Tämän tukaania esittävän muistoesineen sain syntymäpäivälahjaksi Finn-matkoilta Costa Ricassa.
Costa
Rican kansalaiset, ticot, ovat onnellisuustutkimuksen perusteella
tyytyväisiä nykyisiin elinolosuhteisiinsa. Todennäköisesti tähän
on vaikuttanut maan poliittinen rauhallinen tilanne. Tämän ovat
huomioineet myös turistit ja kävijämäärä on jyrkässä
kasvussa. Costa Rican hallitus päätti jo 1980 luvulla kehittää
luontomatkailua ja siinä on onnistuttu.
Luksushotelliin
tuurilla
Osallistuin
toistakymmentä vuotta sitten Finn matkojen (nyk. Tui) järjestämälle
valmismatkalle Costa Ricaan, jonka olin varannut äkkilähtönä.
Etukäteen minulla ei ollut tietoa matkan yksityiskohdista.
Lentokone
laskeutui Liberia nimisen kaupungin lähellä sijaitsevalle Daniel
Oduber Quiros nimiselle kentälle, josta oli kuljetus hotelleihin.
Kussakin pysähdyspaikassa oli nimenhuuto ja sitä mukaan bussi
tyhjeni. kun nimeni lopulta mainittiin, niin uskoin näkeväni unta,
sillä hotelli oli parempaa keskitasoa. Olin varannut miespaikan,
mutta sainkin pitää huoneen yksin ja yksityisyys säilyi.
Ihmeellinen
kolibri
Loikoillessani
hotellin uima-altaalla, oli antoisaa tarkastella kolibrien taitavaa
lentoa niiden imiessä mettä kukista. Tämä lintulaji ei koskaan
istahda kukkien päälle, vaan jää paikalleen kukan edessä
siipiensä varassa. Taito edellyttää tiheätä siipien lyöntiä.
Lintu pystyy vaihtamaan siivenlyöntiensä kulmaa, jolloin se pystyy
lentämään myös taaksepäin. Kolibri painaa vain 5,5 gr ja sydän
lyö jopa 260 kertaa minuutissa (lähde; Valitut Palat).
Liskot
viihtyivät myös altaan läheisyydessä hotellia ympäröivän
muurin päällä. Kerran jouduin keskeyttämään auringonoton, sillä
ilmassa leijaili savua. Syy löytyi muutaman sadan metrin päästä,
sillä nurmikko oli tulessa. Matkani aikana näin useita tulipaloja,
jotka rutikuivassa maastossa olivat syttyneet ehkä tupakasta,
salamasta jne.
Merikilpikonnien
muninta rantahietikolle
Erikoisin
retkeni tapahtui alkuillasta, pimeän laskeutuessa. Liemikilpikonnien
vaellus hietikolle alkoi. Eläin on noin 1.5 m pitkä ja painaa noin
200 kg. Hetki, kun nämä suuret konnat nousivat merestä ja alkoivat
ryömiä meitä kohden, oli luontoelämys vailla vertaansa. konnat
olivat niin transsissa, etteivät suuremmin välittäneet ihmisten
läsnäolosta, vaan ryhtyivät välittömästi määrätietoisesti
kaivamaan takaevillään kuoppaa. Tässä vaiheessa ei pidä asettua
konnan taakse, sillä silloin hiekka lentää varmuudella silmille.
Munittuaan
useampia kymmeniä munia naaras täytti kuopan ja tamppasi sen
tiiviiksi suojellakseen munia petoeläimiltä. Liemikilpikonnat
elävät 40-50 vuotta ja ovat erittäin uhanalaisia. Monet luonnon
ystävät ovat ryhtyneet konnille ”kummiksi” ja lahjoittavat
kuukausittain raha-avustuksia alan järjestöille.
Mölyapinoita
ja tukaaneja
Noin
6 % maapallon pinta-alasta on sademetsää, joiden kosteissa ja
lämpimissä olosuhteissa kasvaa mitä moninaisempia kasveja ja
puita. Costa Rica on erikoisesti tunnettu valtiona, joka arvostaa
sademetsiänsä suuresti. Maasta löytyy kymmenittäin rauhoitettuja
suojelualueita sekä luonnonpuistoja. Otin osaa sademetsävierailuun,
joka suoritettiin ratsastaen. Hämmästyksekseni en kyennytkään
hallitsemaan hevosta ja samanaikaisesti havainnoimaan ympärilleni
avautuvaa luontoa.
Jos
en nähnyt kaikkea esitettyä, niin ainakin kuulin mölyapinoiden
viestintää lajitovereilleen. Samoin tukaanien kovaääniset
hätähuudot jäivät elävästi mieleen. Seuraavana päivänä
löysin vartalostani lukuisia kirppujen aiheuttamia paukamia, jotka
olivat joko hevosesta tai apinoista lähtöisin.
Banaanien
tuotantoa
Joulukuussa
2016 vierailimme jälleen Costa Ricassa, tällöin saavuimme MSC
varustamon Divina risteilijällä maan tärkeimpään
satamakaupunkiin Puerto Limoniin. Tästä satamasta on laivattu
banaaneja jo vuodesta 1870. Tutustuimme myös banaaniviljelmiin ja
tuotantolaitokseen Bananito nimisessä kylässä. Ensimmäisessä
työpisteessä isot tertut hajotettiin pienempiin osiin, jotka
pudotettiin desifiointialtaaseen, joka tappoi mahdolliset hämähäkit
sekä muut hyönteiset. Hihnan loppupäästä löytyi vain
laatutavaraa, joka pakattiin maailmalle lähteviin laatikoihin.
Oppaamme kertoi, että työntekijät ahertavat 8 tunnin työpäiviä
5 päivänä viikossa ja palkkaa heille maksetaan 700 usd
kuukaudessa, jonka lisäksi yhtiö tarjoaa heille asunnon. Tässä
kohteessa banaanin kuoreen liimattiin Dole yhtiön tarra. Koko maan
banaanituotanto on ollut vuositasolla yli miljoona tonnia.
Laivan
reitti ja kustannukset
Risteilymme
koostui kahdesta peräkkäisestä risteilystä ollen yhteensä 17
vuorokautta. Samoja kohteita sattui vain kahdesti, joten maiden
bongaajille reitti on antoisa ja kävimme 7 eri maassa. Risteily
maksoi 1.312€ / henkilö, jonka lisäksi lento Lontoon kautta
Miamiin menopaluuna 412€/henkilö.
Rauhallisen tuntuista katuelämää Puerto Limon rantakaupungissa
Tällä Sophia Lorenin kastamalla loistoristeilijällä matkustimme 9500 km, ja kävimme seitsemässä eri maassa.Jamaica-Caymansaaret-Meksiko-Bahaama-Colombia,Panama ja Costa Rica. (kuva MSC varustamo)
Omakotitalo sademetsän reunalla.