Oma blogiluettelo

tiistai 18. lokakuuta 2011

Suklaakeliä ennustan, onko puhdasta maitosuklaata, vai täyteellä, ehkä omien halujen mukaan


Maanantaina heti 1900 utc jälkeen tulin taas rigien äärelle ja 28018 alkoi T32C cw hyvin kuulua, toivo heräsi ssb kuulemiseen. Vaikka A-indeksi oli 14, mutta SFI 151 ja R = (pilkut)
158.

 Kello1920 utc olin onnistunut taajuudelta jenkkien seassa saamaan yhteyden. OHta meni useita taajuudelta, ja hetkeä myöhemmin upista. Kello 1940 utc oli signaali taas painunut täällä taas pihinä tasolle. 10m ssb olin jo ehtinyt haudata, turhana toiveena, mutta nousseet keli-indeksit teki sen mahdolliseksi. Uusia bandeja ja modeja olen tältä peditiolta kirjannut useita.

Tiistaina aamulla A-keli-indeksi oli jo tippunut 8,  SFI ja R edellisen päivä tasolla, näillä eväillä, odotukset suklaakelistä on olemassa. Jos eilen tuo 10m iltakelit oli Tor-Björnin OH2BV mukaan aikaisessa, miten on tänään?

Ulkotyöosasto kutsuu, kattoristikoita nostetaan pystytettyjen seinäelementtien päälle, yhdistettyyn autotalli varastoon. Ja honkkarin telttakylä pihalta saa väistyä, aikansa palvelleena.

17.10.2011 10:16, oh5c kirjoitti:

Sain lokiin 17m fone 7.03 UTC ihan tuurilla. Tulin sattumalta juuri frequlle 18140 ja kuulin kun koolasi taajuudelta ....ja lokiin. Vähän ajan päästä meni splittiin ....no jospa se 15metriäkin sieltä tulee vielä 100W ukkelille :-)
Ja huom. klusterin SH/MUF T32 näytti vain 14Mhz


73,Pertti OH5TQ

maanantai 17. lokakuuta 2011

Ihan on eri kelit T32C suuntaan meillä kuin Moskovaan ennustetut


 TX3T Tahitilta on ilmestynyt vihjeisiin.
T32C lokia katsellessa la 15.10.2011
 klo 3.35 utc, tuli kiva keli-ilmiö havaittua.
Vertailin SM, OH ja UA1-3, EU Venäjä yhteyksien pitoaikoja, muutamilla bandeilla.

SM : 10m 50 kpl, illalla ja yöllä. 12m 84 kpl illalla ja yöllä. 160m, nolla yhteyttä.
UA1-3: 10m 180 kpl, vain aamulla. 12m 382, vain aamulla. 160m 19 kpl.
OH: 10m 49 kpl, vain yksi aamulla muut illalla tai yöllä. 12m 76 muutama aamulla, loput illalla tai yöllä. 160m 4 kpl, edelliseen päivitykseen, en muista milloin sen katsoin, mutta yksi 160m OH  on tullut lisää, 80m useita.

 Jos  UA1 saisi tilastosta erikseen irti, nyt UA3 sotkee sitä, mutta selvä ero siinä on. UA 1-3 on keliä aamuisin ja meille selvästi illalla tai yöllä ja SM se aamu keli ei nouse ollenkaan.

T32C kelikartassa Moskovaan keliä aamupäivisin ennustetaan, se pitää paikkaansa. Se keli ei oikein meille ylety, jos sitä verrataan toteutuneeseen. Olemme tässä rajalla, vain muutama OH on sen silloin workkinut aamuisin, 10 tai 12m bandeilla.

Peditio jatkuu 26.10.2011 saakka, hienoa työtä, vaikka yksi tarvikekontti harhailee, ja hyvät pilkut.
 

Linkki




73,Pertti OH5TQ

lauantai 15. lokakuuta 2011

Pitää kuunnella ja kutsua vasta sitten - oikeasta paikasta

Kuvan yläreunassa näkyvä lanka, ei ole pyykkinaru, vaan 80m dipolin puolikas joka on todella järvenpäällä


Kyllä nyt on tämän maksimin parhaat HF dx-kelit jo DK0WCY lukemista voi päätellä, tai kuuntemalla bandeja. SFI ja Pilkut = R ylhäällä ja A-indeksi alhaalla, siinä suuret ilonaiheet.

Perjantai ehtoona huutelin 12m ssb T32C tuli hyvin, tähän mennessä parhaiten kuin koskaan mitä itse olen kuullut,  ei riittänyt vain  potku. Tuli vähän se tunne että linukka ei ollut mukana, piti vähän väliä vilkuilla ulostulon tehomittariin, ei se kw vain riittänyt. Tosin en saanut kunnon tuntumaan mikä tämän operaattorin tapa noukkia vasta-asemia. Olin selvästi ulkona hommasta, vähän sokkona. Ei edes muista kutsuvista OH asemista ollut hyötyä, kerran kuulin OH9MDV kutsuvan. Toinen vfo oli aktiivisesti liikkeellä. EA asemat tuli hyvin ja oli kuultavissa ja niitä meni harvakseen läpi, ettei siitä voinut saada kunnon käsitystä, tyylistä joka siellä oli käytössä.

Jonkun ajan kuluttua siirtyi  cw samalla bandilla ja OH5R sai sen toisella kutsulla. Joka taas viitasi siihen että ssb oli runsaammin kutsujia, ja vihjeistä joissa toivottiin uudelleen ssb palaamista. En jäänyt siihen cw kuuntelemaan, milloin asema palaisi ssb, joten menin nukkumaan.

Lauantaina ehtoona selvisi, mikä minulla oli pielessä 12m ssb, olin kutsunut vain väärästä kohdasta bandia. Piti kutsua taajuudesta 10 alas, olin kyllä kuunnellut myös alas, mutta en näin alas.Tämä temppu on minulle vuosien varrelta tuttu, en vaan sitä taas muistanut.

Vaikka operaattori sanoo uppia 5-10 ylös, niin kuitenkin siellä pileuppi taajuuden alla on taajuus josta hän myös ottaa, pomppien upin dwn väliä. Eilen oli myös käytössä ilmoitus alas 5 ja kuitenkin otti myös ylhäältä, tämä on eräs tapa hajoitaa pileuppia laajemalla alueelle.
Varsinaista ilmaveiviä, 1856 utc se on merkitty lokiini uutena bandi modena.

VK0KEV tämä Kevinin loki toimi heti yhteyden jälkeen

Postia naapurista

Terve OM! OH5BX ...kouvolasta.. qsl... sinun blogisi on mukavaa luettavaa erityisesti www./ dx-peditoiden osoitteet tuovat paljon lisätietoa. Nyt qso kulkee..... Täällä Nevantiellä olen workkinut ic735:lla ja 80 deltaloopilla tämän syksyn aikana esim: t32c 4:llä bandilla + mm0rai 7mc:llä,fk8,oa1,vp9,vp8,e51,yw,xe,ap,fp,zp,st0,hi3,kp2 etc.100w 80 loopilla eniten cw:llä. Summary...80 loop oikein viritettynä on paljon parempi kuin tuo vanha Mustang 3el beam? (voi olla hapettuneita liitoksiakin)....tämä kommentti tarkoittaa ,että vanhalla 100w:n rigilläkin saa Pacifikin asemia kun on kelejä. 73! OH5BX

  
73,Pertti OH5TQ


perjantai 14. lokakuuta 2011

Hyvin on iltakeliä ollut lounaan ja luoteen välillä ja tietysti navanyli T32C:lle

Tämä näkymä avautuu Pacifikin suuntaan, masto on 42m + putki, tyvi noin 10 m järvenpinnasta, ylinnä 15m 6elm mono

3D2RI -  On kuulemma  Rotumalla, paikallisen High Schoolin asema.
Ensin vähän epäilin, koska Veijo Kuukkeli tai Esson baarin laitapöydässäkään ei kukaan tiennyt  asemasta mitään. Että tapaus on sarjassa 3D2RB, jossa asema paikallistettiin suomipojaksi, joka kuitenkaan ei ollut Rotumalla.

 K6GXO, Keith, iloitsee yhteydestä T32C kanssa 160m bandilla, hän ajoi aseman 1W teholla ja inverted L antennilla.

Ja täällä kolme OH poikaa iloitsevat yhteydestä 160m bandilla, OH1LQ ja OH2BU ja joku tuntematon kolmasmies ovat olleet asialla. Ainakaan viimeisessä loki päivityksessä, ei löytynyt useampia merkintöjä. Sen muistan joskus  bandilla kuulleeni että Juhanilla OH1LQ, on tai oli lähisuolla 160m vaiheistettuja  keppiä. Molemmilla on tietysti linukat.

Jussin oh5c bandipäivystys asema raportoi

JP-Triband​eri on kummallinen 3-bandin anteni 20,15 ja 10m, näytti kummat haukankyntensä sillä vorkin tässä torstaina  aamulla 06.40 VK0KEV tatsuunan 17m SSB LP tuli kovaa ja sain kikkailtua koolini valasmiehen korviin ja 58 raportilla meni hänen lokiinsa :-)
VK0KEV Kevin on Macquarie Island
Ei kuulunut tänään torstaina 13 pvä mitään T32 .sta paitsi tietysti 20m koko päivän, aamulla oli jopa superhelppo. Oli illalla 15m ssb ja keski-eurooppa vorkki mutta tänne nälkämään rajalle ei rasaustakaan. 17m tuli auroraisena mutta ei mitään mahdollisuutta vorkkia.

Minulla on piharakennuksen  kokopäiväisiä rakennuspuuhia, nyt perustuksien tekoa.
Pienelementit odottavat, vieressä paikoilleen asennusta. Bandien kuuntelu, ja dx-clusterin seuranta jääneet vähäisiksi. Jussilla OH5C kuuntelu ja raportointi pelaa. Jussi on 100w sarjassa ja antenni JP-Tribanderi ja windomi on kerrostalon katolla. Ja mieluiten ssb keräilee puutuvia maita.

Linkki

Epäonnistuminen on parhaimmillaan ennen kaikkea oppimiskokemus ja voimavara. Epäonni voi olla myös onnenpotku.
Tutkimuksen mukaan unettomuuden hoitaminen tulisi siis halvemmaksi kuin hoitamatta jättäminen.




torstai 13. lokakuuta 2011

100 watilla T32C kutsumassa


100w sarjalaisen Jussin OH5C eilisen illan T32C jahdin kokemuksia

Kyllä se totuus on näin että T32C tulee vaan illalla 15m.llä ja klo 18.45 UTC kuului jopa 10m.llä eli 28.485Mhz luettavasti, mutta kun on tämä bandi kortilla niin ei ollut kiinnostusta sinne. Koolasin sitten 15m fonella tietysti SP  pohjoiseen 18.53 UTC kun alkoi tulla lukua oikein kunnolla. Klo 19.08 UTC  tuli S 3 ja klo 19.12 UTC  S 5. Sillä oli joku ihme juoni päällä sillä ukko sanoi 21.285 T32C lisning only eu 5 up, mutta klusterille tulikin infoja MM ja EA jne. maasta että ottaa 21.266 ja 21.265 ? Menin sinne ja sieltähän tämä kettu ottikin tosin otti välillä tosiaan 5 up, siinä lienee oli joku sovittu rytmi. Klo 19.25 UTC luku loppui ja jäi Itä Kiribati 15m fonella saamatta lokiin.
Hee no nytpä olin ekaa kertaa oikein koolaamassa 15m.llä ja huomaa että klusterin komento SH/MUF T32 antoi 9.7Mhz joten se siitä arvosta, jääköön ihan omaan arvoonsa. Toinen OH jonka kuulin koolaavan 5 up oli OH2BO, en saanut selvää sitten liekö Ilmo sen.


Näitä uusia (10.10.2010 alkaen) PJ* maita täällä kaivataan 10m bandille, nyt olisi illansuussa keliä sinne, täältä pohjan perukoilta,  yksi lokissa eilen tuli  cw:llä PJ4/N6GT, ssb ei yhtään.

YJ0VK on lopettanut

YJ0ABP ja YJ0ANR Vanuatulta on näkynyt vihjeissä, heillä operaatio päättyy 15.10.2011

Useita retkeläisiä on liikkeellä, joiden tähtäin CQWW SSB 2011, heillä on myös tarjontaa useilla bandeilla ja modeilla, etenkin ennen kisaa kannattaa olla tarkkana. Tässä on ne 10m mahdollisuudet, sielä uusistat PJ

SSB: October 29 - 30
CW: November 26 - 27
Starts 0000 UTC Saturday Ends 2400 UTC Sunday


FO/M, MARQUESAS Isl  tulee ääneen,  tämän kuun puolessa ja lopulla, kutsuilla   TX7M iota OC-027 ja TX5A iota OC-027 Erityisesti EU ja 160 ja 80 m bandit.


ZK1, SOUTH COOK Isl.  E51NOU iota  OC-013 samoin kuun puolesta välistä alkaen, marraskuun 7 päivään.

ZK2, NIUE,  kutsulla ZK2V, ja CQWW SSB kutsulla ZK2X, samoin tämän kuun puolessa välistä alkaen.

ZS7, ANTARCTICA, iota AN-016. Queen Maud Land,. Kutsulla ZS7KX
 päivittäin 14175 MHz noin kello1400 UTC. Rakenteilla on antenni 18 Mhz,
 hän on aktiivinen helmikuuhun 2012 saakka.


Linkit




    73,Pertti OH5TQ

tiistai 11. lokakuuta 2011

T32C Itäiseltä Kiribatilta on tarjolla 26.10.2011 saakka

 

 

 

Hyvää itseluottamusta uhkuva kysymys, milloin minun kannattaa mennä workkimaan T32C. Jos kuulet, kannattaa aina kutsua, ainakin selviää oman aseman suorituskyky. Käytännössä se ei aina niin helppoa ole.

 

Tässä linkki jossa on bandeittain ja tunnit (UTC) milloin täältä on  sinne pidetty yhteyksiä.

 T32C on Itäiseltä Kiribatilla Pacifikissa. Tarjontaa siellä on 26.10.2011 saakka

 

http://www.clublog.org/charts/?c=T32C#r

 

Naputa tähän oma kutsusi, vaikka et vielä oliskaan workkinut T32C, saat linkin eteneminen Finland, josta avautuu  10-160 m bandeittain OH workkimiset tunneittain.

Muista että meillä on, paikalliset  auringon lasku- ja nousu ajat hyvin erilaiset. Kelit ei ole aina samat ja samaan aikaan, vaikka olisi kysymys samasta bandista, joka puolella maatamme.

Myös se että mikä on paras kelipiikki tänne, ei takuuvarmasti tästä selviä, jos asema ei ole silloin äänessä, sillä bandilla, ei täältä voi yhteyksiäkään olla. Kuitenkin tarkempi kuin heidän kelikarttansa Moskovaan, joka on ajassa meitä selvästi edellä jos kelin etenemistä ajatellaan.
http://www.t32c.com/Propagation

Tule telnet dx-clusterille , meitä on monia jotka ovat OH2J.Voit Talk komennoilla keskustella haluamasi aseman kanssa privaatisti, häiritsemättä muita. Komennolla t välilyönti kutsu välilyönti ja tekstiä, tai antaa tietoa kaikille kyseiseen dx-clusteriin kytkeytyneille missä itsekin olet kaikille siihen kytkeytyneille, komennolla a välilyönti ja teksti. Jälkimmäisiä voit lukea myös jälkikäteen komennolla  sh/ann. Monissa dx-clusteri ohjelmissa on myös itselle Talk kommenolla tulleiden näyttö mahdollisuus jälkikäteen, rxclusessa se on Näytä osiossa www-infot, annot ja talkit.

 Auroran aktivoituminen  saattaa vaikuttaa oleellisesti tulevan signaalin suuntaan joka poikkeaa normaalista. Viimeviikon perjantaina, oli 10m yökelien suunta T32C oli selvästi normaalista länteen.

Myös SAC ssb osan lokien kommenteissa oli mainintoja 10m yökelistä jenkkilään.
OG7X Kympin kelit yllätti!  Harvoin sitä on tullu workittua 10:llä Kaliforniaa aamuyöllä

Parjaamani oma  80 m dx-antennini, joka on ylin harus 42m mastossa, toimi eilen hyvin. Noin 30 minuuttia ennen paikallista auringonlasku, pystyin lukemaa T32C erittäin hyvin ja sain yhteyden. Mitä lähemmäksi laskuaika tuli aseman lukeminen alkoi selvästi vaikeutua. Laskun jälkeen kuulin että asema on taajuudella, lukemaan en pystynyt.  Tämä sillä oletuksella että minulla on oikea paikkakunnan auringonlaskuaika.

Uutisia saarelta


    73,Pertti OH5TQ