Oma blogiluettelo

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Aaton mukana maailmalla, osa 5 Fijillä

                                              Tykkimäen uusin pyöritin

Aaton mukana maailmalla, osa 5.

Vierailin Fiji-saarilla ensimmäisen kerran vuonna 1966. Kirjoitin silloin  matkakertomuksen Vaasa-lehteen. Tässä osa jutusta.
"Juhla-asuun laittautunut kiiltävän tummaihoinen nuori alkuasukas käsittelee taidolla bamburuo´sta valmistettuja palikoitaan. Ontosta puunrungosta kumahtelee matalanpehmeitä ääniä, jotka kuitenkin kantautuvat riittävän kauaksi. Ennen tämän lali-rummun sanoma oli mm. kehotus työn alkamiseksi, saattoi olla kyseessä kalaan lähtö. Tämä oli hyvin ymmärettävää, sillä koko kylän, Koron , asukkaat työskentelivät yhteiseen tarpeeseen.

Tänään lali-rumpu on kutsunut minut mukaan repäisevään vauhdikaaseen juhlaan.
Suurehko joukko naisia ja miehiä värikkäissä ruohohameissa, koristuksia käsivarsissa, nilkoissa ja kauloissa istuu tiiviisti toistensa vieressä hiiren hiljaa. Äkkiä lalirumpu pärisee ja samalla miesten vartalot alkavat liikkua rytmikkäästi. Taistelulaulu kajahtaa ilmoille. Hurjat ja kiihkeät tanssit saavat kuivan hiekan pölyämään. Vaikka tanssit ovat sotaisia, katselemme niitä hurmaantuneina, sillä kaukana takanapäin on aika, jolloin vastaavat esitykset olivat valmistautumista taisteluun vihollista vastaan".


Yhdeksäntenä matkapäivänä saavuimme sateiseen Suvaan, Fijin pääkaupunkiin. Matkaa oli nyt taitettu 2720 km lähdettyämme Sydneyn satamasta. Tavallisesti laiturilla odottava poliisisoittokunta oli joutunut peräytymään sateen suojaan, varastorakennukseen. Poliisien asut ovat poikkeavat; valkoinen sahalaitainen pitkä hame.
Epävakaisen kelin johdosta teimme päätöksen ottaa taksin ja kierrellä sillä parisen tuntia. Kierroksen hinta tinkimisen jälkeen oli 40 usd. Turistiesitteissä lukee, ettei juomarahaa tarvitse antaa, mutta kuljettajan ilme oli nyrpeä annettuani hänelle tasarahan. Lisäksi hän vielä mainitsi tipistä, joten annoimme periksi.

Sitten vastaus esitettyyn kysymykseen. Mikä on työmatkojen osuus käydyistä DCFC- maista ? Minulla ei ole ainoatakaan työhön liittyvää matkaa, enkä liioin ole ollut yk- joukoissa. Kaikki matkani ovat olleet  lomareissuja ilman hamiradioita.
Lopuksi esitän kysymyksen lukijoille. Oletko kiinnostunut lähtemään huonekaveriksi ensivuoden lokakuussa alkavalle kiertomatkalle Nepal-Bhutan-Bangladesh-Intia ?



Viti Levun ja Vanua Levun lisksi saaria on kaikkiaan 330, jotka sijatsevat 518.000 km2 alueella.




Liikennettä Suvan kadulla.


Suvan poliisi valkoisessa hameessaan. Vieressä kirjoittaja.

´
Ainoa tuliainen Fiji-saarilta. Maa itsenäistyi Iso-Britannian alaisuudesta 10.10.1970..
Saimme rahan ostetuksi taxinkuljettajalta edullisesti, edullisemmin kuin pankista.



Aatto, OH6PNoh6pn@sral.fi
www.fijime.com



73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq

Ei kommentteja: