Oma blogiluettelo

torstai 11. joulukuuta 2008

Talvi on saapunut jo toiseen kertaan


Tiistaina puolenpäivän maissa T31DX oli 7006 ja otti uppia signaali oli hyvä, jopa toivoin että olisi ollut ssb:llä olisi ollut pinnan paikka. Kyllä siellä 40 ssb:lläkin on näköjään oltu, videon pätkä sen todistaa. Seuraava kohde hänellä reilun viikon päästä T32YY East Kiribatilla, jossa hän viihtyy reilun viikon. http://www.youtube.com/watch?v=k7b-l2DN_0w

YW1TI on ilmestynyt ääneen SA-066, mukana tiimissä on myös Olli OH0XX. Aamulla odotan että asema on 40 m CW:llä tai SSB:llä, antenni on jo sinne suuntaan. Ne maston kääntömoottorin karvat vielä siellä vanhassa paikassa ja masto ei käänny nykyiseltä workinta pöydältä.
Aamulla asema oli 40m cw:llä mutta minä vielä nukuin siihen aikaan, ei mitään havaintoa kun rigien äärelle saavuin. Yskänlääke pullo kainalossa, sitkeä yskä iski. http://www.yw1ti.4m5dx.info/

Keli-indeksiin on ilmestynyt torstai aamulla lukema R 13, joka tietää hyvää HF-keleille.

Juha OH5CW teki CQ WW CW 2008 alla ja kuluessa pienin videopätkän OH5Z:lta, pituus noin 14 minuuttia. http://www.oh5z.com/mustila.wmv

Pieni on neulamuikku tai silakka juhlakalaksi ja yksi Step IR antenniksi, useampi jo kelpaa jenkkiässäkin jossa kaiken pitää olla suurta. http://www.1982crew.com/PHP-Nuke/PDF/K9LTN.pdf


Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/


keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Halogeeni helistimet katossa



Yläkerran rakennuttamisessa tuli selvästi esille että ainakin ne muutamat halogeenit joita meille tuli hankittua, oli asentajan kannalta varsinaisia helistimiä. Jos ne ei menneet oikein kerralla kasaan ja paikalleen, toinen yritys oli jo työtä ja tuskaa saada ne edes uudelleen kasaan.
Oli vääntynyttä peltiä, ylikireää jousta ja liian pientä reikää jousen kiinnittämiseen. Ei sitten mitenkään seurustelleet keskenään, vaikka piirroskuva niin väitti.

Hankinta oli tehty K-raudasta, en tosin avannut paketteja myymälässä, luotin K-raudan laatuun. Tietyssä mielessä halogeeni valaisimen asennus tehdään vain kerran, joten kertakäyttö laatua siinä saatiin, joten turhaan on valmistajan panostaa metallin laatuun ja osien keskinäiseen yhteen sopimiseen - mutta erittäin hyvä helistin. Kokoamattomana ei sovi alle 3 vuotialle, liikaa pieniä suuhun meneviä osia pienissä muovi pussissa.

Varsinaisia helistimiä, tämän olen keksinyt sen tilalle etten tunne rakentamiseen liittyvää terminologiaa ja kaikkia niitä nippeleitä. Aina kun esille tuleva nippeli on minulle uusi ja tuntematon se on minulle helistin, oletuksena että osia on ainakin kaksi, helisevät sopivasti taskussa. Mallit mukana kauppaan aina on jotain löytynyt.

Kyllä ne kaikki kolme halogeenia on nyt katossa, suositusten mukaisilla turva etäisyyksillä kaikesta palavasta, kuumana näyttävät käyvän. Onneksi ei tehty tähtitaivasta. Vaihtuvat kyllä LED-lamppuihin kun tulevat tiensä päähän, mutta ei niihin jotka ovat halogeenin runkoihin valmistettuja LED-lamppuja. Jos ledeille annetaan käyttöikää 50000 tuntia, ei näille rungoille tehdyista sitä varmasti kerry, koska lämpö jää tehokkaasti sinne rungon sisälle ja alkaa tuhota ledejä yksitellen. Jo +60-65 C astetta riittää tuhoamaan niitä, sanovat asiantuntijat. Siinä saattaa olla syy miksi jotkut löylyhuoneen led-taivaat eivät tulleet koskaan täysi-ikäiseksi.

Hyvä DX - parempi mieli

tiistai 9. joulukuuta 2008

Ei edes JH5TQ mennyt E51QQQ pileupista läpi



Baldur DJ6SI on lähtenyt Namibian lämpöön nyt kutsuna V5/DJ6SI. Tapojaan hän ei ole muuttanut, ei mitään infoa missään dx-bulletiinissa, ainakaan niitä joita seuraan. DX-clusteri kyllä kertoo, missä hän on. Ja cw:tä näkyy olevan vain tarjolla, en edes muista olenko koskaan Balduria workkinut ssb:llä tai pelkällä kotikutsulla hänen kotimaastaan. Syynä saattaa olla että olen jo harrasteeni alkutaipaleella olen workkinut Saksan.

Maanantaina aamulla olin tarkkana FK/F5AHO/P kanssa missä mestari oikein luuraa, eilen vihjeissä oli OC-032 ja OC-033 ja sieltähän se 14260 alkoi kuulua ensin pihinää ja nopeasti nousi luettavaksi ja oli vielä siellä OC-033 joka oli puutoksessa. Nousu oli niin nopeaa etten ehtinyt linukan ja rigin kaikkia välikaapeleita kytkeä. Ne oli vielä nipussa OH5Z keikan jäljiltä, vanha pöytäkin vielä vähän vierasti sille uusia laitteita. Piti siinä sitten 100w kutsua, kun ei se linukka ollut vielä valmis palvelukseen, vaikka lämpimänä siinä hyrisi.

Alpo OH3TM valitteli ettei ole tätä asemaa cw:llä vielä kuullut, en ole minäkään. Oli puutteessa OC-033 niin pitihän sitä ainakin kutsua ja 100w ssb qso tuli. Alpo on niitä periaatteen miehiä, vain cw kelpaa. Minäkin olisin mieluiten sen cw:llä ajannut, ei vaan ollut edes tarjolla.
Sain ne linukan kaikki välijohdot paikalleen ja iltasella piti E51QQQ 40 cw:llä vähän kutsua. Ei tullut takaisin edes sitä JH5TQ, vaikka japanilaisia oli siinäkin jonossa.

Hyvä DX - parempi mieli


sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Yksikin koksi sopivassa paikassa - vähentää tuskaa


Kyllä helpotti kun sain koksin sisään ja eka qson pidettyä, vaikka linukan kytkentä ja maston kääntö karvat vielä vetämättä uuteen paikkaan. Ei siinä AT2RS AS-199 qsossa linukkaa tarvittu mastokin oli oikeassa suunnassa valmiiksi.Taisin olla viime metreillä qsossa koska heillä oli 7.12.2008 viimeinen päivä peditiota. Ja nyt masto valmiiksi FK/F5AHO suuntaan, jos aamulla olisi tarjolla OC-033. Vihjeiden mukaan tänään on annettu myös OC-32, se ei kiinnosta.

Ravansaari poistuu dxcc-maaluettelosta päivä määrällä 26.8.2013, hauskinta näissä tulevissa poistumisissa on se ettei ne enää lisää deleted maalukua. Siis ikäkortin vaikutusta yritetään vähentää dxcc-tilastoinnissa, se että luoko se lisää aktiivisuutta nuorisssa dxcc-workkijoissa, jää nähtäväksi. Nopeasti ei tilanne ainakaan muutu nuoria kannustavaksi, jos muita muutoksia ei järjestelmään tehdä Monella on kaikki workittu ja kuitattu, järjestys määräytyy deleted-maiden mukaan ja niitä on yleensä pitkään harrastaneilla runsaammin. OHssakin noin 70 asemaa joilla kaikki workittu ja listaamattomat sen päälle - niin kuin minäkin.


Olen ottanut sähköpostin pertti.oh5tq@gmail.com käyttöön. Siirrän vähitellen kaiken RA-harrasteeseen liittyvän sen kautta liikkuvaksi. Nyt toimivalle omakutsulle järjestän hiljaiset hautajaiset tulevan vuoden aikana.Tarkemman päivämäärän saa määrätä SRAL, koska on päätökseeni ainoa syyllinen - saa päättää myös hautajaispäivän.

Perjantaina ajelin Lahti-Hki mottoritietä puolenpäivän aikoihin Järvenpään suuntaan, poliisi autoja tuli runsaasti vastaan Helsingin suunnasta, hyvä ettei muodostelmassa ajaneet. Varmaan kaikki maalaispoliisit palasi asemapaikoilleem ETYJ kokouksen loputtua. Muuta selitystä en tapahtumalla keksinyt. Tai jossain oli tulossa massiivinen tehoisku?

Hyvä DX - parempi mieli

lauantai 6. joulukuuta 2008

Väliaikaiseksi asennettu -taipumus jäädä pysyvksi



ARRL 160 kisa joka käydään meneillään olevana viikonloppuna cw:llä, on taas ennustettavissa CQ testin huutajia bandin täydeltä, jopa yli IARU suositteleman cw-alueenkin. Joten on odotettavissa, kysymyksiä miksi ollaan ssb-alueella. Tähän löytyy hyvä vastaus Workkimisen Arvomailma sivut 18 ja 19.

Kyllä niitä vieroitusoireita ilmaantui heti kun dx-klusterin cw hälytti, AT2RS oli AS-199 ja FK/F5AHO oli OC-83 ja 5K0T NA132. Ei muuta kuin heti päivän valossa tutkimaan miten saisin nopeasti yhden koksin sisään vaikka vain väliaikaisesti, ääneen pitää päästä nopeasti. Siihen maan upotettuun kurkkutorveen, en nyt ehdi ajatustakaan uhrata, pitää vain saada yksi koksi sisään ja nopeasti, rigi ja linukka odottaa pöydällä - toimettomana.FK/F5AHO info http://dx-hamspirit.com/2008/11/13/fkf5aho-new-caledonia-nov-23-dec-12/

Toinen vaihtoehto olisi kantaa laitteet takaisin entisille pöydille, tänne uuteen paikkaan ne on tarkoitus siirtää pysyvästi joten kantelu ei nyt innosta, etenkin kuin tämä nettiqso jo täältä hoituu. Laskukin pitäisi pienentyä kun ei tarvitse harakanpesää lämmittää noin 5000 kWh verran per vuosi, laitteiden ja workkimis mukavuuden takia.

Palestiina tulee ääneen heti vuoden alussa kutsulla E44M www.dxcoffee.com/e44m.

Perjantaina iltapäivällä oli pientä riitteen alkua järvellä havaittavissa, oli äärimmäisen tyyni tilanne lahdella. Kuitenkaan ei yöllä mitään edistystä ollut havaittavissa koska pieni tuulenvire sotki tilanteen, eikä pakkastakaan ollut tarpeeksi. Lunta jota täällä oli 30-40 cm on jo hävinnyt, musta maa paistaa.

Hyvä DX - parempi mieli

73, Pertti OH5TQ

perjantai 5. joulukuuta 2008

Vettä riittää vaikka vientiin



VP9I valitteli ettei kuullut CQ CW:ssä CU2X tai TC4X. Olikohan cw-filsujen asennuksessa käynyt joku moka näillä asemilla, vai oliko siellä vuosien takaisia lisäasetuksia jvielä päällä jäänyt off-asentoon vieläkin, kun näin tärkeät kertoimet jäi saamatta.

AS-199 saarelta on ilmestynyt ääneen kutsulla AT2RS. Pedition pitäisi päättyä 7.12.2008 http://www.vu3rsb.org/

Marraskuun lopulla piti SA-066 tulla ääneen, mutta ei kuljetus onnistunut paikallisilta merivoimilla, oli muita puuhia ja tarvittava kuljetus jäi tekemättä. Heillä oli harjoitus venäläisten kanssa, jota seurattiin tarkasti naapurissa http://yw1ti.4m5dx.info/

Radioita olen siirtämässä toiseen paikkaan, nettiqso jo pelaa, ja rigitkin jo uudella pöydällä, mutta kaikki koksit ja kääntäjän ohjaus kaapelit puuttuu, ovat vielä entisessä paikassa. Saattaa tulla pieni breikki workinnassa, no ainakin dx-clusteriin pääsen joten ei ihan pahoja vieroitusoireita pitäisi syntyä - tai kuka sen tietää.

Kesälaiturikin piti nostaa ylös jo nyt, vesi pyrki sen päälle. SE nousee vaan jatkuvasti, taitaa tulla korkeuksissa uusia lähivuosien ennätyksiä. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=305363&lan=fi&clan=fi

Hyvä DX - parempi mieli.


tiistai 2. joulukuuta 2008

CQ WW CW-osaakin pätkä workittu


CQWW CW-osassakin ehdin muutaman tunnin olla mukana OH5Z tiimissä, 10m ja 15m olivat olleet nihkeitä, joten paineet workkimiseen oli 160, 80 ja 40 m bandeilla ja 40 taisi tulla selvästi parempi pistesaalis kuin 20m. 40 m oli kuin 20 parhaina aikoina - aina johonkin auki. 20 m yökelitkin vain ajoittaista pihinää jenkkilään, ainakin viimeisenä yönä, K0RF 14010 oli majakkana bandilla

Nopealla otannalla tuli selvä havainto että kisassa oli useita asemia jotka ajoivat uppina. Lähinnä oli oli kyse dx-peditio asemista jotka osallistuivat kisaan. Joka kyllä helpotti kisaqsojen pitoa, kun kutsujien joukossa oli niitä joiden päätetehtävä oli vain kutsua, ei kuunnella ja samalla toisien qsojen estäminen. Heillä takaraivossa vain ajatus ette saa qsoa jos en minäkään, yleensä tähänkin tyyliin itse kutsujakin väsyy ja poistuu häntäkoipien välillä taajuudelta. Normaalissa tilanteessa joku jopa dx-clusterilla kiittelisi kutsujaa oikein kutsun mainiten.

Nyt OH5RBI pääsee taas täältäkin, tai en edes ole varma vaikka tämä olisi toiminutkin, mutta kotisivujeni päivityksen yhteydessä tämä linkki sieltä jäi pois, ihan oman mokan johdosta. Täytyy lisätä se uudelleen sinne seuraavan päivityksen yhteydessä.
Tässä dx-clusterissa (OH5RBI) on ominaisuuksia joita ei esimerkiksi New DX-Summitissa ole. Kuten talk, ann/full ohclu = annot vain OH-DX-clustereille. Tietysti niillä ei ole mitään merkitystä kenellekään jos niitä ei käytetä. Lukea niitä voi komennolla sh/ann ohclu. http://oh5rbi-cl.oh5ai.fi/

Hyvä DX - parempi mieli.