Pitkään ollut tuo järvenpäällä oleva 80m dipoli käyttämättä, lähinnä vain sisälle tulevien koksien puutteen vuoksi, maston harukset toimineet 80m dx-dipolina. Ovat korkeammalla, ja niiden veto ollut selvästi dx-asemiin parempi.
Oliko Rantakäärmekin huomannut OH-keli ongelman kun oli siinä rantapuun juurella kivikossa keltaiset kuulokkeet korvilla, vain muutama sentti vedenrajasta. Aamuauringon lämmittämillä kivillä paistatteli päivää. Ei kuitenkaan uinti maittanut kun siihen tikapuita nostelin ja dipolin syöttöpistettä aloin tarkastella. Kesä helteellä olisi taatusti pulahtanut uimaan, nyt vesi vain plus 13c asteista, nyt luikerteli rantakivien koloon.
Hyvin oli dipolo pärjännyt, joskus vuosia sitten sen sinne ripustelin, rantapuiden oksia jatkoin kuivilla muutaman metrin haavoilla, niiden kärkiin dipolin ripustelin, ihan kotimaan yhteyksiä varten. Aikanaan piti niitä OH kuntia jahdata ja kaikki mobilet piti saada lokiin ja tämä matalla ollut workki ja kuuli hyvin – päivälläkin.
Kyllä noiden prefiksien sijoittaminen kartalle on joskus hankalaa. Muistan että RI1 oli sijoitettu Californiaan. En ole sivua niin tiiviisti seurannut, että osaisin sanoa mihin nuo TO prefiksiksit ovat sijoitettu, merentakaisia ovat sanoo googlen kääntäjä ranskalaisten listasta. Mutta ei minkä meren, vaihtoehtoja riittää.
[425ENG] 425 DX News #1047 [Calendar]
WPX kisan säännöt ei suosi bandimaiden keräilijöitä, koska kisa-asemat ei saa kertoimia bandikohtaisesti. Joten niiden ei kannata mennä ”ääribandeille”, muutamien yhteyksien ja kertoimien takia, koska kertoimetkin ovat muita kuin dxcc-maita, = prefiksiä. Ellei oteta lukuun single bandeja ajavia. Tuskin 10m on iltasella uusia PJ2 /4/5 tai 6 tai PJ7 tarjolla ja nyt A-indeksi taas nousi 15 jo sekin pudottaa keliä. Edellis vuonna oli vastaavassa kisassa A-indeksioli 30, ja se tiputti pahasti jenkkilän ja japanilaisten osuutta kisa yhteyksissä.
Nyt sunnuntaina näyttää A-indeksi jo 80, taisi tulla ennätys tähän kisaan, kuka sitä vielä OHsta vielä ajaakaan.
Linkit
Numeronsiirto laajeni, kännykisa kuumeni
Jos kuluttajalla on esimerkiksi kaksivuotinen sopimus, hänen pitää vaihtaessaan operaattoria maksaa vanhan sopimuksen kiinteät kulut sopimuskauden loppuun.– Jos laiha on himourheilija, niin aika usein hänen toimintansa on jopa pakkomielteistä. Se tekee ihmisestä tosikon, joka laskee luovuutta vähintään yhtä paljon kuin laiskuus. Sen sijaan laiskuus toimii oikein suunnattuna suurimpien innovaatioiden katalysaattorina.
73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut