Oma blogiluettelo

perjantai 18. elokuuta 2017

IOTAa on aina tarjolla



AL4/AA7CH  IOTA NA-042 Alaskan saaria


Sisällys

Minusta tuntuu
Mitä dxcc-maiden jälkeen
Näitä kutsuja on piratoitu
ZS9V IOTA AF-064 tulossa tänään 18.8.2017


Minusta tuntuu

Vain olenko omien luulojeni ja tapojeni vanki. CW-alueella oleva sujuvaa pileuppia pitävää asemaa, tekee mieli kutsua, ihan sen takia että homma toimii. Vaikka asema ei olisi  minulle keräilytalouteen jämähtäneelle uusi kohde.  Jos ei ole tarjolla uusia on kiva työskennellä jotain, ettei ihan kalkkeudu.

Toisaalta olen huomannut että tälläisillä asemilla on yleensä runsaasti vasta-asemia. Viimeisin minusta tähän sarjaa kuuluva aseman aamulla työskentelin AL3/AA7CH 14041 oli IOTA saarella NA-042 jonka olin jo joskus aikaisemmin työkennellyt. Asema tuli hyvin ja tyypillisellä dx saundilla.

Mitä dxcc-maiden jälkeen

Omassa työskentely historiassa on selviä muutoksen kohtia, yksi oli aikanaan kaikkien dxcc-maiden työskentelyn jälkeinen tyhjiö. Joka jotenkin piti täyttää. Keräsin ensin bandimaita, pilkkujen hiipumisen jalkeen aloitin minulle uusien IOTA saarien aktiivisemman keräilyn. Ensin selvitin mitä olin jo aikaisemmin saanut lokiini IOTA kriteerien mukaiset saariryhmät, niitä löytyi ihan sopivasti monet harvinaiset dxcc-maat ovat myös harvinaisia IOTA ryhmiä. Jo siitäkin syystä ettei sieltä ole aktviteettia vuosikausiin. Monet IOTA saaret ovat hintelillä signaaleilla äänessä, jopa aurikokennoilla ja  dipoli tyyppisillä antenneilla varustettuja, joten haastetta piisaa, edes kuulohavainnon saamiseen.

Näitä kutsuja on piratoitu

5H3MG, 5H3PM, VU2TS  ja  4U1ITU kaikki olleet CW:llä, suunnittu eteläiseen Eurooppaan.

ZS9V IOTA AF-064 tulossa tänään 18.8.2017


Robben Isl AF-064
NEWS UPDATE by Paul ZS1V:
Final update before the team departs for Robben Island tomorrowFriday 18 August 2017:  as previously announced, the team ran into some unexpected complications with the expedition. As a result the operation has been scaled down to two SSB-only stations. The operators will be Jan ZS1VDV, Paul ZS1V, Andre ZS1AN and Grant ZS1REX. The team leaves for Robben Island late Friday afternoon and expects to have both stations operational during the course of the evening – hopefully by 1800Z.  One station will primarily operate on the 20/15/10 meter bands and the other primarily on 80/40 meters. Operations will continue until Sunday morning around 1000Z, weather permitting.

Intended frequencies of operation are: 80m 3780kHz 40m 7180kHz 20m 14260kHz  15m 21260kHz 10m 28460kHz +- QRM.
https://dx-world.net/zs9v-robben-island-af-064/

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

Ei kommentteja: