Oma blogiluettelo

perjantai 4. elokuuta 2017

AATON MUKANA MAAILMALLA OSA 66, BAHRAIN (A9)


Rakennustila on käytetty senttimetrin tarkkuudella

Bahrain sijaitsee Persianlahdella Saudi-Arabian itäpuolella, ja muodostuu 33 saaresta, jotka ovat 97% hiekka-aavikkoa. Pääkaupunki Manama sijaitsee niistä suurimmalla.


Sheikistä kuninkaaksi


Aina vuoteen 2002 asti oli Bahrain hallinnollisesti sheikki kunta, mutta silloinen päämies Emiiri Hamad ihm Isa vaihtoi itselleen kuninkaan arvonimen. Al Khalin hallitsijasuku on ollut vallassa jo vuodesta 1782 alkaen.
Vuonna 1932 tapahtui valtion taloudessa mullistava muutos, sillä silloin löydettiin öljylähde, joka oli myös ensimmäinen koko Persian lahden alueella. Öljyn vaikutuksesta on Bahrainista kehittynyt pankki- ja liike-elämän merkittävä keskus. Muihin Persianlahden maihin verrattuna sen vauraus on kuitenkin vasta 5. Sijalla, mutta se riittää kansalaisille,sillä heidän ei tarvitse maksaa tulo- eikä autoveroja, kansalaispalkka juoksee, terveydenhuolto ja koulutus ovat ilmaisia. Vaikka Bahrain on kooltansa vain 15 x 48 km suuruinen, on siellä kuitenkin noin 650.000 autoa, joka tarkoittaa, että joka toinen maan kansalainen omistaa auton.


Vapaamielisyys  

Ei aina tuo mukanaan miellyttäviä asioita, vaan tuottaa jopa lieveilmiöitä.
Meillä on siitä kokemusta viettäessämme lomaa Bahrainissa. Asuimme Manaman keskustan hotellissa, jonka pohjakerroksessa oli yökerho, joka täyttyi  keskiviikosta alkaen viikonlopun viettäjistä eri puolilta arabivaltioista saapuneista turisteista (perjantai on pyhäpäivä).Lähi kaduilla oli parkkeerattuna luksusautoja, joissa oli vielä alkuperäiset muovikelmut penkkien suojana.
Bahrainissa käyneet ovat todenneet, että siellä on vallan erilainen ilmapiiri, kun puhutaan esim. Alkoholin tarjonnasta, sitä myydään tietyistä kaupoista, hotelleista ja klubeista.
Mikä tässä sitten meitä häiritsi?

Syynä olivat hotellissamme majailleet “aikuisviihteen” parissa työskentelevät naiset, jotka asiakkaiden toivossa soittelivat umpimähkään eri huoneisiin ja hissitkin näyttivät olevan ahkerassa käytössä. Viikon Manamassa olleena suosittelen välttämään hotelleja, joissa on yökerho.

Oleskelumme aikana emme käyneet lainkaan uimarannoilla, sillä Bahrain ei lukeudu niihin kohteisiin, jonne matkustetaan vartavasten auringonottoa varten. Valtion julkaisemalle turistikartalle on merkitty vain muutama yleinen uimaranta, joista yksi, Jazayer Beach sijaitsee lähellä Formula F1 keskusta. Muut yleiset uimarannat ovat lähi saarilla


Sheikki ja hänen kamelinsa


Huolimatta edellisellä käynnillä mieleemme jääneestä epämiellyttävästä kokemuksesta palasimme Bahrainiin uudestaa tänä vuonna 2017. Nyt olimme liikkeellä MSC varustamon Fantasia laivalla, jonka pituus on suomalaisille tuttu numerosarja. Mestarihiihtäjä Veikko Hakulisen hiihtoaika Oslossa 1952 oli 33333, kun tästä otetaan 3 sekunttia pois, saadaan jäännös 333 m 30 senttiä.
Bahrainissa on aika ajoin levottomuuksia ja on käynyt joskus niinkin, että laivayhtiö on joutunut peruuttamaan käynnin satamassa.
Varasimme noin 4 tuntia kestävän kiertoajelun, jonka aikana vierailimme mm. Sheikki Mohammedin omistamalla kamelifarmilla, jossa majaili täysihoidossa 600 kamelia 25 hoitajan valvonnassa. Opas kertoi, ettei kameleja saa jättää valvomatta laitumella ylisyömisen takia ja niitä täytyy kävelyttää säännöllisesti, jotta pysyisivät terveinä.


Laivayhtiön korkein jäsentaso


Olimme nyt ensimmäistä kertaa tasolla Black, joka on viidestä vaihtoehdosta korkein. Sen saamiseksi pitää haalia kokoon yht. 10.000 pistettä, joka meidän tapauksessa (Bella) edellyttää yhteensä 14 viikon risteilyä sisähytissä olettaen, että kulutamme viikon aikana 300 € esim. kiertoajeluihin ja palveluihin. Mikäli et kuluta laivalla lainkaan rahaa, niin se nostaa vaadittavien viikon  risteilyjen määrän 20. Ylläoleva teksti koskee ainoastaan MSC varustamoa. Me emme ole saavuttaneet Black tasoa risteilemällä tässä firmassa, vaan itse risteilyt ovat tapahtuneet Royal Caribbean ja Celebrity laivoilla.
MSC varustamo sovittaa muilla yhtiöillä saavutetut tasot vastaaville omille tasoilleen.


Tässä kohteessa minulla oli tilaisuus vierailla Manaman radioamatöörikerholla, jossa ei ollut paikallisia hameja, mutta brittiläiset radioamatöörit hoitivat tilaisuuden mallikkaasti. Tutustuin myös Manaman basaarialueen vieressä sijaitsevaan poliisiasemaan vieden sinne Suomen Poliisi julkaisun sekä erilaista poliisiaiheista keräilyaineistoa.






Bahrainin World Trade Centerissä on hyödynnetty tuulivoimaa.  Kaksoistornien korkeus on 240 metriä



Kapeita pilvenpiirtäjiä Manaman keskustassa


 Kattolamppu valikoima on värikäs


Bahrainin hallitsijasuvun kuvia julkisessa rakennuksissa


Kuninkaallisen perheen kamelifarmissa käyskentelee 600 eläintä


Uusia asuinrakennuksia nousee sataman ja keskustan välille


MSC-varustamon Black-tason etuisuus on myös 300 g suklaata/per matkustaja


Kerhoasema A92C  kiinnosti kirjoittajaa, Englannista Manamaan töihin tullut radioamatööri opasti kirjoittajaa





Teksti ja kuvat:  Aatto,oh6pn@sral.fi, IPA-Botnia


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi





Ei kommentteja: