Oma blogiluettelo

tiistai 21. heinäkuuta 2015

TI9/RA9USU Cocos-Island


Eräänä sateisena päivä kävin tervehtimässä Kimolassa erittäin vanhaa Metsä Lehmusta, tyvestä ei kahden aikuisen kädet riittäneet ympärille, kolme aikuista olisi pitänyt olla.

Sisälmys:

TI9/RA9USU Cocos-Island
QRM Tehtailijat myöhässä
DJ6SI retket

Tyypilliseen tapaani aloitin tiistai aamun, konektoitumalla OH2J dx-clusteriin. Siltä vihjataan TI9/RA9USU 40m cw:llä. Siihen aikaan aamusta se suunta on hyvin auki joten bandille ja kuuntelemaan taajuutta. Siellä se mestari sähköttelee sujuvasti, signaali on S7 -9 välillä. EU ja jenkit pääsivät vuorotellen lokiin.

Mitään ennakko ilmoituksia en tästä TI9/RA9USU retkestä ole havainnut. Minua se ei mitenkään haittaa, olen dx-clusterin vakio roikkuja, joten oma moka jos en huomaa mitä hf-bandeilla tapahtuu. Ei Dimitry ole eka kertaa dx-retkellä, kun hänen qrz.com katselee.

http://www.qrz.com/db/RA9USU

QRM ja häiriköinti taajuudella oli aamulla minusta erikoisen vähäistä. Syitä voi olla useita.
EUssa lomakausi meneillään, ennakko mainonta ollut luultavasti vähäistä. Joten QRM tehtailijat eivät ole voineet varautua työvuoroihin, työsopimuksen vaatimissa kahden viikon ennakko ilmoituksen aika ikkunoissa. Tai heillä ei olut ns nolla sopimusta, jolla voidaan kutsua töihin nopealla rytmillä tarvittaessa.Tai QRM tehtailijat eivät säännöllisesti seuraa dx-clusterin infoja, tai eivät ämmärrä TI9 harvinaisuutta.

 Tyyli on kuin Baldurilla DJ6SI aikanaan. Koskaan ei tiedetty mistä mestari tulee ääneen, ja miten pitkään on äänessä,  lähtiessään esimerkisi Afrikan kierrokselle .

http://dj6si.darc.de/


73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

 

maanantai 20. heinäkuuta 2015

H76W kuuntelua, muuten on hiljaista



Hiljaista on DX-rintamalla ollut

Kyllä on ollut qso rintamalla hiljaiseloa koko kesän, vai onko se nyt sitä kylmää ja perinteistä kesää. Erittäin vähän on lokimerkintöjä niin iotaa kuin dxcc maratonissa . Viimeisin lokimerkintä 3B8HC 80m cw:llä, sitä ennen DV1UD/P iota OC-093

H76W Nigaragua iota NA-212

Sunnuntaina putkahti ruudulle H76W joka on NA-212, siellä se pihisi ensin 20m cw:llä ja pienen paussin jälkeen vihje tuli saman bandin ssb. Mutta täältä alkoi jo keli tämän päivän osalta lopullisesti tippua lukemattomiin, norjasta tuli  vielä vihje, kehui signaalia.  Täällä alkoi jo kutsuvien asemien signaalitkin häipyä, menin nukkumaan. Koska dx-infon mukaan asema on aamuisin ja iltaisin äänessä (YN)  paikallista aikaa. Mitään laite tai saarella oloaika infoa en ole mistään löytänyt.

Nyt vain päivystetään bandia 14040, 14260 ja 21030 ilmoitettuita aika ikkunoita.

Maanantaina saatiin tämä vihje
 
21030.1  H76W        20-Jul-2015 1823Z  CW NA-212 now up              -K8GI-
Asemaa ei vain kuulu, upissa kuuluu kutsujia, eteisestä EUsta ja muutama jenkki

https://www.qrz.com/db/H76W

http://www.dx-world.net/h76w-farallones-de-cosiguina-na-212/
 

 
Maanantaina saatiin tämä vihje
 
21030.1  H76W        20-Jul-2015 1823Z  CW NA-212 now up              -K8GI-
Asemaa ei vain kuulu, upissa kuuluu kutsujia, eteisestä EUsta ja muutama jenkki.

 
JH5MXB Japani oli väännettu muotoon KP5MXB Palmyra
 
Sunnuntaina putkahti ruudulla liikettä ja rx-clus ohjelma alkoi sähkötellä, tulehan radioiden äärelle olisi uutta työskenteltävää. Joku oli keksinyt JH5MXB kutsusta eksoottisen version KH5MXB 15m ssb ja sille riitti ilmoittajaa, ja qsosta kiittäjää. Millään ei mennyt perille että aseman kutsu on JH5MXB  eikä KP5MXB joka olisi kyllä ollut tosi harvinainen. Ei siinä humussa yagilla ehditty suuntia. Ainakin täältä OHsta olisi saatu selvä ero tulosuunnasta, KH5 Palmyran ja JH5 Japanin välille.
 
Aika tyypillinen ilmiö kerran väärin annetusta kutsusta, monistetaan lähitunteina kymmeniä vihjeitä, kuuntelematta taajuutta.Tässä tapauksessa oli niin merkittävä virhe, että monella dx-clusterin käyttäjällä tuli hälytykset ruudulle ja ohjelmasta riippuen myös erilaiset äänelliset, korjaajia löytyy nopeasti.
 
73, Pertti OH5TQ
 
 
 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

VOACAP Propagation Planner Revisited!

Keliennuste palvelussa VOACAP Propagation Planner, v2.0 beta koekäytössä
 
[OHDXF] VOACAP Propagation Planner, v2.0 beta koekäytössä

Tein tänään tähän ennustepalveluun ( http://www.voacap.com/planner.html ) merkittäviä käyttöä helpottavia muutoksia. Kun syötetiedot
ovat kohdillaan, niin itse ennusteen laskenta kestää 10-15 sekuntia. Ennusteet esitetään nyt huomattavasti visuaalisemmin
kohde-zoneittain (CQ tai ITU, short-path tai long-path). Lisäksi saatavilla ovat bandikohtaiset ennusteet zoneittain. Idean tästä
esitysmuodosta esitti Olof, G0CKV joka oli myös CCF/OHDXF:n risteilyllä mukana.

Selaimena kannattaa käyttää Google Chromea jos haluaa esim. viedä graafit Wordiin ja muotoilla ne paremmin paperille sopivammaksi
tulostusta varten. Muut "johtavat" selaimet ei kykene tulostamaan ennusteissa käytettyjä värejä lainkaan. Ennusteet ilmaistaan
väreinä: Mitä lähempänä värisävy on punaista, sen parempi QSO-todennäköisyys. Mitä lähempänä sinistä, sen huonompi
QSO-todennäköisyys.

Koska palvelu on vielä kehitysvaiheessa, kaikki kommentit ovat tervetulleita. Sanaa saa levittää vapaasti :)

73 Jari OH6BG
_______________________________________________
OHDXF mailing list
ohdxf@sral.fi
https://www.sral.fi/mailman/listinfo/ohdxf


Hei, kirjoitin pienen esityksen uudesta Propagation Plannerista lontooksi VOACAP-blogiini:

http://voacap.blogspot.fi/2015/07/voacap-propagation-planner-revisited.html

Eilisen jälkeen palveluun on lisätty toiminto, joka osoittaa harmaalla värillä ne ajat, joille VOACAP ei ennusta mitään
QSO-todennäköisyyttä, mutta silti sen verran signaalitehoa että kuso saattaisi onnistuakin... Nämä harmaat alueet näkyvät
tyypillisesti alabandien ennustegraafeissa, koska VOACAP ennustaa siellä muutenkin alakanttiin. Lisäksi tein kaikista
ennustegraafeista "vuorovaikutteisia" eli kun hiirellä kulkee ja pysähtyy (painamatta hiirtä) taulukon solujen päällä, niin pieneen
ponnahdusikkunaan ilmestyy QSO:n ennustettu todennäköisyys ja signaalitehoarvo. Jotta asiasta saisi paremman käsityksen, niin esim.
signaalitehoarvo -164 on aivan kohinarajalla, kun taas -90 vastaa S-mittarin arvoa S9.

73 Jari OH6BG

_______________________________________________
OHDXF mailing list
ohdxf@sral.fi
https://www.sral.fi/mailman/listinfo/ohdxf

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi
 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

RSGB IOTA Contest 25-26.7 2015 viikonloppuna

 

 

RSGB IOTA Contest Announced Operations: 2015

RSGB IOTA Contest Announced Operations
July 25-26, 2015

[Submit a DXpedition]
[RSGB IOTA Contest Rules]
Click the DXCC and IOTA column headers to view operations in order by DXCC entity and IOTA group respectively
CallDXCCIOTAIslandQSLSourceNotes
5P2I/p
NEW (Jul15)
DenmarkEU-172EndelaveLotWOZ1BIIBy OZ1BII; DXpedition, low power; QSL also OK via OZ1BII Buro
9A/DK3QZCroatiaEU-170Kaprije DK3QZBy DK3QZ DL3HAH DL3YM DL5XX
9A/OM2FYCroatiaEU-136RabOM2FYOM2FYBy OM2FY OM2ZZ; DXpedition, low power
9A/OM5AWCroatiaEU-136CresOM2FYOM5AWBy OM5AW; DXpedition, low power, 12 hours
9A8RRCroatiaEU-016VisOM2VLOM3RMBy 9A4M 9A7R 9A7YY OM3BC OM3BH OM3GI OM3RM; DXpedition, high power
9A8ZRSCroatiaEU-090Palagruza VelaS57LVA3RJBy S52P S55Z S51TP; QSL OK via Buro or direct
A92AABahrainAS-002BahrainA92AAA92AABy A92AA
B7/BA4TB
NEW (Jul15)
ChinaAS-094HainanBA4TBBA4TBBy BA4TB; high power, mixed mode
BO0KTaiwanAS-102KinmenBO0KBV2KSBy BM2AAV BM2AJJ BM2MEL BO2AB BV2DD BV2KS BX4ABN JP1RIW VR2SA XX9LT; Island, Multi-op
BV9A
NEW (Jul16)
TaiwanAS-103PenghuBV2KIBV2KIBy BV2KI BV2NT BX2AB BX4AF BV9AAC JH3GVJ JA3EIZ JG3DOR JO3LVG ZL1JAP; high power, mixed mode
BV0TWTaiwanAS-020TaiwanBU2BFBV5OOBy BU2BE BU2BF BU2BO BU2BW BU2CN BU2CM BV5OO BX3AA BX3ABH
CR2WAzoresEU-175GraciosaLotWHB9CRVBy CU8AS CU8FN DF5AN DL2HYH DL8MLD; high power; QRV Jul 21-30; QSL also OK via HB9CRV Buro
CR5CWPortugalEU-145CulatraCT7ACGG3VCQBy CT7ACG M0GAV
DA0T/pGermanyEU-129UsedomDL7ATVA3RJBy DH8HD DJ6IO DL1AAA DL3XX DL4HG DL7AT DO3HJW; DID/GIA O-13; QRV Jul 24-27; SSB CW; QSL OK via DARC Buro or direct
DLGermanyEU-042HoogeHome CallVA3RJBy DG1LS DL0SX DN2SX DN7OMB DO7OMB using /p; DID/GIA N-22, WWFF DLFF-013, Schleswig-Holstein
DG8HJ/pGermanyEU-128FehmarnDG8HJVA3RJBy DG8HJ; DID/GIA O-001, WLOTA 0637, Schleswig-Holstein; QRV Jul 18-Aug 3; QSL OK via DARC Buro or direct
DH0JAE/pGermanyEU-129UsedomDH0JAEDH0JAEBy DH0JAE; QRP; QRV Jul 20-31; 80-10m; QSL also OK via Club Log
DK3T/p
NEW (Jul15)
GermanyEU-042Amrum DO9EEBy DK3EE DO9EE; Dxpedition, low power
DR0FGermanyEU-127NeuwerkDM4DLVA3RJBy DM5HF DC2CC DB1WA DM4DL; DID/GIA N-012, WLOTA 2311, WWFF DLFF-0005; QSL OK via DARC Buro or direct
E27EK/pThailandAS-107SametE27EKE27EKBy E27EK HS7UCQ
E50ASouth Cook IsOC-013RarotongaE50A DirectE50ABy E50A; 12 hours
EA6/OO4OBalearic IsEU-004MajorcaLotWOO4OBy OO4O; low power, mixed mode, 24 hours; QSL also OK via OO4O Buro
ED1M
NEW (Jul15)
SpainEU-142MouroEA1DREA4TXBy EA1ASC EA1RC EA4TX EA7KW EC4TA EC7AKV; DXpedition, low power, mixed mode
ES0UEstoniaEU-034MuhuES2DJ BuroES2DJBy ES1LS ES1QV ES2EZ ES2DJ ES5GP ES8DH; Dxpedition, low power
F/G4BJM/pFranceEU-064Noirmoutier G4BJMBy G4BJM; 100w
F6KOP
NEW (Jul16)
FranceEU-099MaitresseF6KOPF5NQLBy RC de Provins; QRV Jul 25-29; 80-6m; SSB CW; QSL OK via Buro, OQRS, direct
FP/N7QTSt Pierre & MiquelonNA-032MiquelonLotWVA3RJBy N7QT; DIFO FP-002, WLOTA 1417; QRV Jul 20-29; 80-10m; CW SSB + digital; QSL also OK via N7QT, Buro or direct
FY/F5UIIFrench GuianaSA-020RoyalF5UIIF5UIIBy F5UII; QRV outside contest Jul 20-24 and 27-28 fm Kourou as FY/F5UII; HF; SSB; QSL OK via Buro or direct
G4ALE/pEnglandEU-120Isle of WightG4ALEG3VYIBy G3VYI G3UFY G3SJX G7RAU, Addiscombe ARC; low power, mixed mode; wire antennas
G5XV
NEW (Jul15)
EnglandEU-120Isle of WightM0OXOG3ZGCBy G3ZGC G4FON M0DDT G3XVR G6FOP M0SEL 2E0FEC 2E0MJE M0OJO G4LMW; DXpedition
G6LDEnglandEU-120LindisfarneG6LDM0RIUBy M0RIU G0BWB G8PUT G3SDY G1MOZ M3CGP
G7OEnglandEU-120Isle of WightGW3SQXGW3SQXBy GW3SQX; WLOTA 2985; CW, 12 hours
GI5ONorthern IrelandEU-122RathlinGI5O BuroVA3RJBy G3SHF G0SYP M0DCG M0TJU G0LZL M1PTR M5KJM; WLOTA 0039; QSL also OK via M5KJM
GJ2AJerseyEU-013JerseyON8ZLON8ZLBy ON8ZL; ON8ZL and ON8ZZ will be QRV Jul 23-28 as MJ/OT9Z (QSL also via ON8ZL); HF, perhaps 6m; SSB CW + digital
GJ6YBJerseyEU-013JerseyG3SWHG3TKFBy Bristol Contest Group
GM2TScotlandEU-008TireeLotWGM4UYZBy MM0DXC MM0JXI GM4GZW MM0INS G3UJE M0RNR GM4UYZ MM5AHO MM0XAB MM0VTV MM0GTU MM0GTA MM0VPR; Island, Expedition; IOSA NH04, WAB NM04; see qrz.com for full QSL details
GM4SScotlandEU-012Papa StourLotWG3WVGBy G3TXF G3WVG; Shetland Is; QSL also OK via G3TXF
GM5TOScotlandEU-123ArranG3PHOVA3RJBy G3PHO G0NEY G8EQD 2E0KSH M6JIJ G0EAK M6XAK M0PJO M0GDX M5DWI G4LKD; IO75kk; QRV Jul 23-26; GM2AS outside contest
GM7AScotlandEU-008GighaGM7AAJMM0GORBy MM0GOR GM7VSB GM3YEH GM3ZRT GM0OQV MM0GPZ GM0DJG 2M0GYN; IOSA NH24, SCOTIA CS23; QSL OK via RSGB Buro or direct
GM7VScotlandEU-010BenbeculaLotWGM3WOJBy GM3WOJ; IOSA OH04, SCOTIA HI08; DXpedition, likely mixed mode; QSL also OK via N3SL
GM0LVI/pScotlandEU-092Tanera MorLotWVA3RJBy GM0LVI; IOSA SC10, SCOTIA CN32, WAB NB90; QRV Jul 28-31; QSL also OK via GM0LVI, Buro or direct
GU9VGuernseyEU-114JerseyClub LogVA3RJBy M0PCB M0GEJ M0CLW 2E0SQL 2U0TKB
GW8K
NEW (Jul14)
WalesEU-124HolyMW0DHFMW0DHFBy MW0DHF; low power, SSB
H76WNicaraguaNA-212Farallones de CoseguinaKD4POJHR2DMRBy HR2DMR
IA5/IV3LZQItalyEU-028ElbaIV3LZQ DirectIV3LZQBy IV3LZQ; CW, low power
IC8/IK8TEO
NEW (Jul15)
ItalyEU-031CapriIK8TEOIK8TEOBy IK8TEO; low power, CW, 12 hours; 1200-2000z Saturday and 0800-1200z Sunday; 100w; dipoles; fm IC8FBU station; QSL OK via Buro or direct
IC8FBU
NEW (Jul15)
ItalyEU-031CapriIC8FBU BuroIC8FBUBy IC8FBU; low power, CW, 12 hours; 2000z Saturday until 0800z Sunday
IF9/IT9BXRItalyEU-054FavignanaIT9BXRIT9BXRBy IT9BXR; DXpedition, low power
IH9YMCAfrican ItalyAF-018PantelleriaeQSLIH9YMCBy IH9YMC
IJ7VItalyEU-073San PietroIK7IMOIK7IMOBy IK7IMO; SO, SSB, 24 hours, DXpedition
IQ3ME/pItalyEU-131LidoIQ3ME BuroIK3QARBy ARI Mestre Team
IM0/I0PNMItalyEU-165San PietroI0PNM Direct425DXNBy I0PNM; QRV July 20-Aug 20; 20 15 10m; SSB PSK
IS0/OM2TWSardiniaEU-024SardiniaOM2FYOK8WWBy OK8WW; high power, mixed mode; QRV Jul 20- Aug 1, holiday style
IT9MUO
NEW (Jul15)
ItalyEU-025SicilyLotWIT9MUOBy IT9MUO; high power, CW, 12 hours
IT9RZUItalyEU-025SicilyLotWIT9RZUBy IT9RZU; CW, low power; QSL also OK via IT9RZU, Buro
IV3CTT/pItalyEU-130Santa Maria di BarbanaIV3CTT BuroVA3RJBy IV3CTT IV3FVK IV3GDE IV3ZTB IV3DCZ; IIA F012; mixed mode
J49G
NEW (Jul16)
CreteEU-187CrisiLotWSV9GPVBy LZ3FN SV9GPV SV9BMJ SV9DJO SV9FBG SV9FBK SV9RGI SV9OFS SV9KIL; QSL also OK via SV9GPV
K5KUA/5USANA-143GalvestonK5KUAVA3RJBy K5KUA; TX-001S, Galveston county, Texas; SO, CW; QRV Jul 24-26; HF; CW; QSL OK via Buro or direct
KP3ZPuerto RicoNA-099Puerto RicoN4AONP4ZBy NP3A NP4G WP3A KP4EJ NP4Z
LA4CNorwayEU-104UtsiraLA4CLA9RYBy LA6IOA LA6ZP LA7XIA LA9CSA LA9RY LA9YGA LB0HK; WLOTA 0104. ARLHS NOR262; Dxpedition, high power
LA7XK
NEW (Jul15)
NorwayEU-061HvalerLA7XKLA7XKBy LA7XK; high power
LZ0IBulgariaEU-181Sveti IvanLZ1BJLZ3YYBy LZ1BJ LZ1QN LZ1QV LZ1ZF LZ2JR LZ3BB LZ3YY; DXpedition, high power; also QRV Jul 23-26; mainly WARC
MM3T
NEW (Jul15)
ScotlandEU-123ButeMM3TGM0ELPBy GM0ELP; CW, 12 hours
MM8CScotlandEU-059HirtaG4DFIG0VJGBy G0VJG G4BUO M0TGV G4TSH G2NF G0FDZ; IO75rt; Cray Valley RS; will try to activate Conachair summit GM/IS-098
MM0TFU/pScotlandEU-123Isle of ArranLotWVA3RJBy MM0TFU; IOSA CL01, SCOTIA CS14; QRV Jul 22-27; QSL also OK via MM0TFU direct (LotW preferred)
OZ/DL2JRMDenmarkEU-172HjarnoDL2JRMDL5CWBy DL2JRM
OZ/DL5CWDenmarkEU-172HjarnoDL5CWDL5CWBy DL5CW
OZ/DL8MFDenmarkEU-172SamsoDL8MFVA3RJBy DL8MF; QRP, 24 hours; DIA JY-008, WLOTA 0726; QRV Jul 23-26; QSL OK via Buro or direct
OZ/ON7JADenmarkEU-172FynON7JAON7JABy ON7JA
OZ9ICDenmarkEU-125RomoDH1FYVA3RJBy DH1FY DK4BCE DL5BBY DH4RHB DG4BEN DL2BGN; OZI/DIA NS-001; QRV Jul 24-26; HF; CW; QSL OK via Buro or direct
OZ0FRDenmarkEU-029MonDL2VFRDL2VFRBy DL2VFR; SO, CW, high power; QRV before and after as OZ0FR/p (QSL via DL2VFR and OU0POLIO (QSL via OZ1ACB)
PA/OQ4T
NEW (Jul14)
NetherlandsEU-146Schouwen DuivelandON4TOON4TOBy ON4TO
PX8KBrazilSA-042Caviana de ForaPY8WW OQRSVA3RJBy PY8WW PS8RV; DIB PA-16, Para State; QRV Jul 22-29; 80-10m
PW2GBrazilSA-071Ilha dos GatosLotWVA3RJBy PY2LCD PY2AE PU2TYA PY2VM; Sao Paulo State, GG76de; QSL also OK via PY2LCD, Buro or direct (w/ SAE and 1 IRC or 2GS)
R3RRC/0Russia (Asia)AS-082BrusnevaClub LogVA3RJBy RZ3EC RA3NAN R3BY RU5D UA3EDQ HA1AG; RR-08-11, RDA YA-11, PQ41mp; QRV Jul 24-29
RI1PCRussia (Europe)EU-160ChaichiyClub Log425DXNBy R7AA RA1ZZ RA3AV RW3QNZ; possibly from Timanets (EU-188) as RI1PT instead
RI0NZRussia (Asia)AS-066PopovaUA0LCZVA3RJBy UA0LCZ; RR-16-02; QRV Jul 18-29; 80-10m; CW; QSL OK via Buro or direct
SD7BSwedenEU-138FlakskarLotW425DXNBy M1KTA; JO76ub; QRV Jul 23-26 as SM7/M1KTA; 80-6m; CW SSB; QSL also OK via Club Log
SF2X/pSwedenEU-135LedskarSM5EFXOPDXBy SM5EFX; QRV Jul 1-31; QSL OK via Buro or direct
SM5CKV/pSwedenEU-177HarstenaLotWG0CKVBy G0CKV
SN1D
NEW (Jul16)
PolandEU-132Wolin SP1GZFBy SP1C SP1GZF SP1NQN SP1RKT SQ2NQN SQ1OD SQ2PHG SQ2PHI
SN0RXPolandEU-132WolinSP8BXLDJ0IFBy DJ0IF
TM15YEUFranceEU-064YeuLotW425DXNBy F4FVI; 40m; SSB QRP; QSL also OK via F4FVI, Buro or direct
VA2SGCanadaNA-128Ile aux CoudresVA2SGVA2SGBy VA2SG; DXpedition, mixed mode
VY2TTCanadaNA-029Prince EdwardK6LAK6LABy K6LA; high power, mixed mode
W2IYUSANA-055Mount DesertW2IYVA3RJBy W2IY; USi ME-021S, WLOTA 1129, Hancock County, Maine; QRV Jul 10-Aug 5; QSL OK via Buro or direct
W4OUSANA-067Ocracoke N4YDUBy W4KAZ N4YDU; North Carolina; QRV Jul 23-26; 80-10m
XM2ICanadaNA-128Ile aux GruesLotW425DXNBy NA128 Contest Group; QRV Jul 23-26; QSL also OK via VE2CQ
XR1TChileSA-069Santa MariaCE3OPCE1TBNBy CE1DY XQ1KZ CE1UMY CE1OEB CE1TBN
YE3IOTAIndonesiaOC-237SempuYB3MMYB3MMBy 10 ops; QRV Jul 24-26; 3 stations; mainly SSB, some CW; QSL OK via Buro or direct
YC8ROPIndonesiaOC-210SangiheLotWYC8ROPBy YC8ROP; SOSB 10M
YJ0GAVanuatuOC-035EfateLotWZL3GABy ZL3GA; SOSB 20m likely; 100w; end-fed half-wave vertical; beachfront location; QRV Jul 21-27; QSL also available via ZL3GA, Buro or direct (but LotW preferred)
ZW8KBrazilSA-025Santa IsabeleQSLPS8BRBy PS8BR PS8HF PS8NF; DIB PI-01, Piaui State, GI97de; mixed mode; QRV Jul 23-26
Thanks to: 425DXN, A92AA, BA4TB, BV2KI, BV2KS, BV5OO, CE1TBN, DH0JAE, DJ0IF, DK3QZ, DL2VFR, DL5CW, DO9EE, E27EK, E50A, EA4TX, ES2DJ, F5NQL, F5UII, G0CKV, G0VJG, G3TKF, G3VCQ, G3VYI, G3WVG, G3ZGC, G4BJM, GM0ELP, GM3WOJ, GM4UYZ, GW3SQX, HB9CRV, HR2DMR, IC8FBU, IH9YMC, IK3QAR, IK7IMO, IK8TEO, IT9BXR, IT9MUO, IT9RZU, IV3LZQ, K6LA, LA7XK, LA9RY, LZ3YY, M0RIU, MM0GOR, MW0DHF, N4YDU, NP4Z, OK8WW, OM2FY, OM3RM, OM5AW, ON4TO, ON7JA, ON8ZL, OO4O, OPDX, OZ1BII, PS8BR, SP1GZF, SV9GPV, VA2SG, VA3RJ, YB3MM, YC8ROP, ZL3GA
Additions and corrections go to: Bill@ng3k.com.
Links on this page are checked daily using linklint logo
Valid HTML 4.0! vcss logo
Bill@ng3k.com
Last updated: Thursday, 16-Jul-2015 14:36:12 EDT
http://www.ng3k.com/Misc/iota2015.html
Copyright © W.B. Feidt 1996-2015

 
http://www.ng3k.com/misc/iota2015.html


73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Paikallista aktivointia Kansallispuisto OHFF-025 ja Iota EU140

Aurinkoinen päivä heinäkuussa 2015
Sisälmys:

OH5C/p Repoveden Kansallispuisto OHFF-025 ääneen 14.7. - 17.7.2015
OH Kansallispuistot ja kansainväliset numerointimme
OH5TS Kuorsalosta Iota EU-140
Iota kilpailu viikon vaihteessa
Perustietoja Iotan saariryhmistä ja awardista
HV0, VATICAN tulossa


OH5C/p Repoveden Kansallispuisto ääneen 14.7. - 17.7.2015

Aktivoimme Repoveden Kansallispuiston (OHFF-025) nyt alkavalla viikolla usean HF –aseman voimin. Pääpainomme on enemmänkin kansainvälinen workinta, mutta nuorisotiimimme hamuaa workkimiselämyksiä toki myös OH-maasta, joten qsosi / kutsusi on meille tärkeä !

Kuljetamme radiokaluston veneillä Mustavuoren näkötornin (KP31KE) tuntumaan, johon pystytämme asemasetupit pystyyn ... Äänessä toivottavasti olemme jo heti tiistai-iltana ... Bandit 80m-6m ja modet CW,SSB,RTTY,PSK63 ja PSK31.

(Tavoitteena myös UHF –testi tiistai-iltana näkötornin huipulta...)

Jokaiselle vasta-asemalle saapuu buron kautta lopputalvesta hieno nelivärikortti Repovedeltä.

Zekkaa nettisivu:   www.OH5C.com     jossa hamitouhuistamme enempi infoa ...

73/44  de Juha, oh5cw

OH Kansallispuistot ja kansainväliset numerointimme

http://www.oh3bhl.com/kansallispuistot/Puistolinkit.html

OH5TS Kuorsalosta iota EU140

13-jul              15-Oct         OH5TS EU-140

http://www.dailydx.com/calendar.html

Iota kilpailu viikon vaihteessa

http://www.rsgbcc.org/hf/rules/2015/riota.shtml

Perustietoja Iotan saariryhmistä ja awardista

http://www.rsgbiota.org


HV0, VATICAN

 Sandro, VE7NY, will be active as HV0A from Vatican between July 16-19th. Activity will be on the HF Bands using CW, SSB and RTTY. QSL via IK0FVC.

http://www.papays.com/opdx1222.html


73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Pientä kesätaukoa dx-rintamalla, muutama poikkeus E51 South Cook AGY ja DWC



 Uusi julkaisu, juuri tutkitusta aiheesta
 

 
Sisälmys:
 
Tässä haastetta edes kuulla HC8 Galapagos
Väärin kuultujia, tai piraatti kutsuja
Contesti lokia perataan entistä tarkemmin, hylkäyksiä tulee
Tulossa vähän harvinaisempia: North Cooks E51MQT, Chesterfied TX3K,
IOTA AS-082 R3RRC/0
 Väärin kuultujia, tai piraatti kutsuja
Kuikalla onnistunut pesintä Sonnanjärvellä
 

Tässä haastetta edes kuulla HC8 Galapagos

 QRP teho 5W ja buddipoli antenni, onneksi edes cw:llä, ssb:llä olisi ihan toivoton tapaus.

14003.0  HC1HC/HC8    7-Jul-2015 0435Z  QRP 5w + Buddipole

http://www.buddipole.com/buddipole.html

Väärin kuultujia, tai piraatti kutsuja ja vääriä hälytyksiä dx-clusterilta

 21245.0  TX5K         3-Jul-2015 0911Z  Clipperton                  -OH9ENA-
 14167.0  KP1/AA1BU    7-Jul-2015 0409Z  tnx QSO                -RC1NN-

KP1 DXCC: 118 ITU: 11 CQ: 8 LL: 18 24 N 75 0 W (KP1, Navassa-Island-KP1)

Tulossa vähän harvinaisempia

North Cooks E51MQT

http://www.dx-world.net/e51mqt-north-cooks-dxpedition/

Chesterfied TX3X

http://www.tx3x.com/

IOTA AS-082 R3RRC/0

http://www.dxcoffee.com/eng/2015/07/01/r3rrc0-brusneva-island-as-082/


Contesti lokia perataan entistä tarkemmin, hylkäyksiä tulee

http://www.arrl.org/news/pattern-of-contact-padding-prompts-disqualifications-cq-review-of-all-past-contest-logs

Kuikalla onnistunut pesintä Sonnanjärvellä

Kuikka pesue tuli esittelemään poikuettaan, uros kuikka sukelsi melkein laiturinmme viereen ja päästi pari varoitusääntä. Ja sitten sukelsi lähemmäs perhettään. Lapset oli meillä laiturin vierellä uimassa ja ihmetteli  kuikan käytöstä, naaras kuikka kahden poikasen kanssa oli selvästi sivummalla.

Ensimmäistä kertaa minäkin olin kyseistä tapahtumaa todistamassa. Yleensä kuikkien pesinnän onnistuminen on vedenkorkeuden muutoksille altis.Koska niiden pesä on aivan vedenrajassa, jos pinta nousee pesinnän jo aloitettua on vaara että pesä jää vedenalle. Tai jos vedenpinta laskee tarpeeksi, kuikan nouseminen korkealla olevaan pesään ei onnistu. Kuikan rakenne ei kuivalla maalla liikkumista suosi, vaan se liukuu pesästä suoraan veteen, ja pesää suojellakseen jopa sukeltaa suoraan, useiksi minuuteiksi aina eri suuntaan pesältä lähtiessään. Näin tutkijat ovat todenneet.

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 41 ITÄ-MALESIA (9M6)

 
Maailman kolmanneksi suurin saari, Borneo, on osa Suurista Sundasaarista, ja se on jaettu kolmen itsenäisen valtion Malesian, Brunein ja Indonesian kesken. Malesian osuus on Sarawak ja Sabah- osavaltiot, jotka muodostavat Itä-Malesian.
 
Ibanheimo sademetsässä.
 
Ensinmäinen kohteemme Borneolla oli Sarawakin osavaltion pääkaupunki Kuching. Tekemämme kiertoajelun aikana tulin samaan tulokseen kuin kirjailija Paul Therouw eräässä matka-aiheisessa kirjassaan totesi että "Englantia puhutaan Malesiassa haukkuvalla nenä-
äänellä, koko ajan sanoja niellen. Sanat sähäytetään lyhyesti ja jokainen sanaloppu niellään". Onneksi meillä oli taitava matkanjohtaja, joka todennäköisesti ymmärsi tämänkin sortin murteen.
Mieleenpainuvin muisto tästä osavaltiosta oli venematka tiettömässä sadematsässä. Kulkuvälineenä oli alkuasukkaiden käyttämä hyvin kapea, matala ja kiikkerä kanootti, jonka ylälaitaan jäi vaivaiset parisenttiä varaa. Ei siinä istuessa juuri uskaltanut liikahtaa, joten matkanteko oli jokseenkin jännittävää. Jalkauduimme ja nousimme jyrkkää rinnettä ylös ibanheimoyhteisön alueelle. Tutustumisen kohteena oli yhteisön longhouse eli pitkätalo. Oviaukko oli parinmetrin korkeudella, jonne kavuttiin yhdestä puusta koverretulla rappusella. Asuntojen edessä oli terassia vastaava levennys, jossa perheet kokoontuvat viettämään yhteistä iltaa. Istuuduimme lattialle ja seurasimme kylänpäällikön esittämää metsästystanssia, samalla vilkuilin salavihkaa mitä lattialautojen välistä näkyi, sillä maanpinnassa hyöri yhteisön siat ja kanat. Vieraanvaraisuuden merkkinä oli tarjolla kotipolttoista pontikkaa.
 
Malesian korkein vuori.
 
Lento Kota Kinabalusta (Sabahin pääkaupunki) Sandakan kaupunkiin oli vain 40 minuuttia kestävä todellinen ihanne lento, sillä hyvä lentosää salli meille huimat näkymät. Heti alkumatkasta kapteeni kuulutti meidän saapuvan Malesian korkeimman vuoren, Kinabalu, (4095m) kohdalle melko pian. Todennäköisesti kapteeni ohjasi koneen tavanomaista lähemmäksi, sillä vuori tuntui olevan tosi lähellä. Tällä alueella tapahtui jokunen viikko sitten maanjäristys jossa kuoli toistakymmentä vaeltajaa. http://wikitravel.org/en/Mount_Kinabalu
 
Orankien suojelukeskus.
 
Sandakanin lentokentältä ajoimme suoraan Sendikokin sademetsä-
alueelle, jossa tutustuimme huostaanotettujen orankien kuntoutusohjelmaan. Sinne sijoitetaan mm. loukkaantuneita, orvoiksi jääneitä, laittomien ansojen vammauttamia poikasia . Alue on noin 1200m2 kokoinen ja jossa orangit voivat liikkua vapaasti. Pari kertaa päivässä heille "katetaan pöytä", pääasiassa hedelmiä. Toimintaa pyöritetään hyväntekeväisyys varoilla. Ryhmästämme muutama teki kirjallisen sopimuksen lähettääkseen rahaa tähän tarkoitukseen. Orangit on ainoa apinalaji, joka on keksinyt tavan käyttää puuta katapulttina siirryttäessä puusta toiseen. Malaijin kielellä oranki= orang-utan, joka merkitsee "metsien miestä" ja niitä tavataan vain Borneon ja Sumatran alankometsissä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Orangit
 
Yöllinen hätähuuto.
 
Matkamme päätepiste oli Kinabatangan-joki, jonka mangrove kasvustossa on mahdollisuus nähdä mm. nenäapinoita, joita elää ainoastaan tällä saarella. Nenä voi olla jopa 10 sm pitkä. Teimme veneretken kyseisellä joella, harmiksemme emme saaneet näköhavaintoja näihin harvinaisiin apinoihin.
Seuraavana yönä heräsin pelästyneeseen avunhuutoon. Kiiruhdimme hänen majapaikkaansa, ja jossa totesimme verta sängyssä ja yöpaidassa. Syyksi osottautui juotikka (iilimato) joka oli imenyt ruumiinsa täyteen verta ja sen jälkeen jäänyt puristukseen ja haljennut. Borneon sademetsissä liikuttaessa on aivan tavanomaista saada iilimato ihoonsa ja poistimme ne palavalla savukkeella.
 
73 vuotiaan tilinpäätös.
 
Viimeeksi kuluneen vuoden ajan olen viettänyt 73 vuotiaana papparaisena. Vielä on virtaa riittänyt matkusteluun, sillä matkapäiviä on ollut toistasataa ja kohteita kertyi 25 kpl kolmen mantereen alueella, Matkakilometrejä tuli koneilla ja laivoilla yhteensä 75700. Tämä 73 on yksi yleisimmistä radioamatöörien käyttämistä lyhenteistä ja se tarkoitaa tervehdystä eli 73 de Aatto.
 
http://dxfc.org/  Tästä linkistä selviää käymäni radioamatöörimaat.


 Ohitimme Borneon korkeimman vuoren, Kinabalun, lähietäisyydeltä.
 
Longhouse on paalujen päälle rakennettu usean perheen koti. 
 

Pitkässä talossa (yhden katon alla) asuu useita kymmeniä henkilöitä. 
 
 
Kylän päällikkö esitti metsästystanssin. 
 
 
 
Orangit liikkuvat alueella vapaasti, joten älä pidä syötävää eikä juotavaa näkösällä. 



73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi