Oma blogiluettelo

tiistai 27. marraskuuta 2018

40m HF alueella on nyt hyvät etenemisen edellytykset täällä


OH5Z  CQ WW CW 2018 multi/multi

En malta olla muistelematta tilannetta muutama vuosikymmen sitten, sain ekan 40m 3elm suunta-antennin, se nostettiin 30 metriin. Katselin keliennusteita miten kyseessä olevaan bandia työskentelisin seuraavassa CQ WW CW:ssä, eli milloin olisi keliä kilpailussa tärkeisiin suuntiin, jenkkeihin japsiin.


Ja yllätys yllätys heräsin havaintoon grayline keliä oli jenkkeihin ja japsiin saman aikaisesti ympäri vuorokauden

Siis pitäisi olla antennit molempiin suuntiin ja tehonjakaja. Sekä yksi, vaikka vain dipoli vielä eurooppaan pitämään EU qsot ja pitämään taajuus "vapaana". No eihän se tietysti noin ihan mennyt, EU blokkasi tehokkaasti kuuntelussa noi kaksi tärkeää kolmen pisteen suuntaa kuuntelussa. Joten jotain muutakin piti tehdä.

Ehkä tärkein havainto silloin oli että, 40m bandi näihin aikoin vuodesta täältä on varsinainen dx-alue, grayline kelin ansiosta, jos vasta-asemia vain on tarjolla. Sen olen monesti myöhemminkin havainnut dx retkeläisten kanssa työskennellessä. Pacifikikin paukkuu tänne pitkin päivää, että dx-clusterilla piraatiksi usein epäillään.

Kun katsoo OH5Z tulosta 40m alueella, se kertoo grayline kelien merkityksen täällä. On siellä panostettu myös tähän bandiin stakatuilla antenneilla.

Hieno Claimed tulos täältä näillä olemattomilla auringon pilkuilla

Se näkyy myös 10m yhteyksien määrässä ja piste saaliissa, sinne ei montaa dx-yhteyttä ole mahtunut.. siis pelkää EU:ta.

http://www.oh5z.com/

Pertti OH5TQ
oh5tq(at)sral.fi

Ei kommentteja: