Oma blogiluettelo

lauantai 17. toukokuuta 2014

Munkki Apolloa ja Länsi-Saharaa äänessä



Saapunutta sähköpostia, Hannu OH1HAQ

Tulihan sitä viitisen vuotta kytättyä ja lopulta onnistui. Taisi olla kolmas kerta kun edes kuulin Apolloa. Fiilis on edelleen hieno, eri dx-palstojen tiedoitojen perusteella ainakin näyttäisi siltä, ettei kysessä ollut piraattti. Lisäksi workkimistyyli oli samanlainen kuin youtube-videoissa.

Ilmeisesti jotain mastotöitä on käyty tekemässä ja ilmeisesti linukkaakin saatu lahjoituksena. Lieneekö noissa syy tukevampaan signaaliin, tai sitten ne kelien jumalat olivat suosiollisia.

Korttia odotellessa...

73
Hannu
OH1HAQ


Minä en edes muista miten monta vuotta minulta tuon 15m bandin cw korkkaaminen vei.
Meitä kohtalotovreita varmaan on useita, ja osa varmaan vieläkin jonossa, jonka vuoronumeroa ei kukaan tiedä.Tietysti minua rauhoitti vähän, että kortti on kotona. Joten kyse oli vain bandipuutteesta. Mutta puute joka sijaitsee EUssa, joka pitäisi olla helpponakki, kun Välimeren rannalle pidetystä yhteydesta on kysymys. Sitä se vaan ei ole tässä tapauksessa ollut.

DX-Summitin 25 viimeistä Apollosta annettua vihjettä.

EA7OF       7025.0 SV2ASP/A Grazie Qso om Elder , 73 !         1013 15 May   Not Found
IV3XNF      14002.0 SV2ASP/A up 2.1                             2214 13 May   Not Found
PY2RN      14002.0 SV2ASP/A up 2.1                             2207 13 May   Not Found
CT1FIU      14001.9 SV2ASP/A up 1. tnx                          2151 13 May   Not Found
IZ0PMV      14002.0 SV2ASP/A QSX 14003.0                        2129 13 May   Not Found
DK3UA      14002.0 SV2ASP/A tnx 73                             2111 13 May   Not Found
CE3EEA-@      21020.0 SV2ASP/A Pse beam SA                        2106 13 May   Not Found
EA1JO-@      21020.0 SV2ASP/A Up 21021.2                         2052 13 May   Not Found
IZ8EEI      21020.0 SV2ASP/A 3 up now                           2050 13 May   Not Found
W3KX      21020.0 SV2ASP/A UP 1                               2040 13 May   Not Found
IK0IOL      21020.0 SV2ASP/A up 5 now                           2034 13 May   Not Found
F8BBL      21020.0 SV2ASP/A up1                                2018 13 May   Not Found
K1JI      21020.0 SV2ASP/A up 1                               2009 13 May   Not Found
JE1LET-@      14000.0 SV2ASP/A Lsn CW at 21Z for Asia and JA. GL  1950 13 May   Not Found
PP2FRS      21020.0 SV2ASP/A GOOD DX ...73  TU MONK APOLLO      1946 13 May   Not Found
IZ3EYZ      21020.0 SV2ASP/A QSX 21021.17                       1922 13 May   Not Found
W2PJ      21020.0 SV2ASP/A QSO @1559; 529 Syracuse NY - C     1819 13 May   Not Found
IW2JWD      21020.0 SV2ASP/A TNX 599 UP -73                     1716 13 May   Not Found
AA9AA      21020.0 SV2ASP/A nice sig up                        1708 13 May   Not Found
RA1QQ-@      21020.0 SV2ASP/A up-4.2 tnx  new one!               1655 13 May   Not Found
EA2DT      21020.0 SV2ASP/A QSX: 21021.0                       1636 13 May   Not Found
ON4LDU      21020.0 SV2ASP/A Monk Appolo 73s my friend          1627 13 May   Not Found
EW1KP      21020.0 SV2ASP/A                                     1618 13 May   Not Found
CN8KD      21020.0 SV2ASP/A 599 tnx qso                        1608 13 May   Not Found
W2PJ      21022.0 SV2ASP/A Christos Anesti; 529 Syracuse,     1608 13 May   Not Found

Asema ollut poikkeuksellisen aktiivi viimepäivinä. Syynä varmaan Apollon aseman parannus toimenpiteet, ja signaalin olennainen voimistuminen. Ei se mikään voimakas vieläkään ole ollut, silloinkaan kuin olen asemaa kuullut. Voi johtua ettei Apollo ole monellakaan bandilla puutteessa, joten aseman kuuntelu jäänyt vähäiseksi.

Myös Länsi-Sahara ollut aktiivisesti äänessä

Sakari Nolla Yksi Wiski Sakari

 14200.0  S01WS       16-May-2014 0509Z  TNX 4 new 1                  -ON4UZ-

Linkki

Lastenpäivä Mustilassa sunnuntaina 25.5. klo 11-16

Mustilan Lastenpäivä

 Lasten ehdoilla rakennettu koko perheen luontotapahtuma – luontoelämyksiä, aktiviteetteja, oppimista ja yhdessäoloa!


http://www.mustila.fi/lastenpaiva


73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi


 

Ei kommentteja: