Oma blogiluettelo

lauantai 21. elokuuta 2010

Linnutkin kuolevat joskus



Perjantaina oli iltasella taas uutta iotaa tarjolla nyt VE7DP/7 NA-061 taajuudella 14044 sujuvasti siinä sähkötteli ja signaalia oli hyvin. Myös kutsulla VE7KDU/7 se on ollut tarjolla. Myös NA-118 on mahdollinen tulevien päivien kohde.
VE7DP/7 & VE7KDU/7 – Digby Island & Dundas Island DX-World
http://dx-world.net/2010/ve7dp-7-ve7kdu-7-digby-island-dundas-island/

*****

ZS8M on taas palannut bandille 7150 vihjeitä, on vihjeitä tullut. Tiedä sitten onko uusi keppi jo käytössä. Jotenkin huvittavaa siellä tuo kielto ettei antennissa siellä saa olla elementtiä, lintujen lentoa haittaamassa.

Minulla täällä 42 metrisessä joulukuusessa joka on monobandereita täynnä, mastossa on 25 elementtiä ja puomit 6 kpl päälle. Poikkitietieteellisellä otannalla, saan harukset joita kahdessa tasolla neljään suuntaan, suurimmaksi syylliseksi lintukuolemiin ja nekin lentoharjoittelun alkuvaiheessa olevia, todella nuoria yksilöitä ja yleensä rastaita. Jos niiden löytöpaikoista voi mitään päätellä, niin ei niiden lentokorkeus ole mitenkään huima ole ollut, muutaman metri.

Nuo alumiiniset elementit ja puomit ovat ainakin ihmissilmälle selvästi erottuvia, mutta tuo harusvaijeri on selvästi ohuempana ja galvanoituna ei niin selvästi erotu metsäisestä taustasta. Vaikka niissä on isot valkoiset eristimet 2 kpl per harus, katkaisemassa dipolin puolikkaat 80 ja 160 m bandeille.

Myös asunnon ikkunat joista on selvä näkyvyys toisen ikkunan kautta asunnon läpi, ovat kovin suosittuja paikkoja pikkulinnulle yrittää läpilentoa. Etenkin täällä melkein metsän keskellä olevassa kiinteistössä. Ikkunoiden alta löytyy kuolleita lintuja ja ikkunoiden pesun yhteydessä paljastuu lentoyrityksen jättämiä jälkiä.

******

Kävin taas kuittailemassa eQSL, alle sata niitä oli, nyt vasta huomasin että aitous todistukseen tarvitsee lähettää valokuva Viestintäviraston lähettämästä Radioamatööriluvasta, sinne meni jpg. Kuittauksen yhteydessä varoittelivat, kuvan liiallisesta pienentämisestä, jolloin kuvan lukeminen ei enää onnistu. Minulta näytti lähteneen 1,89 Mt kokoinen, ainakin omalla ruudulla siitä sain hyvin selvää.

Siellä on myös linkki jossa on mahdollisuus myös LoTW järjestelmästä voi hakea aitous varmennuksen, jos on siellä kirjautuneena. Jonkin ajan kuluttua tuli erillinen sähköposti, jossa kiiteltiin siirtymisestä AG tilaan. Niin merkittäviä kuittauksia oli ehkä XR0 Easter ja YJ0 Vanuatu molemmat 30 m bandeilta.

eQSL.cc - The Electronic QSL Card Centre
http://www.eqsl.cc/qslcard/Index.cfm

Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 20. elokuuta 2010

Aurinko ja keli nousi samaan aikaan

Ja vielä kerran K9YNF/KL7 iota NA-197, aamulla olin taas tikkuna paikallisen auringon nousun kelipiikkiä kyttäämässä 14260 , joka dx-clusterin mukaan ”sh/sun oh5tq” oli 02.35 utc ja sieltä se pihisi luettavasti 02.25 utc

Muutaman yhteyden asema tähän kelialueelle piti, ainakin UA1AG Konstantin Pietarista ja UA1OIZ Vladimir Arkangelista. Muita kutsuvia asemia en tästä lähialueelta tänään kuullut, etelästä UU2JQ valitteli että edelleen odottaa asemaa siellä kuultavaksi.
Ei aamun keli-indeksit mitään erikoista luvanneet, muista aamuista poikkeavaa. Mutta jostain syystä se vain tänne pihisi, muista aamuista poiketen. Alkuperäisen ilmoituksen mukaan asema pitäisi lopettaa jo tänään.

Nyt oli kiusana S 6 bandin pohja, jota en saanut millään pois ja MFJ-1026 on vakavasti alkanut kiinnostaa ja google on saanut hakuja, ehkä paras ja luultavasti realistisin käyttökokemus vastaan tulleita tähän mennessä on ollut G4ILO sivut. Muutama kysymys on sieltäkin jäänyt kaivelemaan. Miten laite kestää linukka tehoa 1kW, tai miten ne mahdolliset samanaikaisesti eri suunnista tulevat paikalliset häiriöt voisi saada pois tällä tai jollain muulla laiteella, esimerkiksi verrattuna kilpailevaan ANC4, jossa selvästi mainitaan tehoraja, joka ei linukka tehoa kestä.
http://www.g4ilo.com/mfj1026.html
******
Eesti WRTC tiimi ES5TV ja ES5RR sijoittuivat hopealle WRTC 2010 tapahtumassa Moskovassa. Hienoa sijoitus, molemmat operaattorit tunnetaan suomessakin hyvin ja hyviä sijoituksia löytyy heiltä muissakin kisoissa. Ja nyt tekivät historiaa tällä sijoituksella, ehkä suurin yllätys oli ettei jenkki porukka voittanut, olisiko kuitenkin niin että paikallisella keli tuntemuksella oli merkitystä. Koska venäläinen tiimi voitti ja paras jenkki porukka oli vasta kolmas.

ERAÜ :: MTÜ EESTI RAADIOAMATÖÖRIDE ÜHING
http://www.erau.ee/index.php?newlang=est

*******

Italian liiton heinäkuun 2010 dx-kuulumiset pdf formaatissa
www.425dxn.org/monthly


Linkit

Viimeiset mohikaanit 15/05 - Markkinointi & Mainonta
http://www.marmai.fi/konttinen/article489047.ece?s=u&wtm=marmai-19082010
Lue tähän sarjaan kuuluvat muutkin osat Taviksen talouskoulua

Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com

torstai 19. elokuuta 2010

Kun ei kuulu - niin ei kuulu



“ I am sorry but Wayne does not operate CW at this time and he does not have an antenna that will work on 40 meters. Please keep trying. Jack K9JE”

Tämän sain vastukseksi lähettämääni K9YNF/KL7 kyselyyn, päivystys jatkuu torstaina aamulla 14257. Ei mitään uutta kerrottavaa. KH6, FO, W6 ja W7 alueilta pukkaa asemia, mutta ei tämä NA-197 nouse luettavaksi.

K9YNF/KL7 oli taas aamulla vihjeiden mukaan äänessä ja 07.00 utc maissa japanista tulleen vihjeen mukaan PSK modella 14070.

Linkkit

Lisää tavallisia perheitä - Pääkirjoitukset ja artikkelit - Savon Sanomat
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/lis%C3%A4%C3%A4-tavallisia-perheit%C3%A4/590612

Aamulehti.fi Teemat VTT:n salaiset tutkimukset
http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/vttn-salaiset-tutkimukset/187616

Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/,

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Over - over rippiitterille käyttöä



K9YNF/KL7 oli tiistaina aamulla vihjeissä, Fox Island, iota NA-197 mutta ei vielä kuultavissa 14260 . Valtion virka-aika ei ole vielä alkanut. Ei auta muu kuin jäädä taajuudella kuulostelemaan, tunti tai pari niin pitäisi nousta, ellei siirry 18128 joka on hänen toinen ilmoittama taajuus. Signaali ei ole varmastikaan erityisen vahva , koska annetut raportit 33 – 55 haarukassa ja nollaakin oli tarjolla koska over –over ripiitteriä tarvittiin, että raporttia vastaanottava asema saatiin herätettyä oikealla hetkellä äänen ja kuittaamaan hänelle tullut raportti.

Keskiviikkona olin jo paikallisen auringon nousun aikoihin kuulolla, ei mitään. En tiedä millä antennilla siellä ajetaan 100 w on kuitenkin käytössä, mutta signaali on täällä todella heikko, suurin osa kuunteluajasta en kuule edes pihinää. Tänään tilanne näyttää huonolta ajallisesti, en ehdi taajuutta päivystämään paikalliseen (KL7) auringon laskuun.. Torstai ja perjantaina on ainoat päivät jolloin on paremmin aikaa ja perjantaina ilmoitettu retken viimeinen päivä.

Retken majakka mestarilla K9AJ laitoin sähköpostia, katsotaan mitä on vaikutus saadaanko asema myös 40 m bandille tai edes cw:lle. Jos bandina olisi myös 40 m olisi toivoa täällä pohjolassakin. Ellei siellä antennin paikassa saada jotain olennaista parannusta tehtyä. Yleensä tänne sieltä kelipiikki on sillä paikallisen ( KL7 ) auringon laskun aikoihin, joka on 04 –07 utc paikasta riiippuen
http://dx-world.net/2010/k9ynf-kl7-fox-island-na-197/


Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 16. elokuuta 2010

Oli pilkkuja tai ei aurinko nousee ja laskee



19 päivä elokuuta pitäisi tulla ZS8M uudella antennilla ääneen, tai ainakin uusi antenni on saarella. En suuria signaali muutoksia odota, koska keppi on keppi riippumatta valmistajasta. Ellei kepin sijoituspaikka ole olennaisesti parempia antennin toiminnalle.

Myös FK8IM / Chesterfield pitäisi tulla ääneen samoihin aikoihin, hän workkii vapaa-ajalla 100 w ja dipolilla. Ei taida pahemmin meitä täällä EUssa häiritsevän.

Kyllä bandin kuuntelut jääneet vähiin, ei edes viikonvaihteen WAE –osaa tullut kuunneltua kuin tuolla etelän suunnalla, johon masto jökötti. Kuitenkin vaikutti että iltasella täälläkin olisi kuulunut jopa 15 m cw isoja jenkkilän asemia, ei olenkaan pahamerkki. A-indeksi alhaalla ja pilkkuja auringossa, ennusteet kyllä ovat tulevan pilkkumaksimin osalta varsin, kovin alas jää maksimi jos noihin lukuihin jäävät.

Ja näyttää että tieteilijät ovat ymmällään mistä tämä nykyisen pilkkujakson hidas alku johtuu, joten siihen johtavia mekanismeja ei vielä tarpeeksi vielä tunneta.
http://www.solarcycle24.com/daily.htm
http://sohowww.nascom.nasa.gov/hotshots/

*******

Räyskälä 2010 - Remote HF-Radion käyttökokemuksia by Tapani OH5BM, Ville OH5RF, Kari OH5LF ja Jukka OH2MA.
Älä hätäile latautuminen kestää 7MB
http://www.ohdxf.fi/14

*****
Viime viikkoina on masto jököttänyt suunnilleen etelään, sieltä ne ukkoset ja vähäisetkin tuulenpuuskan ovat tänne tulleet ja noilla hf-antennien puomin pituuksilla, se on suositeltu suunta.
http://www.ukko.ws/


******

Omenat ei meinaa pysyä puussa, etenkin Valkeakuulas niitä ahkerasti tiputtelee, oksat ovat omenia täynnä ja tukemista kaipaavia. Pihlajanmarjat on jo saaneet vähän väriä, syksyn merkkiä vaikka lämpömittarissa päivällä vielä hyvät lukemat.

Rantakäärmeen pieniä jälkeläisiä on viimepäivinä havainnoitu useita, toiset matkalla alas rantaa, toiset matkalla ylös kuivaan männikköön.

Linkki

Koulu ja vanhemmat samalla asialla - ESS Pääkirjoitukset - ESS.fi
http://www.ess.fi/?article=292202

”Mikäli lapsi on kotona nauttinut viiden tähden hotellin palveluista ja saanut aina tahtonsa läpi, yhteentörmäys koulussa on väistämätön. Jos luokka koostuu pienistä itsevaltiaista, vie ryhmätyöskentelyn ja sääntöjen opettelu pitkän aikaa.”


Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Elokuun 15 päivän nousevaa aurinkoa



FK / C - Michel, FK8IK on menossa Chesterfield Islands iota OC-176
Ja tulee ääneen vasta 19. elokuuta. Vain CW, 100 w ja dipoli, joten hyvää keliä saa olla jos täällä hyvin kuuluu. Kysymys on vapaa-aika aktiviteetista joten ei ole syytä kovin suuria toiveita häneen ladata.

*******

International Lighthouse Lightship Weekend
THIS YEAR'S EVENT - 21-22 AUGUST 2010
Welcome to the ILLW
http://illw.net/

******

Pöllöpilkku. Eli pilkku 1093 joka halkesi kahdeksi .

http://www.spaceweather.com/submissions/large_image_popup.php?image_name=Rogerio-Marcon-AR_1093_Owl_1281697651.jpg

Linkki

Carlsson tavaratalon elintarvikeosastolla Mikkelissä oli erittäin tyytyväisiä asiakkaita, jokunen vuosi sitten osa ostotoksista jäi ilman veloitusta.
Luultiin pikkuongelmaksi - olikin miljoonaluokan virhe Kauppalehti.fi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20100811399&ext=rss


Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 13. elokuuta 2010

Pohjaveden pinta laskee nopeasti


VY0X ilmestyi perjantaina aikaisin aamusta ääneen iota NA-208, joka on aika harvoin ollut äänessä. Minulle tyypillinen aamukuuntelua jäi aamulla väliin, ja heti vain kaupunki kierroksella ja vasta puolen päivän aikoihin, pääsin rigin äärelle ja dx-clusteria hälytyksiä kuuntelemaan ja silloin oli 10105 japanilaisten vastaanottoa. Ei siinä pitkään japanilaisia workittu, iltapäiväkahvin aikana taajuus hiljeni.

Ennen virka-ajan päättymistä VY0X ilmestyi 14040 ja sieltä se tuli hyvin ja pienen taajuus pomppimisen jälkeen tuli, otti uppia 14045 saakka ja tuli sitten taas 14041 taas siitä ylös.
Islands on the Air - Programme Information - Group Information
http://www.rsgbiota.org/info/groupinfo.php?refno=NA-208

*****

Kotimaassa on oma Kansallispuisto awardi jota workitaan vähän erilaisilla säännöillä kuin WWF säännöt. Myös kansainvälisesti olisi näille kysyntää ja omat OHFF –numerot. Valitettavasti en montaakaan asemaa ole dx-clusterin vihjeissä nähnyt ulkolaisia asemia workkimassa. Ei tosin 80m päiväkelit niitä ulkomaan yhteyksiä suosi.

Jopa 3699 useinkin kuullut puisto liikennettä, tälläkin taajuudella löytynyt yllättävästi tilaa. Ottaen huomioon että joskus aika kriittisesti tullaan huomauttamaan jos taajuutta joku pitää pitkään varattuna. Huudetaan vaikka oma suunnattu kutsu, toisen puheen päälle, merkkinä että täällä ollaan eikö jo saa puheenvuoroa. Ja kun hetken päästä kun taajuus hiljenee, ei kutsuneesta asemasta kuule edes hengitysääniä.

Kansallispuisto -awardi
http://personal.inet.fi/koti/pekka.paavilainen/kansallispuisto.htm

*****

Lähdekaivon pinta on nopeasti laskenut, tällä vauhdilla ollaan ensikuun alkupuolella , hyvin lähellä pohjan hiekkoja. Porakaivosta en osaa sanoa mitään, toivotaan että 180 metrisessä reijässä riittää vettä, siksi se on porattu.

Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/