VK0EK tilanne ensi metreillä
Lähtökohta ei keli-indeksien valossa ollut hyvä, pilkut minimissä. Silloin paatin lähestyessä
Heardia, oli vielä signaalia hyvin jopa paatista, nyt ollaan siitäkin olennaisesti heikommassa pilkkutilanteessa.
Date Hour SFI A K Exp.K R SA GMF Aurora Logger
26-Mar-2016 04 86 9 0 0 24 qui qui no -DK0WCY-
Tähän mennessä 26.3. vain korkaamatta ovat 160m ja 12m kaikilla muilla bandeilla on dx-clusterilta löytynyt vihjeitä. Se että onko kaikki paikkaansa pitäviä, en takaa tässä osittain ylikuumentuneessa henkisessä tilassa joissa VK0EK vihjeitä antavat ovat.
Esimerkiksi kelpaa A93JA 24.3.2016 otti taajuudella 21010 noin klo 09.00 gmt jälkeen, josta tehtiin väkisin VK0EK vain monistamalla yhtä virheellistä vihjettä, kuuntelematta aseman harvoin antamaa omaa kutsua. Ja sitten ihmetellään työskentelinkö piraatin, kyllä olikin voimakas signaali. Eikä dxa03.org kertonut että asemaa olisi 15m cw:llä
Parhaat signaalit olen itse todennut 80m cw:llä vähän reilusti puolta tuntia ennen paikallista auringonlaskua joka oli tänään täällä 16.42 gmt . OHta meni hyvin läpi, ainakin bandin isot pojat. Sekä samoihin aikoihin 40m cw:llä, ehkä vähän aikaisemmin alkoi signaali olla hyvä.
Molemmilla bandeilla mittari pomppi s9 maisemiin. Muilla bandeilla ei olla saamaan signaalin voimakkuuteen päästy lähimainkaan, hyvä että mittaria signaalia nostanut.
VK0EK asemien äänessä oloa ja yhteyksien kirjautumista on hyödyllistä seurata täältä.
VK0EK Yhteys määrien jakautumat 26.3.2016 klo 0543 GMT
DXA3.org mukaan
CW 6660, SSB 627 ja DIGI 601 yhteyttä
Näytää että cw:llä on selvä ylivoima, muihin lähetelajiin verraten. Siihen on muutamia syitä jota arvailen. Ei yksin viikonlopun CQ WPX SSB-osa, johon eivät ota osaa käsittääkseni.
Heikoissa olosuhteissa, jotka nyt ovat, cw menee paremmin läpi kuin ssb. Yleensä tämän tason retkien operaattorien keskimäärinen ikä jakautuma, on se että cw on ollut ja on luontainen lähetelaji. Mitenkään väheksymättä ssb lähetettä, ja sillä sujuvan yhteyden pidon merkitystä. Ei näille retkille yleensä lähdetä pileuppi työskentelyä opettelemaan, täysi kaaos siitä tulisi. Tilanne tulee varmasti olennaisesti muuttumaan keskinäisten yhteyksien määrissä.
Näitä esimerkkiä löytyy vuosien varrelta, tuore lisenssi kainalossa tullaan suhteellisen harvinaisesta dxcc-maasta ääneen ja kokomailma kaatuu päällle kutsuen. Useampi kuukausi siihen sujuvan työskentelyn harjoitteluun menee, vaikka joka päivä sitä harjoittelisi bandilla.
Bandipoliisien koulutuksen ulkoistus vielä urakkapyyntö vaiheessa
Vanhasta muistista painelaan UP funkkaria, tosin ehkä tarkoituksella harhauttaakseen, osaa porukasta sinne.
DN ei ole tässä tapauksessa tarkoita Saksalaisia asemia.
DAA-DRZ | Germany (Federal Republic of) |
73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi