Oma blogiluettelo

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Bandipinnat vähissä - IOTA tarjolla


Perjantain ehtoona kesken saunan lämmityksen N7RO/P 14040 ilmoitti olevansa NA-169, ei muuta kuin kutsumaan, muiden mukana. Tässä taas rx-clusterin hälytys kantoi hedelmää, sinne saat workitut dxcc-maat/bandit tai iota ruudut ja puuttuvasta se ilmoittaa jos niistä tulee vihje.

Eräänä sateisena sunnuntaina päivällä kuuntelin suoraan bandilta 3699. Netistä oli hf-taajuuden linkit poistuneet, oliko muutamapäivä sitten vieraillut ukkonen jättänyt jälkensä Lopelle. Siinä kokenut Lapin kävijä moitti huonoista etelä-suomen hf-kelistä 80 m bandilla. Aikansa siinä kokemuksia kertoivat mitä oli kuulunut, vain venäläisiä sotilas- tai rajavartijoiden asemien liikennettä. Siihen väliin Unto OH9NON breikkasi Muoniosta ja kyseli kuuluuko nyt? jopa kehä-III sisällä häntä kuultiin. Eihän signaali voimakas ollut, mutta useat asemat luettavuudesta täyttä viitosta tarjosi.

Kesän 2009 lokia katselin, IOTA-numeroita on kirjattuna lokiin toukokuun lopusta elokuun loppuun 12 uutta, ja vain yksi bandipinna samaan aikaan. FJ on varmasti ollut tarjolla 12 ja 10 m, en ole ollut mitenkään aktiivi 80 tai 160 m edes kuuntelemaan kesällä. Siellä olisi ollut kyllä tarjolla, ainakin periaatteessa uusi bandimaita.

Vuoden kiertoa

Alas painuu järvenpinta, aina näin elo-syyskuun vaihteessa. Täällä ollaan tiukassa seurannassa, http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/14/l149111001y/wqfi.html kun puhtaat vedet on matkalla Kymijokeen pilattavaksi ja osaa Kouvolalaisia, entisiä Kuusankoskelaisia siitä ottaa juomavetensä. Siikakosken voimalaitoksella on omat velvoitteet joita seurataan aika tarkasti, voimalaitoksen yläpuolisella altaalla,Vuohijärvellä on omat rajansa joiden sisällä pitää pysyä.
KSS energia Siikakosken voimalaitos http://www.kssenergia.fi/index.php?&id=372

Pohjavedetkin laskeneet, lähdekaivossa vettä vain yhden renkaan verran, hyvä kun tuli porakaivo tietettyä, aika syvälle piti vielä mennä 189 metriin, ei pitäisi tulla vesihuolia.

Linkkejä

Myrskybongarit
http://stormnewsfinland.wordpress.com/
Paikallinen tähtitorni
http://www.konuttahlet.net/tahtitorni.html

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ

perjantai 28. elokuuta 2009

H44MY signaalia


Usein aamuisin H44MY on ollut äänessä eri saarilta joita hän on Pacifikissä kiertänyt veneellä, yleensä olen ollut taustalla valmiina kuunteluun, vihjeen tullessa dx-clusterille. On sieltä poikkeuksetta jos ei A-indeksi ole ollut taivaissa on sujuvaa cw-signaalia hyvin kuulunut. Monta kertaa olen suorastaan ihmetellyt millä hän siellä purjeveneessä kuljettaa laitteita ja antennia joilla saa tuommoisen signaalin aikaiseksi. Joskus olin jostain lukevinani että aurinkopaneelilla on akun lataus ja 100w tehoa, antennista en muista olleen mainintaa. Taajuus on yleensä siinä 14040.0

Monella peditiolla siltä suunnasta ei ole näin hyvää signaalia vaikka, kalusteita on sponsorien mukaan runsaasti mukana. Tosin 20 m bandilla on tuohon aikaan paras EU keli, ainakin tänne pohjolaan. Reissuaminen on varmasti tuonut osaamista ja turhien asioiden karsimista aseman kasaamisessa ja toimivuudessa.

Viikon verran hän yleensä samalla saarella viihtyy, tietysti sää aiheuttaa muutoksia. Useat kohteet ovat eri IOTA- ryhmissä, joten me IOTAN keräilijät seuraamme tarkasta hänen liikkeitään. Hänellä kun ei ole mahtavia nettisivuja tukemassa tiedonjakoa, kuin DJ6SI aikoinaan, nyt vain dx-clusteri on apuna. DJ6SI Balduria piti seurata vain bandeja kuuntelemalla ja siinä ne teryleeni housujen persukset alkoi kiiltää, jos niitä piti. Itsellä ne oli vain sunnuntaisin käytössä jos silloinkaan, kyllä ne suomi-verkkarit oli rautaa.
QRZ.COM Callsign H44MY
http://www.qrz.com/db/


Nyt tulee Lohas-kuluttaja - Markkinointi&Mainonta
http://www.marmai.fi/uutiset/article322027.ece?s=u&wtm=marmai-26082009

Energiayhtiöiden on kerrottava asiakkaan todellisesta energiankulutuksesta - Tekniikka&Talous http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article304105.ece?s=l&wtm=-26062009
Energiayhtiön tulee toimittaa asiakkaalleen raportti, jonka perusteella hän voi verrata kulutustaan muihin vastaaviin kuluttajiin.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Glorioso FT5GA tulee 11.9.2009 alkaen


FT5GA Gloriososta vähän innostuneena, koska minullakin vain yksi 15 m ssb yhteys vuodelta 1994 FR5ZU/G. Ja FR/DJ6SI kanssa oli 1992, 15 ja 20 m cw:llä tämä ei kuitenkaan kelvannut dxcc-awardiin, joten en sitä laske mihinkään. Kysyntää on varmasti yli tyypillisten pileuppien, jos siellä saarella on vähän kehnoja osaajia on painetta levittää uppia. En tunne operaattoreiden osaamista, mutta tuolla se viimeistään punnitaan.

Keliä tänne pitäisi olla ihan kohtuullisesti, paikallisesti auringonlaskusta auringon nousuun jopa yläbandeilla. Myös 10, 12 ja 15 m pitäisi tulla läpi kohtalaisen hyvin, ajoittain jopa kovaa, 20 ja 30 m lähes jatkuvasti kuuluvana. Toivoa vain sopii että saavat kaikki asemat jatkuvasti ääneen, olisi useita asemia workittavissa ja kysyntä jakautuisi tasaisemmin , vaikka kelit tietysti sopivasti rajoittavat maantieteellisesti, jos ei operaattorit sitä tee.

Mitenkään varma en ole mutta tuo 1994 operaatio taitaa olla sieltä viimeinen, joten jo siitäkin johtuen on kysyntää on. Nyt kannattaa workkia tai ainakin yrittää, kukaan ei tiedä seuraavan pedition päivämäärää.

Luulen että meiltä varttuneemmiltakin dx-harrastajilta saattaa puuttua jollakin bandilla tuo dxcc-saari, joten pileupissa monet meistä kuullaan. Kaikki meistä ei ole vielä workkinut kaikilla bandeilla kaikkia, ja tämä saattaa juuri olla niiden joukossa.

Mielestäni kyseessä on vuoden 2009 dx-workkijan huippuhetkiä, miten kukakin sen saa hyödynnettyä, putoaa jo omaan piikkiin.

FT5GA Gloriosolta on ilmoitettu olevan äänessä 11.9– 8.10.2009 välisen aikana.
Glorieuses 2009 - AF-011 Clipperton DX Club – CDXC
http://glorieuses2008.free.fr/

Vihje piraatista tuli juuri ZS8MI 18073.0 johon UA0:sta tuli infoa että signaali tulee EUn suunnasta. En edes viitsinyt rigiä avata, mutta ZS8MI login löysin. Ja sieltä 45 OH-aseman yhteydet. Minun yhteyteni oli ollut 20.4.2004, joten ihan tuoreesta lokista ei ole kysymys.Marion DXpedition (ZS8MI) Log Search Page http://www.hartrao.ac.za/geodesy/marionweb/search.html

Karin blogissa uusi päivitys:
Jos tuloja ei voi pienentää
http://og5m.blogspot.com/

Linkki
Ruotsissa kylmä suihku aurinkosähkölle Tiede ja tekniikka YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/tiede_ja_tekniikka/2009/08/ruotsissa_kylma_suihku_aurinkosahkolle_952494.html


Luontoa
Pienissä, matalissa n. 100-120 cm ja nuorissa omenapuissa, joita muutama vuosi sitten hankittu on runsaasti omenia jopa oksien kantokykyyn nähden jopa liiaksi. Eikä omenista löydy perinteisen käsityksen mukaista siemenkotaa, on taidettu viedä jalostus jo vähän ööveriksi ainakin, meikäläisen sato tarpeeseen. Riittäisi että oksassa on muutama omena jonka se itse pystyy kannattamaan - laiskuushan se täältä selvästi paistaa läpi.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ

maanantai 24. elokuuta 2009

Lounastaukoa häiritty


Maanantaina kesken lounastaukoa alkoi dx-clusteri sähköttää, en alakertaan kuullut mikä oli sanoma, mutta tulin yläkertaan ja H44MY Rennel Isl OC-127 oli 14040 kuultavissa ja 100 w riitti qsoon, antennikin oli lähes sinne suuntaan C21TI jäljiltä. Linukka ei ehtinyt lämmetä, se kolme minuuttia on niin pitkä aika odottavalle, että pitihän sitä kokasta aikaisemmin, josko tulisi takaisin.

3B7FQ ei kukaan tiedä mitään, onko tulossa vielä vai ei tai edes jos tulee niin koska.

VY0O vihtori, yrjö, nolla, otto on tulossa 31.8. – 3.9.2009 välisenä aikana NA-230, aamuisin 20 m bandilla yleensä helposti workittavissa.

Glorioso Isl. FT5GA on tulossa 11.9- 8.10.2009 http://glorieuses2008.free.fr/
Heidän sivuille on ilmetynyt 100 w ja 1000 w keliennusteet, euroopasta on vain Ranskalaisille annettu ohjeet milloin pitää pitää yhteydet sinne merentakaiseen maahan. Kovaa se on jenkkilässäkin, saattaa mennä kaksi tai kolme tuntia, kun ei millään bandilla 100 w luvata yhteyttä. Eikähän tästä jo maan tapojen mukaan päästä oikeuteen. http://glorieuses2008.free.fr/index-e.htm

Siellä 4 asema linukoiden kanssa ja 8 operaattoria, eihän se tiedä kuin 12 tunnin workkimis jaksoja jos meinaavat pitää kaikki asemat äänessä 24 tuntia vrk. No ainahan sitä joku tökkii ja ei kaikki asemat voi olla samaan aikaan äänessä, hyvä jos edes yrittävät – kysyntää kyllä riittää.
On siellä on OHDXF tukemassa myös tätä operaatioita, muiden tunnettujen dx-järjestöjen kanssa. http://www.ohdxf.fi/


Tässä on tulossa haastetta jo dx-konkareillekkin, etenkin jos ei niitä pilikkuja ala piakkoin ilmestyä.

TX5SPA&TX5SPM
I am glad to inform you that the Polish group of four ham radio amateurs together with their guest Michel FO5QB will be working between 28.09.2009 and 12.10.2009 from Austral Archipelago (TX5SPA) as well as between 16.10.2009 and 22.10.2009 from Marquesas Archipelago (TX5SPM)
---
Our aim is to make as many qso as possible mainly with Europe on lower frequency bands.
Les SP3DOI
http://fo2009sp.pl/

Löytyi täältäkin pari OH-asemaa OH6RJ ja OH2GRK ja katsokaa missä paikassa, en tiedä onko paatissa muita radioita kuin winlinkin lurina radio. http://www.winlink.org/userPositions

Linkki
Asiakas on harvoin oikeassa Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2009/08/24/asiakas-on-harvoin-oikeassa/200918646/12

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ

Naurua tihkui scandeillekkin


Sunnuntai oli viimeinen päivä jonka C21TI oli äänessä, viimeisessä lokipäivityksessä oli jo 17 OH-asemaa ja 17 m ssb avauksesta näytti tuoneen 3 tai 4 uutta OHta lokiin, nekin kaikki kokeneita dx-konkaria. Ei tuonne C21TI lokiin nuoremman polven dx-workkijoita täältä OHsta mahtunut. Luulen ettei tuolla konkariporukalla, johon myös itseni lasken, tullut montaakaan uutta edes bandipinnaa. Kunhan workkivat kun muutakaan tekemistä ei sattunut olemaan ja haastetta oli sopivasti qson pidossa.

Minullakin oli ja on edelleen puutoksessa sieltä vain 80 ja 160 m ei tuolta peditiolta ollut alunperinkään mahdollisuuksia niitä saada, etukäteistiedot jo sen kertoivat. Ei noilla tehoilla ja antennneilla saada tänne sellaista signaallia, että minä sen kuulisin, vaikka kuinka kaikki auringon laskut ja nousut kyttäisin.

Hyvä kun muutaman yhdeyden saivat tänne scandeihin jollain bandilla., vaikka mitään erikoista scandien vastaanottoa en havainnut, EU kyllä muutaman kerran mainittiin ääneen ja bandilla kesken pileupin pidon Tässä lähikelialueen yhteyksiä prefiksittäin, tietysti kertoo myös maan yleisestä dx-workkimis innostuksesta, jota meillä periteisesti ollut selvästi paremmin kuin muilla naapureilla.

OZ – 4 kpl kaikki 17 m ssb 23.8.2009
LA – 3 kpl kaikki 17 m ssb 23.8.2009
SM - 9 kpl 3 oli 17m ssb 23.8.2009
UA1 – 2 kpl 20 m cw/ssb
UA3 – 6 kpl 20cw/ssb ja17m ssb ja yksi 40m ssb
OH – 17 kpl 20vw /ssb ja 17 m ssb

Yhteyksien määrä siellä oli 5500, nettisivun ilmoituksen mukaan.

Luonnossa tapahtuu

Olen saanut työ/workinta tilani toisen kerrokseen melkein valmiiksi viimetalvena ja yhden kesä olen täältä ylhäältä seuraillut erilaisia luonnon tapahtumia aitiopaikalta. Viimepäivinä ovat nuo lehtomuurahaiset yllättäneet toistuvasti aina tyyninä ja lämpöisinä iltoina runsaalla esiintymisellä ja tietty laskeutumispaikan väri on heille erittäin mieluisa. Se on hopean värinen peitto joka tuossa pihassa suojaa muutamia tavaroita, vieressä on musta peitto joka on toisen tavaran suojana ei kelpaa heille laskeutumiseen ollenkaan, vaikka aivan toisissaan ovat kiinni. Seuraavan aamuna ei niitä lentämällä tulleita muurahaisia ole kuin muutama kylmissään hoiperteleva yksilöjäljellä.

Vähän lämpimämpinä päivinä sudenkorennot verottivat lentomuurahaisten lukumäärää suoraan lennosta, nyt ei ole muutamaan päivää näitä ilmahyökkäyksiä ollut. Heille ei taas ne siellä jo peitteellä oleva muurahainen kelpaa, vaikka sillä olisi vielä siivet selässä ja helppo koukata suuhun tasaiselta peitteeltä.
Väärin tarjoiltu – ei kelpaa.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ

sunnuntai 23. elokuuta 2009

C21TI ihan EUta ajamassa


Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

Huonolta näyttää. http://spaceweather.com/
Onkohan toivoa ollenkaan? 73, Kari OG5M

C21TI oli sunnuntaina iltapäivällä hyvin luettavissa, a-indeksi oli tippunut jo 7, jopa 15 m antennilla 18145 ja useita tuntia oli taajuudella ja jopa EU kelpasi. Tosin ei ole ekakerta kuin ssb ollaan siellä bandin ylärajan tuntumassa tai jopa ylikin huutamassa. C21Ti sanoi ottavansa 18170 saakka, sitä en tiedä miten oli vai halusiko vain levittää pileuppia ja huudattaa EUta ulkopuolella bandia http://www.iaru.org/bandplans.html

18068 - 18095
CW, 18086 kHz - QRP Centre of Activity
18095 - 18105
Narrow band modes - digimodes
18105 - 18109
Narrow band modes - digimodes, automatically controlled data stations (unattended)
18109 - 18111
IBP, exclusively for beacons
18111 - 18120
All modes - digimodes, automatically controlled data stations (unattended)
18120 - 18168
All modes,
18130 kHz - SSB QRP Centre of Activity
18150 kHz - Digital Voice Centre of Activity
18160 kHz - Global Emergency Centre of Activity


Sunnuntain ehtoon kunniaksi SV2ASP/A taas ilmestyi kello 19.00 utc maissa 10116.5 sähköttelemään hintelällä signaalilla ja pileuppi taas mahtava ja upista kutsuminen näyttää olevan vaikeaa, tietysti syynä on myös se ettei Apollo anna up, josta kuitenkin ottaa.

Onkohan Skypessä isomman ryhmän mahdollisuutta, erään haun tuloksen oli jopa kuusi käyttäjää mainittu, isommasta ryhmästä ei sattunut infoa ruutuun. Vihjeenä alan toimijoille, virittäkään tälläinen isomman ryhmä mahdollisuus, on ainakin mahdollisuus saada pientä korvausta skypen sisäisitä puheluistakin. On monta harrastajaryhmää, joilla ei ole ”rajatonta puheaikaa” käytettävissä, tai eivät viitsi näppistä naputella. Jos jos lyötyy löytyy tietoa, niin laita commentia tai privana viestiä.

Lauantaina illansuussa ajelimme kohti Kouvolaa etelästä, oli jo joutsenia jo matkalla etelään.

73, Pertti OH5TQ

Mustikkaa metsät täyteen


Lauantaina aamusta C21TI Naurulta oli 21020 ei jaksanut tulla tänne, A-indeksi oli edelleen 11.
C21TI loki oli nyt 20.8.2009 päivitetty ja uusia OH_asemia oli päässyt 20.8.2009, 20 ssb lokiin useita. Kolme vähän ”ihmeellistä” kutsua sieltä löytyi, oh2ean, oh6bbr ja oh7af , onko edes näitä kutsuja Figora ehtinyt jakaa, saati sitten asema jo bandille ehtinyt ja C21TI workkimaan. Vähän epäilen kopittajan taitoja ja heikkoa signaalia jota ei oikein täälläkään ole luettu, koska oman kutsun korjaaminen on jäänyt puutteelliseksi. tai jopa huomaamatta. Minun onneksi JH5TQ ei ole ainakaan kovin aktiivi, jos tuolla kutsulla yleensä ollaan äänessä olenkaan, koska se ei ole tullut missään vastaan.

Siinä yksi syy on, ettei kannata edes yrittää workkiä jos ei kunnolla kuule, menee qsot ihmeellisille kutsuilla vasta-aseman lokiin. Niin kuin minullekin meinannut käydä, tuntikausia japsia workkinut asema on cw:llä tarjosi minulle JH5TQ. Tietysti monessako lokissa se edelleen on JH5TQ, ei ole tullut nettilokeissa vastaan.

Lauantai aamuna 14212.0 E51JD S.Cook Isl. tulee 100 w hyvin luettavissa, joku suunta-antenni siellä on, koska sanoi antennin suunta olevan pohjoisnavan yli. http://www.qrz.com/db/E51JD

Itsekseni ihmettelin mitä nämä vihjeiden perässä olevat infot oikein ovat.
10108.7 OH3OJ/P OHFF-035, täältä löytyy infoja.
World Flora Fauna http://www.wff44.com/en/contest/

Mustikoita metsät täyteen, puolukat jo melkein kypsiä ja kanttarellia pukkaa laiturin vierestä, kyllä on kestämistä.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ