Kosmisen säteilyn määrää mitataan ilmakehässä tapahtuvien hiukkaustörmäysten sivutuotteena syntyvien neutronien lukumäärän pohjalta. Tätä mittausta on tehty Oulun yliopiston kosmisen säteilyn mittausasemalla jo vuodesta 1964 tähän päivään asti: http://cosmicrays.oulu.fi . Kannattaa huomata, että kun neutronien määrä on nollatasoon verrattuna pienimmällään (ks. sivustolla neutronien lukumäärän vaihtelua esittävä alin kuva), niin olemme silloin auringonpilkkumaksimissa. Kun taas neutronien määrä on nollatasoon verrattuna korkeimmillaan, olemme auringonpilkkuminimissä. Oulussa vuonna 1964 alkaneen rekisteröinnin aikana auringonpilkkuminimissä (n. 2009-2010) neutronien lukumäärä (ja täten kosminen säteily) on ollut korkeimmillaan, mikä tarkoittaa että Auringon magneettikenttä on ollut heikoimmillaan miesmuistiin. Ehkäpä tulevan auringonpilkkuminimin aikana Auringon magneettikenttä on tätäkin heikompi, jolloin kosmisen säteilyn määrä olisi vieläkin korkeampi.
Carlin K9LA mukaan kosmisen säteily kasvu saattaisi heikentää erityisesti 160 metrin keliä, vaikka auringonpilkkulukemat ovat pohjalukemissa. Kosminen säteily tunkeutuu syvälle maapallon ilmakehän alakerroksiin, ja tämän takia hiukkastörmäyksistä aiheutuisi ilmakehän alakerroksiin ylimääräistä ionisaatiota (vrt. Auringon UV-säteilystä aiheutuva ilmakehän yläosissa tapahtuva ionisaatio), jolloin alabandien signaalien ionosfäärinen vaimentuminen kasvaisi entisestään. Kosmisen säteilyn vaikutus on todennäköisesti jo huomioitu nykyisissä elektronitiheysmalleissa, mutta jos kosmista säteilyä on tiedossa entistä enemmän, saattaa vaimentumista myös esiintyä enemmän. Ehkä kosmisen säteilyn vaikutuksesta saadaan jotain selvyyttä 2020-luvun alkupuoliskolla, kun minimi on ohitettu.
Ionosfäärinen vaimentuminen on kuitenkin suhteessa taajuuden neliöön, mikä tarkoittaa että taajuuden kasvaessa vaimentuminen pienenee. Tällöin esimerkiksi kosmisen säteilyn kasvun vaikutus esim. 80 metrillä on jo pienentynyt ja 40 metrillä sen vaikutus keliin on jo oleellisesti pienempi.
Oulun yliopiston kosmisen säteilyn mittausaseman neutronimonitori on osoitteessa: http://cosmicrays.oulu.fi
73 Jari OH6BG
______________________________
OHDXF mailing list
ohdxf@sral.fi
https://www.sral.fi/mailman/li
Tästä aiheesta keskustelu OHDXF postitituslistalla
http://www.ohdxf.fi/
73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti