Oma blogiluettelo

keskiviikko 24. elokuuta 2016

CY9C eiliset havainnot KP31GB

Paikallista tilataidetta vuodelta 2015 ohikulkijoiden iloksi

Tiistai aamun kuulemiset CY9C

Siinä 0330 maissa avasin rigin 3507 asema kuului, isot pojat OHsta oli kutsumassa. En heidän kuuntelun rauhaa halunut häiritä omalla kutsumisella, ei riitä panokset tuohon leikkiin. Tämä tuli selväksi nopealla kuuntelulla. Mitä taajuudella oli tapahtanut, ennen minun heräämistä, siitä ei ole tietoa, kelipiikki teoriassa oli jo selvästi ohi oman kuuntelun alkaessa.

Siirryin 40m ssb jossa 7120 oli venäläisten jäsentenväliset menossa, ainakin kieli vaikutti siltä. Siinä taajudella oli myös CY9C, ainoa lohtu oli että sen voimakkaan venäläisen aseman puheen taajuus oli erittäin matala, ja CY9C oli taas selvästi korkeampi puheen taajuus. Joten  pystyin sitä CY9C lukemaan saman aikaan kohtuulilsen hyvin.

Tiistai illan kuulemisia CY9C

Suorastaan panostin illan kuunteluun arvelin että niitä 15 - 10m bandeja aletaan vihdoin siellä aktivoida. Paikallisen auringonlaskun jälkeen 21024 alkoi kuulua EU asemien käheitä cw lähetteitä ja upissa kutsujia. Muutama jenkkikin siellä tuli läpi, ei vaan CY9C kuulunut, eteläinen EU sitä ajoi, ainakin vihjeiden perusteella. 10m ainoa asema jonka kuulin oli 5B4AIF, kutsui sitkeästi 28024 CQ:ta. Muilta bandeilta 12 tai 10m ei tullut yhtään vihjettä, silloin kun olin kuulolla.

Asemasta löytyi muutama RBN järjestelmään kuuluvan asemalta raportti myöhäisemmalta ajalta 12 ja 10m cw:ltä. Ajankohdista päätellen ei qsot oikein kulkenut, niin lyhyet oli näillä bandeilla oloaika.

http://www.reversebeacon.net/dxsd1/dxsd1.php?f=33928

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

Ei kommentteja: