Tasavallan Presidentin linna Akorda, jossa hän ainoastaan työskentelee
Elo-syyskuun
vaihteessa olin tutustumassa maailman suurimpaan sisämaavaltioon,
jonka pinta-ala on laajempi kuin koko Länsi-Eurooppa. Sen maasto on
77% joko aavikkoa tai puoliaavikkoa ja vuoristoa 12,7%.
Naapurivaltioiden, Kiina ja Venäjä, kanssa on yhteistä maarajaa
lähes 8000 km, ja naapurisopu molempien kanssa on kunnossa
perustellen tosiasialla, että he avustavat Kazakstania rahoittamalla
tekeillä olevia moottoriteitä.
Saavuimme
Kazakstanin pääkaupunkiin Astanaan Turkin Airlines lennolla
Istanbulista aamuyöstä ja lepo Tengri hotellissa jäi tarpeettoman
lyhyeksi, sillä aamupäivällä oli ohjelmassa ensimmäinen
kiertoajelu.
Alzhirin
naisten vankileiri
Kazakstanin
pääkaupunkina toimi vuoteen 1997 asti Almaty (aikaisemmin nimellä
Alma-Ata), mutta vuonna 1994 maan presidentti päätti vaihtaa
pääkaupungin 963 km päähän keskelle erämaata sijaitsevalle
Akmola nimiseen pieneen kaupunkiin. Myöhemmin nimi vaihdettiin
Astanaksi. Ensimmäinen pysähdys kiertoajelulla oli noin 35 km
etäisyydellä kaupungista sijaitseva Malinovka niminen kylä, jossa
vuosina 1938-1953 toimi Gulanin suurin naisten vankileiri Alzhir.
Vankien kuljetuksessa käytettiin Odesassa vuonna 1927 valmistettuja
junanvaunuja, joihin kuhunkin ahdettiin yli 70 vankia. Vangit tuotiin
leirille eri puolilta Neuvostoliittoa ja kuljetus kesti yli 2
kuukautta. Vankeja oli 21-23000 ja viimeinen elossa ollut nainen
kuoli 2014. Paikalla on nyt muistomonumentti, museo, rautatievaunu ja
vahtitorni. Myönnän, että olin hiukan apealla mielellä
museokierroksen jälkeen.
Palasimme
maaseudulta takaisin maailman toiseksi kylmimmän pääkaupungin
Astanan keskustaan, jossa ajelimme mm. 8-kaistaista pääkatua ja
ihmettelimme kaupungin futuristista arkkitehtuuria; näkymä oli
välillä epätodellinen luoden mielikuvan tulevaisuuden
kaupungeista. Kazakstanin tunnetuin maamerkki on vuonna 1997
rakennettu 97 metriä korkea torni nimeltään Bayterek eli Elämän
puu, jonka suunnitteli englantilainen Norman Foster. Kävimme
ylhäällä ihailemassa näkymiä mm. loisteliasta presidentin
palatsia.
Ostos-
ja huvittelukeskus Khan Shatya on tutustumisen arvoinen kohde, koska
sen erikoisuus on 150 metrin korkeudelle rakennettu telttakankaasta rakennettu katto.
Pinta-ala on huikea 140 000 m2. Ostoskeskuksen lisäksi sieltä
löytyvät puisto, minigolf rata, hiekkaranta, jonka hiekka on tuotu
Malediivien saarilta. Päivittäinen kävijämäärä on 30 000
henkilöä.
Lento
Almatyyn
Kazakstanissa
toimii useita yksityisiä lentofirmoja, mutta niistä vain yksi Air
Astana on saanut oikeuden lentää Euroopassa. Valtio omistaa 51% sen
osakkeista. Yhtiö on toiminut 14 vuotta ja on maksanut veroa tänä
aikana 353 000 usd. Työllistävä vaikutus on huomattava, sillä
henkilökuntaa on 4650. Koneiden keski-ikä on 7 vuotta (Finnairilla
7,2 vuotta). Olin kaikin puolin tyytyväinen tähän 90 minuuttia
kestäneeseen lentoon, jona aikana ehdittiin tarjoilla lihapiiras kahvilla tai
teellä (Lähde: Tengri-asiakaslehti).
Almatyn
keskustassa tehdyn kiertoajelun perusteella voi todeta sen olevan
äärimmäisen ahdas; liikenne puuroutui risteyksissä täydellisesti.
Sen sijaan Tasavallan Presidentin Puistossa oli rauhaisa tunnelma,
juhlallisen pääportin jälkeen sijaitsi välittömästi yksi
upeimmista näkemistäni suihkulähteistä, jonka toimintaan voi
tarvittaessa liittää musiikki- ja valoefektejä. Tämän takana
sijaitsi tasavallan presidentin Nursultan Nazarkajev´n istuva
patsas. Hän on toiminut presidenttinä koko valtion itsenäisyyden
ajan vuodesta 1991 alkaen. Puisto levittäytyy 73
hehtaarin alueelle ja sinne on istutettu yli 10 000 puuta.
Maailmankuulu
Medeo Stadio
Ennen
matkalle lähtöäni tiesin Kazakstanista vain yhden asian;
luistelustadionin, jossa aikojen kuluessa on luisteltu peräti 170
maailmanennätystä. Paikka on Tien Shan vuoristossa 1600 metrin
korkeudella. Siellä on pidetty kymmeniä arvokisakilpailuja, kuten
Asian Winter Games kisoja, jääpallon MM-kisa vuonna 2012, jolloin
mukana oli 14. maan joukkueet Suomi mukaan luettuna. Hävisimme
pronssiottelun isäntämaan joukkueelle. Kultaisen mitalin otti
Ruotsi voittamalla Venäjän 5-4. Stadion on myös ”Voice of Asia”
vuosittaisen musiikki festivaalin näyttämönä. Parhaiten kenttä
näkyy vierestä kulkevalta köysiradalta, joka vie 2260 metrin
korkeudella olevalle Shymbulak – hiihtokeskukseen, jonka kerrotaan
olevan Keski-Aasian uudenaikaisin. Köysiradan ensimmäinen osuus
päättyy näköalatasanteelle, josta avautuu upeat vuoristomaisemat
ja niitä voi ihailla turkiksilla päällystetyillä tuoleilla.
Kävelyä
kanjonissa
Neljäs
matkapäivä osoittautui rasittavaksi, sillä bussimatka Kirgisian
ensimmäiseen yöpymispaikkaan kesti 11 tuntia ( 400 km).
Kuljettajan käyttämä ”kärrypolku” oli kaikkea muuta kuin
tavanomainen maantie, sillä tien kunto muistutti ”nimismiehen
kiharaa” ja kuoppia piti väistellä tien laidasta toiseen. Matkan
keskeytti kävely Charynsky kanjonissa. Tämä oli liian kuuma kohde
minulle ja otinkin järjen käteeni ja käännyin takaisin jo ennen
puolimatkaa. 75 vuoden iässä on jo tunnettava omat rajansa.
Kazakstanin
ja Kirgisian rajan ylitys tapahtui täysin keskellä autiomaata.
Rajalla passien tarkastus sujui jouhevasti ja siirsimme
matkatavaramme toiseen minibussiin.
Vihjeenä
kerron
Kazakstaniin
matkustavalle valuutan vaihdossa kannatta huomioida, ettet ota
vastaan suuria seteleitä, sillä jo 2000 tengea ( n. 5€) on liian
suuri raha ostaessasi esim. vesipullon. Pyydä rahanvaihdossa
etupäässä 1000/500/100 tengen paperirahoja.
Tuotteiden
hintoja: 96 okt. bensiini 0,37€/l, vesipullo/iso banaani 0,26€,
spagetti ateria hotellissa 2,6€, pizza Margarita 3,9€.
Keskimääräinen kuukausipalkka on 200€. 1€ = n. 380 tengeä.
http://airastana.com/uk/en-us/About-Us/Overview/Route-Map
Naisten vankileirin muistomonumentti ja museo
Astanan Radisson hotelli näyttää lupaavalta yöpymispaikalta
Moderneja rakennuksia riittää Astanassa
Khan Shatya- ostos-ja huvikeskuksessa käy päivittäin 30.000 henkilöä
Medeon stadionilla on tehty 170 maailmanennätystä luistelussa
Astanan keskustan rakennuksia
Moderneja rakennuksia riittää Astanassa
Astanan keskustan rakennuksia
Kazakstanin Presidentin patsas Almatyn puistossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti