Tämä merkki löytyy Vierumäeltä, kevyen liikenteen raitilta, WersoWoodin sahaa vastapäätä. Huvittavaa että merkin tieto-osio oli 2013-2014 talven peittämättä.
IOTA kisassa jahtasin JA5CPJ Nao oli iota AS-200 tarjolla, tiistaina asema oli 15m cw:llä äänessä, taajuudelta otti, kutsujia EUsta oli runsaasti, aikamoinen härdelli tuolla tavalla saadaan taajuudelle syntymään. Aina joku halusi olla se viimeinen kutsuja jonka pääsee läpi, ja niitä viimmeisiä kutsujia oli taajuus täynnä. Joten itse pileuppiaseman vastaus signaali oli monesti niiden viimeisten kutsuvien EU asemien seassa heikkona, ettei siitä pystynyt lukemaan, kuin hänen persoonallisesta cw käsialasta.Tässä tilanteessa vasta-aseman cw tyylin tunnistaminen oli rautaa.
Siirtyvästä upista workkiminen antaisi toivoa kaikille kutsujille, myös QRP asemille, tämä toivomus sopii kaikille pileupin pitäjille.
Olisi mielenkiintoista SRAL bulletiinia kuitata upista, siinä bulletiinin lukija ja kuitaajat pääsisi harjoittelemaan pileuppia työskentelyä, ettei tarvitse sitä harjoitella dx-aseman pileupissa vfo ristissä, koko maailman kuunnellessa. Oppisimme oman rigin ominaisuuksia hyödyntämään ja sujuvan työskentelyn aakkosia.
DX-clusterin vihjeitä
21300.0 VK9EC 30-Jul-2014 0350Z cq from Cocos Keeling Is
Sakari Nolla Yksi Wiski Sakari - Länsi Sahara
7015.0 S01WS 30-Jul-2014 0412Z tnx qso! -IZ3NYG-
21300.0 VK9EC 30-Jul-2014 0350Z cq from Cocos Keeling Is
Sakari Nolla Yksi Wiski Sakari - Länsi Sahara
De OH2KIF HAM vinkit vko 31
Näissä vihjeissä myös CW ja SSB modet tarjolla.
”exoottisia” digiasemia:
29.7-2.8 Cocos Keeling VK9EC By JA3FVJ JA3QWN JA3TJA JF3PLF JH3FUK fm OC-003 (NH87jt); 160-6m; SSB FM CW RTTY PSK31; QSL also OK via JF3PLF, Buro or direct and Club Log http://vk9.nobody.jp/
31.7-5.8 Timor Leste 4W By NB3MM as 4W/NB3MM; 30-12m; mainly SSB, some CW and PSK31; vertical; QSL OK via Buro or direct, also via YB3MM direct only
31.7-5.8 Joulusaaret VK9EX By JA3FVJ JA3QWN JA3TJA JF3PLF JH3FUK fm OC-002 (OH29ln); 160-6m; SSB FM CW RTTY PSK31; QSL also OK via JF3PLF, Buro or direct and Club Log
7-11.8 Oman A43MI By Royal Omani Amateur Radio Society fm Masirah I; HF; CW SSB + digital; QSL OK via Buro or direct http://www.a47rs.org/welcome_ en.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti