Erikoisin huoneeni oli rakennettu puuhun. Katso kuvia lomakylästä osoitteessa www.ngepicamp.com/gallery.htm
NAMIBIASSA.
Viikon takaiset terveiset Afrikan kuumuudesta. Aloitan Namibiasta, joka tuli suomalaisten tietoisuuteen Namibian itsenäisyystaistelun vuosina. Erityisesti silloisen YK:n pääsihteerin erikoisedustajan Martti Ahtisaaren ansiosta toimia neuvottelujen sovittelijana. Hän onnistui tehtävässään ja lopputulos oli maan itsenäistyminen vuonna 1990. Namibian entinen nimi oli Lounais-Afrikka. Valtio on pinta-alaltaan vajaa 2.5 kertaa suurempi kuin Suomi, mutta asukkaita on vain parisen miljoonaa. Näinollen Namibia on yksi maailman harvaanasutuimmista maista, vain kaksi henkilöä km2 kohden. Suurin osa asukkaista asuu maan pohjoisosassa sen virtaavien jokien ja hedellmällisen maaperän vuoksi. Valtion pinta-alasta on suojattua aluetta noin 18 % eli yli kolme kertaa Sveitsin kokoinen alue. Namibiassa on 23 valtion omistamaa luonnonpuistoa ja noin 160 yksityisten omistamia suojelualueita. Puistoista tunnetuin on yli 100 vuotta sitten perustettu valtava ETOSHAn kansallispuisto. Perustettaessa se oli maailman suurin yhtenäinen luonnonsuojelualue. Vaikka puiston kokoa on huomattavasti pienennetty, yli 22000 km2 suuruisena se on yhä eteläisen Afrikan merkittävimpiä villieläinten suojelualueita. Puistoa hallitsee 130 km pitkä ja lähes 50 km leveä suola-allas, Etosha Pan, joka täytyy sadeaikana Ambomaalta virtaavista vesiuomista laajaksi järveksi, mutta muuttuu kuivan kauden aikana rutikuivaksi, pölyäväksi suolatasangoksi. Pääkaupungista pohjoiseen ajettaessa tien molemmin puolin levisi jättiläismäisiä karja-riistatiloja. Taustalla näkyvillä vuorilla paloi lukuisia pensaspaloja, joita kukaan ei sammuttanut. Ne olivat syttyneet salamaniskuista tai paimenten sytyttäminä. Villiä luontoa on kaikkialla, kuduja, hyppyantilooppeja,seeproja, strutseja ja tuotantoeläimiä sulassa sovussa. Matkamme teemana oli viettää mahdollisimman paljon aikaa eläinten parissa. Lähdimme puistoajelulle jo auringon nousun aikaan, erikoisesti eläinten juomapaikat olivat kohteina. Näitä on Etoshan puistossa kolmisenkymmentä, mutta valitettavasti joissakin oli vesi todella vähissä tai kokonaan loppunut. Puistossa on bongattavana 114 erilaista nisäkästä, 340 lintulajia sekä matelijoita 110 lajia. Etsimme lukuisilta juomapaikoilta sarvikuonoja, mutta suureksi harmiksemme löysimme vain tuoreita jälkiä. Erityisesti jäi mieleeni helmikanojen nopea kipittävä juoksu jonomuodostelmassa sekä hyppyantilooppien kengurumainen pomppiminen. Rundu-nimisessä kaupungissa ( Angolan rajalla ) huomasin yksityikohdan supermarketissa; jokaisen on luovutettava kassinsa säilytykseen ja ostoksien jälkeen on visusti pidettävä kassakuitti tallessa, sillä ovella on ostosten tarkastus. Seuraavassa kirjeessä siirrytään naapurivaltioon, Botswanaan. Tavataan syyspäivillä Lahdessa.
Haluatko nähdä kahdenkymmenen miljardin dollarin setelin 20 000 000 000 (Zimbabwen raha )? Minulla on se mukanani.
www.namibiatourism.com.na
Taulu Etoshan kansallispuistossa kertoo mitä ei saa tehdä.
Strutsi pienokaistensa kanssa menossa jonnekkin
Elefantit ovat todellisia tihutyön tekijöitä. Paikoin alueet ovat kuin tykistötulen jäljiltä.
Kutojalinnut ovat sosiaalisia , joten pesissä on naapurit lähellä.
Sisäkuva bampumajasta. Sosiaalitilat ovat majan alaosassa.
Aurinkoenengiaa käytetään hyväksi tässä majassa.
Katso www.etosha-village.com
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq@gmail.comhttp://perttioh5tq.blogspot.com/ omakutsu toimii skype on Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq/ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti