Oma blogiluettelo

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Jännäksi menee ehdimmeko kohdata ennen saarelta poistumista T32VI kanssa


Keskiviikkona A-indeksi vaan nousi lisää nyt 75, eipä noin korkealla ole vielä vähään aikaan käynytkään, aletaan jo liikkua auringon pilkkujen aktiivi aikojen A-indeksiä. Täällä on vain kiltisti otettava vastaan.

Huolestuttaa tuo T32VI, en ole saanut vielä edes kuulohavaintoa, johtuu tietysti tuosta 30 m dipolista, ja 40 m olisi paremmat himmelit, mutta kelipiikin, vasta-aseman aktiviteetti ja oma aktiviisuus, liikaa liikkuvia että kaikki sattuisi paikalleen. Kyllä asemaa on täälläkin kuultu noilla useampi elementtisillä kyseisen bandin monobandereilla ja ehkä workitukkin.

Laitoin saarelle toivomuksen että poikkeaisivat myös 40 m ja mieluiten cw:llä, olisi täällä pohjolassa vähän paremmat mahdollisuusdet, dx-clusterilla YL ja HA asema valittaa samaa ongelmaa – ei kuule. Erään tiedon mukaan ovat enää 24 tuntia saarella, joten kiirettä pitää.

Aamun lohtu oli SV2ASP/A joka oli 7005 ja EU kelpasi, luulin pitäväni yhteyden hänen kansaan. Mutta se cw anto on siltä sellaista, vähän sinnepäin. joten niistä hänen antamista merkeistä sain kyllä kutsuni kasaan, mutta ei se merkkien aikavakio oikein sattunut. Samoin oli tilanne kun hän antoi omaa kutsuaa, ei sekään ihan oikein aina mennyt. Myös siitä tyylistä, että hän antoi jo uuden kutsun heti entisen yhteyden perään, en todella pidä. Suorastaan ruokkii tilannetta , jossa pitää kutsua edellisen yhteyden päällä, jos aikoo päästä yhteyteen.

Kun hänellä on joku RTTY antava laite, useissa on myös cw - anto mahdollisuus, soisin vasta-asemana hänen sitä käyttävän, olisi ainakin kirjaimet kokonaisina ja aikavakiot suunnilleen paikallaan. Yhteyden varmistamiseen on nyt qsl-kortti lähetettävä, muu ei nyt auta.

Päivän postissa tuli K4M qsl kortti Midway Atollilta. Lähettäjänä oli OHDXF joka oli mukana myös sponsorina, ja toimitti jäsenilleen kortit, uusia bandipinnoja siinä tuli. Myös Jari OH2BU/OH7RF näyttää olleen henkilökohtaisten lahjottajien listalla. Kiitos kortista John OH5NZ.

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/

tiistai 6. huhtikuuta 2010

T32VI uusi IOTA OC-282 äänessä - A-indeksi tappaa HF-kelit tuonne



T32VI Vostoc Isl, OC-282, East-Kiribati . Putkahti aamulla ääneen usealla asemalla saman aikaisesti, 10108, 14041 ja 18145, ainakaan nopea kuuntelu ei tuonut signaalia täällä kuultavaksi, kello oli silloin 06.45 utc. Se A-indeksi oli 65, joten tuo suunta menee tehokkaasti poiki. Ei auta kuin odotella jos parhaassa kelipiikissä kuuluisi tai A-indeksin laskua vain rauhallisesti odottaa ja toivoa että aktiviteettia vielä silloin olisi saarella.

Usein aamulla kuuntelen 3699 täältä http://media.ham.fi/stream.html , samalla katselen sähköpostia ja dx-clusterilta katselen yön tapahtumia, lähinnä aktiviteettia tietyillä asemilla ja mahdollisia keliä sinne. Ja miltä päivän HF-kelit näyttävät, kannattaako roikkua rigin lähettyvillä, vai siirtyä muihin puuhiin.

Tiistain A-indeksit ovat suotuisia aurora yhteyksille, joka oli tyo jo manittu 65. Tuon A-indeksi ei pahemmin haittaa YI9PSE tulemista etelästä 40 m ssb, 30 m cw:llä ja 20 m cw:llä oli S9 ja yli luokkaa , ei siinä linukkaa tarvita yhteyden saamiseen. Sopivan skipin päässä täältä ovat ja pahin ryysi jo ohi ja muutenkin pitkän viikonlopun aktiviteetti laskenut arkiaamun tasolle. A-65 riitti tappamanaan kotimaan kelin , tai ainakin 3699 aktiviteetin, luulin jo että nettiradio Lopella on tiltannut, mutta ei kuulu omalla rigillä kuin kohinaa 3699.

Linkki

Paikallisia uutisia Kouvolasta
Virkamiesura vaihtui pienoisrautatiehen - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article391176.ece?s=r&wtm=-05042010

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kalakukko oli ja meni, A-indeksi pysyy korkealla

Käpytikan ruokailupylvään juurella avattuja käpyjä

Kalakukossa olin mukana single 80 m ssb:llä kutsulla OH5R, ei siinä kiirettä ollut kaksi tuntia noin 120 qsoa ja dupet päälle kun paperilokia pidin. Muutenkin on aseman kotimaan kilpailuasetuksissa suurta parantamisen varaa. Muutama manuaalisesti nyt hoidettava toiminto pitäisi siirtää automaattisesti hoidettavaksi, mutta kun on niin saamaton.

F-sarjan kutsuja oli mukana ilahduttavasti, toisaalta Itä – Uusimaa, Päijät - Häme, Kainuu ja Keski- Pohjanmaa kiersivät minua tehokkaasti, tiedä oliko näistä maakunnista osallistujia ollenkaan.

Se 40 m on täällä ja näillä pilkuilla ongelma, olen täällä laidassa mutta en ole tarpeeksi etelässä, skippi liian pitkä, OH8 ja OH9 asemien pileuppi (bloggaus) on nopeasti hoidettu, jos OH6 tai OH7 ei tänne kuulu edes pinta-aaltona, niin tilanne on kovin hiljainen kotimaan asemien suhteen. Nyt taisi olla myös A-indeksi liian korkealla kotimaan keliin 40m bandille, ainakin se oli 19.

Lähetä Kalakukon lokit, vastaus tulee heti ja muistutus että katsoithan nämä ja nämä kohdat lokista, ennen kuin lähetit.
kalakukko@contestclubfinland.com


YI9PSE pitää yllä aktiviteettia ssb,cw ja rtty ja jenkit riemuitsee runsaasta tarjonnasta.

T32 porukka varmasti siirtymässä seuraavalle saarelle, koska ei ole nyt edes vihjeissä näkynyt
T32 IOTA Dxpedition http://t32line.webnode.com/

Linkki

Eläke ei aina riitä elämiseen Helsingissä Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/04/04/1-740-euroa--elaisitko-talla-elakkeella/20104751/139

Pertin päiväkirja

http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kalakukko on tänään su 4.4.2010

Ei mainoksia - kiitos!

Kurdistanin ryhmä YI9PSE on aktiivisesti ollut äänessä, tänään varmaan saavat viimeiset antennit ylös joten workittavia bandeja tulee lisää, tosin taas A-indeksi noussut 19. Meille tuo A-indeksin nousu ei paljokaan haittaa tee kun suunta on tuonne noin 150 astetta.

Keliä löytyy sinne lähes aina jos ovat vaan kyseisellä bandilla äänessä. Jos 160, ja 80 m otetaan pois laskuista kun aurinko on ylhäällä. Meillä Kurdistanin kanssa on melkein samat auringon nousut ja laskut, eroa vain reilu tunti. Tarkat ajat voit kysyä oh2j dx-clusterilta ”sh/sun yi” ja omasi ”sh/sun oh” ja ihan tarkan saat jos ilmoitat omat qth clusterille ”set/qth” ja kysyt ”sh/sun oh5xxxx”

Lämpimät säät ovat tuoneet muuttolintuja, joutsenia on lennellyt runsaasti vaikka täällä järvessä vielä paksu jääpeite, tuolla alajuoksun jokisulassa niillä kohtuullisen hyvät ruoka - ja lepopaikat.
Myös pikkulintujen ääniä on runsaasti kuulunut, pelkän ääntelyn perusteella tunnen selvästi vähemmän lajia, kuin näköhavainnon. Mutta kiurun tunnen varmasti ja postin hakumatkalla sen viserryksen kuulin. Myös muita kesäisin kuultavia ääniä runsaasti tarjolla, miten lie hyönteisiä.

Urospuolisten käpytikkojen reviiri naputukset ovat tuttuja, noissa 110 kV puupylväissä siihen puolenvälin paikkeilla näyttävät saavan aikaan parhaan kaikupojan päristyksille. Vieressä olevat lyhemmät puiset puhelinpylväät ei ole suosiossa. Siinä päristyksessä ei käpyjä ole mailla halmeilla, selvää reviirin merkkaamista. Aikamoista cw-vauhtia siinä laskevat pisteitä ja hetkenpäästä syvemmältä metsästä kuuluu aina vastaus. Yli viiden pisteen sarjoja ne siinä antaa, tämä lähinnä oleva oli selvästi innokkaampi päristelemään, siellä syvemmällä metsässä oleva harvoin yli viiden pisteen sarjoja antoi mieluiten alle, selvästi verkkaisempi yksilö vai oliko kyseinen yksilö jo hämeen puolella.

Linkki

Kevättulvat huuhtovat nyt ravinteet pelloilta mereen Kotimaa YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/04/kevattulvat_huuhtovat_nyt_ravinteet_pelloilta_mereen_1580983.html?origin=rss

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Kurdistanin tulli olikin avoinna



A-indeksi taas noussut, nyt 18 ja kelit sen mukaiset 20m ssb heti aamulla ei ollenkaan edes T32CI kuulunut, siinä 08.00 utc oli jo signaalia jopa s-mittaria nostaen. Läntiseen EU oli signaali vähän heikompi, koska sieltä piti kaivaa, oikein hartiavoimin asemia esille. Ja pitkän viikonlopun tyypilliset hermostumisoireet tule taas hyvin bandilla esille, vihellystä ja musiikkia taajuudella, jos itse ei voi kutsua.

Kurdistanissa toimii ainakin tulli, koska YI9PSE ryhmän kalusto oli juuttunut vähän pitempään tullattavien jonoon ja tänään niiden pitäisi olla ryhmän käytössä, tullin ilmoituksen mukaan. Ensin pystyttävät 80 ja 40 m asemat jo iltapäivällä ja 160 m myöhemmin illalla äänessä. Omat puutokset on 160 m ja 80 m ssb, muissa näkyy olevan merkintä.
YI9PSE - Iraq 2010
http://www.yi9pse.com/

Just tuli eka vihje 15.10 utc 7026.0 YI9PSE, OH4MFA antamana siitä se sitten.

Martti OH2BH kyseli lankalauantaina illansuussa 3699 onko taajuudella asemia joilla olisi 20 m bandille antennia, hän kokeili remote asemaa kutsulla CU2KG Azoreilla 14263 hyvin kuului. Samalta sohvalta Pusulasta hän voi workkia joko Azoreilta tai Arkalasta. Kumma jos ei tulokset kisoissa Pusulasta parane :)

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Erilaisia IOTA retkiä


T32CI porukka on vain kolme päivää saarelle iota OC-281, joten taitaa olla viimeiset hetket workkia asema, lyhyen matikan mukaan sunnuntai olisi viimeinen päivä tällä saarella.
T32MI, T32VI, T32CI and T32SI – Southern Line Islands DXpedition (New IOTA’s) DX-World http://dx-world.net/2010/t32mi-t32vi-t32ci-and-t32si/

Kaikki IOTA retket, ei ole palmupuiden alla qsoilua, tässä yksi dramaattinen ja tuore jatkokertomus.

http://www.qrz.com/db/vy0v

Tänään hyvin pitkänä perjantaina pitäisi alkaa YI9PSE operaatio, porukka on kuulemma päässyt Kurdistaniin twitterin mukaan. Mielenkiintoinen operaatio johtuen jo maan sisäisestä jännitteistä, käsittääkseni siellä kaikki on mahdollista.
Alueen hallinto on antanut operaatiolle täyden tuen, ja käsittääkseni heillä on alueen sotilaallinen ja hallinnollinen valta hyvin käsissä, ehkä johtuen jo historiallisista syistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kurdistanin_tasavalta_(1946)

YI9PSE - Iraq 2010
http://www.yi9pse.com/
sekä tuoreet infot
http://twitter.com/yi9pse

Linkki

Vessaan vain rekisteröitymällä? - Käyttö & liittymä - Tietoviikko
http://www.tietoviikko.fi/blogit/kaytto_ja_liittyma/article391641.ece?s=u&wtm=-01042010

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

torstai 1. huhtikuuta 2010

Uutta IOTA saarta tarjolla nyt T32CI, OC-281 äänessä



VY0V iota NA-231 oli tiistaina ja keskiviikkona taas 14040.0 tarjolla, nyt oli pileupin pidossa ihan eri meininki oli sujuvaa ja sopivasti vauhtia ja signaalia täälläkin, R-indeksikin noussut 32.

T32CI iota OC-281 ilmestyi bandille Aprillin aamuna, signaali oli vähän vaisu 20 m bandilla ssb:llä en lukenut asemaa ollenkaan. Johtuikohan uudesta qth:sta, vain A-indeksistä joka oli noussut 13. Juuri ja juuri sitä luki 05.55 utc LP keliä ei ollut ollenkaan. Kyllä tuo suunta puskee juuri sen aurora vyöhykkeen läpi kun lyhyttä tietä ajetaan. Kaikki kolme asema siellä näytti olevan äänessä 14041, 14260 ja 10108, japanilaiset juhlivat vihjeiden antajina.

Kyllä signaali voimistui aamupäivän aikana ja siinä 07.40 utc maissa jo s-mittariin jo löytyi näyttöä 14040.8 ja EU kelpasi hyvin.

HF-kisa, Kalakukko workitaan su 4.4.2010 klo 10.00 suomenaikaa
CCF:n porkkanana arvotaan 3 kpl CQ lehden vuosikertaa kaikille kisaan
osallistuneiden JA lokinsa lähettäneiden kesken.
http://kalakukko.contestclubfinland.com/

Vähän on lintupitoiset linkit

Jukka-sääksi, pn lähtenyt Afrikasta kevät 2010 - Osprey 'Jukka', spring 2010
http://www.fmnh.helsinki.fi/info/maps/saaksi_jukka_2010_kevat.php

Tänne voi ilmoittaa omat havaintosi
http://www.hatikka.fi/query2.php


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/