Oma blogiluettelo

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 61 COSTA RICA (TI)


Tämän tukaania esittävän muistoesineen sain syntymäpäivälahjaksi Finn-matkoilta Costa Ricassa.

Costa Rican kansalaiset, ticot, ovat onnellisuustutkimuksen perusteella tyytyväisiä nykyisiin elinolosuhteisiinsa. Todennäköisesti tähän on vaikuttanut maan poliittinen rauhallinen tilanne. Tämän ovat huomioineet myös turistit ja kävijämäärä on jyrkässä kasvussa. Costa Rican hallitus päätti jo 1980 luvulla kehittää luontomatkailua ja siinä on onnistuttu.

Luksushotelliin tuurilla

Osallistuin toistakymmentä vuotta sitten Finn matkojen (nyk. Tui) järjestämälle valmismatkalle Costa Ricaan, jonka olin varannut äkkilähtönä. Etukäteen minulla ei ollut tietoa matkan yksityiskohdista.

Lentokone laskeutui Liberia nimisen kaupungin lähellä sijaitsevalle Daniel Oduber Quiros nimiselle kentälle, josta oli kuljetus hotelleihin. Kussakin pysähdyspaikassa oli nimenhuuto ja sitä mukaan bussi tyhjeni. kun nimeni lopulta mainittiin, niin uskoin näkeväni unta, sillä hotelli oli parempaa keskitasoa. Olin varannut miespaikan, mutta sainkin pitää huoneen yksin ja yksityisyys säilyi.

Ihmeellinen kolibri

Loikoillessani hotellin uima-altaalla, oli antoisaa tarkastella kolibrien taitavaa lentoa niiden imiessä mettä kukista. Tämä lintulaji ei koskaan istahda kukkien päälle, vaan jää paikalleen kukan edessä siipiensä varassa. Taito edellyttää tiheätä siipien lyöntiä. Lintu pystyy vaihtamaan siivenlyöntiensä kulmaa, jolloin se pystyy lentämään myös taaksepäin. Kolibri painaa vain 5,5 gr ja sydän lyö jopa 260 kertaa minuutissa (lähde; Valitut Palat).

Liskot viihtyivät myös altaan läheisyydessä hotellia ympäröivän muurin päällä. Kerran jouduin keskeyttämään auringonoton, sillä ilmassa leijaili savua. Syy löytyi muutaman sadan metrin päästä, sillä nurmikko oli tulessa. Matkani aikana näin useita tulipaloja, jotka rutikuivassa maastossa olivat syttyneet ehkä tupakasta, salamasta jne.

Merikilpikonnien muninta rantahietikolle

Erikoisin retkeni tapahtui alkuillasta, pimeän laskeutuessa. Liemikilpikonnien vaellus hietikolle alkoi. Eläin on noin 1.5 m pitkä ja painaa noin 200 kg. Hetki, kun nämä suuret konnat nousivat merestä ja alkoivat ryömiä meitä kohden, oli luontoelämys vailla vertaansa. konnat olivat niin transsissa, etteivät suuremmin välittäneet ihmisten läsnäolosta, vaan ryhtyivät välittömästi määrätietoisesti kaivamaan takaevillään kuoppaa. Tässä vaiheessa ei pidä asettua konnan taakse, sillä silloin hiekka lentää varmuudella silmille.

Munittuaan useampia kymmeniä munia naaras täytti kuopan ja tamppasi sen tiiviiksi suojellakseen munia petoeläimiltä. Liemikilpikonnat elävät 40-50 vuotta ja ovat erittäin uhanalaisia. Monet luonnon ystävät ovat ryhtyneet konnille ”kummiksi” ja lahjoittavat kuukausittain raha-avustuksia alan järjestöille.


Mölyapinoita ja tukaaneja

Noin 6 % maapallon pinta-alasta on sademetsää, joiden kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa kasvaa mitä moninaisempia kasveja ja puita. Costa Rica on erikoisesti tunnettu valtiona, joka arvostaa sademetsiänsä suuresti. Maasta löytyy kymmenittäin rauhoitettuja suojelualueita sekä luonnonpuistoja. Otin osaa sademetsävierailuun, joka suoritettiin ratsastaen. Hämmästyksekseni en kyennytkään hallitsemaan hevosta ja samanaikaisesti havainnoimaan ympärilleni avautuvaa luontoa.

Jos en nähnyt kaikkea esitettyä, niin ainakin kuulin mölyapinoiden viestintää lajitovereilleen. Samoin tukaanien kovaääniset hätähuudot jäivät elävästi mieleen. Seuraavana päivänä löysin vartalostani lukuisia kirppujen aiheuttamia paukamia, jotka olivat joko hevosesta tai apinoista lähtöisin.

Banaanien tuotantoa

Joulukuussa 2016 vierailimme jälleen Costa Ricassa, tällöin saavuimme MSC varustamon Divina risteilijällä maan tärkeimpään satamakaupunkiin Puerto Limoniin. Tästä satamasta on laivattu banaaneja jo vuodesta 1870. Tutustuimme myös banaaniviljelmiin ja tuotantolaitokseen Bananito nimisessä kylässä. Ensimmäisessä työpisteessä isot tertut hajotettiin pienempiin osiin, jotka pudotettiin desifiointialtaaseen, joka tappoi mahdolliset hämähäkit sekä muut hyönteiset. Hihnan loppupäästä löytyi vain laatutavaraa, joka pakattiin maailmalle lähteviin laatikoihin. 

Oppaamme kertoi, että työntekijät ahertavat 8 tunnin työpäiviä 5 päivänä viikossa ja palkkaa heille maksetaan 700 usd kuukaudessa, jonka lisäksi yhtiö tarjoaa heille asunnon. Tässä kohteessa banaanin kuoreen liimattiin Dole yhtiön tarra. Koko maan banaanituotanto on ollut vuositasolla yli miljoona tonnia.

Laivan reitti ja kustannukset

Risteilymme koostui kahdesta peräkkäisestä risteilystä ollen yhteensä 17 vuorokautta. Samoja kohteita sattui vain kahdesti, joten maiden bongaajille reitti on antoisa ja kävimme 7 eri maassa. Risteily maksoi 1.312€ / henkilö, jonka lisäksi lento Lontoon kautta Miamiin menopaluuna 412€/henkilö.



Rauhallisen tuntuista katuelämää Puerto Limon rantakaupungissa






Tällä Sophia Lorenin kastamalla loistoristeilijällä matkustimme 9500 km, ja kävimme seitsemässä eri maassa.Jamaica-Caymansaaret-Meksiko-Bahaama-Colombia,Panama ja Costa Rica. (kuva MSC varustamo)

Omakotitalo sademetsän reunalla.




Apinat suosivat tämän laatuista metsää. (kuvanottohetkellä niitä oli paikalla)


Tutustuminen banaanien käsittely-ja pakkauskeskukseen alkaa kenkien desifinoinnilla. https://www.govisitcostarica.com/travelInfo/day-trips/banana-industry.asp







Suuret banaanitertut ovat pian ensimmäisessä käsittelypisteessä.

Teksti ja kuvat; Aatto, oh6pn@sral.fi, IPA-Botnia




Ei kommentteja: