Oma blogiluettelo

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Juhanin OH2NTW matka huipulle - Mulhacen

Heinäkuun 17. 2012 valkeni helteisenä niin kuin täällä on tapana. Matkavalmisteluja oli tehty viikkoja ja kaikki oli valmista Espanjan mantereella olevan korkeimman huipun (Mulhacen 3482 m) valloitukseen. Matkustuskulkuneuvona palveli vanha diesel-Corsa ja reitti oli Mijas-Malaga-Motril-Orgiva-Capileira-Hoya del Portillo. Viimemainittu sijaitsee 2150 metrin korkeudessa ja siihen päättyy yleinen tie. Tie kyllä jatkuu n. 2700 metrin korkeuteen Mulhacenin juurelle, mutta on puomilla suljettu ja vain yksityis- ja viranomaiskäytössä.

Patikointi siis alkoi tästä ja matkaa oli Refugio Poqueiraan, majoitukseen, 8,5 km ja nousua n. 600 m, joka oli meikäläisen voimavaroille täysin riittävästi ottaen huomioon kaikki mukana kannetut urheilujuomat ja navigaattorit (Garmin nuvi255 ja Microsoft Autoroute miniläppärissä). Luulot lähtivät heti, sillä nousua oli 250 m ensimmäisen 1,5 km matkalla.


Onneksi loppupäässä ruvettiin näyttämään jäljellä olevia kilometrejä ja onneksi ei sanottu, että kysymyksessä on vain etäisyys lähimpään risteykseen, josta on edelleen 2,2 km Poqueiraan.


Pieni eksyminen vielä viimeisillä kilometreillä lammasfarmin pihaan, mutta vahdit jotka tulivat tervehtimään tulijaa heiluttivat häntäänsä ja olivat lähinnä rapsunkipeitä. Loppulähestyminen oli lähinnä masentava kun näki, mihin monttuun oli laskeuduttava ja sieltä oli taas seuraavana ja sitä seuraavanakin noustava. Mutta ei auttanut jos nukkua halusi. Tervetuloa toivotti talon karvainen kissa , joka oli saanut nimensä jostain parturia muistuttavasta sanasta.


Majoitus oli lähinnä reitkeilymajatasoinen, mutta kylläkin siisti, ainakin kun huomioidaan olosuhteet 2,5 kilometrin korkeudessa kaiken kunnallistekniikan ulkopuolella. Ja tämä oli ainoa mahdollisuus lähteä vaeltamaan Mulhacenin päälle hyvin nukutun yön ja hyvin syödyn aamiaisen jälkeen. Mm. vessapapereiden kanssa tuli käyttäytyä samoin kuin Kreikan saarilla, kaikki kannelliseen paperikoriin. Paikka oli varustettu helikopterin laskualustalla, joka osoitti että vakavissaan ollaan liikkeellä.

Seuraava aamu (18.7.) valkeni aurinkoisena, mutta vain kohtuullisen lämpimänä. Näissä korkeuksissa ollaan ainakin yöllä selvästi alle 20 asteessa ja kun lähdetään kiipeämään, niin lämpötila vain laskee. Lämpötilan nollaraja oli selvästi alle 5000 m. Noustessa voi ajoittain lämpötilan puolesta olla T-paita päällä, mutta tuulessa se ei riitä ja voimakkaan UV-säteilyn takia se ei ole järkevää. Lisäksi voisin suositella myös korkealla suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta - poltin auringossa oikean kädenselän rakoille. Varustus oli Garmin navigaattori, jossa näkyvissä erillisinä pisteinä Poqueira, Mulhacen II ja Mulhacen sekä alueen läpi kulkeva tie - ei muuta. Lisäksi varusteena pari karttaa, kompassi, 1,5 litraa urheilujuomaa, eväsleivät, perunalastuja, suklaata, puhelin ja Baofeng.

Matkaa oli vaakasuuntaan vain n. 7 km yhteen suuntaan. Pystysuuntaista nousua noin kilometrin verran. Suunnistus tuli tehtyä alkuun varman päälle ja tietä myöten Poqueira aamuauringossa.


Ensimmäiset 3,5 km onnistui aivan nappiin, mutta sitten alkoi "kompurointi". Suunta oli sinänsä oikea ja maali melkein näkyvissä, mutta polkujen merkinnät ovat onnettomia ja harhaan johtavia.


Menomatka Mulhacenin päälle meni kuitenkin polkua pitkin pienen harhailun jälkeen. Rinteessä kulkee kyllä vanha "rodeotie", mutta sitä kehoitetaan reittiohjeissa välttämään mutkittelun takia. Oikaiseminen on tietenkin aina kotiin päin, mutta jos sitä polkua ei ollenkaan löydy ja sitten joutuu siihen tolkuttomaan louhikkoon, ei oikaisusta ole muuta kuin haittaa.


Maisemaa eteläänpäin

Paikallista kasvillisuutta

Puhelin ei pääsääntöisesti toiminut paikallisin poikkeuksin. 2 metrin kutsuun ei suunniteltuna yhteysajankohtana ja taajuudella tullut vastausta Fuengirolasta. Puhelinyhteyden puuttumisen takia ei uutta skediä voinut sopia.
Menijöitä oli sekä ylös- ja alaspäin ja lisäksi sivusuunnassa. Jotkut olivat lähteneet Capileirasta noin kilometrin alempaa kuin minä ja vauhti näytti olevan vähintään kaksinkertainen. Vähättelivät vielä mennessään, ettei tässä mitään ihmeellistä kun me ajettiin puoleen väliin polkupyörillä. Kas kun ei vielä katujyrää hinaten. Mutta sporttisen näköisiä olivat kaverit, eikä askel paljon painanut. Englannin kielikin oli hallussa. (kuva 678 Mulhacen II taustalla)


Mulhacen II taustalla





Kivikko oli loputon ja siellä täällä loikoili vuoriskaurispukkeja märehtimässä


Mulhacen II (3360 m)  tuli vastaan aikanaan ja oli jo mielessä vaihtunut lopulliseksi määränpääksi, koska tuntui, etteivät voimat riitä muuhun. Mutta kun sieltä sitten näki lopullisen määränpään n. kilometrin päässä ja noin 120 metriä ylempänä, en voinut vastustaa kiusausta jatkaa matkaa.


Mulhacenin päälle oli viritetty jonkinlainen ristikko, mihin ihmiset voivat kiinnittää viirejänsä ym.  levittelemättä niitä ympäriinsä.




Porukkaa oli ehkä toistakymmentä henkeä parhaimmillaan ja jonoa ulos- ja sisäänpäin, kaikilla sama päämäärä. 



Huipulla oli naaraspuolinen vuorikauris kipittelemässä ympäriinsä ja odottamassa mistä saisi palan eväsleipää. Ja sitähän sai ainakin minulta. Jälkikasvulle oli opetettu tämä sama homma, mutta vasa pökittiin pois näkyvistä. Myös pukkeja oli siellä täällä näkyvissä suurine sarvineen ja arkuudesta ei tietoakaan.



Lunta edelleen näkyvissä


                                                         Väsynyt vaeltaja




Vuorikauris huipulla

Ja huipulta oli mahtavat näkymät


2 metrillä vallitsi edelleen hiljaisuus (Baofeng 2 Wattia) sekä Aurinkorannikon amatöörien taajuudella 145,575 että 145,500:lla. Sen sijaan selattaessa suoria kanavia, kuului selvää liikennöintiä joten jos olisi ollut pakottava tarve kusonpitoon, se olisi onnistunut. Jätin kuitenkin espanjalaiset jorisemaan keskenään.

Paluumatkalle lähdin taas Mulhacen II:n kautta eli tuloreittiä. Mulhacen II:n jälkeen en löytänyt polkua, ajauduin alaspäin rinteessä, koska näin normaalisti polkua merkkaavan kiviröykkiön ja lähdin seuraamaan. (kuva 712) Hetkeä myöhemmin näen jonkun edelläni ja satoja metrejä alapuolellani.
Huutelen perään ja se osoittautuu puolalaistytöksi, joka on tullut minua vastaan Mulhacen II:ssa ja on sen jälkeen eksynyt polulta ja on menossa suoraan rinnettä alas kuten minäkin. Tuttu tie on näkyvissä. Menemme lopulta tasatahtia alaspäin tielle saakka jossa otamme karttapalaverin. Sinänsä emme ole eksyksissä, väärä reitinvalinta kuitenkin molemmilla huonon viitoituksen seurauksena. Tiellä toteamme olevamme menossa kuitenkin vastakkaisiin suuntiin, toivotamme hyvät matkat ja jatkamme eteenpäin. 3 kilometrin taaperruksen jälkeen löydän Poqueiran tutun tien, teen parit oikaisut, juon vuoristopurosta, pesen naamani ja kädet, törmään tuttuun lammaslaumaan  ja olen lopulta majapaikassa n. klo 18.


Huono viitoitus reitillä

Seuraava aamu valkenee sitten sikäläisessä normaalikelissä tähän aikaan vuodesta, lämpinä, muttei liian lämpimänä ja aurinkoisena. Lähden taapertamaan kohti Hoya del Portilloa 9.15. Normaalin alkunousun (vähän toista sataa metriä) jälkeen pääsen taas tutulle nyt loivasti alaspäin laskevalle polulle. Matka sujuu mukavasti keventyneen kuorman (urheilujuomat ja eväät) ansiosta mutta kuitenkin hitaammin kuin minkään aika-arvion mukaan.  1,5 km ennen Hoya del



Portilloa lähden jyrkempään laskuun metsän läpi, mutta joudun toiselle polulle kuin se mitä olen noussut, enkä löydä nousu-uraani. Ei muuta kuin takaisin ylös muutama sata metriä. Minkäänlaista halua eksymiseen johonkin laakson pohjalle ei ole. Mäen päältä kulkee tie samaan paikkaan mutta pituus kaksinkertainen (3 km). Se käy minulle. Saavun Hoya del Portilloon vartin yli puolen päivän. Autokin lähtee käyntiin laakista.

Tämä oli nyt toinen patikointini näissä maisemissa. Ensimmäinen oli viereisestä kylästä, Trevelezistä (1500 m) ns. seitsemälle laguunalle (lammelle) (3000 m) toukokuussa 2012 ja jäi lähinnä aikataulullisista syistä hiukan vajaaksi (100 m tavoitteen alapuolelle). Mikäli joku nyt sattuisi olemaan kiinnostunut patikoinnista näissä maisemissa, lisää voi kysellä vaikka s-postilla (omakutsu)tai skypellä. Luulen että kokemustani ja tietojani näistä maisemista kannattaa siinä tapauksessa hyödyntää, koska kaikki tapahtuu täällä hiukan toisin kuin koti-Suomessa ihan maantieteellisistä ja kielellisistä syistä. 

Juhani Ilveskorpi OH2NTW/EA7

73, Pertti OH5TQ
skype  on
omakutsu toimii

lauantai 28. heinäkuuta 2012

CY9M äänessä DXCC:St-Paul-Is

                                    Harmaasiepon pesä, ikkunan syvennyksessä

Puoli harvinaisia dx-pedioita odotellessa, tässä tapauksessa CY9M  syntyy hauskoja vihjeitä, tässä muutamana 25 päivän ottoja. Ajankohta oli muutama tuntia sen jälkeen kun porukka oli dx-bulletiinissa ilmoitettu saapuneen saarelle.
14184.8  CY9M        26-Jul-2012 1739Z  up 5-20                      <DJ7MI>
14185.0  GB2012MV    26-Jul-2012 1754Z  not cy9m -- special event st <EA6TT>
14185.0  CY9M        26-Jul-2012 1754Z  Up 5-10 UP UP UP UP UP UP UP  <CY9M>
 Kyllä nyt CY9M kustannuksella pilailtiin ihan kunnolla.

En yötä valvonut ja oli aivan sama mihin aikaan tulevat ääneen, kunhan vain tulevat aamulla heräilin normaalisti, ja dx-clusteri ja radio auki. Perjantaina aamulla olin 03 utc  maissa valmiina ja 14185 ja 7025 CY9M molemmat tuli ihan hyvin, kuten arvata saattoi molemmilla oli hyvin vahva jenkki pileuppi. Kyllä sinne muutama EU kelpasi, 7025 operaattori oli vähän ulkona hommasta., kysymysmerkin tahkoamista se oli, ja tunnelman alkoi nousta ja jonkin ajan kuluttua taajuus hiljeni. Yksi tapana ”hoitaa” pileuppia on vetäytyä taajuudelta jos ei hallitse tilannetta. Toivotaan että osaavia cw-mestareita on myös operaattoreiden joukossa. Myös CQ on näkynyt hyvin operaattorille maittavan, koska tämäkin vihje tuli, en edes hiljenevää 40m bandia ja tätä cw-operaattoria edes kuunnella.
7027.5  CY9M        27-Jul-2012 0917Z  CQ Robot                      <N0FW>
18078.1  CY9M        27-Jul-2012 1232Z  slow OP; 1 QSO/min.         <OE3JAG
>

Tässä vaiheessa tuli uusi operaattori cw:lle ja osaamista löytyi heti
DX de US8UX:     18076.0  CY9M         tnx qso.  up3                  1421Z

Ja tässä esimerkki huonosta bandille tulosta, cq huutajasta joka ei edes kysynyt onko taajuus vapaa (QRL?) vaan aloitti cq huutamisen CY9M pileuppi taajuudella. Ja sai niskaansa valtavan röypyn , ja valitti että QRM ja jatkoi huutamista, kunnes arvasi että jotain pielessä, kun niin monella asemalla on hänellä asiaa. Ilmoitti olevansa QRT ja pyysi anteeksi.  Aivan turha välikohtaus, jos ei itse kuule taajuudella mitään, ei se merkitse ettei sillä ole liikennettä. Näyttää että dx-pediot on bandi käytöksen koetinkiviä, myös ei dx-aktiiveille.
DX de OH5TQ:     18076.0  US5MSH       cq                             1430Z KP31

Näyttää että CY9M  yksi asema jauhaa 14185 ja toiset asemat ovat muilla bandeilla. Se mikä on silmiinpistävää, 20m operaattori tietää mitä suunnitelmia on muille bandeille jopa ajoitukselle. Ja vastaa kysymyksiin, nyt 28 pv aamulla vastaukset tuli 160 ja 6m operointiin. Hyvä idea jakaa tuoretta infoa, jos vain sitä ymmärtää kysyä.

160 ,80 ja 40 m workkijoille alla auringon lasku- ja nousuaikoja, siinä ei yhteistä pimeää ole pitkälti täältä ole. Pelkää auringon laskua ja nousua. Etenkin 160 ja 80 aika ikkuna on noin pari tuntia .

OH2J antaa käskyllä “sh/sun cy9” ja “sh/sun oh5tq”
Location                              dd/mm/yyyy         Rise      Set      Azim   Elev
CY9    St-Paul-Is-CY9                 28/07/2012  08:35Z  23:38Z    8.5  -23.5
OH5TQ  Kouvola, Jaala              28/07/2012  01:38Z 19:01Z   85.0   19.0

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq








 

torstai 26. heinäkuuta 2012

Mustikan repimistä, helteitä odotellaan ja CY9M

                                                   http://www.cy9m.com/

Tilaa DARC julkaisema viikottain ilmestyvä dx-bulletiini
http://www.darc.de/referate/dx/bulls/dxmb/

Tai lue ne täältä
http://www.darc.de/referate/dx/bulls/dxmb/archiv/2012/txt/
Tässä viimeisessä DX-MB 1790 - 25.7.2012 oli pitkä lista IOTA kisaan osallistuvia asemia,
tässä Google käännöksenä (hymiön paikka) OH asemat

EU-096, OH1, Länsi-Suomi (Turku) maakunta ryhmä: Tony, OH1TD on IOTA
     Contest hänen kesällä QTH saarella Korppoon (Loc KP00sd) ja vie
     osallistua yhteen OP luokassa. QSL via OH1TD (toimisto / suora).
        ---
     Toni OH3T heinäkuuhun saakka 27: OH3T / p Lövön Islanti (EU-096) alkaen
     Holiday tyyli pääasiassa löytyy 20m. QSL kautta kotiin puhelun LoTW.
        ---
     Riku vie OH2CI kuin OH2CI / p Kustavin Islannin lähtien IOTA kilpailun
     Single-Op/CW-Mode/Low-Power-Klasse osa.
        ---
     Valitse saari Kustavin (WLOTA 0971, Loc KP00pn) on klubi-asema
     OH10TA aktiivinen IOTA riitauttaa bändejä. Matkatavarat on
     6m asema, jos olet kiinnostunut. QSL via OH1MN (toimisto / suora).

Haminan Radioamatöörit ry:n kesäleiri on perinteisesti Kuorsalossa IOTA-viikonloppuna. Kutsuna käytetään OG5A. Osallistumme myös IOTA-kisaan. Luokkaa ei ole vielä päätetty eikä operaattoreistakaan ole listaa. Allekirjoittanut ainakin yrittää olla mukana. Lisäinfoa myöhemmin. 73 de Kari OH5TS

Kuorsalo iota ryhmä on EU-140

Mustikan poimintaa, minusta tässä on kysymys  mustikan varpujen repimistä maasta, jos siinä sattuu olevan myös mustikoita, niin hyvä. Miten nuo puhdistetaan, saavissa oli minusta vain varpuja, vain puhdistetaanko niitä ollenkaan. En yhtään ihmettele paikallisten maanomistajien nihkeää suhtautumista, repimis/raapimis tyylillä suoritettuun poimintaan.
Katso Ylen uutiset
http://areena.yle.fi/tv/1623701

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq








keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Tulossa on muutakin kuin helteitä

Vanhan QSL korttini kuva Iitin Hiidenvuorelta 1960 luvun alussa

Jussin OH5C ottama kuva samaan suuntaan samalta vuorelta 20.7.2012

KL7RRC / P on menossa jo NA-150 saarelle, ilmateitse, jos sää sen sallii, ja tulossa ääneen minä hetkenä tahansa,   27 tai  28 pv saakka.

CY9M - St. Paul Island - July 26 to August 1, 2012

OI3V aktivoi 28.-29.7. seuraavat kansallispuistot: Helvetinjärvi, Isojärvi, Kauhaneva-Pohjankangas, Lauhanvuori, Salamajärvi ja Seitseminen.

HAM vinkit vko 30 de OH2KIF

muistoja kesäleiriltä…
http://www.qrz.com/db/OH2ECG/  tuore digihamssi
täältä löytyy mm. Ilpon (sk-OH2KM) käyttämä SSTV-trx




ruski submin. pentodi (näitäkin löytyy meikältä iso nippu…)Wenn die Kathode glüht,  freut sich das Gemüt.(Dietrich Drahtlos)

http://www.b-kainka.de/bastel0.htm  aarreaitta harrastajalle!
http://www.b-kainka.de/bastel97.htm DRM-hifistelyä putkilla..
http://www.b-kainka.de/bastel14.htm  laajakaista rx 6-17MHz PC:lle
uusi bandi D-maassa: 630m keskipitkät 472-479 kHz max 1W
eli löytyy muutamasta muustakin maasta

Harmaasieppo on sitkeä pesänrakentaja, esimerkin pesue yritti pesintää keväällä vesiränniin, mutta vesisateet pilasi yrityksen. Uusi yritys toiselle puolelle taloa mutta nyt ikkunan syvennykseen, jossa mustikanvarvuista tehdyn kranssin päälle tehdyssä pesässä näyttää pesintä onnistuvan. Asunnon ulko-ovi on aivan vieressä, siinä hautova lintu katselee rauhallisesti sisääntulijaa, vasta avainnipun esille ottamisen äänet saavat sen poistumaan, tai viimeistään avautuva ulko-ovi on liian pelottava. Mutta palaa hetkenpäästä uudelleen pesälle. Pöntöissä pesineet kirjosiepot ovat saaneet poikaset ja kuusikon alaoksille päässeeyt kerjäämään vanhempien ruoka-annoksia, lentoharjoituksien lomassa.

Hyttyset ovat melkein kokonaan hävinneet, tuskin ne sukupuuttoon ovat kuolleet. Ettei siirto istuksia tarvitse naapurimaasta tehdä. Järvessä on vedenpinta laskenut  noin 20cm, vielä ollaan ajankohtaan nähden korkeissa lukemissa. Myös pohjavedet näyttää olevan ylhäällä.

73, Pertti OH5TQ
skype  on
omakutsu toimii
















maanantai 23. heinäkuuta 2012

OH Kesäkisa IOTA kisa viikonloppuna

Juhani OH2NTW/EA7  Mulhacen huipulla joka on 3482 metrissä. Se on Espanjan mantereella oleva korkein huippu.


3524.0  FP/VA2WA    23-Jul-2012 0312Z  CQ up                         <R3RT>
Ei täällä ainakaan dipolilla enään kuulunut mitään, aurinko liian kauan sitten jo noussut

3524.0  FP/VA2WA    23-Jul-2012 0315Z  599+ here, up 1...           <F8DZY>
Eikä tässäkään

14210.0  OH3T        22-Jul-2012 1721Z  iota EU-096                  <OH5TQ>
Tämä asema kuului, vaikka vähän hintelästi

14183.0  VK9NMZ      20-Jul-2012 0603Z  Norfolk Anza dx net          <VK7DZ>
18154.0  TO2D        23-Jul-2012 1422Z  St. barthelemy               <RK3BL>
18073.0  FP/VA2WA    23-Jul-2012 1444Z  Weak bt workable            <OH3GGQ>

Nihkeetä oli tämäkin tuleminen, tähän aikaan, ihan kuin kuuntelisin väärän bandin antennilla
21298.0  TO2D        23-Jul-2012 1728Z  WKD UP 10                    <G0BLB>

IOTA kisa on tulevana viikonloppuna ja siellä on ainakin

- OJ0R

- OH2CI / P, Riku, EU-096,

- OG5A Haminan kerho OH5AD on Kuorsalo Island, EU-140

Täällä dx- ja erikoiskutsujen listaa, loppuvuodelta 2012


73, Pertti OH5TQ
skype  on
omakutsu toimii
















sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

IOTA EU-096 ja OHFF aktivointia, Tonin OH3T toimesta


Terveiset täältä Kemiön saarelta.
Jotain IOTA aktiviteettia olisi tarjolla tuolta ulompana saaristosta. Matkaa sinne puolisen tuntia autolla täältä mökiltä ja upean sillankin rakensivat viime kesänä, joten jotain pistoja ja aktivointeja tiedossa. Myös tuo OHFF-030 on ohjelmassa varmaankin viikon puolivälissä riippuen lossiaikatauluista, säästä ja ruuhkasta. Högsåra näyttää olevan juurikin tuon OHFF-030 sisäpuolella ja autolla pääsee perille 1.6km lauttamatkan päätteeksi kuskaamaan aseman.
 
http://hogsara.eu/

t.toni OH3Thttp://www.oh3bhl.com/kansallispuistot/puistot.html

Mustikassa tuli käytyä, ensimmäistä kertaa törmäsimme samoilla mustikka mailla ulkolaisiin kerääjiin, heillä näytti olevan parin päivän etumatka, sillä mustikka alueella. Onneksi se on niin iso, ettei kaikkia olleet ehtineet kerätä. Peräkärryssä oli täysiä mustikka laatikoita, pinoissa joten ei heidän päivä saalis vähäinen ollut. Alueelle tullessamme saimme heiltä iloiset käsitervehdykset.

Jokamiehen oikeuksiin näyttää MTK ottavan kantaa, jos kysymys on ammattimaisesta keräilystä. Varsinaista mustikka sotaa täällä ei ole ilmaantunut, lehtien palstoille kirjoituksia asiasta kyllä ollut. Nyt ulkolaiset kerääjät ovat kotiutuneet myös tänne nykyisen Suur- Kouvolan erämaihin, ovat selvästi valuneet alemmas etelään.

Muutamat metsäautoteiden osakkaat on kuulemma Savossa laittaneet puomit lukkoon, ettei ylimääräisiä ajelijoita ole päässyt syvälle metsään. Ja puomien viereen parkeerattuihin autoihin on , on ilmestynyt paperilappu selvällä suomella: ”Kiitos käynnistä, uudestaan ei tarvitse tulla.”
http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2012/heinakuu/fi_FI/liiketoiminta_rajattava_jokamiehenoikeuksien_ulkopuolelle/

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq








lauantai 21. heinäkuuta 2012

Tulossa on dxcc ja iota tarjontaa

                                                      Pihapuuna istutettu Metsälehmus

K6VVA Rick ,  K6VVA/KL7
Jul 19-21: Crescent Island NA-172
Jul 23/24: Barter Island NA-050
Jul 25/26: Endeavor Island  NA-004 only CW 30-10m
Monta rautaa näyttää olevan Rickillä vetämässä, kaikki ei toteudu kuvitellussa aikataulussa.

KL7RRC/p Little Diomede Island (NA-150) on 25-27 July.
And  RI0K/p from  Alyumka  Island  (AS-092)  on 3-5 August.


OH- Toni, OH3T will be active  as  OH3T/p  from  Lovo  Island  (EU-096)
 until 27 July. He will operate holiday style mainly on  20  metres.

9M4SLL   Pulau Layang Layang,  Spratly  Islands  (AS-051)  on  7-13  August.

FJ, ST BARTHELEMY, NA-146
Ludovic,HB9EOU, and Andre,HB9CVC, will hand out a few IOTA points
from St. Barthelemy (NA-146) signing TO2D between Jul 22 and Aug 4.
They work in SSB and RTTY from 40m-6m. QSL via HB9EOU.



FO/A Austral Isl. Ei ihme jos ei näillä keleillä oikein meinaa kuulua, TX0HF ajaa 100w dipoliin 20m ssb


IOTA Kilpailu 2012

1200UTC Saturday 28th July to 1200UTC Sunday 29th July 2012 (the contest always takes place over the last FULL weekend of July)

Osallistuvia asemia ja heidän IOTA ryhmänsä

OH- Kesäkisa pidetään Lauantaina 28.7. ja sen järjestää OH2T
CW: La 28.7.2012, 10.00–10.59,59 Suomen aikaa
SSB: La 28.7.2012, 11.30–12.29,59 Suomen aikaa
RTTY: La 28.7.2012, 13.00–13.59,59 Suomen aikaa


73, Pertti OH5TQ
skype  on
omakutsu toimii