Oma blogiluettelo

maanantai 28. huhtikuuta 2014

AATON MUKANA MAAILMALLA​, OSA 26 PERU



 
 Värikkäitä rakennuksia Liman keskustassa
 
Marraskuussa 2013 suoritetun 31 päivää kestäneen laivaristeilyn puoliväli saavutettiin Perussa. Tässä vaiheessa oli matkaa taitettu yli 7300 km, keskinopeuden ollessa noin 30 km/h.
Ennen saapumistamme Liman Callaon satamaan saimme hyttiimme tiedotteen, jossa painotettiin liikkumisen vaarallisuudesta jalkaisin satamaportin ulkopuolella.
 
Puukotus
 
Tässä yhteydessä kerron tapauksen, joka liittyy turvallisuuteen. Olin seuramatkalla Brasiliassa ja eräs seurueemme jäsen lähti yksin rannalle kävelemään ja poikkesi siellä olevalle laiturille. Käännyttyään takaisin hän huomasi lähestyvän paikallisen miehen. Mies vaati häneltä rahaa. Syntyi käsirysy, jonka seurauksena hän sai vakavan viiltohaavan käteensä.
Meitä koskettava tapaus sattui myöhemmin tällä risteilyllä. Costa Rican Puerto Calderan satamassa aijoimme lähteä kävelemään portin ulkopuolelle, mutta paikalle hälytysvalot vilkkuen ajanut mp-poliisi esti aikeemme. Syyksi hän kertoi. että ottaisimme liian suuren riskin joutua rikoksen uhriksi.
 
Kiertoajelulla Limassa
 
Liman kiertoajelulla pistäydyimme Rimac-joen läheisyydessä olevalle Plaza de Armas- aukiolle, jonka vieressä ovat Parlamenttitalo ja mahtava Liman katedraali. Aukiolla oli runsaasti väkeä sillä meneillään oli vartionvaihto-tilaisuus. (päivittäin klo 11.45 ) Kierroksen loppupuolella saimme tuntuman Miraflores- kaupunginosaan uudenaikaisine ostoskeskuksineen ja puistoineen.
 
 
Edellinen käyntini Limassa tapahtui 1968 ja silloin asuin hotelli Gran Bolivarissa. Hotelli on tiettävästi saanut nimensä vapaustaistelija Simon Bolivarin mukaan, joka vuonna 1819 valittiin Kolumbian valtion presidentiksi. Myöhemmin hän auttoi myös Perua sen vapaus-sodassa ja tuli valituksi maan presidentiksi.
 
Vierailu Trujillossa
 
Toinen kohteemme Perussa oli kaupunki nimeltään Trujillo. Laivamme saapui Salaverryn satamaan, josta oli 14 km pituinen bussikuljetus kohteeseen. Nimen kaupungille antoi sen löytäjä espanjalainen Francisco Pizarro oman syntymäkaupunkinsa mukaan. Vielä tänäkin päivänä on kaupungissa nähtävissä vaikutteita entisestä emämaastaan. Talojen puiset parvekkeet on rakennettu andalusialaiseen tyyliin. Kaupunki on myös tunnettu Perun ensimmäisenä kaupunkina itsenäistyttyään Espanjasta vuonna 1820.
 
 
Peru on IPAn jäsenvaltio, joka perustettiin vuonna 1984 ja jäseniä on 1100.


 Kiertoajelulla Limassa kävimme katselemassa Plaza de Armas- aukion tunnelmia.
 
Ensinäkymä saavuttaessa Salaverryn satamaan.


Poliisi partioi Trujillon keskustassa. Kuvassa heidän kulkuneuvonsa.

 
 
Sähköasentajan työnäyte Perun Limassa. Rakennus on hotelli.

Teksti ja kuvat
 Aatto, oh6pn@sral

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

Ei kommentteja: