Tässäkin vuodelta 2000 valmistuneessa mastossa on näillä kelillä turhia monobandereita, silloin vielä uskoin auringonpilkku kiertoon
Olen ollut toisella korvalla kuulolla, tai lähinna dx-clusterin katselussa, syystä että puutokset on 12m, 10m ja 80 ja 160m alueilla. Kahdella viimeksi mainitulla alueille hyvin vaatimattomat antennit, vain maston harukset. Näyttää että rigi vanhuskaan ole ajantasalla, koska KiWI sdr radiolla jossa 80m looppin kuulen paremmin, kuin minun 80m dipolin maston haruksilla, jos verrataan VP6D signaalia 80m cw:llä. 12 ja 10 m ovat taas niin kehnoja täällä ettei edes mahdollista yökeliä viitsi seurata, kun pitävät "kotiin" yhteyksiä. Pitäisi niitä pilkkuja olla auringossa, nollaa näyttää vain indeksit.
Viikonvaihteen CQ WW SSB osassa VP6D ilmoitti olevan kisassa mukana. DXA mukaan ssb asema harhaili eri bandeilla, myös kisabandien ulkopuolella.
Tämän seurauksena oli cw ,ft8 ja rtty tarjontaa runsaasti, tosin kysyntääkin oli viikonvaihteelle tyypillisesti runsaasti. Minäkin 40m cw:llä melkein pääsin lokiin, tosin kutsulla OH5TZ, kolme kertaa annettu korjattu oikea kutsu ei lokiin saakka päässyt. Tämä kutsu on vainonnut minua aikaisemminkin cw:llä, usein sen olen saanut korjattua, nyt se ei vaan onnistunut.
Maanantaina 29.10.2018 aamusta 7090 ssb oli taas asema tarjolla, silloin pääsin lokiin oikealla kutsulla. Moni OH meni lokiin, 06.42 Z oli kait jo sopivan vähän asemia tarjolla. Venäjää puhuvat pojat vain usein yritti varata taajuutta omaan käyttöön, lopulta taisivat pitää siinä omaa rengastaan ja VP6D siellä pohjalla piti omaa vastaanottoa. Täällä alkoi jo keli VP6D suuntaan hiipua.
Pari tuntia myöhemmin asema oli taas 7010 cw ja keli oli noussut hyvin s-mitari nousi ajoittain s 7-8 kävin taas kutsumassa, OH5TZ meni heti läpi nyt korjaus onnistui ja olen oikealla kutsulla lokissa. Olikohan noissa "OH5TZ" yhteydessä sama operaattori VP6D:llä?
https://vp6d.com/
29.10.2018 VP6D tilanne
CONTINENT / BAND | 160 m | 80 m | 40 m | 30 m | 20 m | 17 m | 15 m | 12 m | 10 m | YHTEENSÄ QSO | KAIKKI YHTEENSÄ % |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
AFRICA | 3 | 16 | 89 | 22 | 108 | 67 | 84 | 57 | 12 | 458 | 0,47% |
ANTARKTIS | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0% |
AASIA | 387 | 1160 | 2816 | 2069 | 2775 | 2700 | 1781 | 1365 | 637 | 15690 | 16,13% |
EUROPE | 580 | 1235 | 8005 | 3911 | 4678 | 3697 | 2317 | 616 | 29 | 25068 | 25,77% |
POHJOIS-AMERIKKA | 1595 | 2505 | 7626 | 3335 | 10801 | 9037 | 9108 | 5228 | 2688 | 51923 | 53,37% |
OSEANIA | 64 | 182 | 300 | 146 | 303 | 119 | 50 | 32 | 15 | 1211 | 1,24% |
ETELÄ-AMERIKKA | 40 | 123 | 459 | 151 | 727 | 427 | 575 | 297 | 141 | 2940 | 3,02% |
YHTEENSÄ QSO | 2669 | 5221 | 19295 | 9634 | 19392 | 16047 | 13915 | 7595 | 3522 | 97290 | 100% |
oh5tq@sral.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti