Oma blogiluettelo

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

PJ asemilla CQ WW SSB kisassa, uppia ja numeroittain ottoa


PJ2T Curacao on kummajainen tavallisesti niin selvässä kisa workkimisessa, itse oli 21174 ja otti neljä upista ja numeroittain. Suomalaisia asemia oli väärällä taajuudella ja väärällä numerolla kutsumassa.  Heitä ohjattiin monella kielellä oikealle taajuudelle kutsumaan, pois ainakin kuuntelu taajuudelta huutamasta.

Kyllä se oli kovapaikka isoille kontesti asemille, jotka vihjeen jälkeen tulivat vain hakemaan nopeasti kertoimen, piti vain asettua jonoon tai ainakin muistipaikalle, vaikka vihjeessä oli maininta upista ja numeroista. Monessa vihjeessä sitä taas ei ollut, joten siihen vaan kylmästi antamaan suoraan raporttia, koska PJ2T tulee niin hyvin.
  
 5 -piirin perinteinen kerhojen kokous pidetään Elimäellä lauantaina 4.12.2010 klo12,00 Alppiruusussa, joka on 6-tien varrella Mustilan kohdalla. Ohjelmassa käsitellään perinteiset asiat yhteistyön osalta.

Myös Kotimaisen kyselyn vastaukset Kotimaisen kilpailujen työskentely ja kehittäminen – tulokset. Etenkin kysymysten 22. 23. vastaukset
Kokouskutsut lähtee tulevalla viikolla ja minä laitan kilpakyselyn tulokset linkin erikseen kerhoille.

Pertin päiväkirja

lauantai 30. lokakuuta 2010

Yritä päästä nopeasti vasta-aseman rytmiin

                                              Kuvan lähetti: Pierre ZS8M Marionilta

KZ8O oli perjantaina illansuussa 20 m ssb:llä häiritsemässä 14272 PJ2/DF7ZS työskentelyä ja aivan tahallaan. Pienellä googlettamisella löytyy tämä ja se selittää kyseisen operaattorin ongelmia ja ehkä taustaa  käytökselle.

K1MAN on taas taajuudelle 14275 http://www.k1man.com/

CY0/VE1AWW on Sablella ja on tavattu 40 m ssb:llä paikallisen työajan jälkeen, viikonloppuisin myös eri aikoina ja muilla bandeilla. Hän on saanut luvan lähiaikoina, työskentelee vain ssb. Ja on  saarella vain vuoden 2010 loppuun.

Alkava nuhakuume herätti juuri ennen CQ WWSSB kisan alkua, hyvin hiljaiselta vaikutti kisan bandit  20, 15 ja 10 m bandit siihen aikaan, antenni oli PJ suuntaan.

Ainoa merkittävä havainto oli  80 m cw:llä 5X0SP ja 40 m ssb:llä kisa-asemia jotka pitivät sopivaa taajuutta varattuna, huutelemalla cq ja pitämällä lyhyitä yhteyksiä.

PJ2T oli tarjolla 7043 heti kisan alusta, nyt PJ2 pihtaaminen loppui. Ei signaali mitenkään voimakas ollut.  Myöhemmin aamulla taajuudelta ottamisen aikoihin, pitkään kutsuvien EU asemin jalkoihin se selvästi jäi. Onneksi kisojen luonteeseen kuuluu hyvin lyhyt yhteys ja kutsujen antokin on lyhyt. Se ei missään tapauksessa noudata sitä perinteistä intin kaavaa kolme kertaa vasta- aseman kutsu ja sama omaa.

Lyhyt tapa  arvioida omaa kutsumistyyliä voi olla seuraava. Jos vasta-asema kuittaa jo pidettyä yhteyttä, tai on jopa piti yhteyden kutsumisesi aikana, kun siirryt kuuntelulle. On kutsumisesi ehdottamasti liian pitkä . Et ole vasta-aseman kanssa edes synkassa, tai pitääkö sanoa, kättely on pahasti pielessä ja bitit ei kulje. Omalla kutsumisen ajoituksella on erittäin suuri merkitys yhteyden syntyyn – jopa ratkaiseva.

Perusedellytys on ajoituksen toimiminen, heikommallakin signaalilla pääsee läpi jos kutsuminen on oikea aikainen. Yritä edes pysyä vasta-aseman kanssa synkassa, lähetä silloin kun siellä kuunnellaan. Aivan turhaan on kutsua jos ei edes kuule vasta – asemaa, etenkin jos työskentely tapahtuu samalla taajuudella. Häiritset tehokkaasti muita, jotka kuulevat.

Kokemuksesta tiedän ettei synkroniin pääseminen kutsuttavan aseman kanssa ole helppoa, mutta lyhyttä kutsumista suosittelen se ainakin nopeuttaa sitä.  

Seppo OH1VR joka kävi PJ2 worrkimassa kehui negatiivisesti EU tapaa workkia, uskon että tästä löytyy siihen syy ja siitä valtavasta kutsujien joukosta, josta osa kutsuu silloin kun pitäisi kuunnella tai yksikään annettu kirjan tai numero ei satu omaan kutsuun, jos kutsua ei ole saatu kokonaisena. Toive ajattelua on se ettei kukaan muu ei kutsu kun ABC asemalle annetaan raporttia. XYZ kuitenkin antaa omaa kutsuaan, toivotattavasti ei työskentely taajuudella.

Pilkut ovat tippuneet puoleen edellispäivän arvoista, mutta A-indeksi ei ole vielä noussut

Pertin päiväkirja



perjantai 29. lokakuuta 2010

Postimerkki rahat ja kilpailumenestys


Viikonlopun CQ WW SSB kisaan on ilmestynyt uusi luokka. Single Operator QRP Assisted. CQ WW markkinointia on selvästi terävöitynyt, sääntöjä on hyvin monilla kielillä tarjolla. Samoin läpinäkyvyyttä on tavoiteltu tuloksien julkaisussa. Ja kadonneitten tulosten (kutsujen) perusteita on yritetty perustella.

Jopa ulkopuolisia tarkkailijoita on jossain asemalla ollut kisan aikana, joiden kustannukset on saattanut maksaa kilpailevan ryhmän taustasponsorit. Kovaa on peli tälläkin tasolla, siinä ei taaloja / euroja ole säästetty. SRAL oikeuskulut ovat postimerkkirahoja kun tämän tason kilpailuasemia pidetään kilpailukykyisenä.

Viikonlopun  kisan osallistuja listaa.
CQ World Wide DX SSB Announced Operations: 2010

Omat kotisivut on taas päivitetty ja linkkiä tuoreutettu,  OH-maraton listalla tuli 2500 täyteen.

Torstaina illan suussa 8R1RPN, avaimessa Olli OH0XX oli hyvällä signaalilla 12 m cw:llä, hyvin OH kutsut meni läpi. Minäkin sain uuden bandi moden.

Järvenpäässä oli tämä viikko kouluilla syyslomaa, ja täällä on ollut vilskettä ja bandien kuuntelu ja jopa dx-clusterin seuranta jäänyt vähiin. Korkeintaan sh/wcy on ehtinyt järjellisenä aikana ehtinyt katsoa, PJ suunnan 10 m kelistä puhumattakaan.

Pertin päiväkirja



tiistai 26. lokakuuta 2010

CQ WW SSB osa viikonloppuna

                                              kuvan lähetti Marionilta : Pierre ZS8M

PJ huuma ja saarien aktiviteetti selvästi laskenut. Uusia asemia ilmestynyt, PJ2SM ja PJ2CF antavat ristiin toisistaan vihjeitä, mutta sellaisen aikaan ja taajuuksilla, ettei dx-etenemisestä HF-taajuuksilla ole tietoakaan. Sama kuin täällä annettaisi 3699 taajuudelle keskellä kirkasta päivää Ravansaaresta dx-vihjeitä. Kerran kuulin tuon PJ2SM yhteyden hieromista, taitaa olla parempi ettei asema tule dx-asemia kiusaamaan pileuppi osaamisellaan, ja keskittyy paikallisyhteyksien hoitoon.

Odotellaan vain rauhassa PJ2T aktivoitumista, ainakin CQ WW SSB osassa asema on ennakkotietojen mukaan äänessä ja sitä ennen asemalta pitäisi olla  PJ2 / omakutsu käytössä. Myös PJ2DX useita muita PJ2/ omakutsu asemia on saarilta äänessä, useita saksalaisia operaattoreita.  Ainakin ajankohta sattuu heilläkin CQ WW SSB kanssa päällekkäin. Omasta listasta eniten on juuri puutteita tuolta PJ2, siitä tämä meuhkaaminen näistä PJ2.

CQ WW kisan säännöt


Täältä löytyy  listaus äänessä olevista ja olleista uusista PJ – asemista ja heidän perustiedoistaan qsl osoitteineen

OPDX Bulletin 982 October 25, 2010

Tontille on tilauksesta ilmestynyt noin 160 m3 täytemaata jotka pitää saada oikeaan paikkaa, osa vielä kasoissa. Konevoimalla se siihen on ilmestynyt joten sillä se saa lisäkyytiä, oikeaan paikkaan. Viimeiset kuormat oli läheiseltä yksityistieltä jossa tehdään ojien aukaisua ja muutakin kunnostusta.

Saadaan vihdoin pihan tasot ja leveys hyödynnettyä rinteisellä tontilla. Talven siinä  painautuu, katsotaan keväällä miten jatketaan. Paineet nurmikon tekemiseen  kasvavat, oli liian hyvää nuo viimeiset ojan kaivuusta tulleet kuormat, paljon humusta  ja sopivasti hiekkaa.


Linkki

Unohda pelleily: Yritysnimi on käyntikortti | Kauppalehti.fi


Pertin päiväkirja



lauantai 23. lokakuuta 2010

Pientä hengähdys taukoa PJ suunnassa ja tietysti täällä



Useana aamuna on E51NOU South Cookilta ollut 24892, ja 28010 ei mitään havaintoa pitkää tietä tai lyhyttä tietä. Tuolta etelästä ja UA3 sitä kehuvat ajavan. Kutsujat pihisten kuuluvat, ei itse asema. Samoin FO8RZ on 28006 kiusannut eteläistä ja keskistä  EUta, tänne ei ole signaalia kuulunut. Tosin tämä FO ei niin ole enää kiinnostanut, tuo E51NOU kyllä on vielä puutteessa sillä bandilla, joten kuuntelu on keskittynyt siihen suuntaan ja 12 m taajuudelle.

21010.5 NH7O tuli perjantaina aamulla pitkäätietä paremmin, kuin lyhyttä. Siellä näyttää olevan muutakin kuin 100 w ja keppi. Ei signaali mitenkään ylivertainen ollut, hyvin kuitenkin luettavissa.

 NH7O Maui, Hawaii

Keli-indeksit taas vähän laskeneet, pilkkuja selvästi vähemmän, kuin muutama päivä sitten, silloin kun niitä PJ asemia on täälläkin kuultu.

On tämä pilkkujem herääminen toiminut hyvänä herätyskellona monelle asemalla täällä pohjolassa ainakin kuunnella, tai seurata dx-clusterilta tulevia vihjeitä kyseisillä bandeilla. 12 m bandi on suorastaan herännyt eloon, kyllä 10 m on keliä päivittäin ainakin etelään ollut, kuuntelemalla 28200 majakka ketjua se selviää. Vastaavat majakat löytyy myös 24930 niitä kannatta seurata jos  bandilla ei muuta itselle tärkeää tapahdu.
  
Tervalepissä ja tuomissa vielä lehdet vihreitä ja osa vielä puussa. Vaikka muutama pakkasyö ollut. Koivuista osa, haavat ja vaahterat jo pudottaneet ne keltaisina maahan.
Lähdevesi kaivossa, ei pinnan korkeudessa merkittäviä muutoksia, ei kuitenkaan ihan kuiva vaikka vähissä. Järvenpinnan nousu edelleen odottaa syksyn sateita,  ei ole vuodenajalle tyypillinen  pinnan nousu alkanut, pohjavedet on täällä  keskimääräistä alempana. 
Otollinen ajankohta vesiosuuskunnan perustamiselle, joka täällä oli viimeviikolla  perustettu, saapi nähdä mitä tarjoavat, jos tarjoavat yleensä,  koska ja millä hinnalla.

Pohjaveden pinnankorkeus - ymparisto.fi

Linkit

Kommentti: Olet filtterien armoilla -   Markkinointi&Mainonta

Kristillis-siveellinen kirjoitus — Jari Tervo

”Toivottavasti tämä on nyt kyllin selvästi sanottu: pidän uskontoon pohjautuvaa poliittista toimintaa politiikan alhaisimpana muotona. Niin Suomessa kuin Iranissa.”


Pertin päiväkirja



perjantai 22. lokakuuta 2010

PJ2 pihtaa itseään CQ WW SSB osaan

Pertti OH5VX raportoi kuulleensa  ajoittain 10 m cw:llä eilen torstaina illansuussa PJ6A ja OH siellä oli kutsumassa. Minä en ollut silloin edes radioiden äärellä, kelipiikki jo silloin mennyt ohi. Mutta tätä olen odottanut, kysymys on vaan päivästä, jolloin se nousee tänne luettavaksi. SP asemia on ollut jo minunkin havaintoni mukaan kutsujien joukossa.

PJ2SM oli jonkin aikaa  14222.0 ja otti 14235, oli varsinainen sähläri,  pileuppi työskentelyssä, edes Q-lyhenteitä ei osannut oikeassa paikassa käyttää ja aiheutti selvää sekaannusta, kun käytti QRZ lyhennettä paikassa johon se ei sopinut.

Aamulla oli  PJ4D 10114, ja ehkä uutena tällä bandilla, koska OH – asematkin siellä läpimenevien jonossa. Keli nousi siellä hyvin klo 05.00 utc asema tuli dipoliin S9 .

Yhtään yhteyttä ei 160 tai 10 m näihin uusiin ei ole ollut, muilla bandeilla joko kaikki tai vain muutama. Kaikki vain 40 ja 20 cw:llä, muilta aina joku puuttuu. Modena on ollut vain ssb tai cw.
Jos oikein lasken on näillä kriteereillä noin 30 uutta kirjoissa.

CY0 Sable on tulossa ääneen, jos kaikki sujuu kuin on suunniteltu,  paikalliset sääolosuhteet ratkaisevat onko mahdollista lentää vai ei. Ja nyt näyttää ettei lento onnistunut. Äänessä ovat CY0/N0TG, CY0/AI5P ja CY0/VE1RGB aloittavat torstaina 21.00 utc  ja ovat 29 .10.2010 saakka.
Täällä viimeiset tiedot
http://www.cy0dxpedition.com/

DX-clusterin vakio asiakas  ja tarkka PJ kelien seuraajaa, laadukkaalla asemalla.


Pertin päiväkirja



torstai 21. lokakuuta 2010

Minä tässä ja nyt


Kyllä näillä kuunteluilla joita olen PJ asemien kyttäilyyn käyttänyt aikaa ja odottaessa tiettyä asemaa tietylle taajuudelle. Olen huomannut ettei monikaan asema joka aloittaa cq  kutsumisen, kysy taajuudelta on se onko vapaa. En tarkoita että sitä pitäisi pitää vapaana, sen takia että siihen voi tulla joku harvinainen dx – asema. Vaan periaatteessa, olisi hyvin kohteliasta kysyä onko taajuus vapaa.

Hyvä esimerkki oli torstaina aamulla 3510 oli OX/DL2VFR, täällä siihen aikaan aamusta vielä hintelällä signaalilla, oli pitänyt jo reilun tunnin pileuppia EU kanssa. Niin taajuudelle tulee DL asema pumpulla hitaasti tahkoamaan cq, kysymättä onko taajuus vapaa. Voin olettaa ettei kyseinen asema kuullut tätä maamiestään joka oli OX.

Avain turha välikohtaus, joka olisi voitu välttää kysymyksellä QRL? Ei taajuus välttämättä ole vapaa jos siinä ei itse kuule liikennettä. Pahimmassa tapauksessa taajuutta ei edes kuunnella, ennen cq antamista. 3510 on hyvä tasataajuus ja tässä minä kutsun.

En ymmärrä DX-clusterista tulleen vihjeen jälkeen taajuudella tulevia linukan virittäjiltä. Selvää välinpitämättömyyttä muita taajuutta kuuntelevia ja yhteyttä yrittäviä kohtaan, joka on virittäjällä kyllä tiedossa, mutta mitäs siitä – minä tässä nyt viritän.

Tässä hyvä dx-vihjesivu, klikkaamalla saat suoraan kyseisen aseman viimeiset vihjeet jos niitä on olemassa.
Announced DX Operations


Pertin päiväkirja