Aloitin harrastukseni 1961 kidelähettimellä tietysti cw, vähitellen siirryin dxcc-maiden keruuseen yleisluokkaan siirryttyä se vahvistui kun sain pikku maston pihalle ja siihen quadin 20, 15, 10m alueille, tosin ilman kääntäjää. DXCC maat (340) tuli workittua, tosin yksi qth vaihto ja yli kolmekymmentä vuotta siihen meni, se Pohjoinen Korea siellä viivytteli, cw ja ssb yhteensä. Siihen tuli silloin tilanne, mitä nyt tässäkö tämä oli. Olin suunnitellut muuttaa maalle eläköitymisen aikoihin ja rakennuttaa sinne maston ja antennit. Se tapahtui 2000 luvun alussa Jaako OH8QD hoiti homman ja masto 42 m ja monibandereita nousi kesämökkitontille, jossa uuden karhea omakotitalokin oli valmiina. Siinä uutuuden viehätyksessä meni muutama vuosikymmen uusien bandimaiden kartuttamisessa. Pilkut ei aina suosineet täällä meitä pohjolassa olevia, uusien bandimaiden kertymä alkoi selvästi hiipua. Corona vain vahvisti tilannetta, hiljaista oli dx-rintamalla. DX-klusteria tietysti seurasin päivittäin. Välillä aamuisin kuuntelin jopa 99.
Pari vuotta sitten rakkaan vaimoni perukirjaa kokosin, kuuntelin sivussa myös 80m aluetta, siellä oli puskajahti päivittäin menossa, siihen jäin koukkuun. Perukirjaankin piti hakea verottajalta lisäaikaa. No ei se puskajahdista ollut kiinni vaan valtion ja seurakuntien digitoimien yhdistämisen ruuhkaumisesta, nyt kaikki tarvittavat seurakuntatiedot yhdellä paperilla ja yhdestä paikasta virkatodistuksen osalta.
Sukelsin puskien kiehtovaan maailmaan, siellä oli yksi minua suuresti miellyttävä palvelu, puska-asemat piti minun puolesta lokia kaikista minun pitämistä yhteyksistä ja sain tarvittaessa tilastoja dxcc-maittain puskien lukumääristä.ja Sertifikaattia saa tarpeen mukaan sähköpostin liitteenä. Printterissä vain väriä ja seinällä tilaa. Tosiasiassa viivettä on niissä lokipäivityksissä se ei haittaa, saattaa siinä hävikkiäkin olla. Siis olen pitänyt yhteyden asemaa joka lähetä lokia järjestelmään.
Siellä löytyy myös haastetta, jos ei pelkkiin EU puskiin ei tyydy, joita tulee ruudun täydeltä joka päivä, liki 24 tuntia vuorokaudessa.Total listauksessa on alle 2000 ja OH 500 reilusti yli. Joten alussa ollaan. Jenkki puskia pihisee jokaisena iltana, auringon laskun maissa ja jälkeenkin.
Tyypillinen jenkkien keskinäinen pota ja puska qso on raportti nimi ja osavaltio, nykyisin ei siellä numerot enää paljasta osavaltiota.Todella hidasta cw siellä tulee vastaan käännä vain reilusti nopeutta alas. Raportitkin saattaa olla cw:llä luokkaa 229 pihinässä. Näyttää että muutama vakio jenkki tarjoaa myös FT8 modea. Myös euroopassa on tarjontaa samalle modelle, selvästi yleistymään päin.
Vuoden alussa minut talutettiin FT8 maailmaan, kiitos kaikille. Siellä on vielä paljon dxcc maita puute listalla. Muutama monobanderikin on poissa pelistä, huollon puutteessa.
Radion vierellä yksi läppäri FT8/FT4 liikennettä seuraamassa, toinen dx-summitissä ja https://wwff.co/dx-cluster/. Kännykkä vartio ja piippaa Whatsapissa, OH DX-klusteri ja OH Cluster (puska) Kokemuksesta voin sanoa, on kiirettä jos jokaiseen pitää toimia.
Täällä selkokieliset ohjeet puskassa työskentelijöille kuin jahtaajille.https://ohff.fi/
73, 44 Pertti OH5TQ