Oma blogiluettelo

perjantai 12. tammikuuta 2024

FO/C Clipperton Isl 18.1- 1.2.2024 - 2024 OH-puskajahdin arvonimet jaossa!



FO/C - Clipperton Isl.

Clippertonin lyhyt kutsujen historia, äänessä on ollut ainakin.

FO0XA, FO0XX, FO0XA, FO0CI, FO0/F8UHF, TX5C, TX5K, TX5P ja tulossa TX5S

Vanhoista lokista löytyy 30, 40, 20,17,15, ja 12 ja 10 m josta puuttuu merkinnät ja sekä tietysti FT8 mode. Keliä on nyt 10m joten kuuluvuudessa ei pitäisi olla ongelmaa, lokiin pääseminen on jo eri asia.

OH-puskajahdissa 2024 vähän erilainen tilanne

Arvonimien jako kannustaa aktivaattoria myös paljon aktivoituihin puskiin, joten listaus omasta uudesta puskasta on hyvä pitää ajan tasalla, jos keskittyy vain uusiin. Tosin uusia 1600 sarjan puskia on jo ollut äänessä.

Aika vähän olen ollut 3699 kuulolla

Silloin kun olen kuunnellut, on puheet olleet aika ajoittain raisuja. joista saattaisi jopa päästä käräjille, samat herrat ovat aina olleet äänessä.  Etenkin jos nämä puheet olisi somessa kaikkien luettavissa. Toivotaan ettei näitä keskusteluja joku nosta julkisuuteen.

73, 44 Pertti OH5TQ




 

tiistai 9. tammikuuta 2024

Tiistai oli toiminta päivä OH-puskissa - Sekä NA suunnassa POTA

 

Joskus on ollut Auroraa
kuvaaja tuntematon

Tiistai 9.1.2024 oli toiminta päivä OH-puskissa

Pasi OH1MM/M aloitti heti aamulla tarjonnan, viidestä kohteesta kertoi tulevan ääneen.

OHFF-1130,1544,1072,0988 ja 1197.

Markku OH8UV/P oli OHFF1536. 

Jarmo OH2CGU/P OHFF-0537 ja 1599.

Ei tule mieleen, että aikoihin olisi näin runsasta tarjontaa ollut, monta uutta tuli varmasti.

OHFFCluster piippasi alvariinsa, hyvä että mikroaalto uunin lämmitetystä lounasta ehti nauttia, muutaman kerran kahvi mukin kanssa, nousin 13 porrasta radioiden äärelle yläkertaan. Jarmon kanssa meni 15 m yhteydeksi 52/33 raportein, eka kohteessa.

Jarmo kertoi yhteydessä, että useita OH asemia oli tullut lokiin muillakin kuin 40m alueella.

Illalla muutama jenkki POTA kaupanpäällisiksi, joista pari ei edes clusterille ehtinyt, kun poistuivat taajuudelta. 20m cw:llä on näitä cq pota kutsujia, jos heille ei kukaan vastaa, hiljaisuus laskeutuu taajuudelle. Huomasin jos dx-summitilla on vain vihje muodossa K-4444, ei välity https://wwff.co/dx-cluster/ pitää olla KFF-4444 muodossa.

Lyhyt sukellus erään kotimaan kilpailun historiaan

Olin aikanaan järjestämässä Kevät kilpailua jossa työskenneltiin oh-asemia  vain 10 ja 15m alueilla cw:llä ja ssb:llä, se oli silloin kun pilkut todella vähissä ja liikenne noilla bandeilla oli hiljaista. Muistikuva lokien sisällöstä, kaikki oh piirit tuli voittajien lokiin. Aaro OH9RJ oli usein ainoa piirinsa edustaja. Kuntajahti oli silloin kova sana joten kunnat oli kertoimina, ja innosti asemia ääneen, jos vielä tiesi olevan ainoa siinä kunnassa.Tietysti suunta antennista ja linukasta oli apua.

Tuolla dx- jahdissa kutsuvien oh asemien signaalit on tuttu ilmiö, siitä on jopa hyötyä kun kuulee upissa läpi menneen kutsun, siihen reikään vaan heti perään ja kutsumaan.

Eräs dx-jahtaaja kolleega totesi, jos on kW niin kaksi kertaa, jos on yli kW  yksi kerta omaa kutsua riittää kutsumiseen.

Niitä milliwatin käyttäjiäkin on yllättävän paljon!

73, 44 Pertti OH5TQ

lauantai 6. tammikuuta 2024

Sujuvaa cw vastaanottoa on ilo kuunnella - FT8 pota jahdissa!


Kesällä +28C nyt talvella -28C

En malta olla kehumatta Pasin OH1MM/P työskentelyä puskista 

Siinä meikäläisen korva lepää, kun hänen cw vastaanottoa kuuntelee, se on suorastaan naatintoa, mielelläni pidän hänen kanssaan cw yhteyden jos se vain aikataulullisesti sopii. Torstain pedtio jäi väliin, iltapäivällä olin viikko-ostoksilla, perjantaina olin taas qrv muutaman minuutin valmiusajalla.

Illan suussa usein katselen 20 m FT8 liikennettä, antennin suunta NA

Toisella ruudulla katselen wwff clusteria,https://wwff.co/dx-cluster/ olen innostunut NA suunnan pota kutsujista. Niissä on sopivasti haastetta, niin vähän niitä on kasassa, että yli 90% asemista on minulle  uusia KFF tai VEFF potia. Aina ei riitä 100w FT8, vaan linukalla pitää avustaa.

https://wwffkff.wordpress.com/get-your-park-on-events/

FT8 on se rajoitus, ei tiedä kutsuvaa cq pota asemasta missä hän, jos wstj-x ilmoittaa vihreänä, että olet lokissa. Mutta ei se tiedä missä yhteyden pidettäessä, ja missä hän nyt on. Usein nämä siirtyvät toiseen potaan seuraavana päivä, tosin olen oppinut näitä kuukausikaupalla samassa potassa olevat. Saahan sieltä hakutoiminnoista sen vielä helposti varmistaa. Aina pitää vain kutsua cq pota kutsuvaa asemaa! Osalla on qrz.com tuoreet tiedot missä juuri nyt äänessä olevalla on taajuus ja pota referenssi numero.

NA suunnassa hissukseen FT8 asemien määrä lisääntyy pota tarjonnassa, osa niistä ei näy clusterissa vai seuraamalla CQ liikennettä pääset niitä kutsumaan.

Viimeisin usein tarjolla olevista, perjantaina Jan K4QD ilmoitti agendassa olevansa myös FT8, yhteys syntyi helposti 20m  https://www.qrz.com/db/K4QD

Aamuisin on VK suunnasta vihjeitä, pitkätien keli 20 m avautuu vasta päivän valjetessa.

Pitkäntien kelit vaatii vähän puhtia, etenkin ssb:llä, cw tulee pihinässä jos on tullakseen. Ikäväkseni olen todennut ssb siellä olevan valta osalla. Vain yhden vihjeen olen nähnyt FT8, en ole sitäkään kuullut. CW:lä on ollut useampia vihjeitä, kelit vai ei ole olleet suosiossa tänne. Aurinko nousee aina aikaisemmin, VK suuntakin tulee paremmin varmasti tänne. 

FB listalla käydään keskustelua käsipumpulla annosta cw:llä 

Siellä ovat vastakkaiset mielipiteet, näppiksellä anto ja pumpulla käsianto. Molemmille löytyy kannattajia. Olen ehkä ollut väärässä paikassa tai ajalla. Pumppulla antajia tulee harvoin vastaan, tuntuu että kirjoittajissa niitä löytyy, mutta ei bandilta, tai en tunnista heitä, joka saattaa johtuu hyvästä käsipumpulla annetusta cw:stä. 

Ei cw ole kuollut, sillä on paikkansa. Olen noissa pihinä puska yhteyksissä saanut ja antanut 229 raporttia.On tietysti ollut ettei yhteyttä ole saatu cw:läkään, kuulen että vasta-asema siellä on, mutta merkistä ei saan selvää. Näissä pihinä yhteyksissä korostuu, että cw merkkien aikavakiot on paikallaan.

73, 44 Pertti OH5TQ

maanantai 1. tammikuuta 2024

Jenkkilän talvinen Pota tarjonta - Clipperton FO/C kutsulla TX5S tulossa 18.1-1.2.2024



Jenkkilän talviaktivointi 30 ja 31.12.2023 toi pota puskia ääneen, muutamat meidän illan aikana muutamissa eri puskissa.
 N4G sain neljästä eri potasta

Olin iltaisin aktiivinen, seurasin wwff-clusteria, antenni valmiina siihen suuntaan. 27 puskaa työskentelin varmaan osa oli uusia.Tätä kirjoittaessa 1.1.2024 illan suussa oli puskat lokissa reilulla kymmenellä lisääntyneet, kaikkia kutsuja lokinsa lähettäneiden listalta löytynyt.

Bandilta löytyy aina pota kutsujia, joita wwff dx-clusterille ei ole ilmoitettu, joille vastaan, joita en ole löytänyt lokilistalta. Tai niitä joiden kanssa pidin FT8 qson, en tiedä missä olivat, cq pota oli kutsuna,qrz.com ei sitä kerro.

OH-puskissa oli hiljaisempaa, yksi uusi meni ohi

Ja muut joita oli äänessä oli jo lokissa ennestään.

Clipperton FO/C kutsulla TX5S tulossa 18.1-1.2.2024

Kaikki modet, FT8 riittää varmasti yrittäjiä, eka kertaa äänessä, kyllä muutkin modet pitää bandilla liikennettä yllä. Kun pohjois- ja etelä amerikka ja Japani saa lokinsa täyteen, pääsee varmasti myös EU osingoille.

https://clip.pdxg.net/press-releases/

 73, 44, HNY Pertti OH5TQ



perjantai 29. joulukuuta 2023

T32TT Itäisen Kiribatin rebellykset - Puskat 2024 arvonimet jaossa

Sieltä se aurinko nousee

T32TT Itäisen Kiribatin Redelin räbellykset

Esimerkillisesti on ollut tarjolla ainakin FT8 ja viimepäivinä jopa FT4. 

Päivityksen hitaudesta johtuen duplikaattia on runsaasti, minulla 30m qsoja heidän lokissa kolme, piti vain varmistaa varmistaminen että olen heidän lokissaan. Kun päivitystä ei ilmestynyt vaikka heidän  ilmoituksen minun mukaan yhteys sopi päivämääriin ja kelloaikoihin, ei vaan ollut lokissa. Nyt näyttää että 15 m ft8 neljä yjteyttä

Myös joillekkin oli ilmestynyt uusia bandipinnoja, kaupanpäällisiksi.WhatsAp ryhmän keskusteluista päätellen. Kun ajaavat ne Lotwiin, niin monta tilastoa taas kaunistuu ilman omaa ansioita, ellei itse poista!. Putoaa pohja pois tilastoinnilta.Tosin tässä on ollut aikaa paikata puuttuva yhteys, joka jo lokissa on ollut.

https://dxnews.com/t32tt/

Täytyy sanoa hyvä ettei tämä Redelin porukka päässyt Bouvetille, tälläistä rädellystä olisi ollut tarjolla.

Täytyy minunkin kaivaa tämän vuoden FT8 pedioista jostain,en edes muista minäkin olen saanut 160 qson, vaikka dipolin syöttöjohto on ollut jo pari vuotta poikki.En ole missään tilastoissa ollut vuosiin. Näitä FT8 dxcc-maita olen yrittänyt wsjtx lokiin saada.  

Puskajahti 2024

https://ohff.fi/puskajahti-2024/?fbclid=IwAR0Nm4pJ3E5sD9Eel8vw0MsBMyzuh4cOeg7k6IFirVzAskCIWrxCND4YyBQ

73, 44 Pertti OH5TQ

maanantai 11. joulukuuta 2023

FT8 ohjelman ihanuuksia toimiakseen - FT8 Työskentelyn outouksia?


Kotipolku 1.2. 2022 

 FT8 ohjelman ihanuuksia, pitää olla tarkalleen oikea kellonaika!

Melkein vuoden ehdin opetella FT8 ja F/H  ja mikä kaikkia siellä oli tarjolla. Muutama viikko sitten alkoi FT8 hyytyä vain FT4 pelasi, tein kaikenlaisia tarkistuksia, buuttasin ja käynnistelin. Lopulta poistin sen version, latasin uusimman version, ei muutosta nyt ei toiminut ft8 tai ft4.Ei kirjoittanut ruutuun mitään, decode välkkyi. Tarkistettavia kohteita oli useita, saatujen vihjeiden perusteella. Viimeiseksi saadun ohjeen mukaan tarkastin vielä pc kellon, siellä se syypää oli, nyt toimii taas kaikki. Wanhan läppärin kello oli hissukseen siirtynyt ajasta ja sen verran pielessä että homma ei toiminut.

Olen sen verran hätänen, etten edes katsonut paljonko se oli pielessä, kun klikkasin korjaavaan toiminnan.

Jos vasta-aseman kello on "väärässä" ja yhteyttä ei synny, sen voi ohjelmalla synroida omaan läheteeseen ohjelmalla joita on useita, tässä yksi: https://www.dxshell.com/jtsync.html

FT8 työskentelyn outouksia?

- mitä DX tarkoittaa

- yhteyden päälle kutsuminen

Jos kutsut HF-alueella cq dx, takuuvarmasti joukko eurooppalaisia on sinulle vastaamassa. Joille en tietysti vastaa, koska käsitykseni mukaan dx on euroopan ulkopuolisisille asemille suunnattu kutsu. En tiedä mitä nykyisin koulutuspaketissa kerrotaan asiasta, vai kerrotaanko mitään. En myöskään vastaa vaikka euroopasta olisi uusi FT8 dxcc maa tulossa, jos hän kutsuu cq dx. 

Minusta cw:llä ssb:llä on tapana ettei kutsuta, yhteyden ollessa kesken siihen päälle. FT8 tämä on suorastaan käytäntö annetaan pc jauhaa kutsua. Ei malteta katsoa ruudulta että kaksipuolinen yhteys on kesken ja vasta RR73 jälkeen vasta taas kutsutaan. Ei siinä monestakaan sekunista ole kysymys, asenteesta kylläkin. 

73 Pertti OH5TQ


torstai 7. joulukuuta 2023

Haastetta pota/puska työskentelyyn!

Erään Pota ja Puska jahtaajan antennia

 WC1N Bob esimerkillinen (POTA) tarjoaja

Jokapäivä hän ilmestyy ääneen iltapäivisin meillä paikallista aikaan auringon laskun maissa uudesta KFF-kohteesta cw:llä. 

Hän on sisäistänyt harrasteen kansainvälisyyden ja toteuttaa sitä

Tarjonta alkaa 10m alueelta tyypillinen taajuus 28043, silloin on usein myös keliä täältä pohjoisesta. Jos kutsuvia asemia hän ei kuule, siirtyy 12m alueelle, jos täälläkin hiipuu, siirtyy 15m jossa keliä on yleensä täältä pohjolasta paljon pidempään. Eteläinen ja läntinen EU pitää omia qso juhliaan,varmaan läpiyön. 

Torstaina 7.12. 28043 klo 16.30 (SA)tuli pihisten saksalaiset antoi 599. Siirtyi 24902 tuli hyvin luettavasti 559 molemmin puolin. Taas NA:sta toinen uusi puska. Eka oli N2BTD 15m ssb:llä hetkeä aikaisemmin. Kun jenkkipuskia on vähän 300 , niin kaikki vastaan tulevat on uusia.

https://www.qrz.com/db/WC1N

Täältä voi seurata pota /puska dx-clusterin tilannetta ja rekisteröidyttyään omia tietoja.

https://wwff.co/dx-cluster/

Ja täältä vihjeriviltä klikkaamalla taajuutta avautuu RNB, ja kutsua QRZ sivut avautuu jos niitä ko. kutsulla on. 

Tuosta RBN raportista, täällä etelässä kuuluu vaikka listassa ei olisi Jarin OH6BG skimmeriä.Täällä työskennellään jopa 229 cw:llä reportein. Pihinää se todella on, qsb ja toistoja. Onneksi päälle kutsujia ei yleensä ole. Kuunnellaan ja annetaan pitää vaikka toistoilla yhteysloppuun.

Idästä tulee viikonloppuisin Naoto JF7RJM/7 aina erikohteesta ääneen. Hän aina käy kurkkaamassa 15m cw:llä milloin EU keli aukeaa, siihen ei riitä yksi UA3 qso. Naoto on tyypillisen kohtelias, hän jopa ilmoittaa dx-clusterilla  milloin on QRT aika. 

Hänen logi on netissä:  https://clublog.org/logsearch/JF7RJM/7

Tässä viimeiset ohjeet tällä harrasteen osa-alueella OH:ssa

https://ohff.fi/

73, 44 de Pertti OH5TQ