Oma blogiluettelo

keskiviikko 6. elokuuta 2014

AATON MUKANA MAAILMALLA​, OSA 30 MOSAMBIK


Märkä rantautuminen Zodiacilla Portuquese- saarelle on suoritettu.


Tämän vuoden helmikuussa matkustimme Etelä-Afrikan Durbaniin, joka oli risteilymme alku- että myös päätepiste. Kysymyksessä oli meille aivan uusi italialainen risteilyvarustamo MSC, jossa vietimme kaksi risteilyä peräkanaa, yhteensä kolme viikkoa. Laiva oli nimeltään Sinfonia ja hyttimme oli osuvasti Sibelius-kannella. Suurin yllätyksemme laivalla oli laivaorkesterin puuttuminen, sillä teatterissa tapahtuneissa esityksissä soi nauhoitettu musiikki. Tämä merkittävä rahallinen säästö korvattiin asiakkaille mm normaalia pienemmällä palvelumaksulla sekä minibaarin tuotteita huomattavasti halvemmalla kuin monella muulla varustamolla.
 
 Reitit kulkivat Mosambikin- Madagaskarin- Mauritiuksen ja Reunionin kautta takaisin Durbaniin. Laivamatkaa kertyi yli 10.700 km.
 
MOSAMBIKIN SAARILLA
 
Ensimmäinen kohteemme oli Portuquese- niminen saari, joka sijaitsi Maputon lahdella, noin 35 km itään Mosambikin pääkaupungista Maputosta.
Aikoinaan saari toimi portugalilaisten metsästäjien ja kauppiaiden pääpaikkana norsunluun välityksessä.
 
Laivamme joutui jäämään redille kauaksi rannasta. Kuljetus maihin tapahtui Zodiac- kumiveneillä. Siirtyminen veneisiin oli ongelmallista vallitsevan kovan tuulen johdosta. Veneen kuljettaja ajoi ronskisti vasten aaltoja, jolloin saimme osaksemme vesiryöppyjä. Rannalla pudottauduimme veneestä polveen asti ylettyvään veteen.
 
INHACAN LOMAKOHDE
 
Jatkoimme matkaamme vielä pikaveneellä parisen kilometrin päässä sijainneelle noin 6000 asukkaan saarelle (12x7 km ), jossa sijaitsee yksi Mosambikin suosituimmista lomakohteista. Asukkaiden pääasialliset toimeentulot muodostuvat turismista, kalastuksesta ja maanviljelystä. Saarelle pääsee myös lautalla ja lentäen Maputosta.
Turisteille on tarjolla kaikkia mahdollisia vesiaktiviteetteja. Intian valtameressä uiskentelevat niin valaat, delfiinit kuin merikilpikonnat. Saarella voi myös bongata lintuja, joita on noin 300 eri lajia, joiden elämää voi seurata myös merkityillä vaellusreiteillä. (
 

 
Rannasta lähdimme seuraamaan polkua,  joka kulki minulle tuntemattomien korkeiden puiden lehvistöjen alla ja oli suorastaan hyvää tuuria, ettemme saaneet  osumia oksilla istuneiden eksoottisten lintujen " pommeista ".
 
Kylän keskustaan saavuttuamme,oli lämpötila jo noussut yli 30 C . Onneksi paikallnen olutbaari tarjosi sekä suojaa polttavalta auringolta että janoisille virvokkeita. Tiesin jo etukäteen, että paikallinen Manica-olut tulisi maistumaan, enkä ollut siinä väärässä.  Myyjä teki kauppaa jykevien rautasäleikköjen takaa. Maksuksi kelpasi myös naapurimaan Etelä-Afrikan randit. Kylään tutustumisen jälkeen palasimme takaisin naapurisaarelle, jonne laivayhtiö oli kattanut buffet lounaan, johon oli nähty melkoisesti työtä roudaamalla kaikki tarvittavat ruuat ja välineet laivasta. (
 
Lisää valokuvia saarista:  
 
 
Kirjallisuutta
 
Mikäli lukijalla on tilaisuus käydä kotipaikkansa kirjastossa, niin suosittelen lainaamaan Ritva Parviaisen kirjoittaman " Hanki oma elämä"- kirjan, joka kertoo järkyttävän tosikertomuksen 16 vuotta kestäneestä brutaalisesta sodasta ja arkielämän vaarallisuudesta. Kirjassa kerrotaan tapahtumista 25 vuoden ajanjaksolla.
 
 
 
 Kunnantalo.
 
Tanssiesitys paikalliseen tyyliin. Taustalla näkyvä saari on nimeltään Inhaca, jossa sijaitsee Pestanan lomakeskus.


Keskipäivän kuumuudessa maistui huurteinen autuaalta. Huomaa vahvat kalterit turvallisuuden takaajana. 
 
Tyylikkäitä naisten hattuja tarjolla. 
 
 Inhaca- saaren keskustaa siestan aikaan.
 
 
Matkamuistoja tarjolla. 
  
 
Teksti ja kuvat
IPA-Botnia

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

 








lauantai 2. elokuuta 2014

Aina jotain HF- bandeilla tapahtuu, Easter Island XR0

Paikallista kansallispuisto OHFF-025 Repovesi aktiviteettia noin 1000 yhteyden verran, huomaa todella vahva nuorten edustus ryhmässä - hienoa Elmeröintiä! 


 
CE0_ei - Cristian, CE2WTF and Manuel, CE2NTT will be  active  as  XR0YH  and
        XR0YG respectively from Easter Island (SA-001) on 2-3 August.  They
        plan to be QRV on 40-6 metres SSB. QSL via home calls.

VU     - VU2UR and VU2LX (CW), VU2LU, VU2GGM and  VU2JHM  (SSB  and  digital
        modes) will be active as  AT5RP  from  Pamban  Island  (AS-173)  on
        13-17 August. This IOTA group  for  was  activated  only  once,  by
        AT0RI back in 2004. AT5RP's two stations will be QRV from both  the
        lighthouses on the island (Pamban Channel and Rameswaram), and  the
        operation will also count for the Gulf of  Mannar  Marine  National
        Park. QSL  via  VU2LU.  Further  information  on  QSLling  will  be
        available on qrz.com. [TNX VU2UR]

VK0EK: HEARD ISLAND 2016 ---> Wayne Mills,  N7NG  and  Martti  Laine,  OH2BH
will  be  the  new  Radio  Team  leaders    for    the    VK0EK   expedition
(http://vk0ek.org) to Heard Island [425DXN 1207]. "They will  have  complete
authority and responsibility to build the team,  interface  with  the  DXing
community, manage radio  operations  on  Heard  Island,  and  other  matters
relating to the radio part of  the  expedition.  Matters  that  concern  the
entire  expedition  such  as   safety,    schedule,    vessel,    logistics,
communications, facilities, and finances remain the  responsibility  of  the
Expedition Leader, Robert Schmieder". [TNX KY6R]

 425 DX NEWS HOME PAGE:  http://www.425dxn.org

Tästä uutisesta olen kovin iloinen, miksi? Koska 2016 on pilkut jo aika alhaalla, ja Martilla on näkemystä, millä varustuksella tuolla pitää olla silloin liikkeellä, että signaalia saadaan tänne kuultavaksi. Odotukset on kovat, nyt taustalta löytyy osaamista, joten ei sinne varmasti millään rimpuloilla lähdetä räpistelemään. Tämä saattaa maksaa, mutta nyt maksajia löytyy muualtakin kuin SRAL jäsenistä - onneksi!

Vähän liiottelin ukkospuuskien vaurioista, kyllä niitä sittenkin löytyi, aamu-uinnilla huomasin että noin 30 vuotta sitten valiaikaisesti olin nostanut 80m dipolin aivan rantapuihin, ja niiden oksia vähän jatkaen. Olikin haavasta tehdyt lisäoksien ripustukset pettäneet ja antenni tullut alas järveen. Antennia en pitkään aikaan ole edes käyttänyt, se on toiminut hyvin  80m kotimaan yhteyksissä

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

 

perjantai 1. elokuuta 2014

Auringossa pilkkuja jälleen



Täältä ei vahinko ilmoituksia, sähköt pätki ja koksit irti, siis normaalia kesäajan toimintaa. Tuulen puuskissa oli kyllä voimaa, elementit kyllä taipuvat ja masto vonkui, Tuossa yläpuolisella Suola järvellä olivat ehtoolla motissa tiellä kaatuneita puita ja sähköt tietysti poikki. Palolaitoksen ja  sähköyhtiön raivays ryhmät ja paikalliset metsurit koko yön hommissa, että saivat tietä auki ja sähköä jakeluun.

Hyviä uutisia on auringonpilkut joita on taas ilmestynyt ja muutama mielenkiintoinen asema ilmestynyt bandeille.


JA1II      21010.9 4W/NB3MM                                     0630 01 Aug   Timor - Leste
JA1II      21082.0 4W/NB3MM up2,7                              0458 01 Aug   Timor - Leste
JR7GBL      21082.0 4W/NB3MM TNX 25m rttyQSO UP                 0453 01 Aug   Timor - Leste
JI1CPN      21082.5 4W/NB3MM RTTY                               0414 01 Aug   Timor - Leste
AB3CV      21012.7 4W/NB3MM                                     0343 01 Aug   Timor - Leste
N9SW      21010.9 4W/YB3MM correct call                       0319 01 Aug   Timor - Leste
R3GO-@      21010.9 4W/NB3MM tnx cq up                          0315 01 Aug   Timor - Leste
JF6XQJ      21010.9 4W/NB3MM IOTA OC-148                        0241 01 Aug   Timor - Leste
N0OK      21210.0 4W/NB3MM 5 UP WEAK BUT WORKABLE             0138 01 Aug   Timor - Leste
JG3UVN      21210.0 4W/NB3MM                                     0120 01 Aug   Timor - Leste
N7ELL      21010.7 4W/NB3MM QSX 21011.90                       0105 01 Aug   Timor - Leste
JH1LMG      21011.0 4W/NB3MM up                                 0051 01 Aug   Timor - Leste
HL2CFY      21010.8 4W/NB3MM UP1                                0041 01 Aug   Timor - Leste
YB0ECT      21010.9 4W/NB3MM Up...                              0041 01 Aug   Timor - Leste
YC0QR      21010.8 4W/NB3MM NA only. strong signal             0006 01 Aug   Timor - Leste
N6QQ      21010.8 4W/NB3MM                                     2346 31 Jul   Timor - Leste
KV1E      21010.8 4W/NB3MM weak but workable in Iowa          2331 31 Jul   Timor - Leste
3W3B      21010.5 4W/NB3MM Up 1.5                             2325 31 Jul   Timor - Leste
RV4CA-@      18101.4 4W/NB3MM tnx QSO 73!                        1309 31 Jul   Timor - Leste
9K2GS      18140.0 4W/NB3MM up 5                               1307 31 Jul   Timor - Leste
RX6B      18140.0 4W/MB3MM up5                                1257 31 Jul   Timor - Leste
KD4ESV      18140.0 4W/NB3MM 57 UP 5                            1257 31 Jul   Timor - Leste
K2UR      18140.0 4W/NB3MM                                     1249 31 Jul   Timor - Leste
RA8W-@      18071.8 4W/NB3MM tnx QSO UP1.6                      1243 31 Jul   Timor - Leste
RA8W      18071.8 4W/NB3MM tnx QSO UP1.6                      1242 31 Jul   Timor - Leste

Nämä vihjeet muuten hyviä, mutta väärän dxcc-maan antaa dx-summit. Pitäisi olla Cocos-Kiiling.Tuolla dx-summitin tausta joukoissa pitäisi olla päivystäjä joka korjaa, nämä ARRL prefiksi luettelon poikkeamat, siis joka seuraa dx-bulletiinien infoja.  Mutta eihän se "Most Wanted " palkkikaan ole vuosiin palvellut sitä alkuperäistä tarkoitusta, jonka ylläpito vaatisia sitä aktiivista dx-bulletiinien seurantaa.

Ikävää että tämä dx-summitin dxcc-vihjeet ei noiden poikkeavien prefiksien osalta pidä paikkaansa. Aloittelevat dx-workkijat uskovat näihin vihjeisiin, joille ei vielä mitään dx-bulletiinia tule tai eivät edes niitä lue. Omat tilastot eivät vain pidä paikkaansa.

TI2CCC         21015.8 VK9EC                                           0241 01 Aug   Norfolk Island
N6IJ-@         14200.0 VK9EC        no ant luggage lost see hp         0240 01 Aug   Norfolk Island
JG4AKL         14200.0 VK9EC        PSE QRV 20m SSB                    0228 01 Aug   Norfolk Island
JI1CPN         21015.8 VK9EC                                           0226 01 Aug   Norfolk Island
PJ4DX-@        21300.0 VK9EC        CQ CQ CQ no takers                 0220 01 Aug   Norfolk Island
JQ1OLT-@       18073.0 VK9EC        up 2                               0100 01 Aug   Norfolk Island
ER1OO          18073.0 VK9EC        up2                                0058 01 Aug   Norfolk Island
JA8EJO         18072.9 VK9EC        UP2                                0042 01 Aug   Norfolk Island
BX4AG-@        21016.2 VK9EC        cq tnx 73 cocos k                  0029 01 Aug   Norfolk Island
HL2CFY         21016.0 VK9EC        UP 1                               0029 01 Aug   Norfolk Island
JE1COB         21016.0 VK9EC                                           2358 31 Jul   Norfolk Island
ZL2IFB          7006.0 VK9EC        Disappeared w/o trace              1857 31 Jul   Norfolk Island
RW3WA-@         7006.0 VK9EC        tnx QSO                            1850 31 Jul   Norfolk Island
JF2RDG          7006.0 VK9EC        UP...                              1845 31 Jul   Norfolk Island
DL8QS           7006.0 VK9EC        up 1                               1756 31 Jul   Norfolk Island
RU3GB-@         7006.0 VK9EC        tnx QSO                            1748 31 Jul   Norfolk Island
OH7UG-@         7006.0 VK9EC        Tnx, nice signal                   1740 31 Jul   Norfolk Island
LA1EOA-@       21305.0 VK9EC        Up 5 short p , readable=workable   1703 31 Jul   Norfolk Island
IK2TDR         21305.0 VK9EC        QSL JF3PLF UP5                     1657 31 Jul   Norfolk Island
YU1GG-@        18075.5 VK9EC        tnx qso, 559                       1654 31 Jul   Norfolk Island
W9HBH          21305.0 VK9EC                                           1643 31 Jul   Norfolk Island
OH2BMH-@       18077.0 VK9EC        CQing                              1640 31 Jul   Norfolk Island
RX3XC-@        21305.0 VK9EC        59  tnx gso 73!                    1630 31 Jul   Norfolk Island
IV3OKO         21305.0 VK9EC                                           1627 31 Jul   Norfolk Island
KE1B           21305.0 VK9EC        QSX 21310.0 for NA                 1616 31 Jul 
 
http://vk9.nobody.jp/
 
Purjehdus maailman ympäri: 

Rainer, DB1RL, ja hänen kumppaninsa Gisela lähtee kierroksella 

maailman purjehdus, alkaa elokuussa. He arvioivat noin 2 vuotta 

loppuun kiertue, ja ovat niiden veneessä kamppeet 

tarjoamalla HF toimintaa SSB ja Pactor. Reitin yksityiskohdat ja 

ajan tasalla olevaa tietoa löytyy verkkosivuilta: http://weltumsegelung.cc/ 



Linkki



Meille pienhiukkas kiihdyttimen poltoaineen tuottajille, aina vaan helpotusta perinteiseen kirveellä pilkkomisen sijaa. Taas uutuus!



https://www.youtube.com/watch?v=uBNzQazldHk
 
 
73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi
 

 

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

SRAL bulletiinin kuittaukset 40 ja 80m bandeilla upista!

Tämä merkki löytyy Vierumäeltä, kevyen liikenteen raitilta, WersoWoodin sahaa vastapäätä. Huvittavaa että  merkin tieto-osio oli 2013-2014 talven peittämättä.
 
 
IOTA kisassa jahtasin JA5CPJ Nao oli iota AS-200 tarjolla, tiistaina asema oli 15m cw:llä äänessä, taajuudelta otti, kutsujia EUsta oli runsaasti, aikamoinen härdelli tuolla tavalla saadaan taajuudelle syntymään. Aina joku halusi olla se viimeinen kutsuja jonka pääsee läpi, ja niitä viimmeisiä kutsujia oli taajuus täynnä. Joten itse pileuppiaseman vastaus signaali oli monesti niiden viimeisten kutsuvien EU asemien seassa heikkona, ettei  siitä pystynyt lukemaan, kuin hänen persoonallisesta cw käsialasta.Tässä tilanteessa vasta-aseman cw tyylin tunnistaminen oli rautaa. 
 
Siirtyvästä upista workkiminen antaisi toivoa kaikille kutsujille, myös QRP asemille, tämä toivomus sopii kaikille pileupin pitäjille.
 
Olisi mielenkiintoista SRAL bulletiinia kuitata upista, siinä bulletiinin lukija ja kuitaajat pääsisi harjoittelemaan pileuppia työskentelyä, ettei tarvitse sitä harjoitella dx-aseman pileupissa vfo ristissä, koko maailman kuunnellessa. Oppisimme oman rigin ominaisuuksia hyödyntämään ja sujuvan työskentelyn aakkosia.
 
 
DX-clusterin vihjeitä

 21300.0  VK9EC       30-Jul-2014 0350Z  cq from Cocos Keeling Is

Sakari Nolla Yksi Wiski Sakari - Länsi Sahara  
  7015.0  S01WS       30-Jul-2014 0412Z  tnx qso!                    -IZ3NYG-
 
De OH2KIF HAM vinkit vko 31
 
Näissä vihjeissä myös CW ja SSB modet tarjolla.

”exoottisia” digiasemia: 
 
29.7-2.8             Cocos Keeling                             VK9EC                By JA3FVJ JA3QWN JA3TJA JF3PLF JH3FUK fm OC-003 (NH87jt); 160-6m; SSB FM CW RTTY PSK31; QSL also OK via JF3PLF, Buro or direct and Club Log                      http://vk9.nobody.jp/
 
31.7-5.8          Timor Leste                                  4W                 By NB3MM as 4W/NB3MM; 30-12m; mainly SSB, some CW and PSK31; vertical; QSL OK via Buro or direct, also via YB3MM direct only
 
31.7-5.8             Joulusaaret                                  VK9EX                By JA3FVJ JA3QWN JA3TJA JF3PLF JH3FUK fm OC-002 (OH29ln); 160-6m; SSB FM CW RTTY PSK31; QSL also OK via JF3PLF, Buro or direct and Club Log   
7-11.8                 Oman                                              A43MI                By Royal Omani Amateur Radio Society fm Masirah I; HF; CW SSB + digital; QSL OK via Buro or direct             http://www.a47rs.org/welcome_en.html
 

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Antti OH5TB Kaunissaaressa, EU-140, WWFF; OHFF - 001

 
Kuvia  Kaunissaaresta
28.7.2014
 

 
 




Kuvat: Antti OH5TB
 
 
73, Pertti OH5TQ

Liittimiä ja liittimiä ja niiden mekaaniset toleranssit

Isommalla on isommat oikeudet ja toleranssit humanitäärisissäkin arvoissa!

QRP antennites​tailua 80:llä
 
 Rakentelin 80:lle 2-el Half Squaren killusta ja antennin suorituskykyä tule testattua lounaan suuntaan. LU5YF tuli vastaamaan ja antoi raporttia linukalla 589. Sitten pudotettiin 100W 559 ja lopuksi 5W QRP , jolloin raporttia tuli 339 - mutta ei pystynyt LU lukemaan kunnolla. Vielä se QRP qso joskus tulee SA:aan 80:llä.

Workin vielä loppuyöstä linukalla CE3EEA, PY2RO ja N0FW, joka tuli jo hikisesti antennin suuntakuvion rajalla. Kaverilla oli 4SQR.

Z21DXI on ollut aktiivisemmin vasta nyt äänessä. 25.7. 16:31Z pääsin pilestä vihdoin läpi 21MHz:lla. Uusi pinna ja kesän tavoite 3 uutta qrp saavutettu.

73 de Jussi OH3RF

Kolme uutta IOTAa ennen testiä

25.7.2014 BA4TB  AS-150
25.7.2014 YF1AR/5 OC-122
26.7.2014 BV0L AS-155

Ja testissä lukuisa määrä vääriä iota numeroita tarjottiin, se vain kuuluu testin luonteeseen,
lokii ja dx-clusteriin menee numeroita, jotka ei vain ole oikein. Kutsujen jälkihaulla ne paljastuvat, ellei IOTA numerot ja maiden prefiksit paljasta jo väärää tietoa.

AS-200 yritin jahdata, mutta ei onnistunut. Olin tuolla laiturin nokassa, ja +26 asteisessa vedessä, tai varjossa. Nyt on workituja IOTA ryhmiä lokissa 920.

Mistä löydän oman lokaattorin?

Monissa awardeissa kysytään aseman tarkkaa qth myös asteissa, lokaattorin lisäksi.
Varmaan näitä lyötyy muitakin palveluja, osa tämän sivupalveluna on mämä molemmat, Googlen karttapohjan päälle rakennettu.

http://aprs.fi

Vasemman yläkulman palkissa, asteet ja lokaattori, tosin lokaattori vain kahdella kirjaimella, usein se rittää.

Pohdiskelua liittimistä jotka toimii ja ei toimi

Minut kouluttettiin aikanaan tässä harrastuksessa 1960 luvun alussa siihen koulukuntaan joille Amphenol liittimet oli ainoa oikea HF liitin. Tosin en edes muista oliko muita edes tarjolla, niin hyvin meidät oli aivopesty Kekkosen aikana, eriäviä mielipiteitä julkisesti esittävät saivat myllykirjeitä - kuulemma!

Nyt olen huomannut toimimattomuus ilmiötä näissä nykyisin valmistetuissa liittimissä , swr nouseen aivan mahdottomiksi, linukan teholla kun herättelee syöttölinjaa niin swr palautuu normaaliin, eli alkuperäisiin arvoihin. Sama rituaali toistuu toistuu seuraavalla kerralla, tai sitä seuraavalla kerralla, samaa syöttölinjaa käytettäessä.

Saamani palautteen mukaan yksi mahdollinen syy on kyseisen liittimen keskitappi ja sen vastakappale naaraspuoli, ovat vain osittain mekaanisessa yhteydessä - siis löysäliitos, vaikka kierteen kiertäisi pohjaan. Tuskin mekaanisen liitoksen sähköisiä arvoja parantaa, jos kondensaattorin tapaista toimintaa siihen paikkaan rakentaa, löysällä liitoksella joka aiheutuu valmistuksessa käytetystä mitoituksen virheestä, joka on vähän sinnepäin.

Onko kysymyksessä nykyisten valmistusmaiden laadun valvonnan pettäminen, hinnan kustanuksella. Täytyy myöntää etten minäkään ole pysynyt Amphenol uskollisena. Siitä sen ongelma on minullekkin tullut, kuin kaupanpäällisenä, Huit Sait Suit valmistajalta.

Samaan viittaisi myös sähköpistorasioiden aivan mahdottoman tiukat maadoitus liuskat joka suorastaan tekevät tiettyjen pistokkeiden käytön mahdottomaksi., ellei käytä aivan tilanteeseen ylisuurta käsivoimaa, joka taas rikkoon vastakappaleet. 
Eikä vasaran käyttö, pistokkeen liittämisen pistorasiaan kuulu tavallisen kuluttajan asennuksen perustyökaluihin tässä tapauksessa.

Puhutaan uusavuttomuudesta, kuulun niihin joilta löytyy jatkojohtoja joissa löytyy liitäntä kelvottamia paikkoja. Pitäisi kait palauttaa ostoliikkeeseen, mutta on vain jäänyt tekemättä.

Ilpon OH5ILJ ansiokas yhteenveto kuvien kanssa, lähes kaikista täällä löydetyistä RF-liittimistä asennusohjeineen.

RF-LIITTIMET

koti.mbnet.fi/~ijl/rfliitti.html

 
73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

lauantai 26. heinäkuuta 2014

RSBG IOTA CONTEST 2014

 
 
 Osa Antin OH5TB retkivarustusta, Clas Ohsonilta hankittu laukku, edullisesti vähän reilu 30 €.
Tulevalla viikon alussa Antti on Kaunissaaresta IOTA  EU-140 äänessä.

RSGB  IOTA  CONTEST  --->  The  following  stations  have  announced   their
participation in this year's event (from 12 UTC on 26 July through 12 UTC on
the 27th) from qualifying islands.


 For lastest additions please give  a look
at  www.rsgbiota.org, and at the announced operation list maintained by Bill
NG3K (http://www.ng3k.com/Misc/iota2014.html).
Complete details on the IOTA Contest can be found at www.iotacontest.com.
The IOTA SWL Contest has been picked up by the Radioascolto SWL Club, and it
will run in parallel with the IOTA Contest. Complete details can be found at
at http://www.radioascolto.org/swl/ or from  the  IOTA  SWL Contest  Manager
(iw1qla[@]tin.it).
Good luck to you all!
Ref.No.     Call/Ops   Island               QSL VIA
---------------------------------------------------
AF-004      EA8URT     Tenerife             EA8URT
AF-018      IH9YMC     Pantelleria             -
AF-032      5H1NE      Zanzibar             IK2DUW
AS-004      5B4AIF     Cyprus               EB7DX
AS-004      C4I        Cyprus               M0OXO
AS-008      JI3DST/1   Shikine              JI3DST
AS-066      RZ0CWH     Putyatina            RZ0CWH
AS-081      DS5ACV/p   Kadok                DS5ACV
AS-081      DS5BRE/p   Kadok                DS5BRE
AS-081      DS5DNO/p   Kadok                DS5DNO
AS-081      DS5QLJ/p   Kadok                DS5QLJ
AS-081      HL5YI/p    Kadok                HL5YI
AS-125      HS7AT/p    Chang                E27EK
AS-146      BY4IB      Liugong              BD4KM
AS-147      JA8COE/8   Yagishiri            JA8COE
AS-150      BA4TB/4    Lingshan             BA4TB
AS-155      BV0L       Liuchiu Yu           qrz.com
EU-005      GA8VL      Great Britain        GM4FDM
EU-007      EJ1Y       Great Blasket        EI5JQ
EU-008      GM2T       Tiree                GM4UYZ
EU-008      GM4AGG/p   Iona                 GM4AGG
EU-008      GM4NFI/p   Fladda               GM4NFI
EU-008      GM7A       Gigha                GM7AAJ
EU-008      MM0GOR/p   Islay                MM0GOR
EU-009      GM3X       Orkney               GM3POI
EU-009      GM5O       Orkney               M5KJM
EU-013      GJ2A       Jersey               qrz.com
EU-013      GJ6YB      Jersey               G3SWH
EU-013      MJ0ICD     Jersey               OK1BIL
EU-014      TK/OO4O    Corsica              ON4APU
EU-015      J49A       Crete                SV9GPV
EU-016      9A/OM3RM   Vis                  OM3RM
EU-016      9A4J/p     Lokrum               9A4J
EU-016      9A8DV      Drvenik Veli         IK6VXO
EU-024      IS0SSY     Sardinia             IS0SSY
EU-025      IT9RZU     Sicily               IT9RZU
EU-028      IA5/IV3LZQ Giglio               IV3LZQ
EU-029      OZ0FR/p    Eno                  DL2VFR
EU-031      IC8FBU     Capri                IC8FBU
EU-034      ES0U       Muhu                 bureau
EU-036      LA/DL1CW/m Hitra                DL1CW
EU-037      SM7/M1KTA/p  Garpen             M1KTA
EU-038      PA6TX      Texel                PD0LVS
EU-042      DL0SX/p    Amrum                bureau
EU-045      IB0R       Ventotene            IK8HCG
EU-047      DJ7MH/p    Baltrum              DJ7MH
EU-047      DL/ON6QR   Langeoog             ON6QR
EU-055      LA5GOA     Urter                LA5GOA
EU-055      LB5WB      Store Sotra          LB5WB
EU-057      DL5KUD     Ruegen               DL5KUD
EU-067      SV8/OM6NM  Santorini            OM2FY
EU-080      ED1K       Ons                  EA1NK
EU-080      ED1W       Salvora              EC1CSV
EU-083      IP1/IQ1SP  Tino                 bureau
EU-084      SK0HS/0    Blido                SM0MPV
EU-089      CR2V       Flores               HB9CRV
EU-091      IQ7AF/p    Capezzone            IQ7AF
EU-091      IQ7IA      Pedagne              IQ7IA
EU-092      GA1J       Tanera Mor           MM0BQI
EU-099      MJ8C       Les Minquiers        G4DFI
EU-107      TM1BIG     La Petite            F4FET
EU-110      9A3R/p     Sveti Nikola         9A4WY
EU-114      MU0HTJ     Guernsey             2E0SQL
EU-115      EI7M       Ireland              EI6HB
EU-120      G4ALE/p    Wight                G3VYI
EU-120      G7N        Wight                bureau
EU-121      EJ1C       Clear                EI2KA
EU-121      EJ3Z       Inishbofin           EI6GGB
EU-121      EJ5KF      Bere                 EI5KF
EU-123      GM0FGI     Bute                 GM0FGI
EU-123      MM3T       Bute                    -
EU-124      GW6W       Holy                 GW0LIS
EU-124      GW7O       Holy                 GW3SQX
EU-124      GW8K       Flatholm             MW0DHF
EU-127      DR0F       Neuwerk              bureau
EU-128      DG5LAC/p   Fehmarn              DG5LAC
EU-128      DL5XAT/p   Fehmarn              DL5XAT
EU-129      DL0KWH/p   Usedom               DL0KWH
EU-129      DL1WA/p    Usedom               DL1WA
EU-130      IV3/DF8DX  Grado                DF8DX
EU-132      SN0RX      Wolin                SP8RX
EU-132      SN1D       Wolin                SP1RKT
EU-133      RN1CW/p    Kotlin               RN1CW
EU-135      SF2X/p     Ledskar              SM5EFX
EU-136      9A/OM2FY   Krk                  OM2FY
EU-136      9A1RAB     Rab                  9A2EU
EU-140      OH5TS      Kuorsalo             OH5TS
EU-141      LI2MOA     Vardo                LA2MOA
EU-145      CR5CW      Culatra              CT7ACG
EU-146      PF14A      Schouwen-Duiveland   ON4ON
EU-147      R1NU/p     Bol'shoy Kimalishche R1NU
EU-153      RK1OWZ/p   Kumbysh              UA1OMZ
EU-158      SX3AM      Agios Mariani        SV1COX
EU-162      RI1N       Glov                 RT2D
EU-165      IM0/I0PNM  San Pietro           I0PNM
EU-168      TF/G3TXF   Grimsey              G3TXF
EU-170      9A/HA9MDN  Vir                  HA9MDN
EU-170      9A/PA0SON  Pasman               PA0SON
EU-172      5P2I/p     Aro                  OZ1BII
EU-172      OZ/DL8MF   Samso                DL8MF
EU-174      SV8/OK1FFU Thassos              OM2FY
NA-026      N2GC       Long                 N2GC
NA-029      VY2TT      Prince Edward        K6LA
NA-039      KL7RRC     Adak                 N7RO
NA-046      K1VSJ      Martha's Vineyard    K1VSJ
NA-067      W4O        Ocracoke             N4YDU
NA-067      WB8YJF/4   Ocracoke Island      WB8YJF
NA-069      K2RMM/4    Sanibel              DL2RMM
NA-083      K4P        Chincoteague         KS4TL
NA-091      VA7AQ/7                         VA7AQ
NA-091      VE7DP/7                         VE7DP
NA-092      N5T        Mustang              K5HM
NA-099      NP4DX      Puerto Rico          W3HNK
NA-104      V47JA      St. Kitts            W5JON
NA-126      VC1S       Bon Portage          VA1YL
NA-128      CK2I       Ile-aux-Grues        VE2CQ
NA-136      W1Z        Shea/Ram             W1ASB
NA-137      WS1SM      Seguin               W1WMG
NA-143      K5KUA/5    Galveston            K5KUA
NA-148      NE1RD/1    Lovell               NE1RD
NA-160      HQ3W       Cayos Cochinos       KD4POJ
OC-013      E51AND     Rarotonga            E51AND
OC-035      YJ0GA      Efate                ZL3GA
OC-035      YJ0UO                           G4BUO
OC-122      YF1AR/5    Tambelan             N2OO
SA-027      PQ5M       Sao Francisco        PP5BZ
SA-029      ZV1M       Jurubaiba            PY1MT
SA-047      PY5ARP     Mel                  PY5ARP
SA-060      PX8I       Itarana              PY8WW
SA-072      ZY8D       Canarias             PS8AB

                        ===========================
                        *** 4 2 5  D X  N E W S ***
                        ****  GOOD TO KNOW ... ****
                        ===========================
                         Edited by  I1JQJ & IK1ADH
                       Direttore Responsabile  I2VGW

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi