ei

ZS8M oli Tapanin iltana 7000.1 tarjolla ja 100-0 oli veikkaus, että kyseessä on piraatti, en edes viitsinyt antennia kääntää ja katsoa mistä suunnasta asema oli asema tarjolla. Jonkin ajan kuluttua asema siirtyi 14070 BPSK-31, modelle jota Pierre on joskus hehkuttanut, joten ei ihan mahdottomuus. Muistaakseni silloin oli sanonta ”joskus tulevaisuudessa”.

3D2RB Fijillä on muutamilla bandeilla yhteys 20 cw ja 40m cw ja ssb ne taisi olla. Kari OH3RB on pyörittää 80m bandin OH-vastaanottoa, paikallisen auringonlaskun aikoihin ja vähän sitä ennenkin. Kari laittoi listaa heidän lokissaan olevista OH/OG asemista, fin-ham postituslistalle.

Tiedä montako yhteyttä sinne pidetty dipolilla ja 100 watilla, listaa silmäillessä minusta kaikki kutsut ovat linukka sarjalaisia, onko niitä käytetty vai ei, uskoisin että kyllä on. En ole ehtinyt oikein mukaan, koska pari lastenlasta on pitänyt päivät hyvin kiireisenä. Tapanin kotimaankisakin jäi väliin.

Nyt aurinkoon on ilmestynyt jo pilkkuja ja kelit yläbandeillakin saattaa olla paremmat.

E51HVB Eteläisiltä Cook saarelilta oli maanantaina 40m ssb luettavissa, vahinko etten pitänyt kiirettä aseman kutsumiseen, hävisi vain taajuudelta vaikka italialaiset italiaksi sitä siinä kutsuivat.

Uutistenkin mukaan Moskovan seudulla on ollut sään kanssa ongelmia. Tuo 20 m JA suunnan antenni on kuin CCF logon maston antennit.

http://contesting.at-communication.com/en/rd3a_winter-rain/

 

Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tänään Tapanina kotimaan kisa, jossa rtty,ssb ja cw osat

                                                    Jouluaatto 2010 by Benny OH9NB

3D2RB Fijillä oli eilen illan suussa 80m ssb ja cw:llä, taisi muutama OH:kin siinä saaneen yhteyden cw:llä. Itse olin cw aikana pois rigien ääreltä, joten en tiedä oliko edes dipolilla kuultavissa. SSB olin kuuntelulla, kun OH5BM ja OH2WI koolailivat vuoron perään ja vihjettä tuli saarelta, missä ovat. Kuulohavaintoa ei silloin kukaan tunnustanut saaneen

Nyt Tapanin aamuna on A-indeksi taas noussut joten LP kelille on selvästi parempi mahdollisuus, ainakin teoriassa.

CCF Joulukilpailu 2010 Sprint nyt Tapanina, cw, ssb ja rtty osat

Kilpailuaika: SSB: 26.12., 1100–1200 UTC. CW: 26.12., 1230–1330 UTC. Ei jaksoja.

RTTY: 26.12., 1400–1500 UTC, jaksot: 1400–1429 ja 1430–1500 UTC.

RTTY-osassa jakson pituus on 30 min. Saman aseman saa työskennellä kerran kummankin jakson aikana (00-29 min ja 30-59 min), eli yhteensä kaksi kertaa.

 SSB- ja CW-osissa noudatetaan sprinttisääntöä:

Asema ei saa kutsua testikutsua samalta jaksolta koko aikaa. Kun joku on vastannut testikutsuun ja kuso on pidetty, on taajuudella ensin olleen aseman siirryttävä vähintään 2 kHz:iä. Vastannut asema saa jäädä kutsumaan taajuudelle.

Taajuusalueet

SSB: 3600–3750 kHz, 7040–7180 kHz

CW: 3510–3550 kHz, 7010–7040 kHz

RTTY: 3570–3600 kHz

Kilpailusarjat

SSB- ja CW-osakilpailuissa on seuraavat neljä luokkaa:

– Yleisluokka yli 100 W

– Yleisluokka max. 100 W

– Perusluokka

– Multi/Multi/ kerholuokka

Multi/Multi-luokassa saa olla yksi TX/bandi, operaattoreiden määrää ei ole rajoitettu. M/M-asemien tulee

sijaita samassa QTH:ssa (=samassa osoitteessa), esim. kerhotilat. Lokit, joiden lähettäjä ei ole ilmoittanut kilpailusarjaansa, käsitellään tarkastuslokeina.

RTTY-osakilpailussa on seuraavat kaksi luokkaa:

– Isoteholuokka, yli 100 W

– Pienteholuokka, max. 100 W

Sanoma

RS(T) + juokseva numero + maakuntatunnus. Esim. 599 079 PS.

Juokseva numero on kolminumeroinen ja tulee aloittaa numerosta 001.

 Yhteyspisteet

Jokaisesta täydellisestä yhteydestä saa 10 pistettä, edellyttäen että vasta-asema on lähettänyt lokin. Jos sanomassa on yksi tai useampia virheitä, yhteyden arvo on 5 pistettä. Virhe kutsumerkissä mitätöi yhteyden.

Yhteydestä vasta-asemaan, joka ei ole lähettänyt lokiaan, saa 5 pistettä, edellytyksellä että asema löytyy vähintään viidestä eri lokista.

 Hyvityspisteet

40 pistettä jokaisesta työskennellystä maakunnasta kummallakin taajuusalueella, pois lukien oma maakunta.

Hyvityspisteiden maksimimäärä on siis 19 x 2 x 40p = 1520p. Asema kelpaa hyvitykseksi edellytyksellä, että asema löytyy vähintään viidestä eri lokista.

RTTY-osassa vastaavasti hyvityspisteiden maksimäärä on 19 x 40p = 760p, mikäli asema löytyy vähintään viidestä eri lokista.

 Tulos

Lopullinen tulos on yhteyspisteiden ja hyvityspisteiden summa.

 Palkinnot

Jokaisen sarjan kolme parasta palkitaan, voittajille pokaalit.

 Lokiohjeita

Kilpailun järjestäjä suosittelee sähköisen lokin käyttöä tuloslaskennan nopeuttamiseksi. Sähköisen lokin tulee olla ASCII-muodossa ja jonkin yleisen lokiformaatin mukainen (Cabrillo tms).

Koska CW/SSB-osissa on vain yksi periodi, voit käyttää moderneja kisasoftia kuten N1MM, TR4W, Win-Test ym. NRAU-Baltic –säännöillä. RTTY-osassa voit käyttää ohjelmia vaihtamalla bandia periodin vaihtuessa:

80=1. periodi, 40=2. periodi. Dupetarkastus toimii mutta kerroinlasku ei. Voit lähettää lokin editoimatta sitä, järjestäjä korjaa bandit ja pisteet tulee laskettua tarkastuksen yhteydessä. Raakatulosta ei tarvitse itse ilmoittaa.

Yleistä

Yhteyksien tarkistaminen ja lokien korjailu vasta-asemien kanssa kilpailun ulkopuolella on kielletty. Kilpailusuoritus voidaan hylätä sääntöjen vastaisen toiminnan, epäurheilijamaisen käytöksen, tiettyjen asemien suosimisen, tahallisen häirinnän, lokien vilpillisen manipuloinnin tms. seikan takia. Lopullisista tuloksista vastaa kilpailun järjestäjä.

 Lokit

Viimeistään 2.1.2011. Sähköpostit: joulukisa ät contestclubfinland.com.

Muut: Tomi Ylinen, Kalevankatu 53 C 7, 04230 KERAVA

 

Linkki

Pikku-Marin jäätelökioski vapautuu pian paperisodasta

 Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut
http://tupala.mine.nu/oh5tq/

lauantai 25. joulukuuta 2010

20m on LP keliä 3D2RB:lle


On varmasti keleissä eteläisen EU kanssa eroja, mutta ihan huvitti aattona aamusta 14190 annetaan vihjettä 3D2RB:stä ja pidetään yhteys samalla taajuudella olevan VU2CEO kanssa. En väitä etteikö siinä taajuudella saattanut olla myös 3D2RB minä vain en sitä kuullut. Vihjeen antaja kuitenkin piti VU2CEO kanssa yhteyden sen kuulin varmasti, tyypillinen kiitos yhteydestä vihje. Ja hyvin ruokki VU2 pileuppia, vain yksi OE asema kysyi, mikä olikaan vasta-aseman kutsu, selvä pettymys kuulsi vastauksesta läpi.

3D2RB antaa suoraan vihjeitä dx-summitiin bandien muutoksista, joten telnet pohjaisista dx-clustereista  tuttua talk toimintoa ei ole tarjolla. Jota olen aina ihmetellyt dx-summitissa, varmaan siihenkin on syyt olemassa, jota en vain tiedä.

Joulupäivän aamuna minäkin olin 14001 kuulolla antenni sojotti suoraan Fijille ja siellä se 3D2RB pihisi ja idän asemat sitä workki, ehkä vähän toistellen, mutta kuitenkin. Ja minäkin siitä rohkaistuneena laitoin linukan tulillle (3 minuuttia) ja kutsuin rauhalliseen paikkaan ja yhteys syntyi.

Kävin alakerrassa hakemassa pikkumukin kahvia ja tulin uudelleen rigien äärelle, siellä se 3D2RB sähkötteli edelleen, ei voimakas mutta kuitenkin luettavissa, antenni edelleen via SP.
Mietin mikä LP keli tilanne on  ja käänsin antennin suuntaan LP Fijille, ja siltä signaali olikin olennaisesti parempi, hyvä ettei mittaria nostanut, siinä turhaan 3D2RB huuteli cqta, EUsta oli kutsujia, mutta ei 3D2RB heitä kuullut ja minulla oli taas linukka vasta lämpenemässä, en ehtinyt siihen rakoseen kysymään miten nyt LP kautta tulee, 100w ei siihen riitänyt.

Olin ajanut14001.0 klo 07.02 utc  3D2RB antennin takapuolella ja linukkalla, no saavutus sekin. Ei varmaan ekakerta kun näin on tapahtunut, oma moka kun en edes kuunnellut LP keliä.

Terveisiä  ja kiitos yhteydestä ja käynnistä Fijilltä, yksi käynti oli siltäkin oli google tilastoinnut päiväkirjan sivuilla käynneeksi. Tuskin muu kuin soomipojat, tai todellinen harhalaukaus.

Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut

perjantai 24. joulukuuta 2010

Suomi pojat Fijillä -3D2RB



Suomi pojat Fijillä, kutsuna on 3D2RB, operoimassa on Juha OH1LEG, Kari OH3RB ja Tuomo OH8KXK, heillä on qth vaihto edessä. Toivotaan että signaali siitä vielä kohenisi, tai ainakin pilkkuja ilmestyisi. He ovat saarella tammikuun 4 päivään saakka. Vaikuttaa että heillä olisi ainakin ajoittain yhteys nettiin ja dx-clusteriin.

Tämä peditio on jäänyt täällä joulun valmistelujen jalkoihin, täytyy ryhdistäytyä ja aloittaa  poikien tiukempi seuranta, vaikka uusia bandibongoja ei ole näillä pilkuilla edes teoriassa tulossa. 10 m cw vain puuttuu, kun 160m bandia tai 80 m ssb ei lasketa.

Missään en ole heidän kalustostaan huomannut tietoa, arvaukseni on 100 w ja keppi. Hyvä muuten että tuo 10102 on jäänyt taajuuksista pois, se DKK9 siinä bandin alussa 10 kW paukutta rtty 24/7 tyyliin  ja hyvin sotkee 10102 saakka tekee kuuntelun ajoittain hankalaksi.
http://www.qrz.com/db/ ja haulla 3D2RB antaa lisää tietoa.

Saksittua
Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt jopa ehdotti – tosin hän myöhemmin vakuutti, että kyse oli vitsistä – että nuorten pitäisi saada vaihtaa nimeään aikuiseksi tultuaan, jotta he voisivat paeta itseään koskevia netissä eläviä tietoja.

Linkki

Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut

torstai 23. joulukuuta 2010

Tapanina on kotimaan sprint kisa



Ei ole pilkkuja ja SFI laskenut Kari 3D2RB  Fijiltä risteilee eri bandeilla nyt jo 10 –40m välillä ollut tarjontaa, vihjeistä päätellen. Ikävää että pilkut ovat ennusteen mukaan poissa vielä muutaman päivän, ei oikein päästä naattimaan tarjonnasta.

Temotulta on H40FN ilmestynyt ääneen pienellä viiveellä ilmoitettuun aikatauluun nähden, ainakin 30 m tuli juuri vihje, oliko siellä asemaa vain ei, isoa pileuppia ei ainakaan taajuudella kuulunut.


CCF Joulukilpailu 2010 Sprint Tapaninpäivänä

Kilpailuaika: SSB: 26.12., 1100–1200 UTC. CW: 26.12., 1230–1330 UTC. Ei jaksoja.
RTTY: 26.12., 1400–1500 UTC, jaksot: 1400–1429 ja 1430–1500 UTC.
RTTY-osassa jakson pituus on 30 min. Saman aseman saa työskennellä kerran kummankin jakson aikana (00-29 min ja 30-59 min), eli yhteensä kaksi kertaa.

SSB- ja CW-osissa noudatetaan sprinttisääntöä:
Asema ei saa kutsua testikutsua samalta jaksolta koko aikaa. Kun joku on vastannut testikutsuun ja kuso on pidetty, on taajuudella ensin olleen aseman siirryttävä vähintään 2 kHz:iä.
Vastannut asema saa jäädä kutsumaan taajuudelle.

http://www.sral.fi/kilpailut/saannot/joulukilpa_2010.pdf

 Pähkäiltyä

Jos uutisessa tavanomainen maininta: ”Poliisille tuttu entuudestaan”. Onko poliisi jakanut bonuskorttia kanta-asiakkaille kuvalliset, ja henkilötiedot siltävän kortin ja mitä etuisuuksia sillä asioiva saa.

Linkit

Aurinkopaneeli, joka tuottaa energiaa - myös pimeässä

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article550997.ece?s=u&wtm=tt-22122010

Uusi tiedostomuoto korvaa pdf:n ja säästää luontoa


Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut