Oma blogiluettelo

maanantai 20. elokuuta 2018

RI0B Iota kiertue tulossa - TX5T tilanne pohjolan perukoilla

Sisällys

RI0B Iota tarjontaa, mukana harvinaisuuksia
TX5T Austral Isl.
- loki
- muuta pohdintaa
- Kaikki OH yhteydet

Iota tarjontaa, mukana harvinaisuuksia

AS-005, AS-054, AS-121,AS-104,AS-068,AS-087

AUGUST 19, 2018 – The DX-pedition’s RI0B “Arctic Legends” start to the Kara Sea islands is planned for August 25-26, 2018 from Arkhangelsk.


TX5T Austral Isl. loki on saanut ehkä pienen painostuksen jälkeen vain 2018 retken sisällön. Aluksi siellä oli myös 2017 retken yhteydet mukana. Ainakin se hyöty että nyt näkee mitä nyt on työskennelty ja millä bandilla ja modella. SSB aktiivisuus on ollut aika vaatimatonta, CW ja FT8 on ollut hyvin tarjolla. 
Peräpohjolan näkökulmasta, nuo 160 ja 80 yhteydet näillä auringon kieroilla ei tietysti onnistu, mutta se 40m cw meni läpi VOACAP ennusteen mukaisella ajankohdalla 1614z.

Nyt tietysti sitä ssb kyttään, samoihin aikoihin jos olisivat äänessä. 
Aika nirkosesti ovat yleensä ssb tarjoilleet, joten täällä pohjolassa ollaan aika pahasti pussin perillä. Myöhäistä iltakeliä pitkän kautta on 20 ja 17m alueilla, mutta se eteläinen EU ja ne muut NA ja AS siellä ovat tosivahvoilla joten potkua pitää olla tai lottovoittajan tuuria, näin ennustaisin. En ole sitä iltayön keliä edes kuunnellut koska nuo bandit ei enää kiinnosta, koska löytyy lokistani.

2017 retkestä oli selvästi havaittavissa EU osuus jäi noin 11%, joten saman suuntainen on varmaan tästäkin tulossa. NA ja AS jakavat jäljelle noin puoliksi jäljelle jäävät osuudet.  


Tässä kaikki OH yhteydet TX5T 2018 retkeen heidän lokinsa mukaan


Tämä listaus kopiotu 20.08.2018 klo 07.28 z
                                                           Last QSO in database: 2018-08-19 19:37:00
Top 100 band/slots in FINLAND [First Past the Post]*

'First Past the Post' leaderboard: Order takes into consideration how soon TX5T is worked on the LAST band slot. Dupes allowed but discouraged. The red number is the total number of band slots.
https://clublog.org/charts/?c=TX5T

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

perjantai 17. elokuuta 2018

Iota AS-065 26 vuoden jälkeen ääneen - TX5T on kuultu ja työskennelty




Iota AS-065 ääneen huomenissa jos sää sallii


!

Todennetut aktivoinnit RI0X 2014 (ei siis hyväksytty)
Edellinen hyväksytty aktivointi 26 vuoden takaa. lähde alla.
https://dxnews.com/rt65ki/


Ainakin kolme asiaa pitää kohdata

Näin pilkuttoma tai ainakin vähän pilkkuisena aikana dx-työskentelyssä,
halutun vasta-aseman kanssa. Esimerkiksi TX5T kanssa.

Asema on yleensä äänessä halutulla bandilla ja modella.
Ennusteen mukaan on keliä sinne, edes kelipiikin aikana.
Olen itse asemalla, ja kuulen aseman ja kutsun tai annan FT8 automatiikan hoitaa yhteys yritykset. 

Olin tänään kirjoittamassa tätä juttua, dx-clusteri ilmoitti TX5T 40m cw:llä, sinne heti kuuntelemaan. Ja sillähän se oli tuli ihan luettavasti, 100w ei riitänyt OH5UQ Pave meni läpi, minulla on 3 minuutin linukka, se auttoi 16.14 z merkintä lokiin. Nyt tuli todistetyksi tuo kolme asiaa oli kohdallaan. 

TX5T FT8 modella

Juha OH5CW facebook sivulla:
Tässä 'vesiputous' -kuvaa TX5T -pedition FT8 pileupista ...(Australs Is. - FO/A)
Hetken ajan hämäsi tuo vasta-aseman Fox -moden käyttämä useamman kantoaallon workintatyyli ... (Kuvassa vasemmalla 2 tai 3 palkkia rinnan) ..
Tuolla konstilla ja jopa viidellä samanaikaisella lähetteellä pystyy nostamaan qsovauhdin ylös, 300-500 yhteyttä tunnissa ... Eli yhdellä lähetevuorolla Fox (dx) -asema pystyy lähettämään dataa kymmenelle eri asemalle samanaikaisesti ...
Melkosta touhua juu ...
Ja meillä vasta-asemilla pitää olla "Hound" - mode valittuna WSJT-X -ohjelmassamme ja siitäkin uusin versio v1.9.1 - jotta qso olisi mahdollinen ...
Mitähän se Joe, K1JT, työryhmineen seuraavaksi keksiikään ... 😋😊😁

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 76 BRUNEI ( V85)





Brunei sijaitsee maailman kolmanneksi suurimman saaren Borneon nokassa.
Sitä rajoittaa Etelä-Kiinan meri ja valtiota ympäröi lähes kauttaaltaan Malesiaan
kuuluva Sarawakin osavaltio. Valtion erikoispiirre on sen jakautuminen kahteen
eri osaan. Idän puolella olevassa osassa asuu noin 3% väestöstä.
Bruneissa on kiehtova sademetsä, jonka eläinkunnasta mainittakoon
Aasian norsut, orangit, puuleopardit ja nokka-apinat.
Vaikka Borneo on alueena erittäin suuri, ei siellä ole Brunein lisäksi muita
itsenäisiä valtioita. Edellämainitun Sarawakin lisäksi on toinen Malesiaan
kuuluva Sabahin osavaltio sekä Indonesialle kuuluva Kalimantanin alue.


Sulttaanin suku hallinnoi
Brunei oli Britannian suojeluksessa aina vuoteen 1984 asti, jolloin sulttaani
Hassanal Bolgiah oli hallinnut jo 17 vuotta ja on edelleenkin vallassa.
Ennen nykyistä hallitsijaa valta on ollut saman suvun hallussa jo yli 600 vuotta
ja jatkuukin varmuudella, sillä lapsia on useamman vaimon kanssa yhteensä
12.


Yksi prinsseistä, Abdul Mateen, esiintyy näyttävästi eri piireissä ja koska hän
on poikamies, kysyntää riittää. Sulttaanin veli prinssi Jefrillä kerrotaan olevan
huikaiseva tausta. Hänellä on tiettävästi sadottain loistoasuntoja eripuolilla
maailmaa ja lentokoneitakin kymmenkunta.
Sulttaani puolestaan on intohimoinen arvoautojen keräilijä, joiden säilytys
tuottanee pienen ongelman, sillä niitä on kokoelmassa yli 7000.
Oman asunnon, Istana Nurul Iman ´n palatsin autokellariin mahtuu niistä vain
osa. Tottahan toki hänelläkin on oma 747 jumbojetti, joka tuli muutostöiden
jälkeen maksamaan 220 milj. Dollaria. Hänellä on myös 200 poolo hevosta
Argentiinasta.


Korkea bruttokansantuote
Vaikka BKT on Bruneissa erittäin korkea, ei se kuitenkaan näy tavallisten
kansalaisten kukkarossa. Tosin verrattuna naapurimaiden asukkaisiin,
on kansalla merkittäviä etuisuuksia. Heidän ei tarvitse maksaa tulo- eikä
yritysveroa, terveydenhoito on ilmaista, elintarvikkeista saa alennusta sekä ilmaiset asunnot jne. Jos pääkaupunkia Bandar Seri Begawania verrataan esim. Singaporeen (jossa on lähes sama BKT), niin Brunein pääkaupunki eroaa siitä täydellisesti, sillä siellä ei ole pilvenpiirtäjiä lainkaan.


Paalukylä Kampana Ayer (kelluva kylä)
on turisteja kiinnosta nähtävyys. Siellä asustaa noin 30 000 asukasta.
Kylässä on toimiva viemäriverkosto, joka kuljettaa jätteet puhdistamoon.
Putket on asennettu talojen alle.


Sulttaanin asunnossa on tilaa vieraille
Sulttaanin suku asuu palatsissa, joka sijaitsee noin 3 km keskustasta.
Alue on 200 000 m2 suuruinen. Tämä Valon ja Uskon palatsi on maailman
suurin asuntopalatsi. Yksityiskohdista mainittakoon, että huoneita on 1788,
kylppäreitä 257, kattokruunuja 564 ja lamppuja 51 000. Vieraita voi yöpyä
kerrallaan 5000 ja sen verran olikin vieraita sulttaanin täyttäessä 50 vuotta.
Juhlan pääesiintyjäksi oli kutsuttu maailmankuulu laulaja Michael Jackson.
(lähde:https://en.wikipedia.org/wiki/Istana_Nurul_Iman)


Valitettavasti meidän vierailuyritys palatsin läheisyyteen keskeytettiin jo
ulkoportilla, jossa onneksi valokuvien otto oli sallittua. Palatsissa kokoontuu
myös maan hallitus, jossa sulttaanin tehtävä on toimia valtion päämiehenä
että myös pääministerinä.


Nähtävyyksiä
Pääkaupunki sijaitsee Brunei joen varrella, noin 12 km joen suulta sisämaahan
päin. Kaupungin keskusta on yllättävän pieni, joten sen nähtävyydet on pian
kävelty lävitse.


Royal Regalia museossa esitellään sulttaanille lahjoitettuja esineitä, joita
valtioiden päämiehet ovat tuoneet tuliaisiksi. Lisäksi siellä on runsaasti
valokuvia sulttaanin eri elämän vaiheista. Myös kruunajaisissa käytetty loistokas
vaunu oli esillä.
Bruneissa on runsaasti moskeijoita ja yksi niistä on lumen valkoinen
Omar Ali Saifuddian, joka sijaitsee veden äärellä.


Toinen moskeija Jane Asr Hassanil Bolkiah, jossa on runsaasti marmoria ja
kristallikruunuja Wienistä.

Ei olutta janoisille
Brunei on  täysin kuiva kohde oluesta pitäville, sillä pubit että yökerhot ovat
olleet kiellettyjä 1990 alusta lähtien. Olutta ei myydä maassa lainkaan,
mutta turisti voi tuoda mukanaan pari pulloa alkoholia ja 12 tölkkiä olutta.
Alkoholin käyttö julkisilla paikoilla on kielletty ja sen nauttiminen tietää piiska
rangaistusta (lähde wikipedia). Mikäli kohde kiinnostaa, yksi mahdollisuus on
varata risteily, jolloin saa bongatuksi muitakin valtioita. Esim. saksalaisen
varustamon tekemä risteily on reitiltään mielenkiintoinen, mutta matkustajan
on hallittava saksan kieli koska laivalla se on ainoa käytössä oleva kieli.
https://www.seascanner.com/cruise-k133032-singapore-brunei-malaysia-philippines-china-aidavita-hong-kong


Bruneihin saapuvien risteilylaivojen terminaali sijaitsee 25 km päässä
pääkaupungista, mutta terminaalin lähellä on paikallisbussien pysäkki.
Me otimme tilataksin, jolla teimme muutaman tunnin kestävän kiertoajelun.
Tässä kohteessa suosittelen kuitenkin laivayhtiön järjestämiä kiertoajeluita.


https://www.lonelyplanet.com/brunei-darussalam/bandar-seri-begawan


Radioamatöörit OH1TD Tauno ja kirjoittaja OH6PN Bruneinin sultaanin palatsin portilla (kuva Tauno Karvo)


Omar Ali Saifuddin Moskeija on upea rakennus aivan veden äärellä (kuva Tauno Karvo)


Museo Royal Regaliassa on laajasti esillä Bruneinin hallitsijan saamia lahjoja sekä valokuvia (kuva Tauno Karvo)




Jane Asr Hassani Bolkiah moskeijan minareettien koristelu on silmää hivelevän kaunista (kuva Tauno Karvo)




Nämä molemmat valuutat ovat käytössä Bruneissa. Ylempi on Brunein yhden dollarin ja toinen on kahden dollarin Singaporen raha. Molempien arvo on lähes sama, 0,58 ja 0,64 euroa/1 dollari


Teksti Aatto, oh6pn@sral.fi, IPA-Botnia
Kuvat Tauno Karvo


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



torstai 16. elokuuta 2018

TX5T FO/0 Austral Isl. äänessä - eka päivän kuulemiset


VOACAP ennuste OH:sta katsoen



http://www.voacap.com/hf/

Jo tätä ennustetta katsoessa tulee aika selvä mielikuva miten kannattaa päivystellä ja mitä bandia, jos vaikka asema olisi silloin äänessä. Kutsua kannattaa aina kun kuulee aseman, ellei ole suunnattu kutsu, joka ei satu sinulle.

Tuohon voacappin kun antaa omat rx (fo/0) ja tx (oh) dxcc maat ja siirtää kelloaikoja niin esimerkiksi 40m kelit ei edes grayline keliin oikein yletä kuin hipaisemalla aamulla 04 z. Muuten ollaan samaan aikaan päivässä, täällä on aurinko jo korkealla, jos asema ei silloin olle tällä bandilla, niin täällä OH:ssa paras kelipiikki menee ohi siltä päivältä. 40m ssb kiinnostaisi periaateessa.

Meille pohjola pojille tämä vuoden aika ei oikein ole suotuisa 160 ,80 ja 40m keliä ajatellen, ja auringon pilkuttomia päiviä ollut pitkiä jaksoja. Joten 15, 12 ja 10 m olleet poissa laskuista tuohon suuntaan.

Aamulla kuuntelin 30m cw pihinää 04 z dipolilla , ja päivällä tuli 20m 08 z tuli 5 elm. monolla hyvin luettavasti, noilla bandeilla ei ole tarvetta.  160, 80,15,12 ja 10 m näyttää  ihan puhdasta. En tiedä kaivaako FT8 noilta bandeilta signaalin, jos sitä on tarjolla.

Myöhemmin illalla alkoitulla dx-vihjeitä 17m cw:lle, etupäässä jenkeistä. En tiedä avautuko myöhemmin yöllä paikallista aikaa keliä tänne pohjolaan, periaateessa se saattoi olla mahdollista. Aikaisempien kokemuksien perusteella mm 15m alueen käyttätymisen perusteella. 

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi





tiistai 7. elokuuta 2018

DX- calender Elokuu



 NEWS UPDATE – The expedition starts on August 25 from Arkhangelsk.
Our team has checked all the equipment and antennas before the main RI0B expedition which is planned later this year. We’ve also tested FT8 DXpedition mode (links are in RUSand ENG). RI0B we will use 14095 for FT8 DXpedition mode.

All the equipment is now packed and transported by the logistics company to the start of expedition – Dudinka (Krasnoyarsk region).
https://dx-world.net/ri0b-arctic-legends-2018-iota-dxpedition/

Unohda paperikortti – laita OQRS!

Tim, M0URX; on monen Dx-pedition tunnustettu QSL-manageri.
Blogissaan Tim kehottaa nyt unohtamaan paperikortin lähettämisen ja
pyytämään (buroo)korttia managerilta OQRS-menetelmällä
Mikä on OQRS?
OQRS tarkoittaa, että QSL-kortti pyydetään sähköisellä lomakkeella, joita
löytyy mm. ClubLog'in sivuilta ja myös Tim'in, M0URX; sivulta. Jos
haluat, että QSL-manageri palauttaa kortin buroon kautta, sinun ei
tarvitse ”maksaa” mitään. Jos sensijaan haluat, että kortti postitetaan
sinulle, voit PayPal- tai luottokortin avulla maksaa sopimaksi katsomasi
summan.
OQRS on nopea tapa saada kortti. Sinun ei tarvitse pelata kuorien,
postimerkkien tai korttien kirjoittamisen kanssa mutta silti saat vastaasemalta
paperisen kortin. On totta, että mikään DX-peditio ei kaipaa
paperista korttiasi – ne kaikki menevät paperinkeräykseen kun pedition
kortit on hoidettu. Nyt – älä sekoita OQRS:ää ja LOTW:ia. Jälkimmäisessä
et saa korttia mutta sähköisen kuittauksen ARRL:n tietokoneelle.

http://www.m0urx.com/3-M0URX/618-oqrs-please-use-it-to-request-yourqsl-cards.html

OH3AC Kerhokirje 12/2015 24.9.2015 13/23


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi 

torstai 2. elokuuta 2018

Iota 26 vuotta sitten äänessä - Austral TX5T tulossa (FO/0/A)


Sisällys
Kesäkisa 2018
DX Calendar August 2018 
Vuoden 2018 kesäkisa pidetään sunnuntaina 5.8.2018 ja sen järjestää OH2T. Kisa on osa SRAL:n HF-kilpailujen SM-sarjaa.
Kilpailuaika
  • CW: Su 5.8.2018, 10.00–10.59,59 SA (0700–0759,59 UTC)
  • SSB: Su 5.8.2018, 11.30–12.29,59 SA (0830–0929,59 UTC)
  • RTTY: Su 5.8.2018, 13.00–13.59,59 SA (1000–1059,59 UTC)

Taajuusalueet
  • CW: 3510–3550 kHz, 7010–7040 kHz
  • SSB: 3600–3750 kHz, 7060–7140 kHz
  • RTTY: 3580–3600 kHz, 7040–7060 kHz

Kilpailusarjat
Osakilpailussa on SRAL:n HF-kilpailujen SM-sarjan mukaisten kolmen luokan lisäksi myös mobile-luokka. Luokat ovat:
  • Yli 100 W
  • Max. 100W
  • QRP, max. 5W
  • Mobile luokka (aseman on kyettävä liikkumaan, eli ei kiinteää antennia tai verkkosähköä)
    Lokit, joiden lähettäjä ei ole ilmoittanut kilpailusarjaansa, käsitellään tarkastuslokeina.

DX Calendar August 2018 

Radio Amateurs members of Russian Robinson Club will be active as RT65KI from Idlidlya Island, IOTA AS - 065, 19 - 25 August 2018.
There were no activity from this IOTA group over the past 26 years.

Radio Amateurs Members of CanAm DX Group will be active as TX5T from Raivavae Island, IOTA OC - 114, 15 - 25 August 2018, as TX5T.
DXCC Country - Austral Islands. (FO/0/A)



01020304050607080910111213141516171819202122232425262728293031
3B8/OK2ZIHC1HC/8ZS9V
E51BUORT65KI
D44EKV47FWX
V26NF
4S7DMGTX5T
KH8/W5MJ
OX3LX
A35RR
73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi