Oma blogiluettelo

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Syksyn tapahtumarikkaan ajanjakson alku Willis VK9WA äänessä


Sieltä se idästä nousee

Sisälmys:

Willis Isl. VK9WA äänessä
Tulossa
- PU0R/PU0FDN Iota ja samalla Fernando de Noronha Isl.
- Reunion Isl. FR/OH2YL
Viitosten Syysottelu 2015 lokit Claimed tulokset
Kotimaan kilpailut ja nettiloki pakko


Willis Isl. VK9WA äänessä

H-hetki oli lauantaina iltapäivällä paikallista aikaa ääneen lupauksen mukaan, siellä rakennettiin asemia koko päivän, ja paikallisen auringonlaskun jälkeen vihjeitä alkoi tulla. Ensin 40m ssb, sitten 30m, 20m ssb 17m cw, kaikki tuli hyvin, paitsi 20m ssb oli minusta nihkeä. 40m ssb kuuntelin pitkään ja lähestettyessä paikallista auringonlaskua signaali vain nousi S9, kuten oli odotettavissa ja pääsin kuittaamaan ensimmäisen modepuutteen. 

Sanoisin sitä jopa helpoksi kun kysymys oli ssb yhteydestä, ja operaation alkutunneista. Näin minulle on käynyt harvoin, kun vielä oli kysymys ssb modesta, cw on vielä joskus onnistunut näin helposti vastaavassa tilanteessa.Tästä innostuneena Lottosin, mutta sielä ei tullut voittoa :)

http://vk9wa.com/

Tulossa

PU0R/PU0FDN Iota ja  samalla Fernando de Noronha isl

#3rd Most Wanted IOTA Group in South America

Tämä kahden henkilön operaation kärsi pahan takaiskun, joista toinen jäljellä jäänyt on vasta luvan saanut, jolla ei pileuppi kokemusta olenkaan. Saattaapi käydä, ettei yhteyttä synny, jos edes kuulee. Tyypillinen kokelasbandi 10m ssb ja tehot kokelasluokkaa, ei täällä edes pihise. Täytyy sunnuntaina olla kuitenkin kuulolla.

http://www.py7rp.com/rocas2015/

Tulossa

Reunion Isl. FR/OH2YL DX-pedition 
Date: November 22th to December 1st 2015
Bands: 10m–160m
Mode: CW


http://www.froh2yl.com/

Viitosten Syysottelu 2015 lokit ja 14.11.2015 päivän tulokset

Lokien palautusaikaa on vielä 15.11.2015 saakka.

http://ua9qcq.com/en/resultdb.php?lang=en


Kotimaan kilpailut ja nettiloki pakko

Nyt käsittääkseni ensimmäinen kerta oli Viitosten Syysottelussa 2015 tilanne jossa noudatettiin käytäntöä jossa ei  järjestäjän toimesta käsitelty paperilokia, siihen muotoon että ne olisi voitu syötää tarkastusohjelmaan. Siis paperilokia ei otettu edes vastaan.

Mielenkiinnolla odotan järjestäjien saamaa palautetta asiasta. Ymmärrän täysin järjestävän kerhon työmäärän olennaisen tästä UA9QCQ tarkastusohjelman käytöstä saavutetut edut. Sekä kilpailijoiden palveluna nopeus saada tulokset valmiiksi ja claimed tulosten vaikka päivittäinen seuranta. 

Olen vuosien varrella ollut tiukasti mukana monissa kotimaankisojen järjestelyissä, jossa usein painitaan ainakin pienissä kerhoissa resussien äärirajoilla. Ja osa kerhoista on varmaan jäänyt pois Viitosten Syysottelun vuosittaisesta järjestämiskierrosta juuri tästä syystä, vapaaehtoisia ei ole kerhosta löytynyt. Joten tämä UA9QCQ palvelulla on käyttöä, mutta miten saadaan kilpailijat opetettua tähän itsepalveluun muotoon. Ja siinä on avain asemassa saada erilaiset kisa- ja lokiohjelmat oikeaan cabrillo formaattiin, joka sopii tarkastusohjelmalle. Onneksi on löytynyt rautalankaohjeita tähänkin.

Mutta perimmäinen ajatus takaraivossa on kysymys, olemmeko tiputtaneet osan mahdollisista kisailijoista pois, tällä paperiloki ei kelpaa menettelyllä?

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

 

maanantai 9. marraskuuta 2015

Harvinaista IOTAa ja muita tulevia DXCC maita



Vähän on ollut sumuisia päiviä

Äänessä 3W3MD

on ollut seurannassa

Koska osalla ryhmästä on pyrkimys mennä AS-162 ryhmää aktivoimaa, joka minulle kelpaisi uutena. Nyt kuitenkin asemasta annetaan vihjeitä / P merkinällä jossa ilmoitus AS-162 on mukana.
Tulkintani mukaan jos sitä / P ei ole, niin tämä ryhmä ei ole AS-162. Joten koko aseman kutsu on syytä kuunnella huolella ja antaa vihje vasta senjälkeen, ei monistamalla edellistä vihjettä.

Some members of the team will be active from Cham Island (IOTA AS-162) as 3W3MD/P.

http://dxnews.com/3w3md-vietnam/

Näyttää ettei ilmoitetut päivämäärät pidä paikkaansa, joten kannattaa edelleen seurata. 

Tulossa

Fernando de Noronha PY0F ja samalla SA-038

Tässä kaksikärpästä yhdellä yhteydellä, molemmilla kohteilla on kysyntää.Toivottavasti 100w solarpoweria riittää, sekä 1/4 aallon kepit antaa hyvän signaalin. Operointi taidot nousee suureenosaan, tässä operaatiossa, molemmissa päissä. Lähete lajeista ei mainita mitään?

PY0R/PY7RP & PU0R/PU0FDN will be on the air from Atol das Rocas – IOTA SA-038 between 15 to 21 November. This is a rare IOTA DXpedition and also valid as PY0F DXCC for ARRL awards. The last operation was in 1992 and now it places the 3rd position in the most wanted IOTA groups in SA. The actual dates are estimates only since the operation depends on sea conditions. Operations will be *NOT* full time due to other activities during our stay.

As the demand is pretty high, our effort will be to provide the 1st QSO to as many stations as we can. To achieve that, we will focus on 40m, 20m, 15m and only the 1st QSO with each station will be confirmed by QSL card. Club Log will manage the OQRS as soon as the DXpedition finishes and the “Leadership score board” feature will be not available for the same reason above.
Due to eletrical power limitations we will run low power (100w) from an IC-7000 and monoband verticals over the salt-water. Due to high costs involved, donations are much appreciated.
QSL via Direct or OQRS/Clublog (No Bureau cards).
Check for more information here

http://www.dx-world.net/py0r-py7rp-pu0r-pu0fdn-atol-das-rocas-sa-038/

Willis Isl. VK9WA

14.11.201523.11.2015VK9W Middle Island (OC-007) by Rob/N7QT, Jared/N7SMI, Sandro/VE7NY, Adam/K7EDX and others

Löytyi häiritsevä keittiötyöväline, sauvasekoitin

Bulletiinia yritin kuunnella 3685, ei mitään pyörittelin muillakin bandeilla, myös 40m yritin bulletiini asemaa kuunnella. Vasta 10 viimmeistä minuuttia nosti OH6SRAL aseman luettavaksi täällä 3685. Yllättätten bandille ilmestyi s9 purina, otin kuulokkeet pois, niin keittiöstä, alakerrasta kuului sauvasekoitajam ääni. Nopea stekkaus muille bandeille tulos, kaikilla bandeilla 160 - 20 m oli sama purina kun sauvasekoittaja oli käytössä. Kumma kyllä 15, 12 ja 10 m en havainnut mitään merkittävää purina joka olisi poikennut normaalista bandin pohjakohinasta. No onneksi ei kuohukermaa vispata meillä täysipäiväisesti.

Yritin kuunnella myös  21195 suomi poikia Arubalta, ei kuulunut kuin Pekka OH1TV ja Timo OH1NX auroran sotkemalla ssb  signaalilla, tuli tänne Aruban suunnasta ja ilmoitettuun skedi aikana. 

Pekan OH1TV sivuilla todella kannattaa käydä, jo ne 60 projektia joita hän on dokumentoinnut, kaikkien luettavaksi kuvineen - hienoa !

http://www.kolumbus.fi/pekka.ketonen/

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

perjantai 6. marraskuuta 2015

OH90IARU äänessä - ja Willis VK9WA tulossa


1.12.2013 oli Mustikan varvut saaneet lumipeitettä
 
 
Sisälmys:
 
OH90IARU äänessä, CCF jäsenkirje
Monthly DX Report 01.11.2015 - 30.11.2015
Most Wanted listauksen merkittävämmät muutokset
 
 
4.11.2015 CCF Jäsenkirjeessä
OH90IARU QRV
 
Suomen Radioamatööriliitto r.y. mukaan IARU:n Juhlavuoden kusoiluun.
Kansainvälinen Radioamatööriunioni, IARU, täyttää 90 vuotta.
Kansalliset liitot aktivoivat erikoiskutsulla bandeja vuoden 2015 loppuun saakka.
SRAL:n kutsu on OH90IARU.
Bandit ovat 160m - 70cm ja modet CW, SSB, RTTY ja muut digimodet.

 Operointivuoroja jakavat sähköpostitse Jorma OH2KI ( jorma.saloranta at kolumbus.fi jorma.saloranta at kolumbus.fi
> ) ja Jouko OH1RX  ( oh1rx at sral.fi  oh1rx at sral.fi>).
Kerro aika (mieluiten 8h jakso  00z-08z, 08z-16z, 16z-00z), ja mode/modet ja bandit, jotka varaat workkimiseen.
Tarvitset lokiohjelman (N1MM, win-test, DX4Win tms.), joka tuottaa ADIF-muotoisen lokin.
Tarkemmat workkimisohjeet saa Jormalta tai Joukolta paluupostina QRV-vuoroa vahvistettaessa.
Lokit lähettää kukin workkija suoraan Jarille/OH1BOI  oh90iaru at sral.fi oh90iaru at sral.fi> ADIF-muotoisina heti oman vuoron päättymisen jälkeen.

Toivomme, että mahdollisimman moni liiton jäsen tulisi workkimaan ja nauttimaan pileupeista.
Syksyn kilpailuissa on OH90IARU myös käytettävissä.
Varaukset Joukolle OH1RX ( oh1rx at sral.fi  mailto:oh1rx at sral.fi)
 QSL:t LoTW. Paperi-QSL:t (via buro ja direktit ) hoitaa Miika/OH2BAD.
IARU:n erikoisawardin ehdot, lataus ja lokitarkistus löytyvät sivulta http://iaru90.hamlogs.net ; http://iaru90.hamlogs.net/
Awardiasioissa avustaa Jari OH1BOI oh1boi at sral.fi oh1boi at sral.fi>
 
OH90IARU Team Finland; Jorma/OH2KI, Miika/OH2BAD, Olli/OH0XX, Jari/OH1BOI ja Jouko/OH1RX toivottavat kaikille mukavia kusoiluja juhlavuoden merkeissä

Monthly DX Report 01.11.2015 - 30.11.2015

14.11.201523.11.2015VK9W Middle Island (OC-007) by Rob/N7QT, Jared/N7SMI, Sandro/VE7NY, Adam/K7EDX and others
 
 
 

Tässä Most Wanted listauksessa ehkä merkittävin muutos on tapahtunut siellä tyvessä, sijalla 340, ei ole enään Italia nyt siellä perää pitää.
 
340.K    UNITED STATES OF AMERICA
 


Marraskuisia luontohavaintoja,  osin erikoisia

Lämmin ja aurinkoinen ilma oli houkutellut marraskuun alussa Rantakäärmeen poikasen hiekkatielle, jossa joutunut auton yliajamaksi. Yleensä olen elo- syyskuussa tämän kokoisen Rantakäärmeen nähnyt, en koskaan marraskuussa.Havainnon tein postinhakumatkalla, joten havainto ei olut vuorokautta vanhempi.

Vedenpinta edelleen alhaalla, kuiva on ollut syksy,osasyyllinen varmasti Siikakosken voimalaitoksen pato. Vuohijärven pintaa nostetaan maksimikorkeuteen, talveksi pitää olla juoksutettavaa ja meillä sähköä.

Sekä on vedetty yli 100 vuotta järvenpohjassa olleita runkoja  2 kpl maalle ja pätkitty, kirvestä odottavat rantapenkalla. Olettamus puiden iän arviosta johtuu tapahtumasta joka johti perustuu aikanaan järvestä johtavaa jokeen tehtiin 1900 luvun alussa mylly ja sen yhteyteen tehtiin pato. Joka nosti Sonnanjärven pintaa reilusti ja silloisia rantapuita joutui vedenalla ja kaatuivat rantaveteen. Niitä on aikojen saatossa nostettu useita tuosta rannasta. Nyt vain vedenpinta oli 42 numeroiselle saappaan varren pituudelle sopiva, puiden rannalle vetämiseen taljoilla sopiva. Ja niiden päällä ollut kevytlaituri, oli nostettu talviasetuksille. Se toinen runko joka oli siellä saappaan maksimi syvyydessä, oli niin tiukkaa mäntyä että tervaksista ja pihkan hajuista purua tuli sahatessa.

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 45 BHUTAN (A5)


Punakhan Dzong on näyttävä linnoitus Pho- ja Mo- jokien risteyksessä.
 

Lento New Delhistä Drukairin (Royal Bhutan Airlines) Airbus A319-koneella oli mieliinpainuva, sillä ikkunoista avautuivat upeat Himalajan vuoret, mukaanlukien maailman korkein vuori Mt. Everest 8848 metrin
korkeudellaan. (vihje: varaa ikkunapaikka koneen vasemmalta puolelta)
Laskeutumimen Bhutanin kansainväliselle Peron lentokentälle, joka sijaitsee viisi kilometriä korkeiden vuorten välissä syvällä laakson pohjalla, oli lentokapteenin taidon näyte, Vain muutama vuosi sitten vain harvoilla ohjaajilla oli pätevyys laskeutua kyseiselle kentälle. Sumuisella tai pilvisellä säällä laskeutuminen kentälle on kokonaan kielletty, koska kentällä ei ole mittarilentolaitteita.
 
Ukkoslohikäärmeen maa.
 
Bhutan (Druk Yul) on kuningaskunta Himalajan etelärinteellä ja on kooltaan hieman Viroa pienempi. Vuonna 2008 tapahtui maassa hallintouudistus, jolloin Bhutan sai perustuslain, pääministerin, hallituksen ja parlamentin.
Pohjoisrajalta alkaa Kiinalle kuuluva Tiibet. Maan nykyinen pääkaupunki (vuodesta 1961) on Thimphu 2320 metrin korkeudessa, joka aiheutti tottumattomalle painajaisunia. Maasto on lähes 86 % puiden peittämää vuoristoa, joiden lomassa polveilee laaksoja ja niittyjä.
Maa avautui ulkomaalaisille niinkin myöhään kuin 1974, ja otti maailman viimeisenä valtiona television käyttöön.
 
Rajoituksia turistien määrässä
 
Maan hallitus rajoittaa turistien määrää asettamalla 250 usd päivämaksun jokaiselle tulijalle. Summa sisältää valtiolle maksettavan veron 70 usd ja loput kattaa hotellin täysihoidolla sekä paikallisen oppaan että autonkuljettajan palvelut. Tarjolla on lisämaksusta useita erikoismatkoja, kuten valokuvaus-, lintujen bongaus-, koskenlasku- ja kalastusretkiä. Jokaisella turistilla on oltava tietty paketti, koska yksin matkustaminen ei ole mahdollista.
 
Kehnot maantiet.
 
Kiertomatkamme reitti oli yllättävän lyhyt, välimatkojen ollessa 54-71 km pitkiä, mutta ajoaika kesti kuitenkin jopa kolme tuntia. Varsinkin tieosuus pääkaupungista Punakhaan oli äärinmäisen surkeassa kunnossa, sillä tiellä liikkui kymmeniä maansiirtoajoneuvoja leventämässä vuoren rinteeseen louhittua tietä.
 
Kipuaminen kohti Tiikerinpesää.
 
Bhutanin matkalla on huomioitava kävellen suoritettavat tutustumisretket. Yksi tälläinen kohde on Parossa 3120 metrin korkeudella sijaitseva Taktshangin eli Tiikerinpesän luostari.
Rakennus on vuodelta 1692 ja on yksi maan suosituimmista vierailukohteista. Vaikka lähtöpiste kipuamiselle on yli kahden km korkeudessa, niin silti jäi vaivaloista kävelyä vielä 900 metriä Paron laakson yläpuolelle. Ryhmästämme vain kaksi kuudesta selviytyi urakasta. Itse jäin puolivälissä olevalle taukopaikalle nauttimaan tarjotusta teestä. Alas tullessani tunsin jalkojeni tärisevän rasituksesta. http://parotaktsang.org
 
Hedelmällisyyden vertauskuva
 
Lähellä Punahkan kaupunkia sijatsevassa kylässä koimme hämmentävän kokemuksen paikallisesta kulttuurista, sillä  talojen seiniin oli piirretty suurikokoisia falloksen kuvia. Niitä oli myös puusta veistettyinä matkamuistomyymälöissä sekä myös kujilla lasten kauppaamina. Asukkailla on uskomus että fallos toimii hedelmällisyyden vertauskuvana sekä pahojen henkien karkottajana.
 
Kulttuurikohteita
 
Matkamme Bhutaniin tapahtui lokakuussa 2015 ja matkanjärjestäjänä oli Mandala travel ja matkanjohtajana toimi firman toiminnanjohtaja. Matkan tutustumiskohteet olivat Dzongit eli linnoitukset, luostarit, uskonnolliset rakennukset ja monumentit. Linnoitukset ovat upeita rakennuksia, joissa toimitetaan niin hengelliset kuin hallinnollisetkin asiat, kuten oikeusistunnot.
 
Matka antoi erinomaisen tuntuman tiibetinbuddhalaisuuteen perustuvaan kulttuuriin. Saimme nähdä ja kokea yhden maailman harvinaisimmista matkakohteista.
 
 
 
Tässä osoitteessa tämänhetkinen käytyjen maiden lista; http://www.dxfc.org/index.php?categoryid=6&callsign=OH6PN




Sain miellyttävän tehtävän tuttavaltani viedä viemisiä Bhutaniin. Tapaaminen Thimphussa  hotelli Kisassa oli muistiin jäävä tapahtuma
 
 
 
 
Bhutanin lapset eivät anele rahaa eikä kyniä. 
 
 
  
 
Talojen seiniin oli piirretty hedelmällisyyden vertauskuva. 
 



Rukousmylly Himalajalla. Takana häämöttää Tiikerinpesä-luostari. 
 
 
Omakotitaloja rinteessä.
 
 
 
Tässä risteyksessä oli aijemmin liikennevalot, mutta ne jouduttiin poistamaan, sillä asukkaat piti niitä liian tunteettomina. 
 
 
Bhutanin kansalliseläin on takini eli härkägemssi, joka voi painaa jopa 350 kg. 
 
 
Riisinjyvän irrottaminen tapahtuu vanhan perinteen mukaisesti. 
 
 
 
73, Pertti OH5TQ
 
 



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kansainvälisten kilpailujen järjestäjien vastuu?


Tulevaa jääpeitettä odottaen, tässä järven jään laajenemista sopivissa kevät olosuhteissa

Sisälmys:

Tämä vihje pysäytti minut täydellisesti, Multi Mode Contest
Kuviteltu visio
En ole mikään kilpailujen vastustaja
3W3MD Iota AS-162 äänessä


DX de R9FN:       7019.2  RM1T         CW Russian WW MultiMode Contes 0459Z LO78

Tämä vihje pysäytti minut täydellisesti, Multi Mode Contest?

Kisassa hyväksynyt lähetelajit ovat CW, BPSK63, RTTY45, SSB. Tämä ei ole vain  Venäjän sisäinen kisa, kaikki kelpaa.

 http://www.rdrclub.ru/russian-ww-multimode-contest/159-rus-ww-multimode-contest


Mikä tässä nyt on ihmeellistä, juuri tuo Multi Mode contestin säännöt jossa mainitaan lähetelajit CW, BPSK63, RTTY45, SSB.

Kuviteltu visio

Mikä vastaanotto olisikaan jos CQ WW HF kisan kaikki osat cw, ssb ja rytty pidettäisi samana viikonloppuna, noin satatuhatta asema olisi samaan aikana äänessä. Siinä ei 10,15, 20, 40, 80 tai 160 m bandeilla muulle liikenteelle ei olisi tilaa, ne kaksi vuorokautta kisa bandit olisi varattuja käytännössä kilpailuliikenteelle. Tietysti HF-bandeista 12,17 ja 30 m olisi vapaata. Voin kuvitella sitä revittyjen pelihousujen määrää ja älämälöä sähköposti listoilla - aiheestakin.

The organizer of contest is the Russian Digital Radio Club. Ei ehkä ole miettinyt sääntöjen kokonais merkitystä kansainvälisellä tasolla, jos kisan osanottomäärä kasvaa olennaisesti. Käsittäkseni nyt vielä sitä varaa ei ole, periatteessa kyllä. Ymärrän hyvin huolensa digimoden aktiviteetin nostamisesta, osana kilpailu kartaa.  Ja löydä useita kisakärpäsen puremia laajentamalla lähetelajeja, samaan kisaan.

Kansainvälisten kisojen järjestäjillä on erityinen vastuu, kisan sovittamisessa harrasteemme kokonaisuuteen, kaikki ei työskentele kisoja, osa suorastaan vastustaa niitä. Ja heille tämä malli on suorastaan paniikki nappula jota on helppo painaa ja käynnistää vastaisku kaikkia kilpailuja kohtaan.

Kisalle on olemassa selvä jatkosuunnitelma, tietysti on eri asia millaisin säännöin.

Schedule RUS-WW-MM in 2016-2020:
2016 - on April, 30th and on May, 1st
2017 - on September, 30th and on October, 1st
2018 - on March, 31st and on April, 1st
2019 - on November, 30th and on December, 1st
2020 - on February, 29th and on March, 1st

En ole mikään kilpailujen vastustaja

Pikemmin suosittelen sujuvan liikenteen opettelemiseen niihin osallistumista. Siinä selviää kantapään kautta, miten toimitaan sujuvassa kisaliikenteessä, vaikka vain kuuntelemalla sitä. Sama osaaminen palvelee erittäin hyvin dx-asemien työskentelyssä, jossa sujuvan liikenteen harjoittelu joskus ottaa kanssa kutsujien hermoon ja pahimmillaan estää sujuvan työskentelyn.

Minulle uusi IOTA saariryhmä AS-162

 21295.5  3W3MD        1-Nov-2015 0608Z  Tnx UP 5-10                 -SP3HLM-

http://www.dx-world.net/3w3md-da-nang-vietnam/


73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi
 

lauantai 31. lokakuuta 2015

DX-asemia ja Viitosten Syysottelu su 8.11.2015


Sisälmys

80m CW:llä usein aamuisin
- ZD7W 2.11.2015 saakka
Viitosten Syysottelu  su 8.11.2015

CQ WW SSB 2015 osa on ohi, hyvä tarjonta jatkuu, 80m aamuisin paikallista aikaa, kelipiikki on paikallisen auringon nousun aikana ja vähän ennen.
Keskiviikko aamuna ZD7W oli 3501

https://www.qrz.com/db/ZD7W

Kutsu Viitosten Syysotteluun su 8.11.2015

Kilpailun järjestäjänä Saimaan Viitoset ry., OH5AB

Kilpailuaika ja jaksot su 8.11.2015: SSB:  1. jakso:  07:00-07:59 UTC,  2. jakso: 08:00-08:59 UTC (1. jakso: 09:00-09:59 SA     2. jakso: 10:00-10:59 SA) CW: 1. jakso   10:00-10:59 UTC,  2. jakso: 11:00-11:59 UTC (1. jakso: 12:00-12:59 SA    2. jakso: 13:00-13:59 SA) RTTY: 13:00-13:59 UTC (15:00-15:59 SA)

Taajuusalueet: SSB: 3600-3750 kHz, 7060-7140 kHz CW: 3510-3550 kHz, 7010-7040 kHz RTTY: 3580-3600 kHz, 7040-7060 kHz

Kilpailusarjat: Kaikissa osakilpailuissa luokat: (suluissa cabrilloon tuleva tieto) - Yleisluokka yli 100W (SINGLE-OP HIGH) - Yleisluokka max. 100W (SINGLE-OP LOW) - QRP max. 5 W (SINGLE-OP QRP) - Perusluokka (SINGLE-OP NOVICE-TECH) - Multi/Multi/kerholuokka (MULTI-OP)

Multi/Multi-luokassa saa olla yksi TX/bandi, operaattoreiden määrää ei ole rajoitettu. Asemien tulee sijaita samassa QTH:ssa (=samassa osoitteessa). Viitosten Syysottelu on osakilpailu kotimaan HF-kilpailuiden SM-sarjaa. Lokit, joiden lähettäjä ei ole ilmoittanut kilpailusarjaansa, käsitellään tarkastuslokeina.

Sanoma:
RS(T) + juokseva numero + maakuntatunnus. Esim. 599 079 PS. Juokseva numero on kolminumeroinen ja tulee aloittaa numerosta 001 modettain.
Yhteyspisteet: Jokaisesta täydellisestä yhteydestä saa 2 pistettä, edellyttäen että vasta-asema on lähettänyt lokin. Saman vasta-aseman voi työskennellä kerran kunkin jakson aikana kummallakin taajuusalueella. Siis saman vasta-aseman voi työskennellä yhteensä 4 kertaa SSB:llä ja CW:llä ja 2 kertaa RTTY:llä.
Jos sanomassa on yksi tai useampia virheitä, yhteyden arvo on 1 pistettä. Virhe kutsumerkissä mitätöi yhteyden. Yhteydestä vasta-asemaan, joka ei ole lähettänyt lokiaan, saa pisteet ja mahdolliset kertoimet, edellytyksellä, että asema löytyy vähintään kuudesta (6) eri lokista ao. modella.

Kertoimina ovat maakunnat (pois lukien oma) taajuusalueittain: AL Ahvenanmaa EK Etelä-Karjala EP Etelä-Pohjanmaa ES Etelä-Savo KE Keski-Suomi  KL Kymenlaakso KP Keski-Pohjanmaa  KT Kanta-Häme KU Kainuu LA Lappi  PH Päijät-Häme PK Pohjois-Karjala PM Pirkanmaa PO Pohjanmaa PP Pohjois-Pohjanmaa PS Pohjois-Savo SA Satakunta UU Uusimaa VA Varsinais-Suomi

Tulos:
Lopullinen tulos on yhteyspisteet x kertoimet. UA9QCQ ohjelma laskee pisteet ja tulokset tulevat sivustolle kohtaan "Results". 

Yleistä:
Yhteyksien tarkistaminen ja lokien korjailu vasta-asemien kanssa kilpailun ulkopuolella on kielletty. Kilpailusuoritus voidaan hylätä sääntöjen vastaisen toiminnan, epäurheilijamaisen käytöksen, tiettyjen asemien suosimisen, tahallisen häirinnän, lokien vilpillisen manipuloinnin tms. seikan takia. Lopullisista tuloksista vastaa kilpailun järjestäjä.

Palkinnot:
Kunniakirjoja
Lokit:
Viikon sisällä kisasta (15.11.2015 mennessä): www.ua9qcq.com robotin kautta.

Paperilokeja ei oteta vastaan kilpailussa.

Jos olet käyttänyt paperilokia kilpailussa, voit syöttää sen Riston, OH3UU, tekemään ohjelmaan, joka tekee kisalokisi suoraan Cabrillomuotoon. Ohjelma löytyy osoitteesta: http://www.oh3uu.fi/ ja sieltä uuOH-Cabrillo ohjelma. Tämän jälkeen voit sitten uploadata lokisi www.ua9qcq.com robotille.
Jos et halua ladata tietokoneellesi ohjelmaa, voit myös käyttää WA7BNM tekemää web-pohjaista lokintekoohjelmaa. Ohjeet sen tekemiseen löydät suomeksi linkistä: http://oh3ac.fi/WA7BHM%20Cabrillo-ohje.pdf

Lisäohjeita:
Lokit menevät Sainion ja Kesäkisan tapaan Cabrillo-lokitiedostoina www.ua9qcq.com-palvelua käyttäen. Kuten sactest.net:ssä lokit uploadataan kilpailijan toimesta. Tiedoston nimellä ei systeemissä ole väliä, joskaan ääkkösiä ja öökkösiä se ei saa sisältää. Sen sijaan lokin sisällön on oltava kunnossa. Robotti herjaa tai vaatii valitsemaan listalta tai pyytää korjaamaan. Mikäli lokiisi meni jokin virhe, pystyt lähettämään sen uudelleen ja aikaisempi tiedosto korvautuu uudella. Saman tien onkin sitten mahdollista katsoa raakatuloksia: ”Claimed scores.”

Pari perusohjetta lokisoftien käyttöön: Valitse kilpailuun kisasoftastasi säännöt NRAU-Baltic (tai NRAU N1MM:ssä). Mikäli olet asettanut alkutiedot oikein, kisan jälkeen ottamassasi Cabrillossa ei ole paljon korjattavaa. - N1MM:ssä valitaan tiedot kisaa avattaessa ”New log in database.” - TR4W antaa valita sekä alussa, että uudestaan kisan jälkeen Cabrilloa luotaessa. - Wintestissä kisa ja luokka otetaan alkuikkunasta ja kisan jälkeen Cabrillo syntyy ”File-> Create log files” jne.
Lokin jättäminen tapahtuu menemällä www.ua9qcq.com-> Logs->Web interface. Sitten oma e-mail osoite ruutuun. Paina ”Selaa” tai ”Browse” ja hae koneeltasi lokitiedosto ja paina vielä ”Upload log”. Sen jälkeen loki onkin robotilla ja seuraat vaan ohjeita.

http://www.sral.fi/kilpailut/hf-kalenteri.html


73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi
sp toistaiseksi näyttää toimivan, viitaten ham-sauna postituslistaan
 

maanantai 26. lokakuuta 2015

Muitakin aktiviteettia oli viikonloppuna kuin CQ WW SSB osa

Sisälmys:

4U70UN Oli viikonloppuna äänessä
VK9WA Willis Isl. tulossa 14-23.11.2015
Linkki: OH3AC kerhokirjeet

4U70UN oli viikonloppuna äänessä

Lauantaina ja sunnuntaina kello 1500 - 22.00 gmt oli ilmoittettu, minun kiinnostukseni rajoitui vain 12m bandille jota sunnuntai iltasella kuulostelin ahkerasti. Myös 17m ssb oli hyvä signaali, samoin 15m cw:llä oli hyvä signaali. Kello 1550 gmt asema ilmestyi 12m  cw:lle hyvällä signaalilla ja oli helposti työskenneltävissä. Ajankohta oli sopivat tuohon suuntaan oli kelipiikki useilla bandeilla, sen huomasin hyvästä signaalista. Muistan joskun aikanaan kun OH-poikia oli siellä työskentelemässä, oli signaali todella surkea. Jos ei siellä ollut OH-poikia olisi yhteyden saaminen ollut lähes mahdoton. Tämä tapahtui ennen sitä suurta hiljaisuus kautta joka asemalla oli.

Miksi tämä YK asema saan näin suuren huomion, se on oma dxcc awardissa oma maa.

4U1UN majakka näytti olleen aktiivinen siinä NCDXF ketjussa, jo muutaman päivän koska skimmerit oli sitä kuulleet.

http://www.dx-world.net/4u70un-u-n-headquarters/
https://secure.clublog.org/logsearch/4U70UN
http://www.ncdxf.org/beacon/intro.html
http://www.voacap.com/skimmer/

Willis Island DXpedition 2015, VK9WA 14-23.11.2015
 
An international team will activate amateur radio DXpedition station VK9WA from Willis Islets November 14-23, 2015. Willis Island is #32 on the Club Log most wanted entities list and has not had a significant activation since 2008.
We will operate from Middle Islet. The island is 450km off the Eastern Australia coast and is only 4 acres in size. We will operate 160-10 meters on SSB, CW, and RTTY. Our primary focus will be providing all time new contacts with this highly demanded, rarely activated entity with an emphasis on difficult paths - primarily US East Coast, Europe, and Africa.

How To Work Us

We will:
 
  • Utilize propagation to give everyone a fair chance and will call regularly for those on difficult paths.
  • Maximize opportunity on optimal bands - primarily 40, 20, and 15 meters.
  • Only operate split (generally up 1+ on CW and RTTY and up 5+ on SSB).
  • Sign "VK9WA" and communicate instructions and our intentions frequently.
  • Persist with a caller until they are in the log or no longer workable.
  • Not work out-of-turn callers.
  • Upload our log to Club Log at least daily (contingent on satellite internet access).

We expect you to:

  • Follow the DX Code of Conduct.
    NEVER transmit on our transmit frequency. We will only be operating split (listening on a frequency different than our transmit frequency).
  • Listen to us. We will give you instructions on where to listen and any geographic regions we are calling ("EU only", "NA", etc.) regularly.
  • Only call us if you can hear us. This is a ten day operation. Please be patient. We'll do our best to give you a good shot at logging us.
  • Send or say your call sign once (maybe twice on RTTY), then listen for a reply.
  • Never call out of turn. If we ask for "EU", do not call us if you're in Japan. If we ask for the "W4", do not respond if your callsign begins with "N6", etc.
Korostus allekirjoittaneen


Linkki

OH3AC Kaikki kerhokirjeet löytyy osoitteesta. Kannattaa varata aikaa kun tänne sukeltaa. :)

http://www.oh3ac.fi/Kerhokirjeet%202014a.html

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi