Märkä rantautuminen Zodiacilla Portuquese- saarelle on suoritettu.
Tämän vuoden helmikuussa matkustimme Etelä-Afrikan Durbaniin, joka oli risteilymme alku- että myös päätepiste. Kysymyksessä oli meille aivan uusi italialainen risteilyvarustamo MSC, jossa vietimme kaksi risteilyä peräkanaa, yhteensä kolme viikkoa. Laiva oli nimeltään Sinfonia ja hyttimme oli osuvasti Sibelius-kannella. Suurin yllätyksemme laivalla oli laivaorkesterin puuttuminen, sillä teatterissa tapahtuneissa esityksissä soi nauhoitettu musiikki. Tämä merkittävä rahallinen säästö korvattiin asiakkaille mm normaalia pienemmällä palvelumaksulla sekä minibaarin tuotteita huomattavasti halvemmalla kuin monella muulla varustamolla.
Reitit kulkivat Mosambikin- Madagaskarin- Mauritiuksen ja Reunionin kautta takaisin Durbaniin. Laivamatkaa kertyi yli 10.700 km.
MOSAMBIKIN SAARILLA
Ensimmäinen kohteemme oli Portuquese- niminen saari, joka sijaitsi Maputon lahdella, noin 35 km itään Mosambikin pääkaupungista Maputosta.
Aikoinaan saari toimi portugalilaisten metsästäjien ja kauppiaiden pääpaikkana norsunluun välityksessä.
Laivamme joutui jäämään redille kauaksi rannasta. Kuljetus maihin tapahtui Zodiac- kumiveneillä. Siirtyminen veneisiin oli ongelmallista vallitsevan kovan tuulen johdosta. Veneen kuljettaja ajoi ronskisti vasten aaltoja, jolloin saimme osaksemme vesiryöppyjä. Rannalla pudottauduimme veneestä polveen asti ylettyvään veteen.
INHACAN LOMAKOHDE
Jatkoimme matkaamme vielä pikaveneellä parisen kilometrin päässä sijainneelle noin 6000 asukkaan saarelle (12x7 km ), jossa sijaitsee yksi Mosambikin suosituimmista lomakohteista. Asukkaiden pääasialliset toimeentulot muodostuvat turismista, kalastuksesta ja maanviljelystä. Saarelle pääsee myös lautalla ja lentäen Maputosta.
Turisteille on tarjolla kaikkia mahdollisia vesiaktiviteetteja. Intian valtameressä uiskentelevat niin valaat, delfiinit kuin merikilpikonnat. Saarella voi myös bongata lintuja, joita on noin 300 eri lajia, joiden elämää voi seurata myös merkityillä vaellusreiteillä. (
Rannasta lähdimme seuraamaan polkua, joka kulki minulle tuntemattomien korkeiden puiden lehvistöjen alla ja oli suorastaan hyvää tuuria, ettemme saaneet osumia oksilla istuneiden eksoottisten lintujen " pommeista ".
Kylän keskustaan saavuttuamme,oli lämpötila jo noussut yli 30 C . Onneksi paikallnen olutbaari tarjosi sekä suojaa polttavalta auringolta että janoisille virvokkeita. Tiesin jo etukäteen, että paikallinen Manica-olut tulisi maistumaan, enkä ollut siinä väärässä. Myyjä teki kauppaa jykevien rautasäleikköjen takaa. Maksuksi kelpasi myös naapurimaan Etelä-Afrikan randit. Kylään tutustumisen jälkeen palasimme takaisin naapurisaarelle, jonne laivayhtiö oli kattanut buffet lounaan, johon oli nähty melkoisesti työtä roudaamalla kaikki tarvittavat ruuat ja välineet laivasta. (
Lisää valokuvia saarista:
Kirjallisuutta
Mikäli lukijalla on tilaisuus käydä kotipaikkansa kirjastossa, niin suosittelen lainaamaan Ritva Parviaisen kirjoittaman " Hanki oma elämä"- kirjan, joka kertoo järkyttävän tosikertomuksen 16 vuotta kestäneestä brutaalisesta sodasta ja arkielämän vaarallisuudesta. Kirjassa kerrotaan tapahtumista 25 vuoden ajanjaksolla.
Kunnantalo.
Tanssiesitys paikalliseen tyyliin. Taustalla näkyvä saari on nimeltään Inhaca, jossa sijaitsee Pestanan lomakeskus.
Keskipäivän kuumuudessa maistui huurteinen autuaalta. Huomaa vahvat kalterit turvallisuuden takaajana.
Tyylikkäitä naisten hattuja tarjolla.
Inhaca- saaren keskustaa siestan aikaan.
Matkamuistoja tarjolla.
Teksti ja kuvat
Aatto, oh6pn@sral.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti