Oma blogiluettelo

lauantai 27. tammikuuta 2024

Clippertonin TX5S palvelut esimerkillisiä - ovat lähdössä saarelta!

Hyvää palvelua Clippertonilta TX5S  


https://clublog.org/livestream/TX5S

Yö kelin työskentelyä 10 m cw:llä Clippertonille

Perjantaina seurasin live streamia 10m täplä vain pysyi paikallaann useita tuntia ssb:llä. Keli oli täältä ollut poikki jo muutaman tunnin hiljaista ssb taajuudella 28485, ei edes upista kutsuvia asemia kuulunut.

Siinä kello kymmen maissa paikallista aikaa täplä hyppäsi 10m cw palkkiin, eli asema siirtyi 28023, vihjeiden mukaan. Ei mitään havaintoa silloin taajuudelta. Täällä jo ihmeteltiin milloin se yökelin NA suuntaan avautuu, näillä pilkuilla se on mahdollista.

Taajuudella vain rx lepäsi, hiljaisuus vallitsi, siinä yhdentoista maissa alkoi tapahtua TX5S alkoi tuhista, cw vauhti oli kova, suosituksen mukaan vain kerran omakutsu. NA suunnan asemien väliin piti saada oma signaali, joka täältä on haaste, heillä on selvä etu Clipperton on naapurissa.

Täältä isot oh pojat pääsi heti läpi, kun asema alkoi täällä kuulua. NA suunnan asemia en ensin kuullut, joka tietysti hankaloitti omaa oikealla taajuudella kutsumista. Vähitellen keli avautui lisää, kuulin kutsuvia NA suunnan asemia, sekä ketä sieltä pääsi läpi. Se oli avain yhteyden saamiseen. Minulla oli monta mahdollisuutta saada kutsuni kultavaksi, jos olisi vain ollut kuin kilometripylväs paikallaan jollain taajuudella, ja toivoo että minut kuultaisi. Kyllä sekin toimii, vaatii kärsivällisyyttä enemmän kuin mitä minulla on.

Toinen vfo taas näytti vahvuutensa, sille leveä filtteri kuuntelussa päälle ja tietysti tx mukana ja selaamaan uppia. Se oli "helppoa" läpi menneen jenkkiaseman vähän taajuuden yläpuolelle vauhdilla oma kutsu. Operaattori meni hisukseen ylöspäin bandia ja sieltä poimi asemia, ei jäänyt taajuudelle uutta ottamaan, kokenut cw  operaattori siellä.

Tätä tein useamman kerran, vihdoin tärppäsi, kuulin oh5t mutta g oli viimeinen kirjain. katsoin streamista siellä oli vielä e lisänä siis kutsuni oli heidän lokissaan oh5tge. 

Ei muuta kuin uudestaan kutsumaan, siihen meni muutama minuutti, parhaimillaan TX5S singnaali nosti mittaria viitoseen saakka. Tällä tyylillä sain uuden yhteyden joka meni oikein ja streamilla näkyi oh5tq.

Kyllä yökeliä kannattaa odottaa jos on tarvetta saada yhteys NA suuntaan!

73 Pertti OH5TQ


perjantai 26. tammikuuta 2024

Pelkkää POTAa - yksi Clippertonin TX5S 10m ssb vihje

 https://www.qrz.com/db/WY7WL

Pota puskien määrää olen useana iltapäivänä yrittänyt lisätä!

Seuraamalla puska clusterin vihjetä ja clikkaamalla aseman taajuutta pääsee helposti RBN clusterin raportteihin, miten kyseessä olevan aseman signaalia on kuultu järjestelmässä olevilla asemilla, samoin se kuvaa yön ja päivän tilanteen ja niiden rajapinnat, joilla on suuri merkitys kelipiikkeihin. 

Kuten 26.1.2024  tänään Clippertonin TX5S 10 m ssb:llä havaittiin, huipuissa mittarissa useita s-yksiköitä. 

En ole RBN järjestelmässä kiinni olevia asemien antennivarustuksista kaivannut tietoa, mutta monilla on varmaan vain usean alueen keppi, kuten on useilla kiwi kuunteluasemilla. oh6bg antennivarustus on netissä, jota taas es2rr ei kerro vedoten eu nykyisiin määräyksiin, ainakin jos sukeltaa rbn kautta etsimään.

Kokemuksesta tiedän, jos rbn järjestemä raportoi oh6bg tai es2rr kuulevana, minäkin sen todennäköisesti ainakin kuulen.

https://www.qrz.com/db/AA4XX

73, 44 Pertti OH5TQ





tiistai 16. tammikuuta 2024

Pelkkää POTAa - FT8 kotimaan kisa

 


FT8 modella usa suunnasta POTA jahdissa

Kaikki joille FT8 mode on tuttu tietää merkkien määrä on siellä hyvin rajoitettu.

Kutsun, jos yleensä kutsun CQ WWFF  vastaan kaikille, koska en tiedä onko kutsuva vasta-asema usan potassa tai eu puskassa.

Jos kutsun CQ NAPOTA, vastaan kaikille NA suunnan asemille, samasta syystä.

Yleensä etsin kutsuvia pota asemia NA suunnasta, samoin /p asemat on minulle herkässä klikkausta vaille. Tänäänkin muutaman 20 m pota aseman clusterille laitoin, vain yksi ei suostunut vastaamaan. Samoin  cw:llä oli muutama kutsuja joille vastasin. Dx-summitin vihjeitä kannattaa myös seurata, koska niistä vain osa päätyy puska clusterille.

Paikallisen auringonlaskun jälkeen HF -kelit NA suuntaan tippuvat, ensin 10 m viimeiseksi  20 m sulkeutuu. Kevättä ja kesää kohti, auringon lasku viivästyy, ja kelit on avoina NA suuntaan. Aina kannattaa kuunnella, jos mielenkiintoinen vihje ruudulle ilmestyy, ellei ole jo kuuntelulla. 

Olen taas tunaroinut, linukka joutuu korjaamolle, bandikytkin "hitsasi" joten se menee ainakin uusiksi. Otan vastaan ehdotuksia / tarjouksista AL-1500 linukkaan sopivista bandikytkimestä. Ameritronin varaosa nr (ame 500-3557) sama kytkin löytyy linukoista al-1200 ja al-82. Omakutsu toimii vielä!

Olen joulusta saakka ajanut vain 100w tai alle olevilla tehoilla. Hyvin silläkin pärjää, kun maltaa mielensä ja odottaa vuoroa tarpeeksi kauan, se on potassa, kaikki kutsuvat jenkit ensin ja osa isoista eteläisen- ja läntisen eu signaaleista. Sitä pitää olla tyytyväinen kun sadalla watilla saa 229 raportin.

Kotimaan FT8 kisa jäi tammikuussa väliin, aamulla vielä oletin että illalla ollaan mukana, tuli työ este. Jukan OH2BUA julkistama listauksen viihteelinen yhteenveto fb sivuilla  40m ja 80m ft8 kisa-ajan yhteyksistä kartta versioineen, oli mielenkiintoinen esitys kotimaan keleistä.

74, 44 Pertti OH5TQ

perjantai 12. tammikuuta 2024

FO/C Clipperton Isl 18.1- 1.2.2024 - 2024 OH-puskajahdin arvonimet jaossa!



FO/C - Clipperton Isl.

Clippertonin lyhyt kutsujen historia, äänessä on ollut ainakin.

FO0XA, FO0XX, FO0XA, FO0CI, FO0/F8UHF, TX5C, TX5K, TX5P ja tulossa TX5S

Vanhoista lokista löytyy 30, 40, 20,17,15, ja 12 ja 10 m josta puuttuu merkinnät ja sekä tietysti FT8 mode. Keliä on nyt 10m joten kuuluvuudessa ei pitäisi olla ongelmaa, lokiin pääseminen on jo eri asia.

OH-puskajahdissa 2024 vähän erilainen tilanne

Arvonimien jako kannustaa aktivaattoria myös paljon aktivoituihin puskiin, joten listaus omasta uudesta puskasta on hyvä pitää ajan tasalla, jos keskittyy vain uusiin. Tosin uusia 1600 sarjan puskia on jo ollut äänessä.

Aika vähän olen ollut 3699 kuulolla

Silloin kun olen kuunnellut, on puheet olleet aika ajoittain raisuja. joista saattaisi jopa päästä käräjille, samat herrat ovat aina olleet äänessä.  Etenkin jos nämä puheet olisi somessa kaikkien luettavissa. Toivotaan ettei näitä keskusteluja joku nosta julkisuuteen.

73, 44 Pertti OH5TQ




 

tiistai 9. tammikuuta 2024

Tiistai oli toiminta päivä OH-puskissa - Sekä NA suunnassa POTA

 

Joskus on ollut Auroraa
kuvaaja tuntematon

Tiistai 9.1.2024 oli toiminta päivä OH-puskissa

Pasi OH1MM/M aloitti heti aamulla tarjonnan, viidestä kohteesta kertoi tulevan ääneen.

OHFF-1130,1544,1072,0988 ja 1197.

Markku OH8UV/P oli OHFF1536. 

Jarmo OH2CGU/P OHFF-0537 ja 1599.

Ei tule mieleen, että aikoihin olisi näin runsasta tarjontaa ollut, monta uutta tuli varmasti.

OHFFCluster piippasi alvariinsa, hyvä että mikroaalto uunin lämmitetystä lounasta ehti nauttia, muutaman kerran kahvi mukin kanssa, nousin 13 porrasta radioiden äärelle yläkertaan. Jarmon kanssa meni 15 m yhteydeksi 52/33 raportein, eka kohteessa.

Jarmo kertoi yhteydessä, että useita OH asemia oli tullut lokiin muillakin kuin 40m alueella.

Illalla muutama jenkki POTA kaupanpäällisiksi, joista pari ei edes clusterille ehtinyt, kun poistuivat taajuudelta. 20m cw:llä on näitä cq pota kutsujia, jos heille ei kukaan vastaa, hiljaisuus laskeutuu taajuudelle. Huomasin jos dx-summitilla on vain vihje muodossa K-4444, ei välity https://wwff.co/dx-cluster/ pitää olla KFF-4444 muodossa.

Lyhyt sukellus erään kotimaan kilpailun historiaan

Olin aikanaan järjestämässä Kevät kilpailua jossa työskenneltiin oh-asemia  vain 10 ja 15m alueilla cw:llä ja ssb:llä, se oli silloin kun pilkut todella vähissä ja liikenne noilla bandeilla oli hiljaista. Muistikuva lokien sisällöstä, kaikki oh piirit tuli voittajien lokiin. Aaro OH9RJ oli usein ainoa piirinsa edustaja. Kuntajahti oli silloin kova sana joten kunnat oli kertoimina, ja innosti asemia ääneen, jos vielä tiesi olevan ainoa siinä kunnassa.Tietysti suunta antennista ja linukasta oli apua.

Tuolla dx- jahdissa kutsuvien oh asemien signaalit on tuttu ilmiö, siitä on jopa hyötyä kun kuulee upissa läpi menneen kutsun, siihen reikään vaan heti perään ja kutsumaan.

Eräs dx-jahtaaja kolleega totesi, jos on kW niin kaksi kertaa, jos on yli kW  yksi kerta omaa kutsua riittää kutsumiseen.

Niitä milliwatin käyttäjiäkin on yllättävän paljon!

73, 44 Pertti OH5TQ

lauantai 6. tammikuuta 2024

Sujuvaa cw vastaanottoa on ilo kuunnella - FT8 pota jahdissa!


Kesällä +28C nyt talvella -28C

En malta olla kehumatta Pasin OH1MM/P työskentelyä puskista 

Siinä meikäläisen korva lepää, kun hänen cw vastaanottoa kuuntelee, se on suorastaan naatintoa, mielelläni pidän hänen kanssaan cw yhteyden jos se vain aikataulullisesti sopii. Torstain pedtio jäi väliin, iltapäivällä olin viikko-ostoksilla, perjantaina olin taas qrv muutaman minuutin valmiusajalla.

Illan suussa usein katselen 20 m FT8 liikennettä, antennin suunta NA

Toisella ruudulla katselen wwff clusteria,https://wwff.co/dx-cluster/ olen innostunut NA suunnan pota kutsujista. Niissä on sopivasti haastetta, niin vähän niitä on kasassa, että yli 90% asemista on minulle  uusia KFF tai VEFF potia. Aina ei riitä 100w FT8, vaan linukalla pitää avustaa.

https://wwffkff.wordpress.com/get-your-park-on-events/

FT8 on se rajoitus, ei tiedä kutsuvaa cq pota asemasta missä hän, jos wstj-x ilmoittaa vihreänä, että olet lokissa. Mutta ei se tiedä missä yhteyden pidettäessä, ja missä hän nyt on. Usein nämä siirtyvät toiseen potaan seuraavana päivä, tosin olen oppinut näitä kuukausikaupalla samassa potassa olevat. Saahan sieltä hakutoiminnoista sen vielä helposti varmistaa. Aina pitää vain kutsua cq pota kutsuvaa asemaa! Osalla on qrz.com tuoreet tiedot missä juuri nyt äänessä olevalla on taajuus ja pota referenssi numero.

NA suunnassa hissukseen FT8 asemien määrä lisääntyy pota tarjonnassa, osa niistä ei näy clusterissa vai seuraamalla CQ liikennettä pääset niitä kutsumaan.

Viimeisin usein tarjolla olevista, perjantaina Jan K4QD ilmoitti agendassa olevansa myös FT8, yhteys syntyi helposti 20m  https://www.qrz.com/db/K4QD

Aamuisin on VK suunnasta vihjeitä, pitkätien keli 20 m avautuu vasta päivän valjetessa.

Pitkäntien kelit vaatii vähän puhtia, etenkin ssb:llä, cw tulee pihinässä jos on tullakseen. Ikäväkseni olen todennut ssb siellä olevan valta osalla. Vain yhden vihjeen olen nähnyt FT8, en ole sitäkään kuullut. CW:lä on ollut useampia vihjeitä, kelit vai ei ole olleet suosiossa tänne. Aurinko nousee aina aikaisemmin, VK suuntakin tulee paremmin varmasti tänne. 

FB listalla käydään keskustelua käsipumpulla annosta cw:llä 

Siellä ovat vastakkaiset mielipiteet, näppiksellä anto ja pumpulla käsianto. Molemmille löytyy kannattajia. Olen ehkä ollut väärässä paikassa tai ajalla. Pumppulla antajia tulee harvoin vastaan, tuntuu että kirjoittajissa niitä löytyy, mutta ei bandilta, tai en tunnista heitä, joka saattaa johtuu hyvästä käsipumpulla annetusta cw:stä. 

Ei cw ole kuollut, sillä on paikkansa. Olen noissa pihinä puska yhteyksissä saanut ja antanut 229 raporttia.On tietysti ollut ettei yhteyttä ole saatu cw:läkään, kuulen että vasta-asema siellä on, mutta merkistä ei saan selvää. Näissä pihinä yhteyksissä korostuu, että cw merkkien aikavakiot on paikallaan.

73, 44 Pertti OH5TQ

maanantai 1. tammikuuta 2024

Jenkkilän talvinen Pota tarjonta - Clipperton FO/C kutsulla TX5S tulossa 18.1-1.2.2024



Jenkkilän talviaktivointi 30 ja 31.12.2023 toi pota puskia ääneen, muutamat meidän illan aikana muutamissa eri puskissa.
 N4G sain neljästä eri potasta

Olin iltaisin aktiivinen, seurasin wwff-clusteria, antenni valmiina siihen suuntaan. 27 puskaa työskentelin varmaan osa oli uusia.Tätä kirjoittaessa 1.1.2024 illan suussa oli puskat lokissa reilulla kymmenellä lisääntyneet, kaikkia kutsuja lokinsa lähettäneiden listalta löytynyt.

Bandilta löytyy aina pota kutsujia, joita wwff dx-clusterille ei ole ilmoitettu, joille vastaan, joita en ole löytänyt lokilistalta. Tai niitä joiden kanssa pidin FT8 qson, en tiedä missä olivat, cq pota oli kutsuna,qrz.com ei sitä kerro.

OH-puskissa oli hiljaisempaa, yksi uusi meni ohi

Ja muut joita oli äänessä oli jo lokissa ennestään.

Clipperton FO/C kutsulla TX5S tulossa 18.1-1.2.2024

Kaikki modet, FT8 riittää varmasti yrittäjiä, eka kertaa äänessä, kyllä muutkin modet pitää bandilla liikennettä yllä. Kun pohjois- ja etelä amerikka ja Japani saa lokinsa täyteen, pääsee varmasti myös EU osingoille.

https://clip.pdxg.net/press-releases/

 73, 44, HNY Pertti OH5TQ