Oma blogiluettelo

maanantai 19. marraskuuta 2012

Lahdessa kaikki hyvin - kiitos

Kävi meilläkin pikku Talvi vieraissa
 
 
Lahdessa tuli lauantai päivä vietettyä, ja kokouksessakin jonkin aikaa.

Onnittelut uudelle puheenjohtajalle, siinä tehtiin myös SRAL historiaa, myös kaikille muille hallitukseen valituille.
 
 

Etä vaikuttamisen #sralsyyskokous.fi kanavan viestit, oli toisella taululla kokousyleisön nähtävillä, ja myös kanavalle liittyneille. Sinne peräpenkille en siitä salin valoisuuden takia selvää saanut. Siihen mennessä kun lähdin kokouksesta pois en kanavan antamaa lisäarvoa kokoukselle ymmärtänyt, muuta kuin oli kokeilu yhdestä tekniikan kokeilusta. Johtuu varmasti etten viestien sisältöä nähnyt. Sen sain selville, ettei kaikilla siellä # kanavalla olijoilla ollut omaa kutsua tai edes jäsennumeroa esillä.
 
 
Monista ohjelmasta jäi minulle mieleen kiinnostava  DX-kuuntelijoiden Inarijärven pohjoispuolella oleva. Beveritsi kuuntelulankojen ”risteysasema” jonka tulevaan kehitystä, kerrottiin hankkeesta rakentamalla asemalle mastoa/mastoja, joten sopivuus myös radioamatööreille sopivaksi QTH:ksi, parantuisi olennaisesti. OH- kisa-asemille tämä remote QTH olisi dxcc- ja kisasääntöjen mukaisesti, ainakin oikeassa paikassa, maanrajojen sisällä.
 
 
Siellä on paneuduttu ulkopuolisten häiriöiden poistamiseen, mukana tietysti kaikki omat sähkölaiteet, pc, kovalevyt, kaikki powerit oli mallia ei hakkuria, hehkulamput käytössä, jne
Asiaan oli todella paneuduttu ja käytännön testein päädytty tiettyihin ratkaisuihin.
 
 
Mitä pidemmälle omien jo käytössä olevien laitteiden qrm jahdissa on menty, niitä on  löytynyt aina vain lisää,  ja ehkä yllättävien asioiden sekoitusten tuloksena.

 
 
 
Kiitos järjestävälle kerholle OH3AC hienoista järjestelyistä, hyvästä paikan valinnasta ja runsaasta ohjelma tarjonnasta. Jos joku järjestävä kerho laittaa täsätä paremmaksi, niin hyvä.

                                       KIITOS

Mitä tulee ham-saunassa käytyyn mielipiteiden vaihtoon Syyspäivien 2012 osalta, pidä sitä eräiden säröneuvojien osalta vain jatkumona, heidän edellisiin kirjoituksiin. Kun särö on jäänyt ainoaksi modeksi, sen vaihtaminen näyttää mahdottomalta. Näillä kaikilla henkilökohtaisilla, ja suurilla vastoinkäymisillä Felmanissa, ei kokonaisuuden kanssa ole mitään tekemistä. Ne on vain omien turhautuneisuuden purun jatkumoa, josta olemme saaneet naattia jo vuosikaudet, kiitos siitäkin.
 
 
Suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu negatiivisten kokemusten voimakas esille tuonti, kiitoksen sanat tulee vain jos saa itse jotain konkreetista käteen, muutakin kuin SER ryhmään kuuluvan arpajaisvoiton -  saajan mielestä.
 
 
Suomalaisen tyypillisin kiitos on  epämääräinen murahdus, joka tulee hammasriviä avaamatta.

 
 
Linkki
 
 
Tässä  vinkki harrastuksen nykyaikaiseen esittelyyn.

Suoraan videoon
 

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut

 


Ei kommentteja: