Tervehdys
Pertti!
Harvoin
kokee tällaista hiljaisuutta. Selasin kaikki bandit ja ainoastaan yksi asema
oli kuultavissa. Yksi UA0 14 Mhz:llä. Taisi olla auringossa kova purkaus, kun
eilen auringonpilkkumäärä hyppäsi 188:an. Illalla näkyi pohjoisen taivaalla
revontulia.
PT0S:llä
on ollut kova signaali kaikilla bandeilla. Ensimmäisenä yönä se oli heti 160
metrillä ja signaali oli kova aina klo 8.30 saakka Suomen aikaa. Moni OH sai
sen lokiinsa OH2BU:n, Jarin mukaan. Itse olin myöhässä ja sain sen vasta eilen
aamulla klo 03.54 Z. Sitä ennen se workki vain USA:ta, vaikka suuri joukko
eurooppalaisia kutsui sitä. Keli parani Eurooppaan ennen klo 6 Suomen aikaa ja
sen jälkeen monet eurooppalaiset saivat sen.
Muillakin
bandeilla PT0S:n signaalit ovat olleet kovat. 80 metrillä se on tullut melkein
samalla voimakkuudella kun Euroopan asemat. Ainakin täällä pohjoisessa.
Täytyy
nostaa hattua peditionin kahdelle kantavalle voimalle, AA7JV:lle (George) ja
HA7RY:lle (Tomi). Hehän olivat aiemmin kahdestaan äänessä Mellish Reefiltä
VK9GMW ja myös Chesterfieldiltä TX3A. Silloinkin heidän signaalinsa olivat
voimakkaat kaikilla bandeilla, myös 80 ja 160 metrillä. Kun kuuntelin heitä 80
metrillä Melliksen operaation aikana eräänä iltapäivänä, tuli epäilys, että
asema on piraatti Euroopasta, kun signaali oli niin voimakas. Mutta se oli aito
asema.
Mitkä
antennit olivat silloin ja ovat nyt noiden signaalien takana? AA7JV on
kehittänyt ihme-antennin, joka todella toimii kaikilla bandeilla. Suuri syy on
myös sillä, että antennin maatasona on suolainen meri. AA7JV on pannut
internettiin selostuksen tästä lähetysantennista ja myös heidän käyttämästään
kuunteluantennista. Kuunteluantennista hän toteaa, että se ei ole yhtä hyvä
kuin Beverage, mutta lähes yhtä hyvä. Lähetysantennista hän toteaa, että se
toimii myös mantereella, kun panee sen alle esimerkiksi 32 20 metrin radiaalia.
Hänen artikkelissaan on EZNEC:llä tehty mallinnus tällaisesta versiosta ja
ainakin teoriassa se näyttäisi toimivan. Jos kiinnostaa katsoa tarkemmin noita
ihmeantenneja, niin ne löytyvät alla olevista linkeistä.
St
Paul Rock:sille George on kehittänyt uuden tribanderin, joka ei tarvitse
mastoa, vaan sen voi asentaa parin metrin korkeuteen ja toimii kuten normaali
mastossa oleva yagi. Ala olevassa linkissä on kuvakin tästä antennista. George
on nimennyt sen Garden Beamiksi eli puutarha-antenniksi
Löytyisikö
OH asemaa tai asemia, jotka olisivat kiinnostuneet rakentamaan ja testaamaan
noita AA7JV:n antenneja suomalaisissa olosuhteissa?
PT0S:n
häirintä on taas omaa luokkaansa. Kaikenlaisia örveltäjiä sieltä löytyy. Niihin
näyttäisi kuuluvan myös mieleltään häiriintyneitä henkilöitä. Pahin tuntuu
olevan asema, joka näyttäisi tulevan EA:n tai F:n suunnasta ja joka on ollut
samalla tavalla häiritsemässä myös aiempia peditioita. Nyt se antoi PT0S:n
jaksolla usealla bandilla pitkän aikaa QRX signaalia ja sen jälkeen kutsui
dx:iä ja omaksi kutsuksi ilmoitti EAHSYL tai EAHYL tai EASYL varsin huonolla
käsialalla. Lopputulos oli eräällä bandilla , että PT0S joutui siirtymään
toiselle bandille. Kun tämä tapahtui, häiritsijä antoi pitkän aikaa viestiä:
Win, win, win, eli että hän voitti. Sitkeyttä näillä häiriköillä näyttää
riittävän. Jopa 160 metrillä eilen aamulla, kun keli avautui Eurooppaan, alkoi
tahallinen kantoaallolla vinguttaminen PT0S:n jaksolla ennen klo 6 Suomen
aikaa. Kun PT0S workki jenkkejä, vinguttaja oli hiljaa, kun tiesi, että jenkit
eivät häntä kuule. Eurooppa sen sijaan kuulee. Todella surkeaa käyttäytymistä.
Mitenkähän tuollaiset ovat saaneet radioamatööriluvan?
Markku
OH8OR
73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti